Riittävä toimeentulo

Uusin Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkimus arvioi
helsinkiläisen kaksilapsisen perheen vähimmäismenoiksi 2943 euroa kuussa,
alle 45 v sinkkumies 1273 euroa
yli 65 sinkkunainen 1342 euroa kuussa.

TOISIN KUIN TOIMEENTULOTUKILASKELMASSA, niin luvut on arvioitu "miten ihminen pystyy elämään säällisesti ja osallistumaan myös yhteiskunnan toimintaan. Että esim. vaatteiden nuhjuisuus ei ole este mennä sukujuhliin. Vaatteiden pitää olla siistit, eikä niitä oletettu ostettavan kirpputoreilta. Tietokone on välttämätön kaikissa talouksissa, samoin matkapuhelin kymmenvuotiaasta asti. Sanomalehti on paitsi tärkeä tiedonlähde myös keino ehkäistä syrjäytymistä.

Terveysmenoissa lähtökohta oli se, että porukka on tervettä. Lääkemenot rajoittuvat särkylääkkeisiin ja D-vitamiiniin. Käyntejä eri lääkäriellä on 3-8 kertaa taloutta kohti vodessa. Parturissa tai kampaajalla aikuinen käy kuudesti vuodessa.

Säälliseen elämään kuuluvat myös harrastukset. Budjetteihin on varattu rahaa mm. loma-matkoihin ja sukulaisvierailuihin, joulu- ja syntym-päivälahjoihin, postimerkkeihin, yhteen kulttuuriharrastuksene ja yhteen sisä- tai ulkoliikuntaharrastukseen."
5171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

budjettien olevan niukkoja siihen verrattuna, mitä suomalaiset ovat tilastojen perusteella kuluttanee.

Toimeentulotuella ei ole elänyt vuosiin, eikä pienimmillä työttömyystuilla, EIKÄ EDES pienimmillä ansioilla.
Silti keskusta-kokoomus hallitus käyttää matematiikkaa, jonka mukaan toimeentulotuen suuruus muka määrittelee sen, millä ihminen elää. Sekö on syynä siihen, että laki minimipalkastakin poistettiin?

Ilmeisesti hallituspuolueille riittää kun ihminen pysyy hengissä, muusta ei väliä olekaan. Pääasia, että rikkaat rikastuvat entisestään, mutta kaikkien ei kuulu saada riittävää toimeentuloa edes töitä tekemällä.

Äänestä
  • Ei toimeentulotuella, pienimmillä työttömyystuilla eikä pienillä palkoilla pysy elossa ainakaan sitten, kun sairastaa. Se on kuolemaksi, ei saa hoidettua itseään ja hiljaa haudataan, eikä kukaan kysele eikä kuollut puhu vaikka joku kysellisi. Ja kun noilla pienillä tuloilla aikansa kituu, niin vääjäämättä sairastuu. Sillä lailla hiipuu pois yhteiskunnasta, ettei itsekään välttämättä tajua/halua tajuta, mutta vaikka tajuaisi, niin häpeä, ulkonainen raihnaisuus ja mitättömyyden tunne estää pyytämästä muilta apua ja vaikka pyytäisi, niin ei apua anneta. Joten paras olla pyytämättä. Antaa kasvaimen kasvaa tai sairauden syödä.

    Äänestä

Työssäkäyvä pienituloinen yh, 2-3 lasta (kolmas aikuistui ennen muita), lakkasin jo lasten syntyessä unelmoimasta tuollaisesta.
-itsellä riittämättömät ja nuhjuiset vaatteet, vuosikausia samat, lapsilla vain yksi vaatekerta/vuodenaika (, mutta uutena ostetut mielenterveyden ylläpitämiseksi ja kiusaamisen estämiseksi)
-ei sanomalehteä, eikä muitakaan lehtiä, jonkun vuoden tuli lapselle harrastuslehti
-ei maksavia kulttuuriharrastuksia
-yhdelle lapselle parturi pari kertaa vuodessa, naispuolisten piti tyytyä kasvavaan tukkaan ja poninhäntään
-vain yhdellä lapsella maksullinen harrastus muutaman vuoden, lopetettiin rahan puutteen vuoksi
-ei lomamatkoja, ei sukulaisvierailuja
-ei joulu- eikä syntymäpäivälahjoja, puhumattakaan, että sellaisia oltais sosiaalisen elämän ylläpitämiseksi muillekaan kyetty ostamaan
- ei vihreitä salaatteja ruokapöydässä
-ei tupakkaa ei alkoholia ei meikkejä, tämä positiivista
-ulkona syöminen = silloin tällöin jäätelöä ulkona tai kahvilassa
-lasten piti mennä kesätöihin, sitten kun pystyivät
-vain yksi vähän syövä ilmaiseksi saatu kotieläin, joka sekin oli viedä vararikkoon sairastuttuaan (eläinlääkärikulut), jäi ainoaksi ja viimeiseksi kotieläimeksi
Hauska elämä ?
Mut ei sentään ollut syöpää!!!

