ukkonen?

Eilen oli nähty salamoita ja kuultu ukkonen.
Osaako joku kertoa miten tällainen ilmiö syntyy pakkasella?
16711
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Meteorologi osaa kertoa, joten kysäseppä siltä.

Äänestä

En minä ainakaan tehnyt havaintoja ukkosesta ?
Lumisade on mahdollisesti aiheuttanut ukkosen.

Äänestä
  • proffalta mikä tulee kokkolaan kertomaan miten kaikki alkoi.Kait se nyt yhen ukkosen osaa selittää ?

    Äänestä

  • siltä helluntai kirjoitti:

    proffalta mikä tulee kokkolaan kertomaan miten kaikki alkoi.Kait se nyt yhen ukkosen osaa selittää ?

    Ukkonen voi jyrähtää vaikka keskellä talvea. Se on aivan luonnollista ja perustuu pelkkiin faktoihin.
    Eilen illalla noin klo 19.30 salama välähti ja ukkonen jyrähti lähes välittömästi, joten tapaus sattui Halkokarin yllä Kokkolassa. Olin juuri silloin ulkona savustamassa hirvenpaisteja.
    Noin tunti ennen tätä ilmiötä alkoi räntäsade joka muuttui pian lumeksi. Salaman aiheutti lumi/jäähiutaleiden törmääminen toisiinsa, kuten tapahtuu esimerkiksi vaatteiden hankaussähköilmiössä, eli saat pienen iskun tietyistä materaaleista, jos niitä hangataan.
    (Hankaussähkön jälkeen ei kuulu jyrähdystä, ellei "iskun" kokenut saa "sätkyä" ja vahingoton jyrähdys kuulu alapäästä hah, hah).
    Tosin sanoen. Kun luonnon salama iskee tapahtuu aina jyrähdys.

    Äänestä

  • siltä helluntai kirjoitti:

    proffalta mikä tulee kokkolaan kertomaan miten kaikki alkoi.Kait se nyt yhen ukkosen osaa selittää ?

    Jos Raamatussa on maininta että enkelit keilaa kivillä tai ajaa kottikärryillä taivaassa kilpaa, niin helluntaiprofessori Puolimatka pystyy sen helluntaitieteellisesti todistamaan. Sitten Kokkolan Reijot kannustaa Jeesuksen aasia juoksemaan kovempaa ( Halle! lujaa! ), ja asia on todistettu koko seurakunnan nähden. Yksinkertaista tuo uskovaistiede, ei tarvita kuin yksi kirja ja kaikki pystytään soveltamaan sen kautta. Typeriä nuo ateistitiedemiehet kun tutkivat asioita vaikka voisivat ottaa totuuden Puolimatkan tavalla Suuresta Totuuden Kirjasta.

    Äänestä

  • Tosirealisti kirjoitti:

    Ukkonen voi jyrähtää vaikka keskellä talvea. Se on aivan luonnollista ja perustuu pelkkiin faktoihin.
    Eilen illalla noin klo 19.30 salama välähti ja ukkonen jyrähti lähes välittömästi, joten tapaus sattui Halkokarin yllä Kokkolassa. Olin juuri silloin ulkona savustamassa hirvenpaisteja.
    Noin tunti ennen tätä ilmiötä alkoi räntäsade joka muuttui pian lumeksi. Salaman aiheutti lumi/jäähiutaleiden törmääminen toisiinsa, kuten tapahtuu esimerkiksi vaatteiden hankaussähköilmiössä, eli saat pienen iskun tietyistä materaaleista, jos niitä hangataan.
    (Hankaussähkön jälkeen ei kuulu jyrähdystä, ellei "iskun" kokenut saa "sätkyä" ja vahingoton jyrähdys kuulu alapäästä hah, hah).
    Tosin sanoen. Kun luonnon salama iskee tapahtuu aina jyrähdys.

    Kiitos vastauksesta!
    Ärsyttää tollaset "humalassa olit" ym., miksei vaan voida kirjoittaa vastaus jos se tiedetään, ja olla kirjoittamatta mitään jos ei oo tietoa!?
    Mutta joo, moni kuuli/näki eilisen, minä itse taisin olla ruokakaupassa juuri silloin, muuten olisi kyllä ollut hienoa nähdä tällainen talviukkonen!

    Äänestä

  • siltä helluntai kirjoitti:

    proffalta mikä tulee kokkolaan kertomaan miten kaikki alkoi.Kait se nyt yhen ukkosen osaa selittää ?

    Tässä vielä ilmatieteen laitoksen nettisivuilta eräs vanha uutinen, joka kertoo täsmälleen samanlaisesta ilmiöstä, kuin oli kyse eilisissä Kokkolan salamoissakin.

    "Talvella salamat harvinaisia
    Maanantaina 29. joulukuuta Keski-Suomessa oli laaja lumisadealue, jonka eteläreunalla Jyväskylän ja Tikkakosken välillä salamanpaikannin havaitsi yhden salaman. Lumipyryyn liittyvä salamointi on harvinaista, vaikka Ilmatieteen laitokselle tuleekin muutama ilmoitus salamoinnista lähes joka talvi. Yleensä tällöin pyry on sakeaa ja lämpötila lähellä nollaa. Olosuhteet eronnevat niin paljon kesäisestä ukkospilvestä, että salamanpaikannin ei yleensä havaitse lumipyrysalamoita. Eilinen salama koostui kahdesta heikosta osaiskusta. Ne olivat napaisuudeltaan erilaiset, mikä on kesäsalamoinnissa harvinaista. Talvisissa oloissa pilvi ei jaksa kasvaa kovin korkeaksi, eikä muodosta salamointiin tarvittavaa sähköä. Iskun heikkous on kuitenkin suhteellista, sillä heikkokin salama voi kuitenkin olla tuhoisa.
    "

    Äänestä

oli kännipäissä kuullu ja nähny omiaa,luullen sitä ukkoseksi.Piti sitten alkaa juoppohullun näkyä puhumaan totena.

Äänestä
  • enkä varmaankaan humalassa ja kuuli kaksi kertaa,kun ukkonen jyrisi.Molemmat kerrat 19.30-19.55.

    Äänestä

Pullo kiinni.
Yksikään säätutka ei ainakaan rekisteröinyt yhtäkään slamaa täällä eilen.

Äänestä
  • Myös minä näin omin silmin Halkokarilta kaksi salamaa eilen illalla meren päällä. Normaalit jyrähdysäänet tuli myös muutaman sekunnin päästä molemmista.

    Äänestä

  • Tää ukkonen on uutisoitu tämän päivän keparissa ja siinä on myös meteorologin selvitys ilmiöstä.

    Äänestä

Voi tulispa ukkonen, ennen oli niitä, onkohan ilmastonmuutos syy siihen ettei niitä ole. Räiskis kunnolla ja jysähtäs tohon tiehen ja semmosella voimalla et kojo katu hajois. Voi mä nauttisin siitä. Pitää tyytyä siihen kun youtubesta kattoo ukkos videoita. Ei niillä pääse samanlaiseen fiilikseen.

Äänestä
  • Äkillinen, kostea ja lämmin ilma saattaa aiheuttaa ukkosta jopa tammikuussa, pyrysalama...
    Tänään on ilma otollinen ukkoskuurolle, jota on ollut eilen ja tänään lounaissuomessa.
    Tunnen jo nyt ihollani pistävää aurinkoa ja tuuli on kääntynyt lounaaseen...
    Ennustan, että tulevan yön kuluessa Kokkolassa jyrähtää, ainakin sataa...
    Ukkoskuuro on nopeasti ohimenevä, ja "väärään aikaan" sijoittuvan juhannuksen saamme viettää lämpimässä ja aurinkoisessa säässä. Lämpötila päivällä "hipoo hellettä", mutta varsinaiset hellepäivät "siirtyvät" heinä-elokuulle. Itselleni juhannusaatto on aina ollut 24.6, joten tasan viikon kuluttua on minun juhannusaattoni...
    Saahan nyt nauraa vaikka aivan huvikseen, ja vaikka vain itselleni, hah hah haaa!!!...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Äkillinen, kostea ja lämmin ilma saattaa aiheuttaa ukkosta jopa tammikuussa, pyrysalama...
    Tänään on ilma otollinen ukkoskuurolle, jota on ollut eilen ja tänään lounaissuomessa.
    Tunnen jo nyt ihollani pistävää aurinkoa ja tuuli on kääntynyt lounaaseen...
    Ennustan, että tulevan yön kuluessa Kokkolassa jyrähtää, ainakin sataa...
    Ukkoskuuro on nopeasti ohimenevä, ja "väärään aikaan" sijoittuvan juhannuksen saamme viettää lämpimässä ja aurinkoisessa säässä. Lämpötila päivällä "hipoo hellettä", mutta varsinaiset hellepäivät "siirtyvät" heinä-elokuulle. Itselleni juhannusaatto on aina ollut 24.6, joten tasan viikon kuluttua on minun juhannusaattoni...
    Saahan nyt nauraa vaikka aivan huvikseen, ja vaikka vain itselleni, hah hah haaa!!!...

    Ei ole ikonen,akkanen sensijaan räpäättää jatkuvasti täällä perhossa .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole ikonen,akkanen sensijaan räpäättää jatkuvasti täällä perhossa .

    Sano se selkeämmin - ymmärrettävästi, ja vähennä hyvä rouva kaljottelua...
    Kommentoi tänne vain selvin päin, kiitos, hah hah haaa!!!...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lijdgvntg kirjoitti:

Eilen oli nähty salamoita ja kuultu ukkonen.
Osaako joku kertoa miten tällainen ilmiö syntyy pakkasella?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu