Krisse ja minä

- Hyvä että tulit, hän sanoi. Minulla on ollut rankka päivä. Kyyneleet valuivat lohduttomina hänen poskilleen. Hieroin kevyesti hänen päätään ja hentoja 10-vuotiaan hartioita. - Tunsin, että tarvitset minua, sanoin Krisselle.

Ymmärrämme toisiamme täydellisesti, Krisse ja minä. Hänen vanhempansa eivät oikein pidä siitä, että heidän tyttärellään on niin läheinen suhde ukkiin. He haluavat kasvattaa tytöstään voimakkaan ja itsenäisen ihmisen. Minä olen liian pehmeä - sinisilmä kun olen. Häiritsen Krisselle asetettuja raudan lujien tavoitteiden toteutumista.

Juttelemme hiljaa etteivät muut toisissa huoneissa kuulisi. Hän naputtelee näyttöruudussa olevan hedelmäpelin palloja kertoessaan samalla päälleen kaatuneista harmeistaan. Minä kyselen, hän purkaa huoliaan - tunnen välillämme vallitsevan syvän ymmärryksen.

Minä tiedän, että elämämme tiet kohtaavat tässä tietyssä risteyksessä vain hetken aikaa. Hänen on jatkettava kipuamista elämänsä kaarta ylös, minun vuoroni on laskeutua alas. Tällä hetkellä tarvitsemme toisiamme. Sellaista yhteyttä ei hevin katkaista.
5306
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tänään futailimme pihanurmella. Laskeskelimme, kumpi sai enemmän maaleja. Vain vasurilla sai kumpikin laukoa, kun oikea polveni ei potkemista kestä.
Pärjäsin ihan hyvin, vaikka hän, 10 v., pelaa jo kaikenmaailman turneissa.

Käyn heillä keskiviikkoisin mukanani karjalanpiirakoita ja pullia välipalaksi. Jos myöhästelen, hän soittaa, kysyy, missä kohdin olen tulossa, että joko laittaa minulle kahvin tulemaan.

Keskiviikkoiltapäivät ovat meidän yhteisiä antoisia hetkiämme jutustelun, läksyjen kuulustelun tai pelaamisen merkeissä.
Herkkä läsnäolo on 10-vuotiaalle tärkeää kaiken kiireisen elämänmenon keskellä.
Krisse on onnellinen omistaessaan hyvän "olkapään".

Äänestä

Minulla nousi palakurkkuun,ja kyyneleet silmiini.Olen aina potenut huonoa omaatuntoa,kun läksin kauas vanhemmistani ja appivanhemmista.
Lapseni joutuivat kasvamaan ilman mummoja ja vaareja,joka todella oli iso vajaus heidän elämässään.Tapaamisemme olivat liian vähäisiä,pitkän matkan takia..joten ainainen syyllisyys painoi mieltäni.

Nyt heidän lapsillaan ei tule olemaan "pappaa myöskään" se minua jo myös surettaa.
Itse en koskaan saanut nauttia isovanhemmistani,toisen mummin muistan hämärästi sairasvuoteella..toiset rakkaat olivat jo maanpovessa syntyessäni.Minulle vanhukset ovatkin olleet aina tosirakkaita..nuorena jo vierailin paljon heidän luonaan..kait hain korviketta,jäätyäni ilman?!

Mielestäni lasta ei voi koskaan helliä,eikä rakastaa liikaa..uskoisin että tälläisista lapsista tulee vahvoja ja hyviä aikuisia.Itse olen hellinyt omiani,huomaan kun heitä seuraan tänäpäivänä,että ovat herkkiä ja toisia ihmisiä ajattelevia nuoria.Krisse on onnellinen lapsi omistaessaan sinut Alvar!Ymmärrän ettei tämänpäivän vanhemmilla ole niin paljon aikaa,kun työ vie suurimmanosan ajasta.Sain jotenki isovanhempien menetyksen korvata,olemalla itse aina kotona,koskaan ei koti ollut tyhjä lasten palattua koulusta.Se antaa vähän minulle lohtua!!Ihania hetkiä teille,miten suuremmoinen aarre olet pienelle lapsenlapsellesi!

Äänestä
  • Näemme miten krokotiili kyynelehtii.

    Äänestä

jutut ei kiinnosta ketään?

Äänestä
  • Potevat huonoo omaatuntoo toiset.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Alvar K. kirjoitti:

- Hyvä että tulit, hän sanoi. Minulla on ollut rankka päivä. Kyyneleet valuivat lohduttomina hänen poskilleen. Hieroin kevyesti hänen päätään ja hentoja 10-vuotiaan hartioita. - Tunsin, että tarvitset minua, sanoin Krisselle.

Ymmärrämme toisiamme täydellisesti, Krisse ja minä. Hänen vanhempansa eivät oikein pidä siitä, että heidän tyttärellään on niin läheinen suhde ukkiin. He haluavat kasvattaa tytöstään voimakkaan ja itsenäisen ihmisen. Minä olen liian pehmeä - sinisilmä kun olen. Häiritsen Krisselle asetettuja raudan lujien tavoitteiden toteutumista.

Juttelemme hiljaa etteivät muut toisissa huoneissa kuulisi. Hän naputtelee näyttöruudussa olevan hedelmäpelin palloja kertoessaan samalla päälleen kaatuneista harmeistaan. Minä kyselen, hän purkaa huoliaan - tunnen välillämme vallitsevan syvän ymmärryksen.

Minä tiedän, että elämämme tiet kohtaavat tässä tietyssä risteyksessä vain hetken aikaa. Hänen on jatkettava kipuamista elämänsä kaarta ylös, minun vuoroni on laskeutua alas. Tällä hetkellä tarvitsemme toisiamme. Sellaista yhteyttä ei hevin katkaista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu