Minkälaisia nimikkeitä ja mistä oppilaitoksista valmistuu?
Ainakin yo koulutuksella sosiologit ym. vai olenko väärässä? Miten amk:n puolella, olisin kiitollinen jos joku pystyisi valaisemaan :)
Sosiaalialan ylempi tutkinto?
5
496
Vastaukset
- sosionomina
Itse olen suorittanut Diakonia-ammattikorkeakoulussa sosionomin tutkinnon. Haluaisin joskus jatkaa opiskelua ylemmässä amk-tutkinnossa, josta valmistuttuani tutkintoni olisi nimeltään sosionomi (ylempi amk). En ole vielä kovinkaan paljon perehtynyt aiheeseen, koska tähän ylempään tutkintoon hakeminen ei ole vielä omalla kohdallani ajankohtaista. Ylempään sosionomin tutkintoon voi hakea vasta, kun on sosionomi (amk) -tutkinnon jälkeen hankkinut 3 vuoden työkokemuksen alalta.
Minua kiinnostaisi sellainen, että kun tuohon tosiaan vaaditaan se 3 vuoden työkokemus, niin hyväksytäänkö siihen myös lähihoitaja-nimikkeellä tehty työ? Olen sosionomiksi valmistumisen jälkeen työskennellyt kesätöissä ja muissa lyhyissä työsuhteissa lähihoitaja-nimikkeellä. Lisäksi olen työskennellyt lastentarhanopettajana. Olisiko kenellekään tietoa asiasta?- Diak Hakutoimisto
Hei!
Hakukelpoisuuden ylempään AMK-tutkintoon antaa soveltuva amk-tutkinto tai muu soveltuva korkeakoulututkinto sekä tämän jälkeen hankittu vähintään 3-vuoden työkokemus asianomaiselta alalta (= ala jolle ollaan hakemassa että ala jolta korkeakoulututkinto on. Amk-tutkinnon jälkeen lähihoitajanimikkeellä sekä lastentarhanopettajan työ tulkitaan sosiaalialan työksi.
Lisätietoja saat Diakin hakutoimistosta.
- Diak Hakutoimisto
Hei,
Sosiaali-, terveys- ja liikunta-alalla sosiaali- ja terveysalan ylempi ammattikorkeakoulututkinto nimikkeet (nimike tulee koulutusohjelman mukaan): apuvälineteknikko (ylempi AMK), Master of Health Care, bioanalyytikko (ylempi AMK), Master of Health Care, ensihoitaja (ylempi AMK), Master of Health Care, fysioterapeutti (ylempi AMK), Master of Health Care, geronomi (ylempi AMK), Master of Social Services and Health Care, hammasteknikko (ylempi AMK), Master of Health Care, jalkaterapeutti (ylempi AMK), Master of Health Care, kuntoutuksen ohjaaja (ylempi AMK), Master of Social Services and Health Care, kätilö (ylempi AMK), Master of Health Care, naprapaatti (ylempi AMK), Master of Health Care, optometristi (ylempi AMK), Master of Health Care, osteopaatti (ylempi AMK), Master of Health Care, röntgenhoitaja (ylempi AMK), Master of Health Care, sairaanhoitaja (ylempi AMK), Master of Health Care, sosionomi (ylempi AMK), Master of Social Services, suuhygienisti (ylempi AMK), Master of Health Care, terveydenhoitaja (ylempi AMK), Master of Health Care tai toimintaterapeutti (ylempi AMK), Master of Health - trooppeli
Itse pääsin opiskelemaan ylempää AMK -tutkintoa, mutta koulutus ei ollut minulle mieluista. Lisäksi tarkkaa toimenkuvaa ei osattu kertoa, niin luovutin. Olen sosionomi ja alkuun sai silläkin ammattinimikkeellä taistella töistä.
Siirryin ylemmästä AMK:sta yliopistoon lukemaan maisteriksi. Ainakaan missään vaiheessa en usko siitä olevan haittaa ja ainakin vielä työmarkkinoilla maisterin paperit on enemmän arvossaan. - Miss Therese
Sosiologi ei ole varsinaisesti sosiaalialan ammattilainen. Yliopistosta valmistuu sosiaalityöntekijöitä, jotka ovat ainoita päteviä työntekijöitä sosiaalityöntekijän tehtäviin - vaikka lukuisissa paikoissa ympäri maan onkin paljon sosionomeja, jopa lähihoitajia sosiaalityöntekijän tehtävissä. Ja sitten keskustelupalstoilla haukutaan "sossutanttoja", jotka on tylyjä, vie lapset ja niin edelleen..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain747617Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1283037- 1531884
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha691709Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1261540Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1721482- 1321202
- 78879
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko48822- 53784