lähde iltalehti.
Milenkiintoinen hinnottelu....:(
Näkee sen mistä materiaalista ne laatutalot tehdään...Kivestä.
******************************************
Hinta jopa kaksi miljoonaa euroa
Yrittäjä Jari Sarasvuo muutti kirjansa jo pari viikkoa sitten uuteen kotiinsa, vaikka talo on vielä keskeneräinen.
Tässä jutussa myös:
Tulot yli 700 000 euroa
Sarasvuo perheineen muutti osoitteensa uuteen kotiinsa jo viikkoa ennen vappua, vaikka talo on ainakin kuvista päätellen vielä jokseenkin keskeneräinen.
Yrittäjä Jari Sarasvuon uutisoitiin rakentavan jo euroissakin miljoonatalon mitat täyttävää pytinkiä Kauniaisiin viime vuoden marraskuussa. Sarasvuo hankki omakotitalotontin yhdessä vaimonsa Nina Rosqvistin kanssa jo loppuvuodesta 2002. Tontti sijaitsee Kauniaisten kenties arvokkaimmalla alueella aivan Gallträsk-järven rantamilla. Upea sijainti näkyi jo tontin hinnassakin, sillä Sarasvuo vaimoineen maksoi reilun 2 000 neliömetrin suuruisesta tontista huikeat 401 000 euroa.
Itse talosta on tulossa melkoisen hulppea ilmestys. Valkoiseksi rapattavassa talossa on upea parveke sekä kaksi autotallia. Mielenkiintoinen yksityiskohta luksuslukaalissa on pieni tornimainen huone talon katolla. Kauniaisten kaupungin rakennusvalvonnan mukaan rakennuslupaa talolle myönnettiin aikoinaan 445 neliötä. Iltalehden tiedossa ei ole, onko Sarasvuo käyttänyt kaikki rakennusluvassa myönnetyt neliöt.
Etuovi.com -nettisivuston mukaan keskimääräinen neliöhinta uudehkoilla omakotitaloilla Kauniaisten seudulla liikkuu noin 3 500 eurossa, joten laskemalla 445 euron hintaisen omakotitalon hinnaksi tulisi parhaimmillaan yli 1,5 miljoonaa euroa. Kokonaisuudessaan talon ja tontin kokonaishinta on siis voinut kohota jopa kahteen miljoonaan euroon.
Sarasvuo perheineen muutti osoitteensa uuteen kotiinsa jo viikkoa ennen vappua, vaikka talo on ainakin kuvista päätellen vielä jokseenkin keskeneräinen. Tiistaina talon pihalla oli vielä runsaasti rakennuslaitteita ja esimerkiksi osa talon ikkunoista oli paketoitu muoveihin. Lisäksi talon rappaus on pahasti kesken.
Iltalehti tavoitti tiistai-iltana Sarasvuon, joka oli kuitenkin haluton kommentoimaan perheensä muuttoa tai sisustussuunnitelmia.
Tulot yli 700 000 euroa
Jari Sarasvuon muuttomatka vanhasta kodista uuteen ei ole järin pitkä, sillä perheen entinen koti sijaitsee vain vajaan kilometrin päässä uudesta luksustalosta. Sarasvuo hankki asunto-osakeyhtiömuotoon rekisteröidyn entisen kotinsa vuonna 1990. Tuolloin reilun 2 000 neliömetrin tontilla sijaitsevan asunnon hinta oli 1,2 miljoonaa markkaa eli reilut 200 000 euroa. Tiettävästi Sarasvuo ei ole ainakaan toistaiseksi myynyt entistä kotiaan.
Uudessa, arviolta liki kahden miljoonan euron talossa ja tontissa on Sarasvuolla maksamista, mutta toisaalta hänen tulonsa yltävät vuositasolla liki euromiljonäärikerhoon. Viimeisimmässä julkisessa verotuksessa vuodelta 2002 Sarasvuo tienasi ansio- ja pääomatuloja yhteensä 765 594 euroa. Hänellä oli myös verotettavaa varallisuutta reilun 390 000 euron verran. Huimat tulonsa Sarasvuo on kerännyt muun muassa omistamallaan Trainers' House -firmalla, jonka toimialaan kuuluvat esimerkiksi erilaiset yritysvalmennukset.

Vastaukset 17
Vanhimmat
Missä tuossa jutussa mainitaan että, kivitalo on laatutalo ?
Eikös siellä kehäkolmen lähikunnissa tiili- ja kivitalojen rakentaminen ole kielletty koska ne ovat ympäristöhaittoja. Muutama päivä sitten oli Hesarissa juttu erään perheen ei annettu rakentaa tiilitaloa. Oliko se Sipoo vai mikä lie paikkakunta.
jutun lehdestä ja huvittaa toimittajan hölmöys:
-jos rappaus on kesken, niin se ei todellakaan tarkoita että talo olisi SISÄLTÄ pahasti kesken
-muovit ovat ikkunoissa juuri sen rappauksen vuoksi
-nämä ovat juuri juttuja, joista Lammin taloille tulee öky-maine, että ne olisivat vain rikkaille....höpö höpö.
>-nämä ovat juuri juttuja, joista Lammin taloille tulee öky-maine, että ne olisivat vain rikkaille....höpö höpö.
Olet aivan oikeassa että moni kuvitelee että pitää olla öky rikas että jotta kykenee tekemään lammi talon. totuushan on että lammi talon saa suunileen samalla neliöhinalla kuin muunkin talon.
Mutta ökyrikaat voivat rakentaa juuri selaisen talon kuin haluavat ilman kompromiseja.
Mistä johtuu että kulosaareen westendiin ja kuusisaaren uusista omakotitaloista on yli 50% lammin tai siporeksin taloja. kauniaisista en tunne joten en osaa prosenteja sanoa mutta epäilen jakauman olevan saman...
Mutta eiköhän kulosaareen westendiin ja kuusisaaren asukaat vaadi parasta mitä rahalla saa ilman kompromisseja.
ei kulosaaressa, westendissä ja kuusisaaressa näy kanustaloja oma tai disaineja.....miksihän....
Siis onko lammin/siporexsin talot parempia kuin puutalot?????
Lammin betoni ja kivilinnatalopaketit jakavat talokaupan tehneille lammi avaimenperiä jotka ovat tosi kovassa huudossa niissä piireissä jotka asunat noilla hienostoalueilla... Että osittain lammin prändi on myös "hienoistotalot" ja mielestäni ihan onnistuneesti...
Jämerä oli kallein näistä halvimmista.
Kustannusarvio huoneistoala euroa / m2
RTS-tutki hintoja v. 2003.
Jukka 903 e/m2
Kastelli 954
Omatalo 962
Puutalo 1019
Jetta 1031
Kannustalo 1054
Desing 1059
Vaaja 1076
Herrala 1126
Jämerä 1238
Kaikki 1007
mistä löytyy????
Oikeassa olet. Lammi (tai kivitalo) yleensä on paremman näköinen (no, makuasia tietenkin) ja tyylikkäämpi ja ehkä siksi "rikkaiden" mieleen... Siksi mekin siihen päädyimme ja kovalla omalla työllä saamme sen samaan hintaan kuin noin vastaavan puutalon vähän pidemmälle teetettynä.
Missä mainitaan, että Sarasvuon pytinki olisi Lammi-talo? Kun kuitenkin otsikoit aloituksesi noin, moni lukija vannoo tietävänsä, että kyseessä on nimenomaan Lammi-talo. Ketjun loppupuolella jo Lammia oikein hehkutetaan.
Talläista tämä viestintä on, kirjoitettua sanaahan arvostetaan erityisesti. Keskustelusta syntyi myös yksi liikeidea: jospa alkaisi valmistaa Lammi-avaimenperiä... :)
Sen näkee lehtikuvasta, sellainen joka tuntee tavaran.
Lammin betonivaluharkot oppii kiertämään jo kaukaa kun on sellaisia about 2000kpl asetellut talon muotoon ;-).
Kyllähän kivitalo varmasti on turvallinen ja huoletonkin verrattuna puutaloon. Eipä silti päädyin itsekin melkein puutalopakettiin, mutta sitten ajatteli että jos omalla työllä saa samaan hintaan kivitalon niin miksei. Täytyy olla harrastemielellä liikkeellä jos itse tekeen rungon. Muuten alkaa maistua työltä ja sille täytys sit laskee palkkaakin, eikö.
Tekisin ehdottomasti Lammiharkkotalon toistekkin jos vaan olis aikaa ja siis jos olisin tekemässä toista talo. Mutta myös betonielementti vois olla kova juttu!
Mistä erotan kuvassa, että kyseessä on Lammin harkko eikä esim. Lecaterm tai Lakan betonin tuote?
Lammissa ei ole muuraussaumoja.
Tarkennetaan vielä niille jotka eivät tunne kyseistä tuotetta. Lammiharkko lienee ainoa markkinoilla oleva ns. onteloharkko. Tämä tarkoittaa sitä että harkot ladotaan seinäksi ja ne muodostavat valuontelomuotit eristeen ulko- ja sisäpuolelle. Pumppubetonilla sitten valetaan ontelot umpeen. Näin saadaan täysin kylmäsillaton rakenne ja myös ilmatiivis. Ja mikä hauskinta ei tarvitse sekoittaa ja kärrätä muurauskuraa seinää tehdessä. Ei siis ollenkaan hullumpi tuote, eikö! Tämä ei ole mainos vaan kokemuksesta peräisin oleva oma_mielipiteeni tuotteesta!!
On kokemusta näistä muistakin harkoista ja onhan nekin varmaan hyviä, enkä niitä ala haukkumaan, mutta kyllä Lammilla mielestäni saadaan laadukkainta seinää, siis näistä harkkovaihtoehdoista.
Eikös ne ilmavuodot tai kylmäsillat yleensä synny seinärakenteen ja sokkelin/alapohjan yhtymäkohdissa tai seinän ja yläpohjan liittymässä?
On mielestäni liioiteltua puhua kivitalosta, jos seinärakenne on betonia spu-eristettä ja yläpohja tehdään puuristikoilla.
Muurattavissa harkoissa pysty "saumat" ovat ns. puskusaumoilla. Tästä siis mahdolliset kylmäsillat jos puskusauma ei olekaan millilleen kiinni. Esim kanittanut jostain tai joku laastikökkö ollut välissä tai jotain.
Ei kai nyt kukaan nuija kattoansa kivestä tee! Taidat tarkoittaa niitä sipon kelluvia laituriponttooneita. Onko se sitten kiveä? Sinnehän laitetaan puuta kantavaksi vaikka millä mitalla.
että tuo kattoasia vähän heikko kohta (joillakin) Lammi-rakentajalla.
Siporex-yläpohjaelementit ovat kyllä kantavat kattorakenteet itsessään, räystäiden ja tiiliruoteiden vuoksi puutavaraa pitää myös laittaa katolle.
Siporex-elementiin saa hyvin läpiviennit.
Vaikka mikä estää laittamasta ontelolaattoja yläpohjaan lammi-talossa? Varsinkin lentomelualueella hyvä juttu.
Sipolla saadaan varmimmin ilmavuodot hallintaan. Sitä on vaikea muuksi muuttaa.
Mutta miksei harkkotaloihin voi rakentaa yläpohjaa esim. ontelolaatoista? Silloin voisi asua kokonaan teräsbetonin ympäröimänä, vaikka kattoristikot olisivatkin puuta.