Soittelin äidille, kertoi maksavansa omistaan, eli hakevansa tt-tukea pesän sähkölaskuille, ym.
Kertoi aiemmin että isältä jäi tili, jossa tuhansia euroja. Pesällä pitäisi siten olla rahaa tavanomaisten laskujen maksamiseen, jotka ovat ajalta ennen isän kuolemaa.
Äiti myös puhui että noin sadan neliön kotitalo on arvoton. Kuten metsä, ja peltopalakin.
Ajattelin, että kummallista... Meitä lapsia on viisi kappaletta, systereistä toiselle soitettuani muka asia on kunnossa.
Minulle ihan sama, mutta ettei äiti nyt sellaista maksele mikä ei kuulu hänen henk.koht maksaa...
Mikä täs olisi parasta, nnoin viikko isän kuolemasta, eikä äidin asioihin pitäisi puuttua niihinkään, suru yli 40 aviovuoden jälkeen varsin repii.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Auttakaa äitiänne hienovaraisesti nyt aluksi hautauksen järjestelyissä. Tilanne on hänelle varmasti sekava pitkän avioliiton jälkeen ja etenkin jos vanhan tavan mukaan isäntä on hoidellut raha-asiat. Leskille on usein vaikeaa ymmärtää, että kuolinpesän asioista päättäminen kuuluu myös perillisille.
Kun vainajalta jäi nettona rahaa tilille, niin ei syytä huoleen, koska tililtä voi maksaa kuolinpäivää edeltävän ajan pesälle kuuluvia ja hautauksen laskuja ilman kaikkien osakkaiden valtakirjoja.
Kolmen kuukauden kuluessa pidettävässä perunkirjoituksessa sitten selvittelette pesän rahatilanteen ja omaisuudelle lain mukaisesti käyvät arvot perukirjaan.
Lesken käyttäessä lain mukaisen elinikäisen hallintaoikeutensa yhteiseen kotiin ja koti-irtaimistoon, niin kuolinpäivän jälkeiset asumiskulut kuuluvat lesken maksettavaksi.
Velattomaksi jäänyttä kotipaikkaa ei voi kukaan myydä ennenkuin leski luopuu hallintaoikeudestaan. Niin ja tietysti osakkaiden yhteishallinnossa olevan kuolinpesän toimenpiteistä pitää päättää yksimielisesti.
Muuta et vissiin kysynytkään.
tarkoitat tällä varmaan toimeentulotukea? Turha hakea, sitä ei varmasti myönnetä kuolinpesän laskujen maksamiseen, varsinkin kun kerran vainajan tilillä on varoja. Ottakaas nyt joku lapsista pesän asiat hoitoon, eli laskujen kanssa pankkiin maksamaan ne vainajan tililtä, sieltä onnistuu sellaisten laskujen hoito mitkä selkeästi vainajan nimellä tai kuolipesälle osoitettuja järkeviä laskuja.
Kiitoksia. Siihen ei nyt mennä, etteikö annettaisi äidin hoitaa asioita, pysyy järjissään silleen surunsa kanssa.
Eikä jää kotitaloon, mutta pesää ei jaeta. Remonttia jatkossa riittää, hormeja myöten... Joku sisaruksista arpoo ittens sinne vuokralle kuiteskin jossain vaiheessa.
Systeri rukka taas oli sitä mieltä, että mikään ei kuuluisi meille lapsille... Kuuluu, sovussa päättää osakkaina. Miten, jos joku osakkaista on perinnässä? Meneekö pakkojakoon?
Teette voutin kanssa diilin että teette osittaisen perinnönjaon ja maksatte tuon velkaisen osakkaan ulos puhtaalla rahalla tai realisoitavalla omaisuudella jolloin häneltä voidaan ulosmitata perintö, te muut saatte pitää jakamattomana loput.
Tai sitten yksinkertaisesti ehdotatte voutille että te ostatte velkaisen ulos pesästä, tämä vaatii kuitenkin pesänselvityksen jotta perintöosuuden arvo selviää.