Äänestä
  • yhteiskunnalta saataviin apuihin ja tukiin tulee. Ei mitään ikinä mistään, vaikka joskus olisi tarvetta ollutkin.

    Tiedän myös tapauksen, jossa äiti joutui lyhyen aikaa turvautumaan ttt:een juuri silloin, kun sossussa oli uutena asiana keksitty aatteet perheen tilanteen KOKONAISVALTAISESTA kartoituksesta. Naurettavaa, että myös avun piti olla muka kokonaisvaltaista.

    Talouspuolen sossu juoksutti häntä lukemattomissa tapaamisissa, jossa ei tosiaan jätetty yhtään asiaa kääntämättä, mutta silti SOSSU UNOHTI OLENNAISEN ja tuho tuon henkilön talouteen oli tuhoisaa todennäköisesti hänen loppuelämän ajaksi. Asiaa on yritetty korjata oikeusteitsekin siinä onnistumatta. En halua kertoa tapauksen yksityiskohtia, mutta joka tapauksessa tuon äidin tulot ovat tänäkin päivänä toistatuhatta euroa vähemmän kuin mihin hänellä olisi ollut oikeus.

    Tuon on sossukin myöhemmin myöntänyt, samoin asianajaja, joka oikeudenkäynnin jälkeen totesi vain, että ei laki todella turvaa aina ihmisten oikeuksia.

    Jos siis pelkästään talouspuolella voidaan aiheuttaa tuollaista jälkeä, niin se siitä sossun kokonaisvaltaisesta tuesta ja avusta. Törkeää oli, että Suomessa ikinä on sosiaalipuolta nimetty yleensä kenenkään ihmisen elämän kokonaisvaltaiseksi kartoittajaksi ja avun antajaksi. Noita tuollaisia keskusteluja vielä on joillain otsaa nimittää terapeuttisiksi keskusteluiksi!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tosi merkillistä kirjoitti:

Uusin Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkimus arvioi
helsinkiläisen kaksilapsisen perheen vähimmäismenoiksi 2943 euroa kuussa,
alle 45 v sinkkumies 1273 euroa
yli 65 sinkkunainen 1342 euroa kuussa.

TOISIN KUIN TOIMEENTULOTUKILASKELMASSA, niin luvut on arvioitu "miten ihminen pystyy elämään säällisesti ja osallistumaan myös yhteiskunnan toimintaan. Että esim. vaatteiden nuhjuisuus ei ole este mennä sukujuhliin. Vaatteiden pitää olla siistit, eikä niitä oletettu ostettavan kirpputoreilta. Tietokone on välttämätön kaikissa talouksissa, samoin matkapuhelin kymmenvuotiaasta asti. Sanomalehti on paitsi tärkeä tiedonlähde myös keino ehkäistä syrjäytymistä.

Terveysmenoissa lähtökohta oli se, että porukka on tervettä. Lääkemenot rajoittuvat särkylääkkeisiin ja D-vitamiiniin. Käyntejä eri lääkäriellä on 3-8 kertaa taloutta kohti vodessa. Parturissa tai kampaajalla aikuinen käy kuudesti vuodessa.

Säälliseen elämään kuuluvat myös harrastukset. Budjetteihin on varattu rahaa mm. loma-matkoihin ja sukulaisvierailuihin, joulu- ja syntym-päivälahjoihin, postimerkkeihin, yhteen kulttuuriharrastuksene ja yhteen sisä- tai ulkoliikuntaharrastukseen."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu