Kirkon kanta homoseksuaalisuuteen on toisarvoinen kysymys,ihminen on seksuaalinen olento ja homoseksuaaleja on aina ollut ja luultavasti tulee aina olemaan. Tuomitsemisen sijaan kirkon tulisi olla suvaitseva. Yhteiskunnallisen tilanteen ollessa mitä on ja suuren osan suomalaisista kärsiessä työttömyydestä asunnottomuudesta sekä köyhyyden aiheuttamasta kurjuudesta .Kirkko voisi kantaa oman kortensa kekoon yhteiskunnalliseen hätään ja köyhyyteen tarjoamalla ihmisille työtä rakennuttamalla vuokra asuntoja tilapäismajoituksia ja näin työllistää ihmisiä sekä vähentää työttömyyttä ja asunnottomuutta sekä nälänhätää parhaimmillaan pelastaa ihmishenkiä. Kirkkojen yleisesti maksama 7€/h tilapäistyöntekijöille on riistopalkka sekä alle yleisten työehtosopimusten eikä suinkaan edistä ihmistä ihmisen arvoiseen elämään.Valtio maksaa pitkä-aikaistyöttömille 1000€ /kk palkkatukena siihen kirkon panoksena n.800€ pelastaisi monen ihmisen elämän ihmisen arvoiseen elämään.kirkon asema yhteiskunnassa tulisi olla moraalisten ja eettisten arvojen suunnan näyttäjä sekä toimia itse ko arvojen mukaisesti.Ennen hengellistä ravintoa ihminen tarvitsee kodin ruokaa sekä työtä. Kirkon tulisi kyetä tarjoamaan myös uskottavaa/toimivaa henkiseen kasvuun/heräämiseen tähtäävää toimintaa, selkeää ohjenuoraa minkä avulla ihminen selviää niin maallisen kuin henkisen elämän karikoista. Nykyiset jumalan palvelukset ja toimitukset eivät riitteineen vakuuta tervepäisiä ihmisiä, vähemmän tervepäisistä puhumattakaan. Rukoukset taas ovat lähinnä hurskasta toiveajattelua ilman sen kummempia vaikutuksia usko ilman tekoja on kuollut ja meidän ovat kädet joilla hänen työtänsä tehdään.
Kirkon uskottavuus
1
164
Vastaukset
- ...
aivan samoin kuin minä, ja juurihan sinä käytit käsiäsi sen työn tekemiseen, ja josta kirkko ikävä kyllä kieltäytyy.
Mitä luin noita kirkon työntekijöiden kirjoituksia niin no, se on heidän työtä: seurustella ihmisten kanssa.
Pelasin myös pelin"Kuka kuuluu sinun kirkkoosi?". Suosittelen, sillä se antaa hyvän kuvan siitä millaista työtä he tekevät, auttaa asettumaan kirkon työntekijöiden housuihin.
Kirkon vapaaehtoisten asema siinä pelissä nousi esille ja siitä on ollut kirjoituksia täällä, kun nuoriso-ohjaaja on luvannut jollekulle soittaa heidän mahdollisuudesta työllistyä, soittamalla puhelun k.o. srk:an. Tosin hän kirjoitti keksineensä useita syitä miksi se ei onnistu. Siis käytännössä ei onnistu mikään muu kuin se yksi soitto työllstymistä vastustavalle diakonille.
Paljon ihmiset kirjoittavat, ja ongelmat ovat tiedossa selvästi. Miksi siis kirkon väki kieltäytyy tekemästä oikeasti asioille mitään.?
Voi olla että se on iso virhe, tässä tilanteessa: kun kirkolta on 7 miljoonaa euroa lähtenyt näiden epätasa-arvokysymysten vuoksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien2323404- 602955
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I272538Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk222500Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve782021Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä851879Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro191845Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva401832Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.911692Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli691043
