Muistan vielä lapsuuden;
kuinka makasin pihan sorassa.
Tutkin hiekan ihmeitä,
niin monen muotoisia,
niin monen värisiä,
kimaltavia kiviä.
Kun niitä katsoi läheltä,
ne olivat ihmeellisiä,
ne olivat jalokiviä.
Vähän isompina
ne kerättiin taskuihin.
Kun nyt katselen pihaa,
siinä on vain hiekkaa,
kuraa ja asvalttia.
Jalokivet ovat menneet.
- Olen paljon köyhtynyt.
kuinka makasin pihan sorassa.
Tutkin hiekan ihmeitä,
niin monen muotoisia,
niin monen värisiä,
kimaltavia kiviä.
Kun niitä katsoi läheltä,
ne olivat ihmeellisiä,
ne olivat jalokiviä.
Vähän isompina
ne kerättiin taskuihin.
Kun nyt katselen pihaa,
siinä on vain hiekkaa,
kuraa ja asvalttia.
Jalokivet ovat menneet.
- Olen paljon köyhtynyt.
Vastaukset 6
Vanhimmat
on äärettömän luovaa...Aikusena tietyt asiat, kuten esim joulu, eivät enää "kolahda" samalla tavalla kuin lapsena. Tein tuossa taannoin yhden retken ja löysin padallisen sinisiä kiviä, se oli aika mielenkiintoinen tovi koska silloin pienen hetken ilahtunut pieni tyttönen sai minussa vallan, tuntui kuin olisin löytänyt isoimman aarteen maailmassa, eli ymmärrän todellakin runosi sanoman...Meidän aikuisten pitäisi aina toisinaan löytää se sisäinen lapsi itsessämme, moni asia voisi näyttää onnellisemmalta:)))
Mukava kun poikkesit ja vastasit. Niin.. luulen, että aikuiset ovat vähän itse syyllisiä elämänsä harmauteen ja köyhyyteen. Ei maailma, siis luonto kaikkineen, ole köyhä taikka harmaa. Kun tarkentaa katseensa lapsen tavoin riittävän lähelle ja ajan yhtä pitkäksi, ehkä ihmeet taas alkaa nähdä. - Lasten katselu on rikastuttavaa.
Tunteesi on tuttu.
Minäkin usein mietin, mitä kaikkea olen menettänyt.......jo lapsena, saati sitten aikuisena.
Tiedän ajatusten olevan hyödyttömiä, mennyt on mennyttä, mutta saahan ajatuksilla leikkiä.
Runossa leikkiminen on helppoa, kaikki on mahdollista.
Sinulla on silmää elämän eritasoille, se on hienoa mielestäni.
Kiitos tee, laitoit mietteet liikkeelle!
Lapsuus on tärkeä aika elämässä. Sieltä pulpahtaa aineksia runoonkin, vaikka aikuisen silmin nähtynä. Toisaalta, ehkä se, että muistaa oan lapsuutensa, auttaa ymmärtämään lapsia; tai oman surunsa kautta ymmärtää toisten surua. Kaikkiaan elämän kirjo on niin laaja, etteivät aiheet lopu, jos oma kyky nähdä vain säilyy. Kiitos kommentista ystäväni.
Hieno runo ja niin totta ! Aikuisuuden myötä katoaa paljon arvokasta. Köyhdymmekö kenties
henkisesti ja näemme jalokivien sijaan vain tavallista hiekkaa ja kuraa ?
Annetaan sille sisäiselle lapsellemme mahdollisuus nähdä jalokivet, keijut ja menninkäiset.
Jokaisessa meissä on " sisäinen lapsi ", näin ainakin uskon. Kiitos lukuelämyksestä ! :)
Kiitos kauniista sanoistasi! Aikuisuuden köyhdyttävään vaikutukseen, mielikuvituksen ja kaiken kokemisen suhteen, minusta tuntuu jotenkin siltä kuin aikuisilla jokainen kokemus vaikuttaisi estävästi uuteen kokemukseen, kuin rusketus tai känsä ihoon aurinkoa ja kulutusta vastaan. Pystyäkseen kokemaan ja näkemään kuin lapsi, pitäsi olla jollain tavoin rikkinäinen, rakastunut tai vähän hullu.