Tieni

En voi välttyä tuomasta näkökulmaani esille muistelemisesta ja muistoista Joku paniikissaan
ei voinut hyväksyä tapaa, jolla keskustellaan palstalla. Ei me kaikki olla pedagogeja, olemme tavallisia tallaajia, ilmaisemme itseämme omalla tutulla tavalla.

Ihminen tarvitsee onnellisena elääkseen unelmia, mutta myös muistoja ja
muistelemista, ilman niitä meillä ei olisi tietä omaan menneisyyteemme,
ei polkua jolla lajitella ,erotella ja käsitellä kaikkea kokemaamme..

Kokemukset mahdollistavat muistelun, kaikkihan muistelevat. Hokema , että
muisteleva, muistojaan kertova henkilö olisi rattailta pudonnut, ei pidä paikkaansa.
Kypsyneisyyden merkkinä pidetään sitä, että muistelija pystyy palaamaan
tunteella ja kokemuksellisesti menneeseen, samalla hän arvioi tapahtunutta tämänhetkisestä näkökulmasta käsin. Muistoihin tulee uutta ulottuvuutta. Elämän taitekohdissa
ikään kuin kääntyy uusi lehti eteen.

Pidän onnellisena sitä että ikäihmisellä on vahva olemisen, elämisen tuntu muistoissa
ja tässä hetkessä. Tulee tunne, elämä on ollut ja on elämisen arvoista, tämä on minun tieni.

”Annetaan kaikkien kukkien kukkia”, joista ammentaa kirjoittajille ja itsellemme
uutta väriä arkisiin päiviimme. Kirjoituksista voimme saada iloa, valoa ja voimaa
matkatessamme läpi esteiden.
5294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kyllä asioiden ja tapahtumien muisteleminen on parasta terapiaa jo vähän iäkkäämille ihmisille . Olin juuri kurssilla joissa opetettiin kerhojen ja erialaisten ikäihmisten vetäjiä pitämään muistelu
hetkiä joko kirjoittaen tai suusanallisesti kertoen. Se on tutkijoiden mukaan parasta terapiaa
ikäihmisille,sillä se on alue jolla ikäihminen on vahva ja se on hänelle mielekästä.
Täällä palstoilla aika usein ihmiset heittävät ilmaan muistelu aiheita . Ne vaan eivät useinkaan saa "tulta" sillä onhan täällä joku vakio keskustelija joka ei vahingossakaan muistele vaan alkaa jankuttaa omia asioitaan ja rikkoo muistelijoiden palstan.
Kyllähän meidän pitää elää tässä hetkessäkin,mutta muisteluissa meillä on kokemuksia.

Äänestä
  • Tässä taannoin tuli mieleeni järjestää valokuvat
    albumeihin ja valokuvalaatikkoon.
    Mikä muistojen ja muistelun tulva niistä ryöpsähtikään mieleeni.

    Kuvat toivat välähdyksen elämästänilapsuudesta tähän päivään. Koulukuvista yritin muistaa jokaisen nimet ja missä he mahdollisesti asustavat tänäpäivänä. OLi rusettipäisiä ja ensikiharat saaneita tyttöjä.
    Kaljuksi ajeltuja poikien päitä. Ihan nauratti
    muutosten kirjo.

    Tietenkin oman perheen elämänvaiheet häistä ristiäsiin, matkoihin ym. Kuljin muistoissa monta tuntia. Omien lapsien kehityskaari vauvelista perheen isiksi, toivat hiukanhaikean olon.
    Siinähän he opettavat lapsia uimaan, ajamaan polkupyörällä, rullaluistelemaan ym.

    Aikoja ei saa takaisin mutta juhlapäivien vietto
    aikojen saatosa ei ole paljonkaan muuttunut.
    OLen samaa mieltä Mummeli1 kanssa terapiaahan
    valokuvien katselu ja muistelu on, tunteet ja muistot tulevat ja menevät mutta eivät häviä minnekään.

    Äänestä

Nuorena, kun elinkaari oli nousuvaiheessaan, kuvitteli, että elämä on pitkä. Kun muistelee menneitä vuosikymmeniä, huomaa, että elämä on loppujen lopuksi aika lyhyt.

Tuntuu ettei ole kauan aikaa siitä, kun oltiin kolmikymmentä vuotta nuorempia. Kuvitellaanpa samanlainen aika tulevaisuuteen. Ollaan vuodessa 2034. Meistä itsekullakin on suhteellisen pienet mahdollisuudet olla silloin enää tätä maailman menoa seuraamassa.

Elinkaaremme kääntyy nyt jo koko ajan alaspäin kuin laskeva aurinko. Elämä onkin lyhyt, toisin kuin luulimme lapsuudessa.

Äänestä
  • Älä nyt mustia yllemme maalaa, mehän olemme 2034 vielä täysin vetreässä kunnossa, minäkin alan silloin odottamaan vasta 104:ttä vuotispäivää.:D

    Hyviä äitienpäiviä jokaiselle vielä monia kymmeniä.

    Äänestä

Kirjoituksessasi on koko totuus!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kirsikka kirjoitti:

En voi välttyä tuomasta näkökulmaani esille muistelemisesta ja muistoista Joku paniikissaan
ei voinut hyväksyä tapaa, jolla keskustellaan palstalla. Ei me kaikki olla pedagogeja, olemme tavallisia tallaajia, ilmaisemme itseämme omalla tutulla tavalla.

Ihminen tarvitsee onnellisena elääkseen unelmia, mutta myös muistoja ja
muistelemista, ilman niitä meillä ei olisi tietä omaan menneisyyteemme,
ei polkua jolla lajitella ,erotella ja käsitellä kaikkea kokemaamme..

Kokemukset mahdollistavat muistelun, kaikkihan muistelevat. Hokema , että
muisteleva, muistojaan kertova henkilö olisi rattailta pudonnut, ei pidä paikkaansa.
Kypsyneisyyden merkkinä pidetään sitä, että muistelija pystyy palaamaan
tunteella ja kokemuksellisesti menneeseen, samalla hän arvioi tapahtunutta tämänhetkisestä näkökulmasta käsin. Muistoihin tulee uutta ulottuvuutta. Elämän taitekohdissa
ikään kuin kääntyy uusi lehti eteen.

Pidän onnellisena sitä että ikäihmisellä on vahva olemisen, elämisen tuntu muistoissa
ja tässä hetkessä. Tulee tunne, elämä on ollut ja on elämisen arvoista, tämä on minun tieni.

”Annetaan kaikkien kukkien kukkia”, joista ammentaa kirjoittajille ja itsellemme
uutta väriä arkisiin päiviimme. Kirjoituksista voimme saada iloa, valoa ja voimaa
matkatessamme läpi esteiden.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu