Puuro ei pidä nälkää?

Meillä on nyt siis melkein 9kk ikäinen vauva joka on nukkunut yönsä kovin huonosti viimeiset n.2kk. Monia kertoja yössä on tarvinnut laittaa tutti suuuhn ja vauva herää myös keskellä yötä aina aivan pirteänä syömään tai muuten vain on hereillä. Iltaisin on aina tähän asti syönyt puuroa ja pienen tilkan maitoa, mutta nyt eilen illalla ei jostain syystä suostunut syömään puuroaan vaan imaisikin kahden tunnin aikana 3dl maitoa ja nukkui 8h ja vain kolmisen kertaa täytyi laittaa tutti suuhun.
Onko siis tosiaan mahdollista, että puuro ei ole tarpeeksi pitänyt tytön nälkää loitolla, mutta sitten maito pitää? Olen aivan kummissani.
4314
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ennemminkin että kyseessä on vain sattuma. Ei se puuro ainakaan sitä mahaa tyhjennä, että kyllä sillä voi olla ainoastaan täyttävä vaikutus. Kannattaa antaa puuron lisäksi isompi satsi maitoa, jos aiemmin et ole maitoa antanut kuin tilkan iltaisin. Meillä maitoa annetaan suunnilleen sama määrä jokaisen aterian yhteydessä.

Äänestä

Kyllä puuro nälän pitää loitolla. Vika voi silti löytyä siitä puurosta. Ehkä jokin ainesosa ei vauvan vatsalle sovi?
Puuroissa on paljon eroja. Itse löydettiin sopivat hiutaleet kokeilemalla. Valmis puuroista kun vaavi ei tykännyt lainkaan, enkä yhtään ihmettele kun maistuivatkin ihan "tehtaalta".
Joistakin hiutaleista tuli vatsanpuruja. Kyllä vaavikin äkkää mistä huono vointisuus johtuu jos aina puuron jälkeen tulee epämiellyttävä olo.

Äänestä

esikoinen alko nukkua pitempiä yöunia puuron voimalla vasta reilun vuoden ikäsenä. Nyt kakkonen on puolivuotias ja tilanne parina iltana ihan sama ku teillä. puuroa jos syö niin maitoa vaatii parintunnin päästä ja parintunnin välein koko yön. eilen illalla ei syöny puuroa, nukku 6 tuntia putkeen,söi, jatkoi 6 tuntia unia :) ja ite oon monet kerrat ihmetelly ääneen että kun mummot ja äitin on aina sanonu että puuroa aamupalaks ku se pitää nälän loitolla niin hyvin! ite jos syön puuroa aamulla niin tunnin päästä on jo sellanen nälkä että maha kurisee, jos taas syön jotain muuta, menee helposti kolme-neljä tuntia ennen kuin tulee pienikään nälkä.

tää koko puuro juttu on joku kaamee salaliitto,sano minun sanonee :D

Äänestä
  • Heh, juu en tajua kyllä kans tuota puurojuttua :D
    Yöt meni mukavasti siihen asti kunnes ruvettiin puuroa syömään. Aluksi kyllä myös puuron kanssa meni pari yötä ihan mukavasti mutta sitten tämä rumba alkoi.
    En usko, että allergiaa on kyseessä, koska tuntuu vain että uni on kovin huonoa, kokoajan täytyy möngertää ja sitten loppujen lopuksi täytyy saada maitoa keskellä yötä. Voihan se olla että viime yö oli pelkkää sattumaa, mutta jotenkin tuntuu hassulta koko juttu.
    Saas nähdä miten tämän yön käy, kun syötiin puuroa tänä iltana ja maitoa vain suht vähän. Jos menee huonosti niin sitten kyllä taidan jättää puuron huomenna pois kuvioista ja katsoa mitä tapahtuu :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


äiskä10 kirjoitti:

Meillä on nyt siis melkein 9kk ikäinen vauva joka on nukkunut yönsä kovin huonosti viimeiset n.2kk. Monia kertoja yössä on tarvinnut laittaa tutti suuuhn ja vauva herää myös keskellä yötä aina aivan pirteänä syömään tai muuten vain on hereillä. Iltaisin on aina tähän asti syönyt puuroa ja pienen tilkan maitoa, mutta nyt eilen illalla ei jostain syystä suostunut syömään puuroaan vaan imaisikin kahden tunnin aikana 3dl maitoa ja nukkui 8h ja vain kolmisen kertaa täytyi laittaa tutti suuhun.
Onko siis tosiaan mahdollista, että puuro ei ole tarpeeksi pitänyt tytön nälkää loitolla, mutta sitten maito pitää? Olen aivan kummissani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu