isä ei halua että lapsi kastetaan

Ei voi kieltää, varsinkin kun lapsi on kerta syntynyt avioliiton ulkopuolella. Mutta mitä tuo mielen muutos kertoo sinusta ihmisenä tai puolisona? Ensin sovitte miehen kanssa asiasta ja sitten yhtäkkiä muutatkin mieltäsi ja kun mies vastustaa, niin teet asian kumminkin. Miten ihmeessä se mies voi tulevaisuudessakaan luottaa sinun sanaasi tai lupauksiisi kun et edes tästä yhdestä asia pysty sanaasi pitämään?

Edellisen kommentoijan kanssa samaa mieltä siitä, että tämä asia varmasti heikentää lapsen isän luottamusta sinua kohtaan. Sinulla toki lapsen äitinä on juridinen oikeus päättää lapsen liittämisestä uskonnolliseen yhdyskuntaan mutta... Onko äidin vakaumus jotenkin arvokkaampi kuin isän?

Kumpi on lopulta sinulle tärkeämpää: se että lapsesi on juridisesti kirkon jäsen vai se, että lapsesi kasvaa tärkeiksi kokemiesi asioiden piirissä? Olisiko tällaisessa tilanteessa nimenantojuhlan järjestäminen kuitenkin parempi kompromissi? Nimittäin se, että lasta ei kasteessa liitetä kirkon jäseneksi, ei mitenkään estä sinua kasvattamasta lasta omien arvojesi pohjalta. Voit aivan samalla tavalla kertoa ja näyttää jokapäiväisessä toiminnassa oman vakaumuksesi (aivan kuten lapsen isä omansa). Mikään ei käsittääkseni estä ottamasta kastamatonta lasta mukaan kirkon järjestämiin tapahtumiin ja toimintaan.

Kirkkoon kuulumattomalla lapsella on itseasiassa nykylainsäädännön mukaan enemmän valinnanvaraa kuin kastetulla. Jo päiväkodissa voi valita, osallistuuko lapsi uskonnollisiin juttuihin vai ei ja peruskoulussa voi valita, opiskeleeko elämänkatsomustietoa vai uskontoa (kirkkoon kuuluvalla lapsella uskonto on pakollinen). Rippikoulustakaan ei kirkkoon kuulumatonta tietääkseni käännytetä pois. Rippikouluiässä nuori voi sitäpaitsi jo itsekin päättää (vanhempien suostumuksella), haluaako omasta halustaan liittyä kirkkoon.

Itse rippikoulussa ollessani samaan aikaan mukana oli myös henkilö, jota ei oltu kastettu. Hän halusi liittyä kirkkoon, joten hänelle järjestettiin ensin kastetilaisuus seurakuntakodissa, josta sitten siirryimme kaikki kulkueena konfirmaatioon kirkkoon. Omalla tavallaan oikein kaunis tilaisuus tämäkin.

(Nimim. Jo vuosia sitten kirkosta eronnut ateisti.)

Raamatun mukaan mies on perheen pää ja nainen totelkoon miestä. Jos toimit
miestäsi vastaan, teet syntiä ja tuskin haluat että lapsesi kastetaan synnissä ja suoraan
paholaiselle.

Siihen asti kunnes lapsi täyttää vuoden, on äidillä oikeus päättää kirkkoon liittämisestä. Sillä ei ole merkitystä onko lapsi avioliitossa syntynyt tai ei.

http://www.uskonnonvapaus.fi/lapset/asema.html

Lain mukaan lapsen uskontokuntaan kuulumisesta päättävät lapsen vanhemmat YHDESSÄ.

KUITENKIN, jos yksinmielisyyteen ei päästä, lapsen uskontokunnan ratkaisee ÄITI.

Käytäntö ei aina ole ollut tällainen. Esim. 1960-luvulle asti uskontokunta meni lain määritelmän mukaan isän mukaan. En väitä sen käytännön olleen nykyistä parempi.

Muslimeilla uskonto menee perinteisesti isän mukaan, juutalaisilla se kulkee äidin mukana.

Meidän perheessämme tilanne oli samankaltainen, en itse kuulu kirkkoon, mutta vaimo kuuluu. Suostuin kuitenkin lapsen kastamiseen, sillä riitatilanteessa vaimon näkemys olisi kuitenkin jäänyt voimaan.

Silti jos kysymys perheessänne on molemmille tärkeä, pitää teidän molempien miettiä seuraavia vaihtoehtoja: suostuuko isä ajatukseen, että lapsi nyt kastetaan, mutta 18-vuotiaana lapsi saa erota kirkosta niin halutessaan. Tai: suostutko sinä ajatukseen, että lasta ei alunperinkään kasteta, mutta 18-vuotiaana hän saa itse päättää liittyykö kirkkoon.

Meillä menimme siis vaimon pillin mukaan. Sen lohdutuksen jätin itselleni, että en tule lasteni edessä esiintymään vain vaimon ja kirkon mieliksi sen kristilisempänä kuin oikeasti olen. En tule perheessä pitämään uskonnottomuuttani vakan alla tai poissa lasteni tietämyksestä.

Näistä kotona saamistaan rakennuspalikoista lapseni saa itse vanhempana päättää jatkaako hän ev.lut. valtiokirkon veronmaksajana.

Lapsen uskonnollisesta asemasta päättävät lapsen vanhemmat yhdessä. Jos yhteisymmärrykseen ei päästä, kuten teidän tilanteestanne kerrot, kasteesta ja siten lapsen uskonnollisesta asemasta päättää lainsäädännön perusteella äiti.

Lisätietoa löytyy täältä: http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/BB9D352630B7B908C2257022004164F0?OpenDocument&lang=FI

Jos tilanne on perheessänne vaikea, voittehan miettiä järjestetäänkö erillinen kastejuhla niille, jotka kokevat kasteen tärkeäksi, ja erillinen tilaisuus heille, jotka eivät kastetta arvosta. Juhlien miettiminen ja järjestäminen on aikuisten asia, mutta kasteessa itsessään on kyse lapsesta ja lapsen parhaasta.

Meri-Anna Hintsala
teologi

Tässä äidin oikeus päättää lapsen uskonnollisesta asemasta on selvä, uskonnonvapauslain mukaisesti hän voi erimielisyystilanteessa yksin päättää asiasta. Lainaus mainitusta uskonnonvapauslain kohdasta (1 luku 3§)

"Jokaisella on oikeus päättää uskonnollisesta asemastaan liittymällä sellaiseen uskonnolliseen yhdyskuntaan, joka hyväksyy hänet jäsenekseen, tai eroamalla siitä.

Lapsen uskonnollisesta asemasta päättävät hänen huoltajansa yhdessä. Jos huoltajat eivät kuitenkaan lapsen syntymän jälkeen sovi lapsen uskonnollisesta asemasta, voi lapsen huoltajana toimiva äiti vuoden kuluessa lapsen syntymästä yksin päättää lapsen liittymisestä uskonnolliseen yhdyskuntaan. Jos tuomioistuin on lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain (361/1983) 9 §:n 3 momentin nojalla päättänyt tehtävien jaosta lapsen huoltajien kesken toisin, noudatetaan kuitenkin tuomioistuimen päätöstä."

Seppo L, pappi

Raamatussa ei käsketä kastamaan lasta. Kasteen pitäisi tapahtua omasta tahdosta ei pakottamalla, kun on tietoinen omasta olostaan täällä ja pitää myös uskoa Jeesukseen kristukseen Jumalan poikaan.