Tietäisikö kukaan neuvoa? 10 v. (ei leikattu) narttukoirallamme huomattiin nisässä herneen kokoisia kasvaimia. Eläinlääkäri sanoi että sen lisäksi että kasvaimet poistettaisiin , pitäisi myös poistaa kohtu ja munasarjat. Onko todella näin, eikö riitä pelkkä kasvainten poisto?
Nisäkasvaimet
Liana
6629
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Samalla nukutuksellahan se on hyvä leikkuuttaa, eipä ole sitten kohtukasvaimen tai märkäkohdun riksiä. Kyl mie leikkauttasin ko tapauksessa.
Omalta 10-vuotiaalta leikattiin pari jo aika isoa (isommat kuin herne) nisäkasvainta, eikä meille edes ehdotettu, että kohtu ym. poistettaisiin samalla. Koirani on jo iäkäs, enkä sen vuoksi haluaisi alkaa suuriin leikkauksiin, elle se ole välttämätöntä.
Kannattaa kuitenkin tosiaan muistaa, että kohdun ja munasarjojen poistolla on se hyvä puoli, ettei tarvitse pelätä kohtutulehduksia ym. Itseäni kaduttaa, etten jo pentuna leikkauttanut koiraani ja säästynyt näin kohdun sairauksilta ja nisäkasvaimilta, jotka nyt pelottavat...Lisäksi omalla koirallani on leikkauksen jälkeen ilmaantunut jo yksi herneen kokoinen kasvain uudelleen.
niin, taitaa se olla parasta poistaa kaikki samantien...
Meillä kans koiralla herneenkokoisia kasvaimia nisissä. Kohtua ei poistettu leikkauksessa (sitä vaihtoehtoa ei minulta silloin kysytty) ja koska koira melko iäkäs en viitsinyt kiusata sitä ja viedä uuteen kivuliiaaseen leikkukseen. Patologin tulos oli: hyvälaatuista kasvua. Nyt pari vuotta myöhemmin koiralla vain muutama pieni herneenkokoinen pallero nisissä.
8v koiraltamme poistettiin takanisistä kasvainröllykkä. Odottelemme pari viikkoa patologin vastausta kasvaimen laadusta. Ihan hyvä ajatus mielestäni poistaa kohtu samalla. Meille ei sitä myöskään ehdotettu.
Suurin ongelma tällä hetkellä on, miten saada poistettua liimalappu haavan päältä? Onko keinoja tiedossa??
meillä vielä oli meidän tyttökoira, sillä oli myös nisakasvaimia..(maitorauhaskasvaimia). Silloin olin vielä aika tietämätön niiden suhteen, meille ei edes ehdotettu kohdun poistoa. Mutta nyt kun tiedän enemmän KANNATAN kohdunpoistoa samalla, sillä nisäkasvaimet uusivat ja suuri todennäköisyys on että kohtuun rupee myöskin tulemaan kasvaimia..Joten jos minulla olisi tuo tilanne nyt mikä oli 6v sitte, leikkauttaisin kohdun samalla, niin pääsisi vaivoista yhdellä kertaa..