TAAAS Rottweiler!!!!

Koira puri omistajiaan - poika pelasti isänsä hengen

Keskiviikko 20.10.2010 klo 23.11

Nainen ja mies ovat vakavien vammojen takia sairaalahoidossa.

Aikuinen rottweiler-rotuinen koira puri pahoin emäntänsä käteen Lieksassa Pohjois-Karjalassa tiistai-iltapäivällä.

Naisen yli 50-vuotias mies sai koiran irrotettua vaimonsa kädestä käskyttämällä. Nainen vietiin puremavammojen vuoksi sairaalaan hoidettavaksi.

Muutama tunti myöhemmin perheen isän laittaessa koiraa koiratarhaan, kävi koira yllättäen kiinni isäntänsä käteen hauiksen kohdalle. Koira ei irrottanut otettaan ennen kuin perheen poika riensi apuun.

Poika saattoi pelastaa isänsä hengen. Poika löi koiraa useita kertoja puuhalolla päähän, ja lopulta koira irrotti purentaotteensa isäntänsä hauiksesta.

Mies sai niin vakavat vammat, että hänetkin vietiin sairaalahoitoon.

- Nainen loukkaantui vakavammin kuin mies. Kummallakaan ei ole hengenvaaraa, mutta kyllä heillä vakavat vammat on. Kun iso koira pääsee oikein kunnolla mouhentamaan, niin kyllä vammoja siinä tulee, rikoskomisario Jari Liimatta Pohjois-Karjalan poliisista kertoo.

Syytä selvitetään

Lieksan eläinlääkäri lopetti koiran omistajiensa pyynnöstä. Perheen mukaan koira on aina ennen käyttäytynyt kunnolla.

- Harvinaisia nämä kimppuun käymiset ovat, mutta eivät aivan poikkeuksellisia. Tämän tapauksen tekee tietenkin vielä harvinaisemmaksi se, että koira hyökkäsi sekä emäntänsä että isäntänsä kimppuun.

Lieksan poliisi jatkaa tapauksen selvittelyä. Koira on toimitettu patologin tutkittavaksi Elintarviketurvallisuusvirasto Eviraan. Tutkimuksilla on tarkoitus saada selville koiran yllättävän käyttäytymisen syy.

- Jospa tutkimus selvittäisi, mistä koiran käyttäytymisessä oli kyse, Liimatta sanoo.

TIIA RANTALAINEN
[email protected]

LÄHDE: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010102012551013_uu.shtml
41939
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

NIIN JA, kun taas tulee valittamista pienistä koirista, niin oikeuttaako se, että pienikin koira puree, ison koiran puremaan? Vähentääkö se tämänkin hyökkäyksen raakutta, että tiibetinspanielini, jonka hampaat ovat 0,4 SENTTIÄ eli 4 MM purisi jotakin. Se ei pääsisi ihoni epiteelikerrosta pidemmälle hampaillaan, suu aukenee lisäksi noin maksimissaan 7 senttiä... JUU_U, ovat yhtä vaarallisia ;)

Äänestä

No tietäisitpä, kuinka usein entinen pomeranianiani hyökkäsi minun kimppuuni. Sitä ei tarvinnut kuin rapsuttaa, niin se saattoi äkki arvaamatta hyökätä käsiini ja jalkoihini kiinni. Turkin hoidon aikana kuonokoppa oli pakollinen. Se oli kyllä varsinainen pommi, joka saattoi räjähtää pelkästä kosketuksesta.

Mutta tunnetkos sinä tuon uutisen koiran ja sen omistajan ? Oletko varma, ettei isäntä ollut kohdellut koiraansa niin aggressiivisesti ja väkivaltaisesti, että koira tosiaan pelkäsi häntä ja yritti puolustaa itseään (tai jotain vastaavaa ?).

Älä syytä koiraa, jos et tiedä sen historiasta mitään...

Äänestä
  • Jouduitkos kertaakaan sairaalaan hullun pommisi vuoksi ;) etpä tainnut, isompi koira saa suurempaa tuhoa aikaan.. äläkäs nyt valehtele siellä etä pommisi raateli sinut ja hulluna pidit sitä loppuelämänsä, i bet u didn't..

    Äänestä

  • jepjep.. kirjoitti:

    Jouduitkos kertaakaan sairaalaan hullun pommisi vuoksi ;) etpä tainnut, isompi koira saa suurempaa tuhoa aikaan.. äläkäs nyt valehtele siellä etä pommisi raateli sinut ja hulluna pidit sitä loppuelämänsä, i bet u didn't..

    Minä olen kyllä joutunut sairaalaan, kun joskus muutama vuosi sitten vanhempieni
    kääpiömäykky puri mua ranteesta ja luultavasti osu valtimoon, koska verta tuli ihan mielettömästi.
    Muistona on edelleen neljä hampaan kuvaa ranteessa. Olen koko elämäni ajan ollut koirien kanssa
    tekemisissä, niin isojen ja pienten, mutta koskaan mua ei ole purrut iso koira ei edes yrittänyt, mutta
    alle polvekorkuiset kyllä on.

    Tottahan se on, että pienten koirien puremiset painetaan villasella, mutta kun iso koira on kyseessä, niin
    voi olla varma, että se on seuraavana päivänä lehdessä. Vaikka pieni koira ei saakkaan isoa tuhoa
    tehtyä, mutta entäpäs tälläinen muistakaa tämä on nyt vain sitten esimerkki : pieni konttaava lapsi
    konttaa lattialla ja ohi kävelee perheen oma alle polvenkorkuinen koira, joka syystä tai toisesta
    käy lapseen kiinni ensimmäisenä koira puree päähän/kasvoihin. Miettikääs minkälaista jälkeä
    saa silloin pieni koira aikaan?

    Äänestä

  • AmerikaPetit kirjoitti:

    homman nuo mäykyt osaavat. Pienet äkäpussit ;)

    Käsi ylös ketkä EIVÄT ole saaneet mäykyltä hammasta.

    Äänestä

  • ppoiiuo kirjoitti:

    Minä en ole ainakaan koskaan vaikka koko elämäni niitä nähnyt ja omistanut.

    Äänestä

  • ppoiiuo kirjoitti:

    homman nuo mäykyt osaavat. Pienet äkäpussit ;)

    Käsi ylös ketkä EIVÄT ole saaneet mäykyltä hammasta.

    Joo eipä meikäläistä ole vielä yksikään mäykky hampailla täykännyt vaikka niitä olen omistanut ja nähnyt koko ikäni.

    Lisäksi sukulaiseni on lasten päivähoitaja ja ollut aina mäykkyjä. Ei ole ollut koskaan ongelmia.

    Äänestä

  • hushus...! kirjoitti:

    Joo eipä meikäläistä ole vielä yksikään mäykky hampailla täykännyt vaikka niitä olen omistanut ja nähnyt koko ikäni.

    Lisäksi sukulaiseni on lasten päivähoitaja ja ollut aina mäykkyjä. Ei ole ollut koskaan ongelmia.

    Vain kaksi jotka eivät ole saaneet(hampia)? Aika harvinaisia taidatte olla. Vieläkö ilmoittautuu joku?

    Äänestä

  • Vain kaksi? kirjoitti:

    Miten ylipäänsä käsittelet mäykkyjä jos saat hammasta?
    Ei kyllä kannata vierasta mäykkyä lähestyä ylhäältä päin. Mieluiten kyykkyyn ja matalan koiran omalle tasolle.

    Vai onko kohdallesi osunut oikeasti mielenvikaisia yksilöitä.

    Äänestä

  • Vain kaksi? kirjoitti:

    Vain kaksi jotka eivät ole saaneet(hampia)? Aika harvinaisia taidatte olla. Vieläkö ilmoittautuu joku?

    Kylläpäs ollaan provosoivia taas tänään. Jos kaksi ilmoittaa ettei ole säänyt hammasta niin ei se tarkoita että koko foorumin porukasta vain kaksi ei ole saanut ja muut ovat.

    huoh.

    Äänestä

Minä en ainakaan tuomitse_koko_rotua, enkä muitakaan "tappaja" rotuja, piste.

Äänestä
  • OLkoon koirassa vika tai omistajassa,Koira kopetettavaksi,eihän kukaan ihminen pysty elämää sen kanssa tapahtuneen jälkeen normaalia elämää.Pelko jää ihmiselle ja koira sen vaistoaa huomaakin olevansa lauman pomo.Yleisesti rotikka koittelee joka asiassa sitä pomon paikkaa,ehkä joku tällainen tilanne on päässyt läpi käsien ja koiraa kun ei joku hommassa miellyttänyt se järjesti asian tavallaan.Turha luulla että rotikan kanssa pärjää tappelemalla,kyllä se on alistettava lauman häntäpäähän puheella .Kerran puremaan päässyt jatkaa samaan tyyliin.

    Äänestä

  • Lääkärin kautta kirjoitti:

    OLkoon koirassa vika tai omistajassa,Koira kopetettavaksi,eihän kukaan ihminen pysty elämää sen kanssa tapahtuneen jälkeen normaalia elämää.Pelko jää ihmiselle ja koira sen vaistoaa huomaakin olevansa lauman pomo.Yleisesti rotikka koittelee joka asiassa sitä pomon paikkaa,ehkä joku tällainen tilanne on päässyt läpi käsien ja koiraa kun ei joku hommassa miellyttänyt se järjesti asian tavallaan.Turha luulla että rotikan kanssa pärjää tappelemalla,kyllä se on alistettava lauman häntäpäähän puheella .Kerran puremaan päässyt jatkaa samaan tyyliin.

    Miten koulutettu, siis MITEN, millaisilla metodeilla? Sopivatko ne juuri tälle koiralle vai olivatko vain omistajalle helppoja?

    Koiran terveys????

    Äänestä

  • seuraava uhri? Tuskin nuo ko. ihmisetkään tuomitsivat, mutta entä nyt, kun henkikulta säilyi?

    Äänestä

  • tuskin koiran syy kirjoitti:

    Miten koulutettu, siis MITEN, millaisilla metodeilla? Sopivatko ne juuri tälle koiralle vai olivatko vain omistajalle helppoja?

    Koiran terveys????

    samoin niiden sopivuudesta tai koiran terveydestä. Nyt oli kysymys kyllä jo hengenvaarasta omistajalle ja ajankysymys olisi ollut milloin jollekin ulkopuoliselle.

    Koira stressaa minkä stressaa, mutta jos ei ihmislaumassa pysty stressiään hallitsemaan, niin ei auta muu kuin päästää paremmille metsästysmaille.

    Äänestä

  • Sama. kirjoitti:

    seuraava uhri? Tuskin nuo ko. ihmisetkään tuomitsivat, mutta entä nyt, kun henkikulta säilyi?

    Mistäs sait sellaisen käsityksen ettei minua olisi koira purrut?

    Äänestä

Ihan oikein, että kohteena oli omat omistajat, toivottavasti oppivat jotain.

Äänestä
  • Jos aikuinen ihminen kumartuu vaikkapa nyt mopsin päälle, varmasti koira tuntee itsensä uhatuksi? Jos sama vaikkapa sakulla niin ei se siitä oloaan yhtä uhatuksi tunne...

    Äänestä

Joo-o, ei tiedetä ollenkaan koiran terveydentilan lisäksi sen olosuhteita talossa. Kiinnitin huomiota artikkelissa siihen, että isäntä oli viemässä rotikkaa koiratarhaan kun tämä puri sitten häntä.

Siis rotikkaa, lyhytkarvaista koiraa, talven tiimoilla ulkotarhaan vaan? Että oliko tämä niitä maaseudun rotikoita, joita pidetään joko kettingin päässä taikka sitten ulkotarhassa päivät ja yöt läpeensä "vahtikoirana"? Vai oliko koiratarha vain paikka ulkona, jossa koira sai välillä olla vapaasti mutta oli yöt sisällä ja muutoinkin normisti perheen parissa. Voi olla asia siis hyvin huonosti tämän ulkotarha-olosuhteen osalta tai sitten ok.

Oliko rotikkaa pahoinpidelty, miten perhe piti koiraa. Joo, ei ollut aiemmin käyttäytynyt väkivaltaisesti, mutta kenties nyt oli perheen nainen kurittanut koiraa kerran liikaa ja jos sillä oli jo vaikka kylmettymää, lihasvaurioita tms, niin ärtyisellä päällä ja iskua takaisin. Kuka näitä tietää.

Voi myös olla että koira oli hyvinpidetty ja sillä oli nyt puhjennut jokin sairaus tms, no, selvittävät tätä ruumiinavauksessa.

Äänestä
  • Eikö näitä isokokoisia ja agressiivisia koirarotuja voisi kieltää lailla? Itselläni ei ole yleisesti mitään koiria vastaan, mutta sen verran huonoja kokemuksia on näistä rottweilereista ja saksanpaimenkoirista että alkaa jo suoraan sanottuna vituttaa. On nimittäin sen verran monta kertaa yrittänyt kyseisen koirarodun edustajat hyökätä kimppuuni esim. lenkkipolulla tai vaikkapa ihan kadulla kävellessä. Onneksi on saanut omistaja juuri ja juuri pidettyä hihnasta kiinni eikä ole koira koskaan päässyt iholle asti. Muiden normaalien koirien kanssa ei ole ikinä ollut mitään ongelmaa.

    Äänestä

  • oikeesti!! kirjoitti:

    Eikö näitä isokokoisia ja agressiivisia koirarotuja voisi kieltää lailla? Itselläni ei ole yleisesti mitään koiria vastaan, mutta sen verran huonoja kokemuksia on näistä rottweilereista ja saksanpaimenkoirista että alkaa jo suoraan sanottuna vituttaa. On nimittäin sen verran monta kertaa yrittänyt kyseisen koirarodun edustajat hyökätä kimppuuni esim. lenkkipolulla tai vaikkapa ihan kadulla kävellessä. Onneksi on saanut omistaja juuri ja juuri pidettyä hihnasta kiinni eikä ole koira koskaan päässyt iholle asti. Muiden normaalien koirien kanssa ei ole ikinä ollut mitään ongelmaa.

    en edes keskustele täällä näistä asioista.. mutta voitko ihan rehellisesti sanoa montako sakua/rotikkaa on päällesi meinannut hyökätä? samalla paikkakunnalla..? meille saa ihan vapaasti tulla morjestamaan sakupoikaa, tulee pusua naamalle, mutta yllätyt iloisesti. Ikinä, ei IKINÄ tämä edes irtiollessaan ole nähnyt tarvetta hyökätä ihmisen kimppuun. Ja omalle kohdalleni on sattunut ihan normaali koiria, ei ole dobberit purru, vaikkakin olen ollut tekemisissä vaikeiden koirien kanssa. Näillä on aina syynsä! Viimeisin oli sheltti jota koulutin, että näin..

    Äänestä

  • hohoijaa! kirjoitti:

    En ole aikaisempi kirjoittaja mutta itselläni on nyt kuukauden sisään yrittänyt 3 kertaa rotikka kimppuun. Saksanpaimenkoirien kanssa ei toistaiseksi ongelmia vaikka joskus niitäkin häirikkötapauksia tullut vastaan (eräs puri juuri naapurin havenesea pahasti, hyökkäsi kotipihaltaan vapaana kimppuun).

    Nuo rotikat alkaa välillä vittuamana kun omistajatkin lentelee selälleen kun eivät saa pidettyä kiinni. Yhdellä kertaa 2v rotikkanaaras yritti meikäläisen 4kk mäyräkoiran kimppuun. Siinä emäntä lensi ku rotikka lähti.

    No niin, mutta kun ei saisi edes mennä muiden koirien lähelle ilman lupaa, erityisesti mikään tuollainen tappajakoira koska monet omistajat eivät pidä. "Ei minun koirani"- on maailman tyhmin selitys, ole aikuinen. Et sanoisi ikinä lapsestasikaan että hän ei koskaan tule elämänsä aikana varastamaan. Vaikka koira vaikuttaa kuinka tasapainoiselta, muista että sillä ei ole sanoja -se voi olla paljon epätasapainoisempi kuin sinä ihmisen vaistoillasi kuvittelet.

    Äänestä

  • sdfsdfsd342234 kirjoitti:

    En ole aikaisempi kirjoittaja mutta itselläni on nyt kuukauden sisään yrittänyt 3 kertaa rotikka kimppuun. Saksanpaimenkoirien kanssa ei toistaiseksi ongelmia vaikka joskus niitäkin häirikkötapauksia tullut vastaan (eräs puri juuri naapurin havenesea pahasti, hyökkäsi kotipihaltaan vapaana kimppuun).

    Nuo rotikat alkaa välillä vittuamana kun omistajatkin lentelee selälleen kun eivät saa pidettyä kiinni. Yhdellä kertaa 2v rotikkanaaras yritti meikäläisen 4kk mäyräkoiran kimppuun. Siinä emäntä lensi ku rotikka lähti.

    Korjaan omaa tekstiäni.

    Ei välttämättä itse rotikat ala vittuamaan mutta ne omistajat. Toisaalta en kiistä etteikö rotikoissa olisi luonteeltaan hieman omituisia yksilöitä hieman tavallista enemmän.

    Äänestä

  • sdfsdfsd342234 kirjoitti:

    Korjaan omaa tekstiäni.

    Ei välttämättä itse rotikat ala vittuamaan mutta ne omistajat. Toisaalta en kiistä etteikö rotikoissa olisi luonteeltaan hieman omituisia yksilöitä hieman tavallista enemmän.

    todennäköisesti pennut myydään sille kuka haluaa ilman että katsotaan onko sopiva omistaja vahvalle koiralle.

    tuttuni omaa polvivikaisena aktiivisia sakemanneja ja toinenkin omistaja on lihava joten lenkillä ei käydä ollenkaan ja koirat räksyttää pihassa. Ihmettelen tuota että heille myytiin sakemanni...

    Äänestä

  • hohoijaa! kirjoitti:

    en edes keskustele täällä näistä asioista.. mutta voitko ihan rehellisesti sanoa montako sakua/rotikkaa on päällesi meinannut hyökätä? samalla paikkakunnalla..? meille saa ihan vapaasti tulla morjestamaan sakupoikaa, tulee pusua naamalle, mutta yllätyt iloisesti. Ikinä, ei IKINÄ tämä edes irtiollessaan ole nähnyt tarvetta hyökätä ihmisen kimppuun. Ja omalle kohdalleni on sattunut ihan normaali koiria, ei ole dobberit purru, vaikkakin olen ollut tekemisissä vaikeiden koirien kanssa. Näillä on aina syynsä! Viimeisin oli sheltti jota koulutin, että näin..

    Niin eihän tää otsikoihin päässyt rotikkakaan ollut IKINÄ aiemmin mitään tehnyt, pienessä päässäsi luulet tietysti niin, että se tarkoittaa, että ei tule ikinään tekemäänkään.

    Äänestä

niitä ketkä sen olivat ottaneet eikä viatonta ohikulkijaa jos se olisi päässyt irti.

Äänestä

No on ilmiselvää, että omistajat ovat jollain tavalla provosoineet koiran hyökkäämään. Kyseessähän on herkkä luonnon olento, joka tarvitsee hellyyttä ja rakkautta. Olenkin ihan varma, että tätä omistajat eivät ole pystyneet tarjoamaan.

Äänestä
  • Tuskimpa. Koirahan on ennen käyttäytynyt hyvin. Veikkaan, että eviran tutkimuksissa löytyy vastaus tuohon käytökseen :(

    Äänestä

  • rotikan omistajana.. kirjoitti:

    Tuskimpa. Koirahan on ennen käyttäytynyt hyvin. Veikkaan, että eviran tutkimuksissa löytyy vastaus tuohon käytökseen :(

    Onkohan tämän koiran kanssa harjoiteltu sitä nykyistä suosittua lajia. Kiinni tartunta kohta antaa vain selaisen kuvan.

    Äänestä

  • Järkeä harjoituksiin kirjoitti:

    Onkohan tämän koiran kanssa harjoiteltu sitä nykyistä suosittua lajia. Kiinni tartunta kohta antaa vain selaisen kuvan.

    Ei ole.

    Äänestä

  • Ihmettelin noissa kootuissa koirauutisissa koirien rotuja, jotka pääsääntöisesti Rottweiler ja kun itse olen seurannut Suomen sekä kansaninvälisiä uutisia niin kyllä siellä muitakin rotuja löytyy.
    Itselläni ollut "Rotikoita" ja uroksia sellaisia 34 vuoden ajan ja yhä sellaisen ottaisin ja hoitoonkin olen ottanut, mutta tämä rotu niin kuin muutkin rodut tarvitsevat määrätietoista kasvatusta ja koulutusta sekä oman paikkansa laumassa ettei tällaista pääsisi tapahtumaan.
    Surukseni olen kuullut ja lukenut sekä myös koirien myynti-ilmoituksissa ollut, että jo alle puoli vuotias pentu osaa "käydä kiinni" sillä silloin ollaan täysin hakoteillä koulutuksessa. Ensin peruskasvatus pennulle ja sitten tottelevaisuuskoulutus ja jos meinaa suojelua harrastaa niin sitten vain ja ainoastaan osaavan kouluttajan käsissä koira opetetaan purulle. Omasta kokemuksestani tiedän, että kaikki koirarodut melkein järjestään suojelevat isäntiään ja emäntiään kyllä uhkatilanteessa.
    Moni valitettavasti opettaa tämän heti pennulle ja mitä siitä seuraa? sen jokainen koiria vähänkään tunteva tietää, ei hyvä.
    Rotikan paikka ei ole tarhassa, eikä ketjussa vaan perheen parissa ja tarvitsee nuorena samoja asioita niin kuin ihmislapsi ymmärrystä, hellyyttä, kunnioitusta, omaa rauhaa ym. ja sen oman tärkeän paikan alimpana laumassa.
    Rottweiler on ihanan itsepäinen ja itsenäinen rotu, mutta lapsirakas täydellä 10:llä. En ole koskaan pelännyt rotua, en omia koiria saati sitten vieraita, mutta jos koira esim. saa epilepsiakohtauksen ja siitä herää niin voi käyttäytyä aggressiisesti. Ja jos epäoikeudenmukaisesti joku minuakin kohtelisi niin kyllä äläkän nostaisin.
    Onko tässä ollut kyseessä Virosta tuotu koira tms. ei tietoa uutisessa. Toivottavasti asia selviää, mutta olisi ollut paree selvittää ennen koiran lopetusta.
    Rotikka, kun raateli aikoinaan pojan pihalla, mutta poikapa oli tunkenut koiran korvan täyteen klemmareita eli koitahan tehdä tuo itsellesi niin miltähän tuntunee, kamalalta :(

    Äänestä

  • Jade77 kirjoitti:

    Ihmettelin noissa kootuissa koirauutisissa koirien rotuja, jotka pääsääntöisesti Rottweiler ja kun itse olen seurannut Suomen sekä kansaninvälisiä uutisia niin kyllä siellä muitakin rotuja löytyy.

    Hyvä että hyökkäys kohdistui näihin rotikanomistajaidiootteihin, eikä kehenkään viattomaan sivulliseen. Olisi tosiaan hyvä että mm. kyseinen rotu kiellettäisiin suomessa. Tääkin oli niin kiltti, "ei aiemmin ollut niin käyttäytynyt"... Ihmiset voisivat sitten pullistella vaikka jollain isolla autolla(ei kuitenkaan kaahaamalla). Nää rotikat yms. on tuntuu vielä nykyään olevan kovassa huudossa kun kaikkien pitää olla niin kovanaamaa. Pitää olla tykit ja muskelit. Ja mielellään vielä hevosvoimia, ja 666-tatuointeja, ja liekkitatuointeja. On niin kovaa, että ihan turha tulla kenenkään ryppyileen.. Usein riittää iso pippeli, mutta sitähän ei kaikilla oo... Ja naisillahan ei oo ollenkaan. Itselläni ei ole rotikkaa, eikä 666:ta, kun ei oo tosiaan sitä tarvetta...

    Äänestä

  • Jade77 kirjoitti:

    Ihmettelin noissa kootuissa koirauutisissa koirien rotuja, jotka pääsääntöisesti Rottweiler ja kun itse olen seurannut Suomen sekä kansaninvälisiä uutisia niin kyllä siellä muitakin rotuja löytyy.
    Itselläni ollut "Rotikoita" ja uroksia sellaisia 34 vuoden ajan ja yhä sellaisen ottaisin ja hoitoonkin olen ottanut, mutta tämä rotu niin kuin muutkin rodut tarvitsevat määrätietoista kasvatusta ja koulutusta sekä oman paikkansa laumassa ettei tällaista pääsisi tapahtumaan.
    Surukseni olen kuullut ja lukenut sekä myös koirien myynti-ilmoituksissa ollut, että jo alle puoli vuotias pentu osaa "käydä kiinni" sillä silloin ollaan täysin hakoteillä koulutuksessa. Ensin peruskasvatus pennulle ja sitten tottelevaisuuskoulutus ja jos meinaa suojelua harrastaa niin sitten vain ja ainoastaan osaavan kouluttajan käsissä koira opetetaan purulle. Omasta kokemuksestani tiedän, että kaikki koirarodut melkein järjestään suojelevat isäntiään ja emäntiään kyllä uhkatilanteessa.
    Moni valitettavasti opettaa tämän heti pennulle ja mitä siitä seuraa? sen jokainen koiria vähänkään tunteva tietää, ei hyvä.
    Rotikan paikka ei ole tarhassa, eikä ketjussa vaan perheen parissa ja tarvitsee nuorena samoja asioita niin kuin ihmislapsi ymmärrystä, hellyyttä, kunnioitusta, omaa rauhaa ym. ja sen oman tärkeän paikan alimpana laumassa.
    Rottweiler on ihanan itsepäinen ja itsenäinen rotu, mutta lapsirakas täydellä 10:llä. En ole koskaan pelännyt rotua, en omia koiria saati sitten vieraita, mutta jos koira esim. saa epilepsiakohtauksen ja siitä herää niin voi käyttäytyä aggressiisesti. Ja jos epäoikeudenmukaisesti joku minuakin kohtelisi niin kyllä äläkän nostaisin.
    Onko tässä ollut kyseessä Virosta tuotu koira tms. ei tietoa uutisessa. Toivottavasti asia selviää, mutta olisi ollut paree selvittää ennen koiran lopetusta.
    Rotikka, kun raateli aikoinaan pojan pihalla, mutta poikapa oli tunkenut koiran korvan täyteen klemmareita eli koitahan tehdä tuo itsellesi niin miltähän tuntunee, kamalalta :(

    Rottweileristit ovat mestareita totuuden kieltämisessä (siinä että rotu on arvaamaton ja vaarallinen) ja valmiita uskomaan kaikenlaiset nettihuhut, jollainen tuo klemmari-tarinakin on.

    Äänestä

.... kävi koira yllättäen kiinni isäntänsä käteen hauiksen kohdalle......

Koska koira kävi kiinni niin ylös kuin hauikseen niin sen tarkoitus oli iskeä kurkkuun. Mies sai kuitenkin kohotettua kätensä eteen.

Niin ne koirafanaatikkofanien kiltit hauvelit tekee.

Äänestä
  • Rotikat on upeita koiria ja mua ärsyttää että ne on leimattu vaarillisiks! Rotikka ei ole kokemattoman ihmisen koira! Rotikan omistajan pitää olla ehdottoman reilu. Tiukka mutta oikeudenmukanen. toki on niitä mielenvikaisia koiria mutta suurin osa käytös häiriöistä johtuu ihmisisestä! Hyvällä omistajalla olevaa rotikkaa upeamapaa koiraa saa hakea.

    Äänestä

  • mitteli98 kirjoitti:

    Rotikat on upeita koiria ja mua ärsyttää että ne on leimattu vaarillisiks! Rotikka ei ole kokemattoman ihmisen koira! Rotikan omistajan pitää olla ehdottoman reilu. Tiukka mutta oikeudenmukanen. toki on niitä mielenvikaisia koiria mutta suurin osa käytös häiriöistä johtuu ihmisisestä! Hyvällä omistajalla olevaa rotikkaa upeamapaa koiraa saa hakea.

    Mitä upeaa on koirassa jonka kanssa pitää olla kokoajan varpaillaan ja tarkkana ettei vaan tule ruumiita.

    Äänestä

  • Jepajee213414 kirjoitti:

    Mitä upeaa on koirassa jonka kanssa pitää olla kokoajan varpaillaan ja tarkkana ettei vaan tule ruumiita.

    olisko aika jäädä odotteleee eviran tuloksia,ja jäädä miettimään mikä suru on koiran omistaneilla.

    Äänestä

  • voimia kirjoitti:

    olisko aika jäädä odotteleee eviran tuloksia,ja jäädä miettimään mikä suru on koiran omistaneilla.

    Rotikkaa tyhmempi ja kusipäisempi on vain ihminen joka haluaa rotikan. Se on se voima ja vahvuus(siis kyky väkivalloin tappamaan), jota nää kusipäät haluaa luulla hallitsevansa. Muuta selitystä ei voi olla. Yhtä huippuja ne pienetkin koirat on, miksei ne sit kelpaa??

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

no_ending kirjoitti:

Koira puri omistajiaan - poika pelasti isänsä hengen

Keskiviikko 20.10.2010 klo 23.11

Nainen ja mies ovat vakavien vammojen takia sairaalahoidossa.

Aikuinen rottweiler-rotuinen koira puri pahoin emäntänsä käteen Lieksassa Pohjois-Karjalassa tiistai-iltapäivällä.

Naisen yli 50-vuotias mies sai koiran irrotettua vaimonsa kädestä käskyttämällä. Nainen vietiin puremavammojen vuoksi sairaalaan hoidettavaksi.

Muutama tunti myöhemmin perheen isän laittaessa koiraa koiratarhaan, kävi koira yllättäen kiinni isäntänsä käteen hauiksen kohdalle. Koira ei irrottanut otettaan ennen kuin perheen poika riensi apuun.

Poika saattoi pelastaa isänsä hengen. Poika löi koiraa useita kertoja puuhalolla päähän, ja lopulta koira irrotti purentaotteensa isäntänsä hauiksesta.

Mies sai niin vakavat vammat, että hänetkin vietiin sairaalahoitoon.

- Nainen loukkaantui vakavammin kuin mies. Kummallakaan ei ole hengenvaaraa, mutta kyllä heillä vakavat vammat on. Kun iso koira pääsee oikein kunnolla mouhentamaan, niin kyllä vammoja siinä tulee, rikoskomisario Jari Liimatta Pohjois-Karjalan poliisista kertoo.

Syytä selvitetään

Lieksan eläinlääkäri lopetti koiran omistajiensa pyynnöstä. Perheen mukaan koira on aina ennen käyttäytynyt kunnolla.

- Harvinaisia nämä kimppuun käymiset ovat, mutta eivät aivan poikkeuksellisia. Tämän tapauksen tekee tietenkin vielä harvinaisemmaksi se, että koira hyökkäsi sekä emäntänsä että isäntänsä kimppuun.

Lieksan poliisi jatkaa tapauksen selvittelyä. Koira on toimitettu patologin tutkittavaksi Elintarviketurvallisuusvirasto Eviraan. Tutkimuksilla on tarkoitus saada selville koiran yllättävän käyttäytymisen syy.

- Jospa tutkimus selvittäisi, mistä koiran käyttäytymisessä oli kyse, Liimatta sanoo.

TIIA RANTALAINEN
[email protected]

LÄHDE: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010102012551013_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu