n.4 vuotta sitten (tuntuu kuin se olisi ollut eilen) kun äitini alkoi odottamaan rakasta pikkusiskoani, silloin n.8v kissasta (Miku) piti luopua. Eräs tuttavamme kertoi tarvitsevansa hiiri-kissaa, joten sydäntä särkien lähdimme viemään Mikua sinne, lohtuna kuitenkin se, että voisin käydä kisua siellä moikkaamassa, ja tiesin ettei se unohtaisi minut. Tällä rouvas-henkilöllä oli ennestään pieni herttainen koira. Koira oli tottunut kissoihin, mutta meidän kisupa ei ollutkaan tottunut koiriin... Niinpä koira-parka ei uskaltanut tulla taloon sisälle kun kisumisu sihisi. Tuttavamme soitti meille samana iltana, että voisimmeko hakea kissan takaisin, kun ei se oikein onnistunut. Isäni oli puhelimessa ja antoi rouvalle luvan päästää KISSAN ULOS YÖKSI, ja hakisimme sen aamulla! No, arvaahan sen ettei kissa sinne jäänyt odottelemaan... =( En ole Mikua sen koomin nähnyt... Jos olisin ollut lähettyvillä tuon puhelun aikaan, olisin karjunut kurkku suorana, että sitähän ei ulos päästetä! Kävimme lähimetsissä huutelemassa kisua muutamana päivänä, mutta ei. Lukemattomia ja taas lukemattomia kertoja olen nähnyt unta siitä, että kisuni on tullut takaisin kotiin. Ja herännyt kyyneliin.... =( Täytyy sanoa että vaikka olen aikuinen ihminen, niin ikävä on siltikin, älytön ikävä, ja murehdin miten kissani kävi. viimeaikoina olemme mieheni kanssa harkinneet kissan hankintaa, ja juuri kun mieheni suostui, kertoi allergiatesti että olen kissoille allerginen... Olen aivan murtunut... Täysin! Kissa on ainut eläin jota lisin kuvitellut lemmikiksi... Kiitos kaikille jotka luitte loppuun saakka ! ! ! !
Odottelen kommentteja/kokemuksia
Odottelen kommentteja/kokemuksia
Vastaukset 7
Vanhimmat
minulta kissa karkasi pari vuotta sitten paria päivää ennen usa:n tornitalo iskuja. onneksi löytyi noin viikon päästä.kyllä oli silloin kaamea olo kun ei tiennyt mihinkä hän on joutunut,ja missä kunnossa on. mutta kaikki meni silloin parhainpäin. nyt olen varovainen ettei kisu/t vaan karkaa.
...kissan karkaamisesta voit lukea tältä samaiselta keskustelupalstalta parin sivun päästä otsikolla "Älä koskaan menetä toivoasi :))", johon viimeinen kommentti on tullut 27.4.
Minulla itselläni on yliherkkyys monelle ruoka-aineelle kosketusallergian muodossa ja olen allerginen myös kissalle.
Olen ilmeisesti kuitenkin niin vähän allerginen kissalle (joskus kasvoja kutittaa ja raapituttaa), että olen oppinut elämään sen kanssa: siivoan todella usein, enkä päästä kissojamme (3) makuuhuoneeseeni, vaatehuoneeseen enkä vaatekomeroihin.
Ne myös ulkoilevat vapaasti -asumme rivitalossa metsän laidassa- joka omalta osaltaan varmaan vähentää karvaisuutta huushollissani.
Jos pystyt olemaan pieniä aikoja kissojen kanssa, niin mikä estäisi sinua hakeutumasta kissojen sijaiskoteihin/löytöeläinkoteihin tmv. vapaaehtoistyöhön ? Se saattaisi helpottaa kissattomuuden tuskaa jos et pysty vallan ilman niitä olemaan ?
Aurinkoista kevättä Sinulle :))
... äitisi halusi luopua kissasta vauvan odottamisen vuoksi? Enpä ole moista kuullut, se ei kyllä ole mikään syy. Ystäväni odottaa vauvaa kahden kissan ja yhden koiran kanssa, eikä varmasti luopuisi katraastaan.
"Enpä ole moista kuullut, se ei kyllä ole mikään syy. " Mikä sinä olet sitä sanomaan?!?
Ei selittänyt asiaa sen tarkemmin, koska se on hänen henk.koht asiansa, mutta kun nyt kysyit niin pakko kai sekin on täällä sitten setviä. Äitini oli toivonut ja yrittänyt monien ongelmien kautta toista lasta 16 vuotta, ja on itse allerginen kissalle, joten meillä ei periaatteessa silloinkaan olisi "saanut" olla kissaaa. Kun hän sitten vihdoin tuli raskaaksi, hän halusi (haluaa edelleen) suojella pienokaista kaikin mahdollisin keinoin. Hän on henkilönä muutenkin aika herkkä ja palkäsi varmaan lähinnä sitä, että koska kissamme oli kesällä niin paljon pihalla, se hyppäisi vaunuun, raapisi vauvalta silmät päästä tai jotain muuta vastaavaa. Eihän minulla siihen paljon sanomista ollut. SITÄPAITSI: luovuimme kissasta juuri ennen laskettua aikaa. Joten vauvan syntymä oli se syy, ei niinkään raskaus. Aika inhottavaan sävyyn olit kyllä kirjoittanut, mutta siinä nyt kuitenkin vastaus.
Moi
Ymmärrän tuntemuksesi, minäkin olen täysin kissaihminen enkä voisi kuvitella itselleni muuta lemmikkiä. Haluan kuitenkin sanoa, että sinä itse olet ainut joka vastaat terveydestäsi, ei lääkärit, ei allergiatestin tekijät. Vain sinä päätät voitko elää kissan kanssa vaikka prickit näyttäis herneen kokoisia poukamia!
Kellään ei ole oikeutta kieltää sinulta kissaa, ellet itse niin tee.
Tietysti järjenkäyttö on sallittua, jos saa hengitystieoireita, tällöin kissan kanssa elo voi olla vaarallista. Mutta esim. minä tulen toimeen pahankin atopiani kanssa, vaikka varmasti olen allerginen kissalle (en edes viiti mennä testeihin). Vähät sillä on väliä, jos kissa vähän lisää oireilua, koska se muuten lievittää tehokkaasti stressiä joka puolestaan muuten pahentaisi ihottumaa. Kyllä sitä pärjää, ihottuma ei ainakaan tapa, sitä ei tartte pelätä. Sen kanssa oppii elämään.
Rohkaisevasta vastauksestasi!! Olen kuullut niin eriäviä mielipiteitä, että on jo pää ihan sekaisin mitä tehdä. Olen ollut todella onneton, mutta viestisi piristi mieltäni, kiitos huomaavaisuudestasi!! Kärsin itse myös pahasta atopiasta, mutta kissasta en ole koskaan saanut muita oireita, kuin että iholle nousee paukama jos kissa raapaisee. Olen pohtinut asiaa, ja voipi olla että sittenkin hankin sen kisumisun! =) Se on aivan kuten sanoit, joku asia josta nauttii/pitää/saa mielihyvää (tässä tapauksessa kisu) helpottaa oloa henkisesti vaikka siitä vähän iho-oireet pahenisivatkin. Vielä kerran kiitos! Hyvää kesää ! !
Itse tässä innostuin jo etsimään itselleni toista kisua, mutta pikkusen hakkaa takaraivossa epäilys kestääkö iho. Inhottavaa. Toivotaan ettei se pahene. Mutta tsemppiä sinulle, en kehota leikkimään terveydellä, mutta ainakin oma kokemukseni on, ettei atopia estä kissan hankintaa. Kunhan vaan on pitkä pinna kun rupee kutittamaan ja on punainen naama :) Onneksi lehahduksetkin on kausiluontoisia. Ja sen voin sanoa, että pääsin korttarista eroon kissan avulla :) Ei varmasti toimi kaikilla, mutta joku ihme tuossa tapahtui. Tsemppiä!