Olen 20-vuotias akateeminen opiskelijatyttö. Muutin juuri Turkuun, pieneen yksiöön, ja aiemmin niin kämppiksen kanssa kahdestaan kuin jonkunnäköisessä kommuunissakin asuneena huomasin, että tämä yksinasuminen on melkoisen tylsää. Siispä haen joko vapaata huonetta kimppakämpästä, tai vaihtoehtoisesti tulevia kämppiksiä (yksikin riittää, mutta mielellään 2-3) sellaista kanssani perustamaan! Mikään kiire tällä ei ole, koska mulla tosiaan on kuitenkin katto pään päällä.
Erityisesti olisin kiinnostunut kommuunimaisesta asumisesta, jossa voisi tehdä yhdessä muutakin kuin siivota yhteisiä tiloja, vaikkapa käydä dyykkaamassa, laittaa ruokaa tai hoitaa pihaa (jos sellainen olisi). Etsinkin ensisijaisesti kanssa-asujiksi jossain määrin aikuistuneita ja vastuullisia nuoria ihmisiä, joilla olisi rennohko ja suvaitsevainen asenne ja suhteellisen samanlaiset elämänarvot kuin minulla.
Olen itse rauhallinen, melko pitkäpinnainen ja sikeäuninen ihminen, huonolla huumorintajulla varustettu, yhteiskunnasta, luonnosta ja hyvästä musiikista kiinnostunut kasvissyöjä. Ihan selväjärkinen ja suhteellisen normaali relaajasielu, seurallinen mutta samalla omaa tilaa kaipaava. En ole mikään siisteysintoilija, mutta sillä tavalla vastuullinen, että osaan siivota ja tiskata jälkeni, kuten myös kunnioittaa muita ihmisiä. Tupakoin, mutta en sisätiloissa. Allergioita tai lemmikkejä minulla ei ole. Unelmoin vanhasta puutalosta, kasvimaasta ja kissasta, noin asumiseen liittyen.
Mikäli jostain löytyy vapaa huone, niin vuokra saisi olla mielellään alle 300 e, mutta hieman enemmänkin pystyn maksamaan. Huoneen koolla ei ole sinänsä väliä, kunhan nyt edes n. 12 neliötä olisi tilaa. Vähän vähempikin riittää jos asunnosta löytyy olohuone.
Sijainti saisi kummassakin tapauksessa olla suht lähellä Turun keskustaa, tai kohtuullisen bussimatkan päässä.
Jos siis on tarvetta ihan mukavalle kämppikselle tai kiinnostusta lähteä perustamaan kanssani jotain kommuunintapaista, niin mailia saa laittaa osoitteeseen [email protected]. :-)
Turku: etsitään huonetta / kommuunista kiinnostuneita!
11
890
Vastaukset
- jonahi
Etsitään edelleen yhteisasumisesta kiinnostuneita ihmisiä! Tällä hetkellä meitä on nyt enää kaksi tässä prokkiksessa mukana, ja kämpän sekä ihmis(t)en etsintä jatkuu. Yhteyttä saa ottaa.
- nomehadejado
Hei! Vieläkö etsitte kämppäkaveraita? Olen tällä hetkellä opiskelemassa espanjassa mutta kiinnostusta kommuunityyppiseen asumiseen löytyisI, kun palaan heinäkuussa suomeen.
- Diffust
Jos vielä etsitte niin kivaa, laitoin sulle mailia asiasta! :)
- Kifusen
Pistin mailia asiasta, minäkin olisin kiinnostunut kommuunista/kimppakämpästä!
- kifusen
enkä ole vieläkään saanut yhtään vastausta : (
- hkiläinen
Hei olen muuttamassa syksyllä Turkuun. Onko teillä vielä kommuunia pystyssä tai suunnitteilla? Olisin hyvin kiinnostunut!!! :)
Meeee toooo :) Kehitetäänkö uusi kimppakämppäketju uusille halukkaille?! Ne isommat kämpät vaan kiehtoo niin paljon enemmän kuin pienet huonokuntoiset yksiöt... Löysinkin juuri yhden aivan ihanan ehdokkaan, mitä voisin vinkata, mikäli saadaan nopeasti asiat rullaamaan. Itsekin meinaisin max. 3 mun lisäksi.
- tkukämppis
Hei!
Nyt olisi etsinnässä kiva kämppis tai useampi Turusta, joiden kanssa etsiä mukava koti. (tai jos jollakin on huone vapautumassa)
Olen parikymppinen opiskelijatyttö, ja mukana kulkee pikkukoira. Molemmat ollaan siistejä ja rentoja tapauksia!
Laita sähköpostia tulemaan!
[email protected] - asuntoturku
Hei!
Etsin miel. naispuolista kämppistä jakamaan kolmion/ ison kaksion elokuun alusta alkaen. Olen reilu parikymppinen opiskelijanainen.
[email protected] - sonjavpää
HEIJ PÅ ALLA!
aloitan opiskelut turun taideakatemiassa ihan just eli elokuun lopussa ja kämppää kaipaisin. olen päälle parikymppinen nainen ja asun itse tällä hetkellä kuuden ihanan kämpiksen kanssa helsingissä ja yksin muuttaminen turkuun tuntuisi ensinäkin tarpeettomalta ja omituiselta. kimppakämpän koko sopisi varmasti paremmin myös sisäsiistille ja ihmisrakkaalle kissalleni.
laita ihmeessä viestiä! etsin väh kahta mutta myös useampaa kämppistä joiden kanssa etsiä ja jakaa asunto turussa! sukupuolella ei väliä.
[email protected]- Turkuun
Olen myös muuttamassa syksyllä Turkuun opiskelun vuoksi ja etsin huonetta kimppakämpästä.
Laittakaa viestiä, niin kerron lisää itsestäni!
[email protected]
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113595MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar701905Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421578Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja621014Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33978Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60843- 171834
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768