Hei!
Minulla on muuten aivan ihana kessu, mutta yöllistä haukkumista emme ole saaneet kitkettyä pois mieheni kanssa. Koira on siis nyt 1v8kk vanha, tuli meille vuoden vanhana. Sopeutui muuten kerrostaloon erittäin hyvin, ei hauku enää päivisin mitään, mutta yöllinen rappukäytävä äänistä ilmoittaminen on vielä tallella. Olemme saaneet melko ristiriitaisia neuvoja miten opettaa tästä pois. Osa sanoo että ei saa huomioida ja pitää vain antaa haukkua ja lopulta tajuaa että ei ole mitään ilmoitettavaa. Toinen puoli sanoo että pitää heti komentaa hiljaiseksi. Kokeilimme ensimmäistä vaihtoehtoa, jota ei kovin pitkään viitsinyt käyttää, sillä haukkumisesta ei tullut loppua ennen kuin olimme "kuitanneet" hälytyksen. Omakotitalossa asia olisi eri, mutta kerrostalossa ei viitsi kovin paljoa haukuttaa.
Koiran haukkuminen painottuu usein aamuyöhön, jolloin viikonloppuna ihmisiä tulee baarista ja postinkantaja käy.
Keeshond+ yöhaukkuminen
1
436
Vastaukset 1
- hiljaa molemmat"
Eli älkää huomioiko koiraa sen haukkuessa. Kun koira näkee ajan kanssa, että te ette piittaa niistä äänistä, niin se itsekin tulkitsee ne huolettomiksi ja lopettaa niihin reagoinnin.
Ilmeisesti koira on vuoden ikään asti kasvettuaan elänyt jossain rauhasassa ympäristössä, jossa ei ole tottunut sellaisiin ääniin ja pitää nyt niitä ääniä uhkatekijöinä, kuten rauhaisissa ympäristöissä kasvaneet koirat yleensäkin. Näyttäkää koiralle omalla asenteellanne, että niistä äänistä ei ole mitään uhkaa, eli älkää edes tuijottako koiraa sen haukkuessa, vaan olkaa aivan rentoina. Jos päivällä haukkuminen on vähentynyt, niin kyllä myös yöllä haukkuminen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062195- 103886
- 64791
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21706Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511693Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 64595
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551