PK Collien esittäminen

-Katla-

Olemme menossa pehko Colliemme kanssa sekä minulle että koiralle ensimmäiseen näyttelyyn. Osaisiko joku kertoa minulle että saako Collien jalat asetella vai täytyykö asennon olla täysin luonnollinen, siis se asento mihin koira sattuu milloinkin asettumaan. Ja kuinka tarkkoja pentunäyttelyssä ollaan korvien asennosta. Kun tuntuu että meidän pennulla ne ainakin vielä muuttaa jatkuvasti asentoa, vaikka käytetään painoja.

9

2609

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • colliemyös

      Pystykorvaista ei kannata viedä, pystykorvat aiheuttavat hylsyn. Jos korvat satunnaisesti heiluvat siellä kehässä, niin pätevä tuomari näkee korvista kyllä, että eivät ole luonnostaan pystyt. Tosiet asettelevat jalkoja, mutta mielellään ei eli pentu pitäisi ennen näyttelyyn menoa opettaa seisomaan oikeassa asennossa. Tietenkin se hälinä siellä saa monen koiran vaihtelemaan asentoa ja kääntelemään päätään. Tuota hälinää, harjausta, koiran kopelointia, seisotusta, ravaamista, väentungosta, paljon muita koiria (joita ei saa haistella), odottelua, tuomarin tuijottelua ym kannattaa ehottomasti harjoitella etukäteen. Muuten on kova stressi koiralle juotua tilanteeseen kylmiltään.

      • nyhntrhbtr

        koira näyttelypantaan ja hihnaan, edeltävään puunaukseen ja ite tutustua hommaan, niin ettei oma jännitys mene koiraan.

    • -katla-

      ja totuttanut pentua hyvin paljon näyttelyyn ja hihnaan. Tässä on kysymys siitä että minä osaisin toimia oikein. En tietenkään vie täysin pystykorvaista koiraa näyttelyyn, kyllä sen verran tiedän, ajattelin nyt vaan että kuinka tarkkoja korvista ollaan kun luonnolliesti vielä puolivuotiaalla korvat seilaavat edes takaisin.

      • -katla-

        miten koiran voi opettaa seisomaan "oikeassa asennossa". Asettelemalla harjoituksissa jalkoja ja palkitsemalla kun seisoo sitten paikallaan. Lopulta menee itse jo oikeaan asentoon? Vai miten? Onko ideoita?

      • collie<3
        -katla- kirjoitti:

        Makupalan tai lelun avulla: Käsky voi olla vaikka "seiso". Ota koiraa toisella kädellä vatsan alta kiinni ettei se istu, tarjoa toisella kädellä makupalaa/lelua niin että koira kiinnostuu siitä, seisoo paikallaan ja katsoo palkkiota tarkkaavaisena. Jos koira on tohelo häseltäjä, kuten minun, pitää harjoitella paikalla seisomista aika paljon. Kun koira seisoo nätisti ja tuijottaa namia, se saa sen ja kehut. Vähitellen se oppii yhdistämään käskysanan paikallaan seisomiseen ja palkkion tuijottamiseen. Ensin kannattaa palkita nopeasti ja sitten pidentää tuijotusaikaa vähitellen. Myöhemmin voit myös tarvittaessa totuttaa sen siihen että siirtelet sen jalkoja jos ne eivät itsestään mene hyville paikoille. Monesti näyttelyissä pidetään hyvänä jos koira hieman nojaa eteenpäin valppaan näköisenä, ja tämä tulee siltä luonnostaan, kun se odottaa palkkiota. (tästä on rotukohtaisia eroja, en nyt muista miten colliella piti olla) Monet käyttävät vinkulelujakin. Kasvattaja neuvoo varmasti mielellään lisää, ja kun käyt näyttelyssä, voit oppia toisia seuraamalla paljon! Ja tämä on siis miten mun koiran kasvattaja neuvoi, varmasti on olla muitakin keinoja.
        Mulla on myös nuori pk collie, ehkä ollaan joskus samassa näyttelyssä!

      • collie<3
        collie<3 kirjoitti:

        Lisään vielä, kannattaa käydä näyttelyissä muutaman kerran ilman koiraakin! Se on parasta oppia kun näkee miten muut tekee. "Kilpakumppanin" omistaja ei välttämättä jaa neuvojaan, mutta voit tarkkailla miten hän laittaa ja kouluttaa koiraansa. Pitkä lenkki ennen näyttelyä kannattaa todella, että nuoren koiran ylimääräistä energiaa saa purettua.

      • testosteroni jyllää
        -katla- kirjoitti:

        miten koiran voi opettaa seisomaan "oikeassa asennossa". Asettelemalla harjoituksissa jalkoja ja palkitsemalla kun seisoo sitten paikallaan. Lopulta menee itse jo oikeaan asentoon? Vai miten? Onko ideoita?

        sulla on samat ongelmat kuin mulla oli tässä jokin aika sitten ennen ensimmäistä kehäämme. Minä en ole asiantuntija, mutta esim. kasvattajalta saamieni tietojen mukaan collien voi esittää niin että molemmat etu- sekä takatassut ovat tasallaan. Noh sitten lisää haettuani tietoa ja katseltuani kuvia niin huomasin että collien voi esittää myös niin että tuomariin päin oleva takatassu (vasen) on hieman taaempana toista. Harvemmin tarttee, mut opeta myös se, että kierrät koirasi, koira seisoo paikallaan (jos tuomari haluaa kiertää koiran, niin et saa koskaan olla koiran ja tuomarin välissä ja koiran on esiinnyttävä samassa asennossa kuin esittäisit sen silloin, kuin sinä olet koiran "takana")

        Meillä meni näyttely päin pyllyä, koira kun on uros ja paikalla oli narttu juoksuineen niin urokseni meni täysin sekaisin koko hommasta joten siinä vaiheessa on turha asetella mitään.. eli en edes yrittänyt asetella jalkoja vaan yritin saada koiran edes seisomaan.. :D mut ei niin ei, sekasi ku seinäkello se oli siellä ja tästä syystä sai huonot arvostelut. Että kiitos niiden jokka ovat saaneet läpi sen että juoksunarttu saa osallistua näyttelyihin. :/ mut kuitenkin jalkoja saa asetella. NIin ne kokeneemmatkin konkarit siel teki ku seurasin näyttelyä. Itse opetin seiso-käskyn pitämällä makupalaa koiran nenästä katsottuna hieman yläviistoon jonkin matkan päässä ja hoin sille seiso-käskyä, ja tietty palkkasin häntä. Ja pian se sen oppikin. :) Unohtaa vain kaiken silloin kun on juoksunarttu lähistöllä. Tai edes sellainen narttu, jolla on juoksut joko just loppunut tai alkanut.. :/ noh.. jospa se rauhottuis. Toivottavasti oli apua. :)

    • atsula

      Kannattaa viedä koira ensimmäisellä kerralla sellaiseen näyttelyyn, joka sijaitsee ulkona - se on vähemmän stressaavaa kuin hallinäyttelyt.

      Jos koiran jalkoja alkaa siirtelemään, on hyvä tehdä se hienovaraisesti eikä koiran jalkoja omalla jalalla potkien/siirtäen.

      Uroskoiraa täytyy harjoittaa ennen näyttelyitä niin, että se tottelee silloinkin, kun lähistöllä on juoksussa oleva narttu. Koiran tulee ottaa kontaktia tilanteessa kuin tilanteessa.

      Naksuttimella on helppo opettaa koiraa seisomaan. Tarkkailee koiraa, ja kun se seisoo halutulla tavalla, naksautetaan ja annetaan palkkio. Koira oppii toistojen jälkeen, millä asennolla ja mitä tekemällä se on saanut itselleen herkun. Tämä on koiran kannalta paras tapa opettaa, sillä silloin se saa käyttää itse omia aivojaan, kun ihminen ei ole vieressä pitämässä mahan alta tai istumista opetettaessa painamassa ikävästi takapäätä maata kohden. Muista pitää harjoitukset lyhyinä, mutta tee sarjoja tarpeeksi. Kun koira ymmärtää, että seisomisella saa palkkion, on hyvä vasta tässä vaiheessa lisätä seiso-sana mukaan. Näin koira on jo oppinut sen oikean tavan seistä, ja kun myöhemmin sanot seiso, seisoo koira hyvin.

    • ekacolliereissu

      Mie oon menossa ensinmäistä kertaa pääsiäs nääyttelyyn lyhytkarvasen collien kansa :)
      oon 12w ja kilpaan juniorhandleris. Kaikissamuissa kilpailuissa len ollut mittelspiz rotusien koirien kanssa.
      Voittanut molemmat erät ja muuten menestys on ollu hienoa :)
      Kiitos vinkeistä nyt olen hiukkasen viisaampi ja voin miettiä ja valmistautua jo pääsiäiseen :D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      18
      4381
    2. Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden

      "Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia
      Hindulaisuus
      503
      2380
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      142
      1941
    4. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      16
      1550
    5. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      77
      1525
    6. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      159
      1493
    7. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      10
      931
    8. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      75
      809
    9. Olisitko maailmani?

      Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik
      Ikävä
      34
      798
    10. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      106
      777
    Aihe