hauska sana ihan sananakin. Tuolla aiemmassa jutussa oli siitä maninta.
Kukahan senkin lie keksinyt, oliskohan sitten pimpsaloora kansanomaisempi nimitys. On toki paljonkin "lempinimiä."
Sai aiheen pohdiskella miesten "vehkeitten" nimityksiä, no, jääköön jokaisen omaksi muisteloksi....rakkaalla lapsellahan on monta nimeä.
Oikeastaan aiheesta...renttu jokunen sana.
Miksi naiset rakastuvat aina renttuihin..."renttuihin." Filosohvinen aamu...nääs.
Sehän on mahdottoman laaja käsite, ammattiryhmiäkin nimitellä väärin, rentuiksi. Aina olen pitänyt "rentuista" ja kunnioittanutkin. Hehän ovat monesti kovaa ruumiillista työtä tekeviä duunareita. Eri asia ovatkin sitten pummit, taivaanrannanmaalarit, joilla elämä rumpsahtanut "liiankin" vapaaksi elämiseksi. Sitäpaitsi löytyyhän "pummeja", eri tavalla pummeja jos mistä yhteiskuntaluokasta.
Oikeat rentut ovat vapauttta rakastavia, itsenäisesti ajattelevia ihmisiä, joskus alkoholi panee elämän ranttaliksi, "sotkee" normaalia , tavanomaista elämää. Jos sotkee..onhan se vapaan miehen elämää. Ei heistä ole avioliiton kahleisiin. He tulevat ja menevät halunsa mukaan. Vapaushan on tärkeä asia, liitoissakin, halutaan muovata kumppanista mieleistään. Mitäs se sellanen on.
Ahah...aamu jo valjennut nopeasti kirkkaana taivaana. Meille taivaitten tarkkailijoille sopivat säät. Joku taivaankappalekin taitaa siellä seilailla tarkkakatseisille.

Vastaukset 10
Vanhimmat
http://www.sanakirja.org/search.php?id=155075&l2=14
Kaikki ne löytyykin kukkeloimalla (naurua)
tuolla pohtii Laritsa moniavioisuutta, rentuilla taas vapaa valinta kuka nainen miellyttää enemmän.
Tulee vaan ajateltua järjestäytynyttä yhteiskuntaa, johon liittyy jälkipolvista huolehtiminen noin 20 vuotta,
ennenkuin on jalat oman pöydän alla. Rentut taitavat vain kuoria kerman elämästä, mutta harvemmin kai lapsia tekevätkään. Varmaan löytyy monta yksinhuoltajaakin, joka "rentun" kyllästyttyä saa hoitaa lapset valtion tuella.Vaikka perii se valtiokin saatavansa---onneksi.
Charmikkaita osaavat varmaan ollakin, vaan eipä ole sattunut kohdalle:D
tarjontaa täällä, mitenkähän miespuolisiin vetoaa.
Riemurasia on pojille iloinen asia. Tuli ihan runoa.
Muistatte varmaan Aromipesän/padan suosion.
....nii-in, riemurasialle jatkossa oli, hyväähän se tekee kummallekin - nimittäin sen käyttö. Niinhän se sillä kohtaa toimii.
Olin joskus vuosia sitten Hakaniemen torilla markkinoilla, oli jo kaikenlaista kassiin kerääntynyt, kun joku miesääni kuuluttaa: Leikkimökin ikkunaverhoja, ostakaa leikkimökin ikkunaverhoja, kauniita, ja halpoja, 5 kympillä, laitetaan kuudes, lisätään vielä 1!
Sinne mentiin katsomaan minkäkokoisia verhoja....ne oli naisten pikkareita ;-DDD
No ei ostettu.
Hiukan reissussa rähjääntynyt, valkopartainen markkinamyyjä tuohikotsa päässään kailotti: "karvaista kympillä".
Pidä jo pienempää ääntä siinä p-sutikauppias, joku iäkäs asiakas sitä kohensi... senkin pensselikauppias.
Ylen Elävässä arkistossa on hailuotolaistarinoita.http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=27&t=139&a=9073
Yhdessä on kuvaus (Sanskerin mäenlasku) huimasta urheilumuodosta, jota kalastajat harjoittivat syrjäisessä Sanskerin saaressa. Siinä riemurasialla ja kihlapuikolla on olennainen merkitys.
Savolaisukko toi vaimoaan lääkäriin, kysyttäessä vaimolta minkälainen asia Teillä on, ukko vastoomaan, ku sillä on sitä alasinvikkoo !!!!!!!