Mitä ja minkälaista on NALKUTUS?

sitä, kun jo sovitut asiat vedetään aina tapetille, kun haluaa loukata toista.

Mutta se ei ole nalkutusta, jos samoista asioista joutuu toistamiseen, vaikkapa kymmeniäkin vuosia huomauttamaan tai sitten pyytämään.

Meillä esim. olen pyytänyt miestä, että kun purat kauppatavarat, taittele se muovikassi muovikassikaappiin, äläkä jätä pitkin huushollia. Mutta ei, sama peli jatkuu yhä vielä 30:nenkin vuoden päästä. Joka kerran uusi muovikassi, ja kun siitä tavarat otetaan, se mytätään ja heitetään työpöydälle milloin mihinkin kohtaa.
En ymmärrä tosiaan järjen juoksua, mikksei sitä voisi taittaa ja laittaa kaappiin, josta niitä taitoksia voisi viedä auton ovikoteloon, josta nappaa mukaansa kun lähtee kauppaan. Mutta tämä pyyntö on yli sietokyvyn. Jos vahingoissakaan pyytää, että voisitko taitella ja laittaa pois pöydiltä notkumasta, niin ei, kun suuttuu joka siunatun kerran, että aina sinä jaksat nalkuttaa. Minusta tämä ei ole nalkuttamista. Miksi herran tähden toisen ihmisen pitää kulkea perässä siivoamassa jälkiä?

Ja toinen asia: Olen pyytänyt yli 30 vuotta, kun keität jotain hellalla ja kiehuu yli, pyyhi ja siivoa se, ennenkuin seuraavan keitoksen laitat, mutta ei, ei mene jakeluun. Siinä keitellään peuran päitä yms. pienläinten päitä. Ja kun yli kuohuu, siihen se jää, ja kohta uusi keitos, ja entisten keitosten jätteet palaa kiinni helalevyyn.
Sitten saan niitä hänen jälkiään hinkata päiväkaudet. Viimeksi laitoin sen itsensä rapsimaan, ja totesi, et hän on jo toista tuntia hinkannu, mut ei oo vieläkään kaikki lähteny, et kyl ne pitää siivota ennenko uutta keitosta laittaa.
Niinpä niin, sitä minä olen yrittänyt toimittaa ja puhua yli 30 vuotta, mut kun miehen ylpeys on niin suuri, ettei se voi vaimon toiveita ottaa huomioon. On vaan haukkunut nalkuttamiseksi.

Sama on sähköuunin kanssa.
Ja kun pyydän miestä laittamaan omat vaatteensa kaappii, se on nalkutusta miehen mielestä.

Olen tullut tulokseen, että mies ei tajua siivota jälkiään, ja pyytäminen on yhtä kuin nalkutusta.

näin meillä kirjoitti:

sitä, kun jo sovitut asiat vedetään aina tapetille, kun haluaa loukata toista.

Mutta se ei ole nalkutusta, jos samoista asioista joutuu toistamiseen, vaikkapa kymmeniäkin vuosia huomauttamaan tai sitten pyytämään.

Meillä esim. olen pyytänyt miestä, että kun purat kauppatavarat, taittele se muovikassi muovikassikaappiin, äläkä jätä pitkin huushollia. Mutta ei, sama peli jatkuu yhä vielä 30:nenkin vuoden päästä. Joka kerran uusi muovikassi, ja kun siitä tavarat otetaan, se mytätään ja heitetään työpöydälle milloin mihinkin kohtaa.
En ymmärrä tosiaan järjen juoksua, mikksei sitä voisi taittaa ja laittaa kaappiin, josta niitä taitoksia voisi viedä auton ovikoteloon, josta nappaa mukaansa kun lähtee kauppaan. Mutta tämä pyyntö on yli sietokyvyn. Jos vahingoissakaan pyytää, että voisitko taitella ja laittaa pois pöydiltä notkumasta, niin ei, kun suuttuu joka siunatun kerran, että aina sinä jaksat nalkuttaa. Minusta tämä ei ole nalkuttamista. Miksi herran tähden toisen ihmisen pitää kulkea perässä siivoamassa jälkiä?

Ja toinen asia: Olen pyytänyt yli 30 vuotta, kun keität jotain hellalla ja kiehuu yli, pyyhi ja siivoa se, ennenkuin seuraavan keitoksen laitat, mutta ei, ei mene jakeluun. Siinä keitellään peuran päitä yms. pienläinten päitä. Ja kun yli kuohuu, siihen se jää, ja kohta uusi keitos, ja entisten keitosten jätteet palaa kiinni helalevyyn.
Sitten saan niitä hänen jälkiään hinkata päiväkaudet. Viimeksi laitoin sen itsensä rapsimaan, ja totesi, et hän on jo toista tuntia hinkannu, mut ei oo vieläkään kaikki lähteny, et kyl ne pitää siivota ennenko uutta keitosta laittaa.
Niinpä niin, sitä minä olen yrittänyt toimittaa ja puhua yli 30 vuotta, mut kun miehen ylpeys on niin suuri, ettei se voi vaimon toiveita ottaa huomioon. On vaan haukkunut nalkuttamiseksi.

Sama on sähköuunin kanssa.
Ja kun pyydän miestä laittamaan omat vaatteensa kaappii, se on nalkutusta miehen mielestä.

Olen tullut tulokseen, että mies ei tajua siivota jälkiään, ja pyytäminen on yhtä kuin nalkutusta.

pyytää, tai toistaa pyyntöä jos se ei johda mihinkään..turhaa suunsoittoa vain, esim. itse en viiti enää huomauttaa sukista jotka lojuu lattioilla - tämän 42 avioliitto vuoden aikana kai niistä on tullut sanottua, eli muistaa pitäisi, ja sitten likaisilla käsillä kaapinovien lähmiminen :( - kyllähän se korvennu mutta kun ei niin ei..ja lista oisi tosi pitkä..:(

P.s. "onneksi" mies ei ole kokkaillut..siis jotain hyvääkin :/ :)

näin meillä kirjoitti:

sitä, kun jo sovitut asiat vedetään aina tapetille, kun haluaa loukata toista.

Mutta se ei ole nalkutusta, jos samoista asioista joutuu toistamiseen, vaikkapa kymmeniäkin vuosia huomauttamaan tai sitten pyytämään.

Meillä esim. olen pyytänyt miestä, että kun purat kauppatavarat, taittele se muovikassi muovikassikaappiin, äläkä jätä pitkin huushollia. Mutta ei, sama peli jatkuu yhä vielä 30:nenkin vuoden päästä. Joka kerran uusi muovikassi, ja kun siitä tavarat otetaan, se mytätään ja heitetään työpöydälle milloin mihinkin kohtaa.
En ymmärrä tosiaan järjen juoksua, mikksei sitä voisi taittaa ja laittaa kaappiin, josta niitä taitoksia voisi viedä auton ovikoteloon, josta nappaa mukaansa kun lähtee kauppaan. Mutta tämä pyyntö on yli sietokyvyn. Jos vahingoissakaan pyytää, että voisitko taitella ja laittaa pois pöydiltä notkumasta, niin ei, kun suuttuu joka siunatun kerran, että aina sinä jaksat nalkuttaa. Minusta tämä ei ole nalkuttamista. Miksi herran tähden toisen ihmisen pitää kulkea perässä siivoamassa jälkiä?

Ja toinen asia: Olen pyytänyt yli 30 vuotta, kun keität jotain hellalla ja kiehuu yli, pyyhi ja siivoa se, ennenkuin seuraavan keitoksen laitat, mutta ei, ei mene jakeluun. Siinä keitellään peuran päitä yms. pienläinten päitä. Ja kun yli kuohuu, siihen se jää, ja kohta uusi keitos, ja entisten keitosten jätteet palaa kiinni helalevyyn.
Sitten saan niitä hänen jälkiään hinkata päiväkaudet. Viimeksi laitoin sen itsensä rapsimaan, ja totesi, et hän on jo toista tuntia hinkannu, mut ei oo vieläkään kaikki lähteny, et kyl ne pitää siivota ennenko uutta keitosta laittaa.
Niinpä niin, sitä minä olen yrittänyt toimittaa ja puhua yli 30 vuotta, mut kun miehen ylpeys on niin suuri, ettei se voi vaimon toiveita ottaa huomioon. On vaan haukkunut nalkuttamiseksi.

Sama on sähköuunin kanssa.
Ja kun pyydän miestä laittamaan omat vaatteensa kaappii, se on nalkutusta miehen mielestä.

Olen tullut tulokseen, että mies ei tajua siivota jälkiään, ja pyytäminen on yhtä kuin nalkutusta.

mulle valkeni, että rakastuin mieheeni sellaisena kuin hän on. En alkanut kasvattamaan, vaan hyväksyin ja opin katselemaan vaaleanpunaisten silmälasien läpi. Liittomme oli erittän onnellinen.

näin meillä kirjoitti:

sitä, kun jo sovitut asiat vedetään aina tapetille, kun haluaa loukata toista.

Mutta se ei ole nalkutusta, jos samoista asioista joutuu toistamiseen, vaikkapa kymmeniäkin vuosia huomauttamaan tai sitten pyytämään.

Meillä esim. olen pyytänyt miestä, että kun purat kauppatavarat, taittele se muovikassi muovikassikaappiin, äläkä jätä pitkin huushollia. Mutta ei, sama peli jatkuu yhä vielä 30:nenkin vuoden päästä. Joka kerran uusi muovikassi, ja kun siitä tavarat otetaan, se mytätään ja heitetään työpöydälle milloin mihinkin kohtaa.
En ymmärrä tosiaan järjen juoksua, mikksei sitä voisi taittaa ja laittaa kaappiin, josta niitä taitoksia voisi viedä auton ovikoteloon, josta nappaa mukaansa kun lähtee kauppaan. Mutta tämä pyyntö on yli sietokyvyn. Jos vahingoissakaan pyytää, että voisitko taitella ja laittaa pois pöydiltä notkumasta, niin ei, kun suuttuu joka siunatun kerran, että aina sinä jaksat nalkuttaa. Minusta tämä ei ole nalkuttamista. Miksi herran tähden toisen ihmisen pitää kulkea perässä siivoamassa jälkiä?

Ja toinen asia: Olen pyytänyt yli 30 vuotta, kun keität jotain hellalla ja kiehuu yli, pyyhi ja siivoa se, ennenkuin seuraavan keitoksen laitat, mutta ei, ei mene jakeluun. Siinä keitellään peuran päitä yms. pienläinten päitä. Ja kun yli kuohuu, siihen se jää, ja kohta uusi keitos, ja entisten keitosten jätteet palaa kiinni helalevyyn.
Sitten saan niitä hänen jälkiään hinkata päiväkaudet. Viimeksi laitoin sen itsensä rapsimaan, ja totesi, et hän on jo toista tuntia hinkannu, mut ei oo vieläkään kaikki lähteny, et kyl ne pitää siivota ennenko uutta keitosta laittaa.
Niinpä niin, sitä minä olen yrittänyt toimittaa ja puhua yli 30 vuotta, mut kun miehen ylpeys on niin suuri, ettei se voi vaimon toiveita ottaa huomioon. On vaan haukkunut nalkuttamiseksi.

Sama on sähköuunin kanssa.
Ja kun pyydän miestä laittamaan omat vaatteensa kaappii, se on nalkutusta miehen mielestä.

Olen tullut tulokseen, että mies ei tajua siivota jälkiään, ja pyytäminen on yhtä kuin nalkutusta.

Sinähän olet kuin äitini, ja juuri tuota kutsuisin nalkutukseksi ;)
Mä en koskaan sanonut, juuri siksi kun inhosin siitä nalkuttamista. Mutta, en myöskään koskaan korjannut toisen jälkiä. Aika äkkiä oppivat, niin molemmat aviopuolisoni, kun muutama avokkikin, samoin lapset. Yhteinen koti, ja yhteinen vastuu sen kunnossapitämisestä, ei mikään täyden palvelun majatalo.

QQ kirjoitti:

Sinähän olet kuin äitini, ja juuri tuota kutsuisin nalkutukseksi ;)
Mä en koskaan sanonut, juuri siksi kun inhosin siitä nalkuttamista. Mutta, en myöskään koskaan korjannut toisen jälkiä. Aika äkkiä oppivat, niin molemmat aviopuolisoni, kun muutama avokkikin, samoin lapset. Yhteinen koti, ja yhteinen vastuu sen kunnossapitämisestä, ei mikään täyden palvelun majatalo.

No jopas on puupää porukkaa kun pitää vaihdella puolisoa, niinkuin mustalainen hevostaan...

näin meillä kirjoitti:

sitä, kun jo sovitut asiat vedetään aina tapetille, kun haluaa loukata toista.

Mutta se ei ole nalkutusta, jos samoista asioista joutuu toistamiseen, vaikkapa kymmeniäkin vuosia huomauttamaan tai sitten pyytämään.

Meillä esim. olen pyytänyt miestä, että kun purat kauppatavarat, taittele se muovikassi muovikassikaappiin, äläkä jätä pitkin huushollia. Mutta ei, sama peli jatkuu yhä vielä 30:nenkin vuoden päästä. Joka kerran uusi muovikassi, ja kun siitä tavarat otetaan, se mytätään ja heitetään työpöydälle milloin mihinkin kohtaa.
En ymmärrä tosiaan järjen juoksua, mikksei sitä voisi taittaa ja laittaa kaappiin, josta niitä taitoksia voisi viedä auton ovikoteloon, josta nappaa mukaansa kun lähtee kauppaan. Mutta tämä pyyntö on yli sietokyvyn. Jos vahingoissakaan pyytää, että voisitko taitella ja laittaa pois pöydiltä notkumasta, niin ei, kun suuttuu joka siunatun kerran, että aina sinä jaksat nalkuttaa. Minusta tämä ei ole nalkuttamista. Miksi herran tähden toisen ihmisen pitää kulkea perässä siivoamassa jälkiä?

Ja toinen asia: Olen pyytänyt yli 30 vuotta, kun keität jotain hellalla ja kiehuu yli, pyyhi ja siivoa se, ennenkuin seuraavan keitoksen laitat, mutta ei, ei mene jakeluun. Siinä keitellään peuran päitä yms. pienläinten päitä. Ja kun yli kuohuu, siihen se jää, ja kohta uusi keitos, ja entisten keitosten jätteet palaa kiinni helalevyyn.
Sitten saan niitä hänen jälkiään hinkata päiväkaudet. Viimeksi laitoin sen itsensä rapsimaan, ja totesi, et hän on jo toista tuntia hinkannu, mut ei oo vieläkään kaikki lähteny, et kyl ne pitää siivota ennenko uutta keitosta laittaa.
Niinpä niin, sitä minä olen yrittänyt toimittaa ja puhua yli 30 vuotta, mut kun miehen ylpeys on niin suuri, ettei se voi vaimon toiveita ottaa huomioon. On vaan haukkunut nalkuttamiseksi.

Sama on sähköuunin kanssa.
Ja kun pyydän miestä laittamaan omat vaatteensa kaappii, se on nalkutusta miehen mielestä.

Olen tullut tulokseen, että mies ei tajua siivota jälkiään, ja pyytäminen on yhtä kuin nalkutusta.

meillä oli ns. isojen pakkausten yläkaappiin nosto. Eli ostettiin esim. 10 kg sokeria ja keittiön yläkaapeissa oli tyhjää tilaa, niin se nosto aiheutti kärhämää, kun hänen piti sitten ottaa alas sieltä pussi kerrallaan. Itse en pysty nousemaan jakkaralle, olen muutaman kerran kaatunut ja satuttanut itseni.
Nätisti pyysin, että rakenna sitten lisää alakaappeja, että minäkin saan otettua helposti.

Ei tullut lisää alakaappeja ja mies löysi elämänsä uuden rakkauden. Nykyään on vieläkin uudempi, olen kuullut.

1943 kirjoitti:

mulle valkeni, että rakastuin mieheeni sellaisena kuin hän on. En alkanut kasvattamaan, vaan hyväksyin ja opin katselemaan vaaleanpunaisten silmälasien läpi. Liittomme oli erittän onnellinen.

eri asunnot ja vaaleanpunaiset lasit päässä

1943 kirjoitti:

mulle valkeni, että rakastuin mieheeni sellaisena kuin hän on. En alkanut kasvattamaan, vaan hyväksyin ja opin katselemaan vaaleanpunaisten silmälasien läpi. Liittomme oli erittän onnellinen.

Elämään ja eritoten ihmisen elämään kuuluu kasvu. Jos todella näet asian noin, ettei ole tarvinnut kasvaa siittään, kuin äiti on opettanut ja jos minkä on saanut menemään perille, se on sillä hyvä, niin aika surullinen tarina kerrassaan. Kasvu kuuluu elämään ja iän karttumiseen. Kasvuu kuuluu myös tapojen oppiminen, mitä ei siihen mennessä ole oppinut.

QQ kirjoitti:

Sinähän olet kuin äitini, ja juuri tuota kutsuisin nalkutukseksi ;)
Mä en koskaan sanonut, juuri siksi kun inhosin siitä nalkuttamista. Mutta, en myöskään koskaan korjannut toisen jälkiä. Aika äkkiä oppivat, niin molemmat aviopuolisoni, kun muutama avokkikin, samoin lapset. Yhteinen koti, ja yhteinen vastuu sen kunnossapitämisestä, ei mikään täyden palvelun majatalo.

No kun aika äkkiä oppivat, niin mitä sitten jäi puuttumaan, kun yhtenään piti vaihtaa "ajoporoa"? Mikä sittenkään ei tullut opittua?

ajoporojen vaihtelu kirjoitti:

No kun aika äkkiä oppivat, niin mitä sitten jäi puuttumaan, kun yhtenään piti vaihtaa "ajoporoa"? Mikä sittenkään ei tullut opittua?

Häh vaan itsellesi.
Poroista en tiedä mitään. Mutta mukavista komeista miehistä paljonkin.
Vaihtelu virkistää, edelleen.

ei ilo tuokaan kirjoitti:

No jopas on puupää porukkaa kun pitää vaihdella puolisoa, niinkuin mustalainen hevostaan...

Oletko kateellinen? Etkö itse saanut kuin yhden miehen?

näin meillä kirjoitti:

sitä, kun jo sovitut asiat vedetään aina tapetille, kun haluaa loukata toista.

Mutta se ei ole nalkutusta, jos samoista asioista joutuu toistamiseen, vaikkapa kymmeniäkin vuosia huomauttamaan tai sitten pyytämään.

Meillä esim. olen pyytänyt miestä, että kun purat kauppatavarat, taittele se muovikassi muovikassikaappiin, äläkä jätä pitkin huushollia. Mutta ei, sama peli jatkuu yhä vielä 30:nenkin vuoden päästä. Joka kerran uusi muovikassi, ja kun siitä tavarat otetaan, se mytätään ja heitetään työpöydälle milloin mihinkin kohtaa.
En ymmärrä tosiaan järjen juoksua, mikksei sitä voisi taittaa ja laittaa kaappiin, josta niitä taitoksia voisi viedä auton ovikoteloon, josta nappaa mukaansa kun lähtee kauppaan. Mutta tämä pyyntö on yli sietokyvyn. Jos vahingoissakaan pyytää, että voisitko taitella ja laittaa pois pöydiltä notkumasta, niin ei, kun suuttuu joka siunatun kerran, että aina sinä jaksat nalkuttaa. Minusta tämä ei ole nalkuttamista. Miksi herran tähden toisen ihmisen pitää kulkea perässä siivoamassa jälkiä?

Ja toinen asia: Olen pyytänyt yli 30 vuotta, kun keität jotain hellalla ja kiehuu yli, pyyhi ja siivoa se, ennenkuin seuraavan keitoksen laitat, mutta ei, ei mene jakeluun. Siinä keitellään peuran päitä yms. pienläinten päitä. Ja kun yli kuohuu, siihen se jää, ja kohta uusi keitos, ja entisten keitosten jätteet palaa kiinni helalevyyn.
Sitten saan niitä hänen jälkiään hinkata päiväkaudet. Viimeksi laitoin sen itsensä rapsimaan, ja totesi, et hän on jo toista tuntia hinkannu, mut ei oo vieläkään kaikki lähteny, et kyl ne pitää siivota ennenko uutta keitosta laittaa.
Niinpä niin, sitä minä olen yrittänyt toimittaa ja puhua yli 30 vuotta, mut kun miehen ylpeys on niin suuri, ettei se voi vaimon toiveita ottaa huomioon. On vaan haukkunut nalkuttamiseksi.

Sama on sähköuunin kanssa.
Ja kun pyydän miestä laittamaan omat vaatteensa kaappii, se on nalkutusta miehen mielestä.

Olen tullut tulokseen, että mies ei tajua siivota jälkiään, ja pyytäminen on yhtä kuin nalkutusta.

ukko ei ole oppinut sisäsiistiksi 30 vuodessa; kutakuinkin samanlaista, kuin nimimerkillä "meillä myös".

Siis nalkutus on miesten mielestä ihan kaikkea, mitä vaimo sanoo, oli se sitten vaikka että "tule syömään" tai "onpas kaunis ilma"... Mutta se ei ole nalkutusta, kun mies luettelee kaikki vaimon huonot puolet, viat ja väärässä olemiset sen 30 vuoden ajalta pienenkin erimielisyyden sattuessa. Lopetti sentään kännissä pottuilun ja lähes kokonaan ryyppäämisenkin kun sanoin että seuraavalla kerralla lähden...

Joku voi sanoa, että mitäs katselette sellaista ukkoa. Hyvä kysymys.

**MMM** kirjoitti:

ukko ei ole oppinut sisäsiistiksi 30 vuodessa; kutakuinkin samanlaista, kuin nimimerkillä "meillä myös".

Siis nalkutus on miesten mielestä ihan kaikkea, mitä vaimo sanoo, oli se sitten vaikka että "tule syömään" tai "onpas kaunis ilma"... Mutta se ei ole nalkutusta, kun mies luettelee kaikki vaimon huonot puolet, viat ja väärässä olemiset sen 30 vuoden ajalta pienenkin erimielisyyden sattuessa. Lopetti sentään kännissä pottuilun ja lähes kokonaan ryyppäämisenkin kun sanoin että seuraavalla kerralla lähden...

Joku voi sanoa, että mitäs katselette sellaista ukkoa. Hyvä kysymys.

että vaimon pitäisi kai olla kuuro sokea ja mykkä. :(

P.s. miten tutulta tuo kuulostikaan, mutta - nyt on enimmäkseen hiljaa..antoiko Herra helpon - ei, vaan omaishoitajan osan.

surullista kirjoitti:

Elämään ja eritoten ihmisen elämään kuuluu kasvu. Jos todella näet asian noin, ettei ole tarvinnut kasvaa siittään, kuin äiti on opettanut ja jos minkä on saanut menemään perille, se on sillä hyvä, niin aika surullinen tarina kerrassaan. Kasvu kuuluu elämään ja iän karttumiseen. Kasvuu kuuluu myös tapojen oppiminen, mitä ei siihen mennessä ole oppinut.

liittoni onnellisuuteen sillä ei ole vaikutusta. Onnellinen olen myös nykyisessä parisuhteessa. Toisen ihmisen ei tarvitse muuttua sellaiseksi kuin minä haluan. Jos niin olisi, miksi minä olisin tällaisen ihmisen kanssa. Hän olisi väärä kumppani. Ja elämäntapani olen valinnut, suosittelen muillekin. Pienistä asioista ei kannata nipottaa. Mistä päättelet ettemme olisi puolisoni kanssa kasvaneet? Itse koen eläneeni vuosituhannen rakkaustarinan, voit olla surullinen ihan rauhassa.

1943 kirjoitti:

liittoni onnellisuuteen sillä ei ole vaikutusta. Onnellinen olen myös nykyisessä parisuhteessa. Toisen ihmisen ei tarvitse muuttua sellaiseksi kuin minä haluan. Jos niin olisi, miksi minä olisin tällaisen ihmisen kanssa. Hän olisi väärä kumppani. Ja elämäntapani olen valinnut, suosittelen muillekin. Pienistä asioista ei kannata nipottaa. Mistä päättelet ettemme olisi puolisoni kanssa kasvaneet? Itse koen eläneeni vuosituhannen rakkaustarinan, voit olla surullinen ihan rauhassa.

Nyt et näytä tajuavan asiaa ollenkaan. Ei kyse ole toisen muuttamisesta mieleisekseen, se on ihan pötypuhetta.

**MMM** kirjoitti:

ukko ei ole oppinut sisäsiistiksi 30 vuodessa; kutakuinkin samanlaista, kuin nimimerkillä "meillä myös".

Siis nalkutus on miesten mielestä ihan kaikkea, mitä vaimo sanoo, oli se sitten vaikka että "tule syömään" tai "onpas kaunis ilma"... Mutta se ei ole nalkutusta, kun mies luettelee kaikki vaimon huonot puolet, viat ja väärässä olemiset sen 30 vuoden ajalta pienenkin erimielisyyden sattuessa. Lopetti sentään kännissä pottuilun ja lähes kokonaan ryyppäämisenkin kun sanoin että seuraavalla kerralla lähden...

Joku voi sanoa, että mitäs katselette sellaista ukkoa. Hyvä kysymys.

Pyytäminen on täysin eri asia kokonaan, kuin nalkutus. Miksei samaa asiaa voi pyytää kun se ei automaattisesti istu joidenkin perusolemukseen. Toisten tyyli on elää kuuin viimeistä päivää, jossa on perässähiihtäjät joka lähtöön. Mikä paha asia se muka on, jos vaimo pyytää miestä hoitamaan tietyt asiat? Ei mitään tekemistä nalkutuksen kanssa

Päätin olla nalkuttamatta. Mutta päätin myös etten miehen jälkiä siivoa, en ole talouskone. Niinpä annoin hänen mekastaa elämässään kuten lystäsi. Kun hän jätti sukat toisen makuuhuoneeseen ja toisen vessaan niin annoin ne maata siellä mihin jätti. Mies oli jättänyt lautasensa ja muut roskat pöydälle, likaset kalsarit oli heitetty vessaan pyykkikorin viereen lattiale. Ei ollut herra jaksanut avata pyykkikorin kantta. Kun siivopsin tavan omaisen viikkosiivon imuroin sukat koneeseen ja lakaisin kalsarit roskiin. Niin ja siivosin myttyisen paidan roskiin myös. En nyt kuitenkaan heittänyt mitään menemään vaan keräsin kaiken mustaan muovipussiin ja vein autotalliin odottelemaan koska hän ehtii käyttää niitä pyykissä. Voitte arvata mikä nalkutus alkoi miehen puolelta kun vaatteet pikkuhiljaa loppuivat kaapeista. Minua nauratti vain keitin kahvit ja nautin juodessani. Mies oli tulla hulluksi kun ei löytynyt sukkia ei paitaa puhumattakaan kalsareita. Sanoin että pesin vain omat pyykkini kun ne olivat pyykkikorissa odottamassa pesiäänsä. MINNE OLET PIILOTTANUT MINUN VAATAATTEENI ! Huusi mies... Sanoin aivan rauhallisesti hae vaatteesi autotallista mustasta lastiikkipussista.. Niin ja mene pyykille ensin

Kyllästynyt äijään kirjoitti:

Päätin olla nalkuttamatta. Mutta päätin myös etten miehen jälkiä siivoa, en ole talouskone. Niinpä annoin hänen mekastaa elämässään kuten lystäsi. Kun hän jätti sukat toisen makuuhuoneeseen ja toisen vessaan niin annoin ne maata siellä mihin jätti. Mies oli jättänyt lautasensa ja muut roskat pöydälle, likaset kalsarit oli heitetty vessaan pyykkikorin viereen lattiale. Ei ollut herra jaksanut avata pyykkikorin kantta. Kun siivopsin tavan omaisen viikkosiivon imuroin sukat koneeseen ja lakaisin kalsarit roskiin. Niin ja siivosin myttyisen paidan roskiin myös. En nyt kuitenkaan heittänyt mitään menemään vaan keräsin kaiken mustaan muovipussiin ja vein autotalliin odottelemaan koska hän ehtii käyttää niitä pyykissä. Voitte arvata mikä nalkutus alkoi miehen puolelta kun vaatteet pikkuhiljaa loppuivat kaapeista. Minua nauratti vain keitin kahvit ja nautin juodessani. Mies oli tulla hulluksi kun ei löytynyt sukkia ei paitaa puhumattakaan kalsareita. Sanoin että pesin vain omat pyykkini kun ne olivat pyykkikorissa odottamassa pesiäänsä. MINNE OLET PIILOTTANUT MINUN VAATAATTEENI ! Huusi mies... Sanoin aivan rauhallisesti hae vaatteesi autotallista mustasta lastiikkipussista.. Niin ja mene pyykille ensin

Ei toimi kuin hetkellisesti. Minä tein vielä niin, että kun puhe ei mennyt perille lakaisin kaikki mustaan roskasäkkiin ja vein roskiksiin. Kun roskisauto kulkee vaan joka toinen viikko, hyvä oli viedä sinne, kun se on meidän henkilökohtainen roskis, ei muut vie sinne roskiaan.

Kyllä lapsetkin itkien kolusivat mustaa säkkiä roskista pois. Lapsiin se paremmin tehosi, mut nyt kun ollaan hahdestaan, ei hittolainen, ei toimi ukkoon. Siinä ne lojuu lattialla vaatekaapin edessä. En korjaa kyllä minäkään. Mut ei se korjaamattomuus näytä miestä muuttavan.

QQ kirjoitti:

Sinähän olet kuin äitini, ja juuri tuota kutsuisin nalkutukseksi ;)
Mä en koskaan sanonut, juuri siksi kun inhosin siitä nalkuttamista. Mutta, en myöskään koskaan korjannut toisen jälkiä. Aika äkkiä oppivat, niin molemmat aviopuolisoni, kun muutama avokkikin, samoin lapset. Yhteinen koti, ja yhteinen vastuu sen kunnossapitämisestä, ei mikään täyden palvelun majatalo.

Lähtivätkö aviopuolisot ja avokit vai laitoitko ne pois? Eipä tainneet keinot riittää elää tasapinoista ja onnellista elämää vaikka et nalkuttanutkaan. Itse nalkutin miehelleni vuosikausia ja kun ei alkanut mennä perille niin halusin eron ja siitäkös mies saikähti, puoli vuotta on omat asiansa hoitanut, koejannut jälkensä ja huomioinut minut, taitaa vaan olla liian myöhäistä, ois pitänyt ottaa nalkutukset tosissaan jo vuosia sitten.

QQ kirjoitti:

Oletko kateellinen? Etkö itse saanut kuin yhden miehen?

Ei kai se saamisesta ole kiinni, vai onko sinun elämäsi mittapuuna se miesten saaminen?

tyytyväinen nalkutta kirjoitti:

Lähtivätkö aviopuolisot ja avokit vai laitoitko ne pois? Eipä tainneet keinot riittää elää tasapinoista ja onnellista elämää vaikka et nalkuttanutkaan. Itse nalkutin miehelleni vuosikausia ja kun ei alkanut mennä perille niin halusin eron ja siitäkös mies saikähti, puoli vuotta on omat asiansa hoitanut, koejannut jälkensä ja huomioinut minut, taitaa vaan olla liian myöhäistä, ois pitänyt ottaa nalkutukset tosissaan jo vuosia sitten.

on myöhäistä, etkö nyt olekaan tyytyväinen koulutuksesi tulokseen?

Pirre* kirjoitti:

on myöhäistä, etkö nyt olekaan tyytyväinen koulutuksesi tulokseen?

OLin jo niin kyllästynyt ja väsynyt kouluttamiseen että uupumus iski ja haluan olla yksin. Oli liian rankkaa työtä, sääli että ei oppinut nopeammin, olis ollut ehkä hyviä vuosia edessä. Mutta ehkä joku toinen saa hänestä huomaavaisen miehen:) Ystäviä ollaan kuitenkin.

tyytyväinen nalkutta kirjoitti:

OLin jo niin kyllästynyt ja väsynyt kouluttamiseen että uupumus iski ja haluan olla yksin. Oli liian rankkaa työtä, sääli että ei oppinut nopeammin, olis ollut ehkä hyviä vuosia edessä. Mutta ehkä joku toinen saa hänestä huomaavaisen miehen:) Ystäviä ollaan kuitenkin.

jo erosittekin...saanko kysyä kumpi läksi kotoa?

Pirre* kirjoitti:

jo erosittekin...saanko kysyä kumpi läksi kotoa?

Saat kysyä; minä lähden heti kun talo on myyty, asiat on puhuttu selväksi joten ystävinä voidaan jatkaa. Siis tällä hetkellä ollaan vielä saman katon alla erillään. Sekin sujuu nyt kun asioista voidaan puhua ja molemmat tekee osuutensa. Näin se elämä joskus menee.

tyytyväinen nalkutta kirjoitti:

Lähtivätkö aviopuolisot ja avokit vai laitoitko ne pois? Eipä tainneet keinot riittää elää tasapinoista ja onnellista elämää vaikka et nalkuttanutkaan. Itse nalkutin miehelleni vuosikausia ja kun ei alkanut mennä perille niin halusin eron ja siitäkös mies saikähti, puoli vuotta on omat asiansa hoitanut, koejannut jälkensä ja huomioinut minut, taitaa vaan olla liian myöhäistä, ois pitänyt ottaa nalkutukset tosissaan jo vuosia sitten.

He, voi hyvänen aika sentään ;)
Eiköhän ihmiset ihan sovussa pysty käsittelemään asiaa, jos yhteiselämä ei sujukaan molempia tyydyttävällä tavalla. Ei siihen nalkuttamista tarvita.
Elämä on nyt, ei sitku. Ei mitään järkeä jatkaa jotain, jos se ei tyydytä.
Parempi kummankin saada uusi mahdollisuus, tulla onnelliseksi.

Tapaan edelleen ex-miehiäni, yhteisten lasten juhlissa, ja lastenlasten. Meillä on ihan mukavat välit, emmekä tunne katkeruutta. Tunnen myös heidän uusia puolisoitaan, ja lapsiaan, ovathan lapset sisaruksia.

Koskaan ei ole tarvetta ollut moittia näitä miehiä, itsehän heidät aikanani olen halunnut, kuten hekin minut.
Samoin, en usko heidänkään moittineen minua, ainakaan lapsille, yhteisille tuttaville, koska sellaista ei ole julki tullut.

Pirre* kirjoitti:

että vaimon pitäisi kai olla kuuro sokea ja mykkä. :(

P.s. miten tutulta tuo kuulostikaan, mutta - nyt on enimmäkseen hiljaa..antoiko Herra helpon - ei, vaan omaishoitajan osan.

Ei kuulosta kovin mukavalta tuokaan osa :( Jossain ketjussa tulikin esiin, tuo yhden auton käyttö, nykyisin. En siinä halunnut tehdä kysymystä, mutta tässähän se tulikin vastauksessasi esiin.
Olen näköjään lueskellut tätä ketjua sieltä täältä, enkä olisi varmaan enää avannutkaan, mutta sain Spostia tutultani, että katso tämä ketju, siksipä aamun tunteina sitten lueskelin, saamaani palautetta ;) Nyt luin koko ketjun, ja huomasin tuon kirjoituksesi. Surullista kohdallasi tuo, ei todellakaan helppo osa, sinulla. Toivon voimia ja huumorintajusi säilymistä, kaikesta huolimatta.
Tsemppiä, ja muista pitää myös vapaapäiväsi, jottet polta itseäsi loppuun. Lentohaleja sinulle!

QQ kirjoitti:

He, voi hyvänen aika sentään ;)
Eiköhän ihmiset ihan sovussa pysty käsittelemään asiaa, jos yhteiselämä ei sujukaan molempia tyydyttävällä tavalla. Ei siihen nalkuttamista tarvita.
Elämä on nyt, ei sitku. Ei mitään järkeä jatkaa jotain, jos se ei tyydytä.
Parempi kummankin saada uusi mahdollisuus, tulla onnelliseksi.

Tapaan edelleen ex-miehiäni, yhteisten lasten juhlissa, ja lastenlasten. Meillä on ihan mukavat välit, emmekä tunne katkeruutta. Tunnen myös heidän uusia puolisoitaan, ja lapsiaan, ovathan lapset sisaruksia.

Koskaan ei ole tarvetta ollut moittia näitä miehiä, itsehän heidät aikanani olen halunnut, kuten hekin minut.
Samoin, en usko heidänkään moittineen minua, ainakaan lapsille, yhteisille tuttaville, koska sellaista ei ole julki tullut.

Itselläni se kannatti näin jälkeenpäin ajatellen. Mieheni on kiittänyt minua siitä ja sanonut että hän on todella käyttäytynyt lapsellisesti. Ja eron huomaa, hän panostaa tosissaan esim. lasten ja lastenlasten eteen, myös yhdessä käymme vielä konserteissa, juhlissa ja tämä kotielämä jatkuu aivan hyvin vaikka pian erotaankin, siis sovussa. Ja itse en ole yhtään katkera. Siis tosiaankin kannatti, lapset saivat vielä paremman isän, lapsenlapset vielä paremman papan ja minä hyvän ex-miehen. Ja elämää on vielä (toivottavasti) paljon edessä. Opittu on molemmat. Siis sehän on helppo ratkaisu jos aina erotaan heti kun erimielisyyksiä tulee ja haetaan ongelmiin toisista miehistä tai naisista ratkaisua.

tyytyväinen nalkutta kirjoitti:

Itselläni se kannatti näin jälkeenpäin ajatellen. Mieheni on kiittänyt minua siitä ja sanonut että hän on todella käyttäytynyt lapsellisesti. Ja eron huomaa, hän panostaa tosissaan esim. lasten ja lastenlasten eteen, myös yhdessä käymme vielä konserteissa, juhlissa ja tämä kotielämä jatkuu aivan hyvin vaikka pian erotaankin, siis sovussa. Ja itse en ole yhtään katkera. Siis tosiaankin kannatti, lapset saivat vielä paremman isän, lapsenlapset vielä paremman papan ja minä hyvän ex-miehen. Ja elämää on vielä (toivottavasti) paljon edessä. Opittu on molemmat. Siis sehän on helppo ratkaisu jos aina erotaan heti kun erimielisyyksiä tulee ja haetaan ongelmiin toisista miehistä tai naisista ratkaisua.

heität hyvän miehen pois, eikös nyt olisi mukavaa jatkaa yhdessä eteenpäin..?

UPDATE_6700438 kirjoitti:

heität hyvän miehen pois, eikös nyt olisi mukavaa jatkaa yhdessä eteenpäin..?

Sitäpä tässä vähän mietin, nyt kuitenkin ajatuksena on muuttaa erilleen heti kun talo on myyty vaikka mies ei sitä tahdo, ottaa etäisyyttä ja "ehkä" aloittaa alusta. Nyt ollaan vuoronperään esim. mökillä että saa rauhassa pohtia . Itse ajattelen että entäpäs jos vuoden kuluttua asiat palaavatkin ennalleen vaikka mies vannoo että ei ole enää sama mies... Nyt on ihan hyvä kun asiat on puhuttu.

Pirre* kirjoitti:

että vaimon pitäisi kai olla kuuro sokea ja mykkä. :(

P.s. miten tutulta tuo kuulostikaan, mutta - nyt on enimmäkseen hiljaa..antoiko Herra helpon - ei, vaan omaishoitajan osan.

Raskasta on varmaankin omaishoitajana olo, eikä siitä ole helppo kai ottaa vapaapäiviäkään vaikka ihmiset hyvää tarkoittaen sanovatkin sanovatkin että muista ottaa vapaapäiviä... todellisuus taitaa kuitenkin olla toisenlaista ainakin yhdellä tutullani, hän ottaisi jos saisi. Itse en tietäisi miten kestäisin sen. Jos suhde on ollut hyvä niin se olisi erilaista mutta jos on ollut vaikeaa niin miten siitä selviää???

tyytyväinen nalkutta kirjoitti:

Raskasta on varmaankin omaishoitajana olo, eikä siitä ole helppo kai ottaa vapaapäiviäkään vaikka ihmiset hyvää tarkoittaen sanovatkin sanovatkin että muista ottaa vapaapäiviä... todellisuus taitaa kuitenkin olla toisenlaista ainakin yhdellä tutullani, hän ottaisi jos saisi. Itse en tietäisi miten kestäisin sen. Jos suhde on ollut hyvä niin se olisi erilaista mutta jos on ollut vaikeaa niin miten siitä selviää???

pitkää liittoa on olemassakaan, jossa ei olisi välillä ollut vaikeaa..ja kertakaikkista tympääntymistäkin..tai eihän tätäkään tietysti kai voi yleistää, on kai niitä täysin harmoonisiakin parisuhteita..

Yhessä mennään hamaan hautaan, jommankumman..sillä se ei ole sanottu kumpi siihen hautaan ensimmäisenä kaatuu..saapi olla vaikka kuin terve olevinaan ja seuraavassa hetkessä on jo täysin autettava, minullakin jo tiijjossa leikkausoperaatio kaularangassa lähiaikoina..niissäkin on riskinsä..tässä kannata isotella terveydellään enää itekään..seuraavaksi leikataan käsien hermopinteet..ja en tiä mikä seuraavaksi..jo ihan naurattaa tämä r(t)omumaja..:)))

QQ kirjoitti:

Ei kuulosta kovin mukavalta tuokaan osa :( Jossain ketjussa tulikin esiin, tuo yhden auton käyttö, nykyisin. En siinä halunnut tehdä kysymystä, mutta tässähän se tulikin vastauksessasi esiin.
Olen näköjään lueskellut tätä ketjua sieltä täältä, enkä olisi varmaan enää avannutkaan, mutta sain Spostia tutultani, että katso tämä ketju, siksipä aamun tunteina sitten lueskelin, saamaani palautetta ;) Nyt luin koko ketjun, ja huomasin tuon kirjoituksesi. Surullista kohdallasi tuo, ei todellakaan helppo osa, sinulla. Toivon voimia ja huumorintajusi säilymistä, kaikesta huolimatta.
Tsemppiä, ja muista pitää myös vapaapäiväsi, jottet polta itseäsi loppuun. Lentohaleja sinulle!

mutta ei tässä vielä mitään hätää..niinkauan kuin mies liikkuu omin jaloin, ja pää pelaa noinkin hyvin mitä se vielä pelaa.."vain" parkinson-ja sen liitännäisenä todettu parkinsondementia.., mutta hän sai hyvät lääkkeet, jotka pitää hänet selvänä vielä pitkään...

Kunhan jään eläkkeelle, niin sitten pidän vapaapäiviä :)) - me pietään niitä yhessä ja lapset ottavat isä luokseen muutamaksi päiväksi tarvittaessa, onneksi asuvat suhteellisen lähellä. Kyl mie uskon että myö pärjätään. :)

Pirre* kirjoitti:

mutta ei tässä vielä mitään hätää..niinkauan kuin mies liikkuu omin jaloin, ja pää pelaa noinkin hyvin mitä se vielä pelaa.."vain" parkinson-ja sen liitännäisenä todettu parkinsondementia.., mutta hän sai hyvät lääkkeet, jotka pitää hänet selvänä vielä pitkään...

Kunhan jään eläkkeelle, niin sitten pidän vapaapäiviä :)) - me pietään niitä yhessä ja lapset ottavat isä luokseen muutamaksi päiväksi tarvittaessa, onneksi asuvat suhteellisen lähellä. Kyl mie uskon että myö pärjätään. :)

Että sellainen sairaus se sitten olikin :(. Tosiaan nykyisin on lääkkeitä, sen kurissa pitämiseen, onneksi. Sairaus aina kurja juttu, mutta onneksi olet positiivinen ja järjellinen ihminen, joten uskon tuon kanssa teidän ihan kivasti pärjäävänkin.
Luin tuon toisen vastauksesi, vai sinulla myös kaularangassa ongelmia ;(. Samoin, mutta minua ei voida leikata ei kuulema onnistuisi. Siksi niin monissa asioissa tarvitsen nykyisin apua, ikävä kyllä, onnekseni vielä eivät jälkeläiset ole kieltäytyneet jeesaamasta. Olen kyllä sanonut, että pitää vaan ilmoittaa, jos alkaa tuntua työltä, ja ettei aika riitä, sitten täytyy toisenlaisia järjestelyjä tehdä.

Todella mukavaa, kun sinullakin on nuo jälkeläiset lähellä, ja myös se, että tarjoavat apuaan. Olemme onnekkaita, kaikilla ei ole lähimaillakaan, ja pitkät matkat estävät auttamisen, vaikka halua olisikin.

Pärjäillään, ja pidetään lippu korkealla, huomisestahan ei kukaan tiedä, joten Parasta elää tätä päivää, ja kerätä onnen hippusia, on sitten mistä ammentaa, kun tarvetta on,

Pirre* kirjoitti:

pitkää liittoa on olemassakaan, jossa ei olisi välillä ollut vaikeaa..ja kertakaikkista tympääntymistäkin..tai eihän tätäkään tietysti kai voi yleistää, on kai niitä täysin harmoonisiakin parisuhteita..

Yhessä mennään hamaan hautaan, jommankumman..sillä se ei ole sanottu kumpi siihen hautaan ensimmäisenä kaatuu..saapi olla vaikka kuin terve olevinaan ja seuraavassa hetkessä on jo täysin autettava, minullakin jo tiijjossa leikkausoperaatio kaularangassa lähiaikoina..niissäkin on riskinsä..tässä kannata isotella terveydellään enää itekään..seuraavaksi leikataan käsien hermopinteet..ja en tiä mikä seuraavaksi..jo ihan naurattaa tämä r(t)omumaja..:)))

Katsoitko tv:stä muutama viikko sitten Parkinson ohjelman; oli mielenkiintoinen se juttu kun apinoille annettiin Parkinsonin oireita aiheuttavaa lääkitystä niin ne apinat jotka eivät liikkuneet jäivät heti sängynpohjalle mutta ne jotka liikkuivat niin niissä tuskin näkyi taudin oireita. Siis liikkuminen tuntuu olevan erittäin tärkeätä. Itselläni on kaksi Parkinson ystävää, molemmat liikkuvat, syövät paljon D vitamiinia (tutkittu Suomessa (oli uutisissa noin vuosi sitten) että alhainen D vitamiinitaso lisää Parkinson vaaraa ja voi aiheuttaa sen nopeampaa etenemistä). Kalaöljy tabletit ja fosforseriini auttavat muistiin yms. Ja kaikki ruoka pois missä on myrkkyjä (siis lisäaineita), kovetettuja rasvoja, trans rasvoja yms. On myös monia muita keinoja jotka hidastavat taudin kulkua paitsi perinteiset lääkkeet. Ystäväni käyttävät tietysti myös lääkkeitä mutta myös turvallisia vitamiini yms. tabletteja ja paljon tuoreita kasviksia ja hedelmiä (happo-emästasapaino). Mutta ei koskaan samalla aterialla. Hyvin ovat pärjänneet nyt jo toinen 17v. ja toinen vähän yli kymmenen.
Hui kauheeta kuinka teille onkin sattunut kaikkea, myös sinulle. Elämä ei tunnu olevan aina reilua. Näitä kun lukee niin tuntee itsensä aika avuttomaksi kun ei voi auttaa.

QQ kirjoitti:

Että sellainen sairaus se sitten olikin :(. Tosiaan nykyisin on lääkkeitä, sen kurissa pitämiseen, onneksi. Sairaus aina kurja juttu, mutta onneksi olet positiivinen ja järjellinen ihminen, joten uskon tuon kanssa teidän ihan kivasti pärjäävänkin.
Luin tuon toisen vastauksesi, vai sinulla myös kaularangassa ongelmia ;(. Samoin, mutta minua ei voida leikata ei kuulema onnistuisi. Siksi niin monissa asioissa tarvitsen nykyisin apua, ikävä kyllä, onnekseni vielä eivät jälkeläiset ole kieltäytyneet jeesaamasta. Olen kyllä sanonut, että pitää vaan ilmoittaa, jos alkaa tuntua työltä, ja ettei aika riitä, sitten täytyy toisenlaisia järjestelyjä tehdä.

Todella mukavaa, kun sinullakin on nuo jälkeläiset lähellä, ja myös se, että tarjoavat apuaan. Olemme onnekkaita, kaikilla ei ole lähimaillakaan, ja pitkät matkat estävät auttamisen, vaikka halua olisikin.

Pärjäillään, ja pidetään lippu korkealla, huomisestahan ei kukaan tiedä, joten Parasta elää tätä päivää, ja kerätä onnen hippusia, on sitten mistä ammentaa, kun tarvetta on,

sairastui jo 11 vuotta sitten, tai diagnostisoitiin silloin, - nyt alkaa olla jo hoidettavassa kunnossa, ei petiin vaan muuten..pukeutuminen tuo ongelmia, samoin jo syöminen..jne.,jne..ei tulisi toimeen enää yksin, - paitsi omasta mielestään :)) on muka niin ripeä ja notkea..he..no se kuulu taudin kuvaan, se realismin puute..

Vielä lähemmä se on vielä jossain vaiheessa meijjänkin muutettava, tai ainakin pienempään asuntoon, mutta nyt vielä tullaan toimeen ok -talossakin, - n. 45 kilsaa meillä on välimatkaa lapsiin..

Kiitos, ja voimia Sinullekin vaivojesi kanssa, eihän ne häviä, mutta jotenkin kipuihinkin tottuu, - hermosärky vaan käy hermoon :))

kun tuollaista puhuu, vaikka hys hys.

http://octavius1.wordpress.com/

bob katainen kirjoitti:

kun tuollaista puhuu, vaikka hys hys.

http://octavius1.wordpress.com/

Sinäpä vasta jutun lykkäsit. Tuossa jääkin akkojen nalkutukset toiseksi. Vai, olisiko sittenkin järkeä?

Kirjoitetaan asia paperille ja laput liimataan seinille. Eipähän sitten tarvitse nalkuttaa, vaan osoitella sormella lappuja, ..tarvittaessa keskisormella.

Tulevaisuudenkin ennustukset voisi kirjoittaa, siis ajattelin tällaista; "Ero tulee, jos et opi" tyyliin. Sitten erotessa vain laput mukaan (tietenkin omaisuus) ja heti uudelle ukolle niitä näyttämään.

Tällaisia lappusia kiertelee ilmeisesti eduskunnassakin, vai olisiko joutuneet pyytämättä median haltuun, kun aina vanhoja tekemisiä kaivellaan ja toinen toistaan syyttelee.

päinvastoin.Jatkuvasti mies oikoi,kumpi on VÄÄRÄSSÄ! Jos ei mennyt kuten hän halusi,koko maailma oli nurin.
Syitä etsi aina,murjotti ja oli muka väärin ymmärretty.Kertaakaan en hänelle edes huutanut,sanoin napakasti,juttelumme oli jatkuvaa piilokettuilua ja sanoin myös et odotas vain kun mä suutun.Tosissani.

Ei odottanut,vaan hankki uuden muijan,jälleen kerran,mä olin jo kolmas.Vieläkö ehtinee kun on jo yli 70..

noidannuoli- kirjoitti:

päinvastoin.Jatkuvasti mies oikoi,kumpi on VÄÄRÄSSÄ! Jos ei mennyt kuten hän halusi,koko maailma oli nurin.
Syitä etsi aina,murjotti ja oli muka väärin ymmärretty.Kertaakaan en hänelle edes huutanut,sanoin napakasti,juttelumme oli jatkuvaa piilokettuilua ja sanoin myös et odotas vain kun mä suutun.Tosissani.

Ei odottanut,vaan hankki uuden muijan,jälleen kerran,mä olin jo kolmas.Vieläkö ehtinee kun on jo yli 70..

Molemmat tulee puolitiehen vastaan, jos toinen tykkää taitellut muovipussin ja toinen heittää sen pöydälle, asennetaan kaappiin teline, johon sen voi vaan lykätä, eli kaikki asiat on vain järjestelykysymyksiä.

En ole kuitenkaan onnistunut parisuhteissani, erojakin on koettu, mutta oppia ikä kaikki.

Ei turhaa nalkutusta kirjoitti:

Molemmat tulee puolitiehen vastaan, jos toinen tykkää taitellut muovipussin ja toinen heittää sen pöydälle, asennetaan kaappiin teline, johon sen voi vaan lykätä, eli kaikki asiat on vain järjestelykysymyksiä.

En ole kuitenkaan onnistunut parisuhteissani, erojakin on koettu, mutta oppia ikä kaikki.

hölyn pölyä, miten luulet että ne pussit sinnekkään menee, kun on jo olemassa niitä varten kaappi?

Nalkutusta ei ole sekään, miten SANOTAAN. Nalkutus KUULLAAN. Nalkutusta kuulevat oikeastaan vain miehet, heillä on erityisen tarkka nalkutuskorva, joillakin miehillä on lähes absoluuttinen. Nuoren, ja etenkään kauniin naisen esittämät, toistuvatkaan huomautukset eivät yleensä ota korvaan niin pahasti esim. jo alunperin siivouspäiväksi sovittuna krapulalauantainakaan, että pitäisi lähteä nalkutusta pakoon pubin miellyttävään äänimaailmaan. (Mutta kyllä ne tietenkin aina tarvittaessa syyksi kelpaa.)
Aikanaan saman naisen hormonitoiminta ilmeisesti muuttaa hänen ääntänsäkin, ja miesparka herkkine korvineen kuulee sietämättömän nalkutuksen.
Ero tosiaan on varmaan parempi ratkaisu kuin korvatulpat, siinähän voi nautinnokseen valita hiljaisuuden tai ainoastaan iloisia, henkeviä, hauskoja, syvällisiä, positiivisia jne. juttelevia, nalkuttamattomia naisia.

;)) pakko laittaa hymy. Kyllä tuo kommunikointi juuri noin, on mielestäni sitä nalkutusta, sanoo sen mies, tai nainen. Ei se ainakaan rakentavaa ole, vaan toisen moittimista ennemminkin.

Miksi ei voida kysyä tehtäisiinkö, laitettaisiko, mentäisikö? Ehtisitkö, ja aikajana vaikka perään, jos asia on määräaikaan tehtävä. Esim, nyt renkaiden vaihto. Kysyin parilta lapseltani, hyvissä ajoin, jeesaisivatko renkaiden vaihdossa, joko laittamalla renkaat takakonttiin, ja taas sitten sieltä pois, Tai tekisivätkö peräti itse. Eilen nuorimmaiseni tuli, oli kuullut mahdollisesta kelin muuttumisesta, ja osui vapaapäiväkin. Oli veljelleen ilmoittanut tekevänsä, Niin toisen ei tarvitse miettiä sitä. Tuntevat äitinsä, koska en pyydä kahta kertaa, olisin hoitanut asian sitten muutoin. Ikkunoiden pesusta mainitsin, n, kk sitten, määräaika ennen pakkasia. Tänään olisi tarkoitus, jos ilma suo.

Minulla on paha tapa pyytää vain kerran, jos se ei tuota määrätyssä ajassa toivottua tulosta, Annan asian olla. Kyllä kaikki läheiseni tuon oppivat, eikä ole tarvinnut nalkuttaa.
Eivät myöskään halua itselleen pahaa mieltä, todetessaan asian jo hoituneen.

En minäkään kestäisi noita esiintuomiasi nalkutuksia, mutta ehkäpä toiset pitävät sitä musiikkina korvilleen, tai päinvastoin, justiinana olosta.

odottaisi ettei toisen pää ole umpiluuta, miehenkään.

QQ kirjoitti:

;)) pakko laittaa hymy. Kyllä tuo kommunikointi juuri noin, on mielestäni sitä nalkutusta, sanoo sen mies, tai nainen. Ei se ainakaan rakentavaa ole, vaan toisen moittimista ennemminkin.

Miksi ei voida kysyä tehtäisiinkö, laitettaisiko, mentäisikö? Ehtisitkö, ja aikajana vaikka perään, jos asia on määräaikaan tehtävä. Esim, nyt renkaiden vaihto. Kysyin parilta lapseltani, hyvissä ajoin, jeesaisivatko renkaiden vaihdossa, joko laittamalla renkaat takakonttiin, ja taas sitten sieltä pois, Tai tekisivätkö peräti itse. Eilen nuorimmaiseni tuli, oli kuullut mahdollisesta kelin muuttumisesta, ja osui vapaapäiväkin. Oli veljelleen ilmoittanut tekevänsä, Niin toisen ei tarvitse miettiä sitä. Tuntevat äitinsä, koska en pyydä kahta kertaa, olisin hoitanut asian sitten muutoin. Ikkunoiden pesusta mainitsin, n, kk sitten, määräaika ennen pakkasia. Tänään olisi tarkoitus, jos ilma suo.

Minulla on paha tapa pyytää vain kerran, jos se ei tuota määrätyssä ajassa toivottua tulosta, Annan asian olla. Kyllä kaikki läheiseni tuon oppivat, eikä ole tarvinnut nalkuttaa.
Eivät myöskään halua itselleen pahaa mieltä, todetessaan asian jo hoituneen.

En minäkään kestäisi noita esiintuomiasi nalkutuksia, mutta ehkäpä toiset pitävät sitä musiikkina korvilleen, tai päinvastoin, justiinana olosta.

ei olisi sietänyt, en kyllä minäkään enkä toisen moittimista. Tässä taannoin mieltäni ilahdutti, kun yksi lastemme kavereista oli sanonut, että hän nautti kotimme ilmapiiristä. Silloin oli ajatellut, että haluaisi samantyylisen perhe-elämän kuin meillä. Nyt hänellä on ja hän nauttii. Hän oli avioerolapsi ja oli usein meillä yökylässä ja muutenkin perheemme mukana. Meillä oli tosiaan levollinen ja suvaitseva ilmapiiri. Nykyinen miesystäväni sanoo, että kolmikkomme (minä ja lapset) olemme lempeitä. Kun tapasin hänet, meistä kummastakin tuntui, että olisimme tunteneet toisemme jo kauan. Ei tule isoja ristiriitoja ja sitä voi vaietakin eikä kailottaa kuuluville jokaista ajatustaan.

1943 kirjoitti:

ei olisi sietänyt, en kyllä minäkään enkä toisen moittimista. Tässä taannoin mieltäni ilahdutti, kun yksi lastemme kavereista oli sanonut, että hän nautti kotimme ilmapiiristä. Silloin oli ajatellut, että haluaisi samantyylisen perhe-elämän kuin meillä. Nyt hänellä on ja hän nauttii. Hän oli avioerolapsi ja oli usein meillä yökylässä ja muutenkin perheemme mukana. Meillä oli tosiaan levollinen ja suvaitseva ilmapiiri. Nykyinen miesystäväni sanoo, että kolmikkomme (minä ja lapset) olemme lempeitä. Kun tapasin hänet, meistä kummastakin tuntui, että olisimme tunteneet toisemme jo kauan. Ei tule isoja ristiriitoja ja sitä voi vaietakin eikä kailottaa kuuluville jokaista ajatustaan.

Unohtunut vanha sanonta, vaikeneminen on kultaa ;) jos toista moittii kaiken aikaa, lopputulos ei kovin mukava. Jokainen nalkuttaja, voisi miettiä, miltä tuntuisi itse saada vastaavaa käytöstä toiselta. Ennemminkin huomioida kun asiat on hoidettu, ja näkee toisen ainakin yrittäneen. Kiitoskin unohtuu monilta silloin. Kyllähän korvat mieluimmin positiivisia asioita kuuntelevat. Ja- sitä kaipaa lisää, ja automaattisesti alkaa toimimaan niin, että saa sitä.
En minäkään olettanut, että lasteni on nuo asiat tehtävä, vaan ihan kysyin, ja tosiaankin ajoissa. Kun itse vapaaehtoisesti lupautuivat, en siitä siksi enää muistuta. No, nytpä kohta molemmat asiat hoidettu ;)

On sitten eläin, lapsi tai aikuinen, sama pätee mielestäni, kiitos on parempi ja aikaansaavampi moottori, kuin moite ja jankutus.

Varmasti useinkin lasken kymmeneen, ja moni muukin, mutta jos se auttaa suun kiinni pitoa, puolin ja toisin, on se ihan käyttökelpoinen vieläkin. Asioista voi keskustella rauhallisestikin, kunhan juuri sillähetkellä akuuttina ollut harmitus on lauhtunut.

Lapsethan sen usein juuri huomaavatkin, ja vertaavat ainakin mielessään, totuttuun

QQ kirjoitti:

Unohtunut vanha sanonta, vaikeneminen on kultaa ;) jos toista moittii kaiken aikaa, lopputulos ei kovin mukava. Jokainen nalkuttaja, voisi miettiä, miltä tuntuisi itse saada vastaavaa käytöstä toiselta. Ennemminkin huomioida kun asiat on hoidettu, ja näkee toisen ainakin yrittäneen. Kiitoskin unohtuu monilta silloin. Kyllähän korvat mieluimmin positiivisia asioita kuuntelevat. Ja- sitä kaipaa lisää, ja automaattisesti alkaa toimimaan niin, että saa sitä.
En minäkään olettanut, että lasteni on nuo asiat tehtävä, vaan ihan kysyin, ja tosiaankin ajoissa. Kun itse vapaaehtoisesti lupautuivat, en siitä siksi enää muistuta. No, nytpä kohta molemmat asiat hoidettu ;)

On sitten eläin, lapsi tai aikuinen, sama pätee mielestäni, kiitos on parempi ja aikaansaavampi moottori, kuin moite ja jankutus.

Varmasti useinkin lasken kymmeneen, ja moni muukin, mutta jos se auttaa suun kiinni pitoa, puolin ja toisin, on se ihan käyttökelpoinen vieläkin. Asioista voi keskustella rauhallisestikin, kunhan juuri sillähetkellä akuuttina ollut harmitus on lauhtunut.

Lapsethan sen usein juuri huomaavatkin, ja vertaavat ainakin mielessään, totuttuun

Paitsi eläinten kohdalla, niitä tosiaan olen kasvattanut ylenpalttisillakin kehuilla ja kiitoksilla sekä pikku palkinnoilla.

Parisuhteessa ei johtuisi mieleenikään mikään positiivinen lähestymistapa ja kiittely, ellei sellaiseen ole aihetta. En edes pystyisi elämään miehen kanssa, joka arvostaisi tuollaista laskelmoivan manipuloivaa "korvat mieluimmin positiivisia asioita kuuntelevat" taktiikkaa. Eikä se minulta luonnistuisi muutenkaan, pidän vain miehistä, joita voin katsella ylöspäin, ei sellaisiin miehiin suhtauduta alentuvalla koulutanpa-kiitoksella asenteella. Ei ole edes tarvis. Jos omat tunteeni vaativat sanomaan jostain asiasta, sanon heti, en koskaan jälkeenpäin. Ja sanon siis juuri sen, miltä minusta tuntuu.
Lapsille oma koti ja omat vanhemmat (vaikka vähän huonommatkin) ovat aina ne rakkaimmat ja parhaimmat, heidän "vertailunsa" on useimmiten niitä lasten keinoja ja yrityksiä saada jotain. Lapsi ei yksinkertaisesti kykene muunlaiseen vertailuun, vain tavaran ja vapauksien. Se oman kodin tuttu ruokakin taitaa olla lapsen mielestä parasta. Ja joutuuhan noille sanomaan kymmeniäkin kertoja samasta asiasta.

beessi kirjoitti:

Paitsi eläinten kohdalla, niitä tosiaan olen kasvattanut ylenpalttisillakin kehuilla ja kiitoksilla sekä pikku palkinnoilla.

Parisuhteessa ei johtuisi mieleenikään mikään positiivinen lähestymistapa ja kiittely, ellei sellaiseen ole aihetta. En edes pystyisi elämään miehen kanssa, joka arvostaisi tuollaista laskelmoivan manipuloivaa "korvat mieluimmin positiivisia asioita kuuntelevat" taktiikkaa. Eikä se minulta luonnistuisi muutenkaan, pidän vain miehistä, joita voin katsella ylöspäin, ei sellaisiin miehiin suhtauduta alentuvalla koulutanpa-kiitoksella asenteella. Ei ole edes tarvis. Jos omat tunteeni vaativat sanomaan jostain asiasta, sanon heti, en koskaan jälkeenpäin. Ja sanon siis juuri sen, miltä minusta tuntuu.
Lapsille oma koti ja omat vanhemmat (vaikka vähän huonommatkin) ovat aina ne rakkaimmat ja parhaimmat, heidän "vertailunsa" on useimmiten niitä lasten keinoja ja yrityksiä saada jotain. Lapsi ei yksinkertaisesti kykene muunlaiseen vertailuun, vain tavaran ja vapauksien. Se oman kodin tuttu ruokakin taitaa olla lapsen mielestä parasta. Ja joutuuhan noille sanomaan kymmeniäkin kertoja samasta asiasta.

Sehän elämässä onkin hienoa, että on erilailla ajattelevia ihmisiä, kuten me aivan erilaisia, joka asiassa. Oli sitten rakkaus, tai suhteenhoito, riitely, tai nalkutus.

Kirjoitinko, antavani myönteistä palautetta, jos ei ole aihetta? En mielestäni, vaan juurikin huomioimista, positiivisista asioista.
Kuten aiemmin kirjoitin tuolla ylhäällä, sain äitini käytöksestä, nalkuttamisesta tarpeekseni lapsena, nuorena, ja olin onnellinen kun isä sai aikoinaan tarpeekseen, ja itsekin lähdin jo 14v ruotsiin pakoon kesätöihin.
Päätin silloin, etten moiseen syyllisty, enkä myöskään itse sellaista kuuntele, omissa suhteissani. Asioista voi olla erimieltä, keskustelemalla, ei nalkuttamalla, samoista asioista kaiken aikaa.
Minusta myös 1943 kertoi kuulleeensa tuon kehun, vasta aikuisilta lastensa kavereilta, jotka jo pystyivät asian näkemään, jo lapsena ollessaan.
Voi, ei ole yhtä ja kahta kertaa, kun lasteni kaverit ovat äitinsä saaneet soittamaan erilaisista ruuista, mitä lapset olivat kehuneet, ja halunneet että heilläkin tehtäisiin sellaista. Mulla oli paljon lasten kavereita "hoidossa", välillä tuntui kesäsiistolalta, mutta olihan heistä seuraa omilleni, ja vieläkin käyvät myös moikkaamassa.
Pari kesää sitten, odotin toiseksi nuorintani syömään, tulikin kolme, näitä lapsuuskavereita, olivat kuulleet mitä olen tehnyt ateriaksi, ja halusivat oman kertomansa mukaan, myös syömään, oli niin hyviä makumuistoja.
Onnekseni, kuten aina, olin tehnyt ison määrän, tarkoituksenani pakastaa osa, ja syödä pari päivää itse lämmittäen sitä. Niimpä riitti sitten kaikille, mutta eipä jäljellekään jäänyt mitään.
Ei kaikilla lapsilla ollut äidit kotona, niimpä myös leipomispäivinä, oli iso porukka apulaisia. Kyllä he ihan itse noita asioita muistelivat, ja meillä oli tosi mukavaa neljä tuntia. Tuntui ihan mukavalta, itsestäni kuulla, kuinka monissa asioissa muistivat minut. Ja myös niistä ruuista, joita sitten heidänkin äitinsä alkoivat tekemään ;)

Lapsi oppii kyllä, ilman satoja kertoja muistuttamatta, aivan kuin koirakin, kunhan vaan tosiaan muistaa huomioida, ettei tarvinnut Asiasta sanoa.

Sanon ystävilleni, tuttavillenikin, jos aihetta, kivasta tukasta, vaatteesta, muistamisesta, huomioimisesta.

Minä en halua katsoa ketään ylöspäin, mutten myöskään alaspäin. Tasa-arvoisuus on minulle sopivampaa. On joitain töitä, mitkä mies vain tekee paremmin, kuten joitan asioita missä nainen luontaisesti on ehkä parempi, muutoin en tunne erikseen mies-naistöitä.
Osaan rempata asunnon, niin myös lapseni, kun pienestä pitäen ovat saaneet sitä kanssani harrastaa. Autoista taas en tiedä muuta kuin tankkaus, pissapoika, huolto, katsastus. Renkaita en koskaan ole vaihtanut, enkä enää kykenisikään, kuten en nykyisin monia muitakaan töitä, onnekseni lapseni osaavat, ja auttavat.

Sinulla on sinun metodisi, ja minulla omani. Pääasia että olemme kumpikin tyytyväisiä, omiimme.

beessi kirjoitti:

Nalkutusta ei ole sekään, miten SANOTAAN. Nalkutus KUULLAAN. Nalkutusta kuulevat oikeastaan vain miehet, heillä on erityisen tarkka nalkutuskorva, joillakin miehillä on lähes absoluuttinen. Nuoren, ja etenkään kauniin naisen esittämät, toistuvatkaan huomautukset eivät yleensä ota korvaan niin pahasti esim. jo alunperin siivouspäiväksi sovittuna krapulalauantainakaan, että pitäisi lähteä nalkutusta pakoon pubin miellyttävään äänimaailmaan. (Mutta kyllä ne tietenkin aina tarvittaessa syyksi kelpaa.)
Aikanaan saman naisen hormonitoiminta ilmeisesti muuttaa hänen ääntänsäkin, ja miesparka herkkine korvineen kuulee sietämättömän nalkutuksen.
Ero tosiaan on varmaan parempi ratkaisu kuin korvatulpat, siinähän voi nautinnokseen valita hiljaisuuden tai ainoastaan iloisia, henkeviä, hauskoja, syvällisiä, positiivisia jne. juttelevia, nalkuttamattomia naisia.

Kun nainen puhuu, vastuu on kuulijalla.

Pirre* kirjoitti:

odottaisi ettei toisen pää ole umpiluuta, miehenkään.

Väitteeseesi voisi vastata Kari Suomalaisen pilapiirroksen dialogilla:
- Naisilla on oltava urheilussa omat sarjat, kun naiset ovat fyysisesti miehiä heikompia.
- Totta. Miksikähän naisilla on eri sarjat myös shakissa?

jocus* kirjoitti:

Väitteeseesi voisi vastata Kari Suomalaisen pilapiirroksen dialogilla:
- Naisilla on oltava urheilussa omat sarjat, kun naiset ovat fyysisesti miehiä heikompia.
- Totta. Miksikähän naisilla on eri sarjat myös shakissa?

en yleisesti miehistä, ja eihän nalkuttaja ole aina nainen.., mutta kyllä se turha toisto toisto sai/saa joskus sapen kiehumaan..toisaalta se masentaa, kuin minun vaivan näköäni ei arvostettaisi, tyyliin että siehän olet akka vaan, joudat sie siinä raivaamaan ja nyysimään rähmäkäpälän jälkiä..:(

P.s. vitsi on vitsinä hyvä, ja tyypillistä Karia, hänhän oli kuulemma pahemmanpuoleinen sovinisti.., vaimonsa mukaan.

jocus* kirjoitti:

Kun nainen puhuu, vastuu on kuulijalla.

Pyrin kyllä hakeutumaan sellaiseen seuraan, joka ymmärtää puhettani, ja, vielä parempi, pystyy auttamaan minut takaisin asiaan, kun joskus tapaan hukata pääjuonen ihan kokonaan, vaikken sentään (parisuhdeasioissa) takaumia pahemmin harrastakaan.

Nalkutuksesta olen tosiaan sitä mieltä, että vastuu on kuulijalla. Harvemmin kai puhuja pitää puhettaan nalkutuksena? En muista ainakaan itse koskaan sanoneeni esim. "Haluaisin nyt taas kerran nalkuttaa sinulle siitä, miltä minusta tuntuu, kun et tee sovittuja asioita etkä pidä lupauksiasi. Nalkutan tätä siksi, etten ole varma oletko unohtanut vai etkö vain halua tai viitsi".
En oikein käsitä, miksi terve, selvä, toista osapuolta rakastava ja kunnioittava, hyvin ja tasavertaisena kohdeltu ihminen nalkuttaisi.

QQ kirjoitti:

;)) pakko laittaa hymy. Kyllä tuo kommunikointi juuri noin, on mielestäni sitä nalkutusta, sanoo sen mies, tai nainen. Ei se ainakaan rakentavaa ole, vaan toisen moittimista ennemminkin.

Miksi ei voida kysyä tehtäisiinkö, laitettaisiko, mentäisikö? Ehtisitkö, ja aikajana vaikka perään, jos asia on määräaikaan tehtävä. Esim, nyt renkaiden vaihto. Kysyin parilta lapseltani, hyvissä ajoin, jeesaisivatko renkaiden vaihdossa, joko laittamalla renkaat takakonttiin, ja taas sitten sieltä pois, Tai tekisivätkö peräti itse. Eilen nuorimmaiseni tuli, oli kuullut mahdollisesta kelin muuttumisesta, ja osui vapaapäiväkin. Oli veljelleen ilmoittanut tekevänsä, Niin toisen ei tarvitse miettiä sitä. Tuntevat äitinsä, koska en pyydä kahta kertaa, olisin hoitanut asian sitten muutoin. Ikkunoiden pesusta mainitsin, n, kk sitten, määräaika ennen pakkasia. Tänään olisi tarkoitus, jos ilma suo.

Minulla on paha tapa pyytää vain kerran, jos se ei tuota määrätyssä ajassa toivottua tulosta, Annan asian olla. Kyllä kaikki läheiseni tuon oppivat, eikä ole tarvinnut nalkuttaa.
Eivät myöskään halua itselleen pahaa mieltä, todetessaan asian jo hoituneen.

En minäkään kestäisi noita esiintuomiasi nalkutuksia, mutta ehkäpä toiset pitävät sitä musiikkina korvilleen, tai päinvastoin, justiinana olosta.

Tänään hänen piti lähteä kesken asioiden hirviä nylkemään ja palottelemaan. Sanoi, että kyllä hän ehtii takasin, ennenko posti lähtee, kun postiin piti tehdä kirjattava kirje. Ja vakuutushakemukset kans piti postiin saada, oli saamisia tässä lähetyksessä 1000 €:n verran.

No vähän vaille neljä soitin, ja kysyin, että mikähän on tilanne.
Ai joo, vastasi, et kyllähän mä nyt joudan, tuun hakemaan ne postilähetykset ja tuun takasin tänne palottelupaikalle.

No tuli, mutta kun tarvittin hänen allekirjoituksiaan, niin siitäkös herra hermostui ja äyski ja tuiski et mikset oo tehhy näitä valmiiski.
Katoin, et siinä tilanteessa on tyhjää puhua enää säyseästi, ja sanoi, etä saakeli, kun ei ollu herran allekirjoitusta.

Sitten huomasi, et turhaahan hän äyskii muutaman kymmenen sekunnin tähden. Ja sitten vasta muuttui ääni kelloon. Että mitä me opimme?

Eikö se lähtenyt miehen omasta itsestään se tulkinta? Ensin ei ollut kiirettä, sitten olikin kymmenen sekunnin tarkkuudella kiire ja jumalaton äyskiminen ja räiskiminen.

QQ kirjoitti:

Sehän elämässä onkin hienoa, että on erilailla ajattelevia ihmisiä, kuten me aivan erilaisia, joka asiassa. Oli sitten rakkaus, tai suhteenhoito, riitely, tai nalkutus.

Kirjoitinko, antavani myönteistä palautetta, jos ei ole aihetta? En mielestäni, vaan juurikin huomioimista, positiivisista asioista.
Kuten aiemmin kirjoitin tuolla ylhäällä, sain äitini käytöksestä, nalkuttamisesta tarpeekseni lapsena, nuorena, ja olin onnellinen kun isä sai aikoinaan tarpeekseen, ja itsekin lähdin jo 14v ruotsiin pakoon kesätöihin.
Päätin silloin, etten moiseen syyllisty, enkä myöskään itse sellaista kuuntele, omissa suhteissani. Asioista voi olla erimieltä, keskustelemalla, ei nalkuttamalla, samoista asioista kaiken aikaa.
Minusta myös 1943 kertoi kuulleeensa tuon kehun, vasta aikuisilta lastensa kavereilta, jotka jo pystyivät asian näkemään, jo lapsena ollessaan.
Voi, ei ole yhtä ja kahta kertaa, kun lasteni kaverit ovat äitinsä saaneet soittamaan erilaisista ruuista, mitä lapset olivat kehuneet, ja halunneet että heilläkin tehtäisiin sellaista. Mulla oli paljon lasten kavereita "hoidossa", välillä tuntui kesäsiistolalta, mutta olihan heistä seuraa omilleni, ja vieläkin käyvät myös moikkaamassa.
Pari kesää sitten, odotin toiseksi nuorintani syömään, tulikin kolme, näitä lapsuuskavereita, olivat kuulleet mitä olen tehnyt ateriaksi, ja halusivat oman kertomansa mukaan, myös syömään, oli niin hyviä makumuistoja.
Onnekseni, kuten aina, olin tehnyt ison määrän, tarkoituksenani pakastaa osa, ja syödä pari päivää itse lämmittäen sitä. Niimpä riitti sitten kaikille, mutta eipä jäljellekään jäänyt mitään.
Ei kaikilla lapsilla ollut äidit kotona, niimpä myös leipomispäivinä, oli iso porukka apulaisia. Kyllä he ihan itse noita asioita muistelivat, ja meillä oli tosi mukavaa neljä tuntia. Tuntui ihan mukavalta, itsestäni kuulla, kuinka monissa asioissa muistivat minut. Ja myös niistä ruuista, joita sitten heidänkin äitinsä alkoivat tekemään ;)

Lapsi oppii kyllä, ilman satoja kertoja muistuttamatta, aivan kuin koirakin, kunhan vaan tosiaan muistaa huomioida, ettei tarvinnut Asiasta sanoa.

Sanon ystävilleni, tuttavillenikin, jos aihetta, kivasta tukasta, vaatteesta, muistamisesta, huomioimisesta.

Minä en halua katsoa ketään ylöspäin, mutten myöskään alaspäin. Tasa-arvoisuus on minulle sopivampaa. On joitain töitä, mitkä mies vain tekee paremmin, kuten joitan asioita missä nainen luontaisesti on ehkä parempi, muutoin en tunne erikseen mies-naistöitä.
Osaan rempata asunnon, niin myös lapseni, kun pienestä pitäen ovat saaneet sitä kanssani harrastaa. Autoista taas en tiedä muuta kuin tankkaus, pissapoika, huolto, katsastus. Renkaita en koskaan ole vaihtanut, enkä enää kykenisikään, kuten en nykyisin monia muitakaan töitä, onnekseni lapseni osaavat, ja auttavat.

Sinulla on sinun metodisi, ja minulla omani. Pääasia että olemme kumpikin tyytyväisiä, omiimme.

No kylläpä sinun täytyy kehua itseä; itselläni on yksi tuollainen kaveri (entinen sellainen) joka aina kun tavattiin puhui juuri noin, hän oli kasvattanut lapset oikein, osasi arvostaa ihmisiä sai kiitosta toisilta ja oli niin täynnä itseään että ei häntä kestänyt kuunnella. Osasi myös rempata taloaan ja tehdä kaikenlaista. Hän se tiesi kaikki asiat oikein. Ja sitä sitten täytyi tuoda esille joka ikisessä tilanteessa.
Siis sinäkin vielä kirjoitat parin kesän takaisesta jutusta kun lapsia tuli syömään, mikä jalo teko, ,itse en edes muistaisi parin vuoden takaisia syömisiä tai pitäisi niistä kirjaa. Ja kai suurin osa ihmisitä sanoo tuttavilleen ja ystävilleen kauniista tukasta, uusista vaatteista yms. Itse en ole edes koskaan ajatellut että se olisi mitään erikoista josta täytyisi itseään kehua.
Ja toiset koirat oppii parilla sanomisella samoinkuin lapset, toiset koirat tarvitsevat kovempaa koulutusta samoinkuin toiset lapset jatkuvaa sanomista ja muistuttamista. Tämäkin on faktaa.

sinä olet kirjoitti:

No kylläpä sinun täytyy kehua itseä; itselläni on yksi tuollainen kaveri (entinen sellainen) joka aina kun tavattiin puhui juuri noin, hän oli kasvattanut lapset oikein, osasi arvostaa ihmisiä sai kiitosta toisilta ja oli niin täynnä itseään että ei häntä kestänyt kuunnella. Osasi myös rempata taloaan ja tehdä kaikenlaista. Hän se tiesi kaikki asiat oikein. Ja sitä sitten täytyi tuoda esille joka ikisessä tilanteessa.
Siis sinäkin vielä kirjoitat parin kesän takaisesta jutusta kun lapsia tuli syömään, mikä jalo teko, ,itse en edes muistaisi parin vuoden takaisia syömisiä tai pitäisi niistä kirjaa. Ja kai suurin osa ihmisitä sanoo tuttavilleen ja ystävilleen kauniista tukasta, uusista vaatteista yms. Itse en ole edes koskaan ajatellut että se olisi mitään erikoista josta täytyisi itseään kehua.
Ja toiset koirat oppii parilla sanomisella samoinkuin lapset, toiset koirat tarvitsevat kovempaa koulutusta samoinkuin toiset lapset jatkuvaa sanomista ja muistuttamista. Tämäkin on faktaa.

Kiitoksia rakentavasta kommentistasi.
Mielestäni vastasin edellisen kommenttiin, en sinulle?

Kyllä, minulla on erinomainen muisti, muistan jopa mitä oli ateriana.

Mukava lukea, että sinäkin huomioit kanssaeläjäsi, positiivisella palautteella, heitä ei tuttavapiirissäni ole lisäkseni kuin yksi, joten en tiennyt sen olevan aivan yleistä?
(perhettäni en laske mukaan)

Oikein mukavaa viikonloppua sinulle.

höpön puheita kirjoitti:

Tänään hänen piti lähteä kesken asioiden hirviä nylkemään ja palottelemaan. Sanoi, että kyllä hän ehtii takasin, ennenko posti lähtee, kun postiin piti tehdä kirjattava kirje. Ja vakuutushakemukset kans piti postiin saada, oli saamisia tässä lähetyksessä 1000 €:n verran.

No vähän vaille neljä soitin, ja kysyin, että mikähän on tilanne.
Ai joo, vastasi, et kyllähän mä nyt joudan, tuun hakemaan ne postilähetykset ja tuun takasin tänne palottelupaikalle.

No tuli, mutta kun tarvittin hänen allekirjoituksiaan, niin siitäkös herra hermostui ja äyski ja tuiski et mikset oo tehhy näitä valmiiski.
Katoin, et siinä tilanteessa on tyhjää puhua enää säyseästi, ja sanoi, etä saakeli, kun ei ollu herran allekirjoitusta.

Sitten huomasi, et turhaahan hän äyskii muutaman kymmenen sekunnin tähden. Ja sitten vasta muuttui ääni kelloon. Että mitä me opimme?

Eikö se lähtenyt miehen omasta itsestään se tulkinta? Ensin ei ollut kiirettä, sitten olikin kymmenen sekunnin tarkkuudella kiire ja jumalaton äyskiminen ja räiskiminen.

Huomenta, niin, ehkäpä jokaisessa suhteessa on omat tapansa. Toiselle käy toisenlainen, ja taas toiselle parille toisenlainen. Emmehän me muut ihmiset elä sitä suhdetta, vaan te.
Monesti myös, vieraan silmin näkyvä "tora" onkin vain pariskunnan vakiintunut tapa, eivätkä he pidä sitä edes riitana, puhumattakaan nalkuttamisena.

Kukin elää tavallaan, ja se suotakoon, jos kerran kumpikin on tapoihin tyytyväinen. Jos ei, se sitten on taas oma harkinta, miten eteenpäin?

Mukavaa viikonloppua

QQ kirjoitti:

Kiitoksia rakentavasta kommentistasi.
Mielestäni vastasin edellisen kommenttiin, en sinulle?

Kyllä, minulla on erinomainen muisti, muistan jopa mitä oli ateriana.

Mukava lukea, että sinäkin huomioit kanssaeläjäsi, positiivisella palautteella, heitä ei tuttavapiirissäni ole lisäkseni kuin yksi, joten en tiennyt sen olevan aivan yleistä?
(perhettäni en laske mukaan)

Oikein mukavaa viikonloppua sinulle.

QQ sama henkilö kuin vuosiluku?
Kirjoittelu on samantyylistä.

3nimmarin muori kirjoitti:

QQ sama henkilö kuin vuosiluku?
Kirjoittelu on samantyylistä.

En ole, meillähän on vaikka mitä eroavaisuuksia. Ikä, asuinpaikka, lasten sukupuoli, avioliitossa, harrastuksissa. Taidamme aika erilaisia ihmisiä olla muutenkin, kuin noissa mainitsemissani.

QQ kirjoitti:

Kiitoksia rakentavasta kommentistasi.
Mielestäni vastasin edellisen kommenttiin, en sinulle?

Kyllä, minulla on erinomainen muisti, muistan jopa mitä oli ateriana.

Mukava lukea, että sinäkin huomioit kanssaeläjäsi, positiivisella palautteella, heitä ei tuttavapiirissäni ole lisäkseni kuin yksi, joten en tiennyt sen olevan aivan yleistä?
(perhettäni en laske mukaan)

Oikein mukavaa viikonloppua sinulle.

Ystäväni ja itse ole sellainen joka (valitettavasti) on usein väärässä ja myöntää myös sen, niinpä pääsemme jutuissamme aivan eri tasolle koska ymmärrämme että kaikilla on huonoja hetkiä jolloin tulee sanottu tai tehtyä jotain mitä ei olisi pitänyt. Ja itse muistan parhaiten ne hetket kun tuli sanottua jotain huonoa väsyneenä. Osaamme ystäviemme kanssa antaa myös useasti negatiivistä palautetta toisillemme kun yritämme oppia elämään paremmin. Sepä se vasta kasvattaa. Mutta toisille tuntuu olevan ERITTÄIN vaikeata vähänkin kielteisen palautteen saaminen. Minä näen siinä kasvun paikan, ja jos kritiikki on vähänkin aiheellista niin yritän oppia siitä. En vain noin yli-ystävällisesti vastaa. Ja onko täällä sääntö että vaikka vastasit edelliseen kommenttiin niin joku muu ei saisi siihen reagoida "Mielestäni vastasin edellisen kommenttiin, en sinulle?" Onko tämäkin sitä sinun toisten huomioimista positiivisellä tavalla? Eipä taida olla....

QQ kirjoitti:

Kiitoksia rakentavasta kommentistasi.
Mielestäni vastasin edellisen kommenttiin, en sinulle?

Kyllä, minulla on erinomainen muisti, muistan jopa mitä oli ateriana.

Mukava lukea, että sinäkin huomioit kanssaeläjäsi, positiivisella palautteella, heitä ei tuttavapiirissäni ole lisäkseni kuin yksi, joten en tiennyt sen olevan aivan yleistä?
(perhettäni en laske mukaan)

Oikein mukavaa viikonloppua sinulle.

Hienoa, tuttavapiirissäsi on itsesi lisäksi vai yksi positiivistä palautetta antava. Ja kukahan sen positiivisyyden rajan on määritellyt ja ne kriiterit siihen. Ei ole vaikea arvata. Sinä tietysti.

QQ kirjoitti:

En ole, meillähän on vaikka mitä eroavaisuuksia. Ikä, asuinpaikka, lasten sukupuoli, avioliitossa, harrastuksissa. Taidamme aika erilaisia ihmisiä olla muutenkin, kuin noissa mainitsemissani.

mielikuvitus ja aika sallii.
Ei tänne tarvitse totta kirjoittaa.
Pistää silmään,tökx, toinen on hiljaa ja toinen samalla aikaa on erittäin vireä.

3nimmarin muori kirjoitti:

mielikuvitus ja aika sallii.
Ei tänne tarvitse totta kirjoittaa.
Pistää silmään,tökx, toinen on hiljaa ja toinen samalla aikaa on erittäin vireä.

joillakuilla on aikaa tehdä, eihän sekään ole kiellettyä. Huvinsa kullakin. Minä valmistaudun suuriin sukujuhliin, kultani soitti juuri, että on lähdössä ja on siis noin 3 tunnin päästä täällä. Ja runosuoneen on tullut tukos. Me kaksi olemme niitä harvoja, jotka samalla nikillä uskaltavat kirjoitella. Sekin on yksi tapa erottua massasta. Itse en muista kenestäkään mitään, asioista jonkin verran. Joten terveisiä vai QQ.lle, joka yleensä vastaa jokaiseen viestiin, jos on ketjun aloittanut. Niin teen itsekin joskus, jos olen sillä tuulella.

ei aina positiivinen kirjoitti:

Hienoa, tuttavapiirissäsi on itsesi lisäksi vai yksi positiivistä palautetta antava. Ja kukahan sen positiivisyyden rajan on määritellyt ja ne kriiterit siihen. Ei ole vaikea arvata. Sinä tietysti.

jokunen aika sitten minulle vastailtiin tuolla tyylillä ja nyt joku luulee, että QQ ja 1943 ovat sama henkilö. Tässä on kiusaamisen itu. Silloin eivät asiat vaikuta, vaan henkilöllisyys. Yksi aloittaa ja toinen jatkaa elikkä olkaapas nyt kunnolla.

QQ kirjoitti:

Huomenta, niin, ehkäpä jokaisessa suhteessa on omat tapansa. Toiselle käy toisenlainen, ja taas toiselle parille toisenlainen. Emmehän me muut ihmiset elä sitä suhdetta, vaan te.
Monesti myös, vieraan silmin näkyvä "tora" onkin vain pariskunnan vakiintunut tapa, eivätkä he pidä sitä edes riitana, puhumattakaan nalkuttamisena.

Kukin elää tavallaan, ja se suotakoon, jos kerran kumpikin on tapoihin tyytyväinen. Jos ei, se sitten on taas oma harkinta, miten eteenpäin?

Mukavaa viikonloppua

oli kello soimassa, kun tytär piti herättää opinnäytetyötä tekemään. Kahdeksalta sitten nousimme ylös eli melko paljon tuo herääminen vei aikaa. Hyvää viikonloppua kaikille.

1943 kirjoitti:

oli kello soimassa, kun tytär piti herättää opinnäytetyötä tekemään. Kahdeksalta sitten nousimme ylös eli melko paljon tuo herääminen vei aikaa. Hyvää viikonloppua kaikille.

Sinulle myöskin, ratkiriemukasta yhdessäolon juhlaa.
Olen tosiaan huomannut, tuon nikkiä alinomaa vaihtavan, jopa samassa ketjussa, katsoneen aiheelliseksi ottaa milloin kenetkin ns, hampaisiinsa. No, onneksi ketju ei ole aloittamani, joten katson jo hänelle vastanneeni, ja en enää näe syytä jatkaa keskustelua kanssaan. Ei se siitä muutu miksikään.

Meillä on varmaan uusi lehdenjakaja, tai tuuraaja, siihen kolahdukseen, ja rapuissa juoksemiseen taisi herätä aika monikin, tai sitten muuten vaan valoja oli yllättävän monessa ikkunassa ;D En saanut enää unta, mutta eipä tuo haittaa, voinhan päikkärit ottaa.

Hauska tuo "luulotauti" onhan meitä muistaakseni joskus erääseen toiseenkin nikkiin myös yhdistetty ;) , kumpaistakin ;D