Miksi näen alistavia ja väkivaltaisia unia?

Olen lapsesta asti nähnyt ehkä keskivertoa enemmän painajaisia, ja nyt parisen vuotta sitten tahti on vain kasvanut. Viimeisissä unissa olen esim. ollut kosteassa kellarissa vankina, enkä nähnyt mitään, sitten olen ollut keskitysleirissä, katsonut vierestä kun äitiäni kidutetaan.. aivan kauheita unia.

Ei minulle ole koskaan tapahtunut mitään traumaattista, ja olen mielestäni ihan onnellinen. Mitä tämä voi olla? En myöskään enää katso uutisia enkä kauhuleffoja etten vaan näkisi mitään kauheuksia, mutta silti näitä unia tulee vähintään joka kolmas yö. Auttakaa.
1308
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

kun noin häiritseviä unia näkee.

Sanon tässä heti aluksi että en sillä tavalla pysty auttamaan kun varmaan toivoisit. Itse asiassa vastaan tähän sinun viimeisen sanasi vuoksi, auttakaa. Tätä palstaa hiukan vilkaistuani, enpä juuri usko että muutkaan pystyvät auttamaan, ihan noin vain niin että ongelma poistuu.

Itse olen jo vanhempi mies. Muistan lapsuudestani sen että näin toistuvasti tosi kurjia painajaisia. Kaikki klassiset lentämiset yms toistuvasti. Siis että itse lensin kuin lentokone. Voi vaikuttaa hauskalta, vaan eipä ollut. Tosi inhottavia.

Kirjoitit "olen mielestäni ihan onnellinen". Sitä kannattaisi miettiä vähän tarkemmin. Kun näin kerran tunnet, niin asiahan on sitten niin. Ei itse asiassa hassummin ollenkaan.

Viimeisen sanasi perusteella oletan että pelkäät. Minä ainakin pelkäisin, ainakin jonkinverran. Että onko nuppi menossa pimeeksi tms. Varmaa on että mitään sellaista lääkettä ei ainakaan ole joka noin vain pahat unet poistaisi. Psykiatrisesta hoidosta taas on viimeaikoina tullut sellaisia tavallaan ihme uutisia että psyyken häikästä paranee aivan yhtä hyvin ilman mitään hoitoa, kuin mitä hoidoilla. Lukuunottamatta tietysi vaikeita skitsofrenia yms vakavia juttuja jotka vaativat lääkitystä.

On huomattu että hyvä empaattinen kaveri parantaa siinä missä lääkkeet, tai psykiatria. Oletko yksin ? Jos on vain omat pienet ympyrät aina vaan, ilman että toisen kanssa jakaa, niin ei välttämättä hyvä.

Itselläni on tällä hetkellä nukkumisvaikeuksia. Jää päivän asiat "päälle", ei oikein tahdo nuppi seisahtua, vaan on siellä liikaa menoa. Viime yönäkin näin jotain typerää painajaisen tapaista. Aamulla mietin pikään että olipa tosi kumma homma. Ei ihan tuollaista kidutusmeininkiä, mutta ei paljon puuttunutkaan. Melkein yhtä typerää.

Vaikea sanoa jos on merkitystä sillä että et katso kauhuleffoja tai uutisia. Mistä sen tietää vaikka olisi päinvastoin; katsomalla niitä vahvistuu, "rokottuu". En siis tiedä ollenkaan, on vain valistunut arvaus.

Minun "auttaminen" voisi olla lähinnä vain tämä: älä turhaan, huolehdi, pelkää. Tilasi voi aivan yhtä hyvin kääntyä paremmaksi, kuin huonommaksi.

Sellaistahan elämä muutenkin on. Välillä tuntuu että millään ei ole mitään merkitystä. Sitten taas on paremmin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Maria kirjoitti:

Olen lapsesta asti nähnyt ehkä keskivertoa enemmän painajaisia, ja nyt parisen vuotta sitten tahti on vain kasvanut. Viimeisissä unissa olen esim. ollut kosteassa kellarissa vankina, enkä nähnyt mitään, sitten olen ollut keskitysleirissä, katsonut vierestä kun äitiäni kidutetaan.. aivan kauheita unia.

Ei minulle ole koskaan tapahtunut mitään traumaattista, ja olen mielestäni ihan onnellinen. Mitä tämä voi olla? En myöskään enää katso uutisia enkä kauhuleffoja etten vaan näkisi mitään kauheuksia, mutta silti näitä unia tulee vähintään joka kolmas yö. Auttakaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu