Ensi kertaa Mallorcalla, kokemuksia

Balneario

Tultiin juuri Mallorcalta, vko42 vietettiin Playa de Palmassa, hotelli Marina Plazassa. Hieman epäillen lähdettiin reissuun, kun noita varas-juttuja tuli luettua netistä ennen lähtöä. Jos ensin kommentoisi näitä lieveilmiöitä: olihan siellä tummia miehiä kauppaamassa kelloja ym. krääsää, vaan eivät tulleet lähellekään, jos ei itse ollut kiinnostunut tuotteista. Varkaita tai edes turvattomuuden tunnetta ei ollut missään vaiheessa. Yhden kerran romanialainen nainen tuli liian lähelle kauppaamaan jotain kasvia, mutta ymmärsi siirtyä sivulle, kun hieman korotin ääntä. Itse asiassa viikonloppuna isossa kaupungissa Suomessa liikkuessa saattaa "pelottaa" enemmän.

Nähtävää siellä riittää kylliksi. Viikko on lyhyt aika kiertää saarta. Auton vuokraamalla ja reissuja tekemällä siitä saa kyllä hyvän kuvan viikossakin. Tiet ovat hyviä, joskin vuoristossa todella kapeita. Ja yksisuuntaisiakin teitä kylissä riittää. Mutta tarkalla ajolla sielläkin pärjää.

Ruokapaikkoja oli moneen lähtöön. Hinnoista sen verran että mitään halpaa siellä ei ole. Kolmen hengen ruoat eri paikoissa asettuivat hinnoiltaan 25-75 euron haarukkaan (riippuen annoksista ja juomista). Sen verran voisin ALASKA-nimisestä paikasta sanoa, että palvelu ei siellä todellakaan ollut erikoista. Ensin odotimme puoli tuntia tarjoilijaa mutta hän käänsi aina selkänsä ja meni pois. Vieressämme ollutta saksalaisseuruetta kyllä palveltiin. Muita siellä ei sitten ollutkaan. Molemmat meistä aikuisista kävimme pyytämässä tarjoilijalta, josko meitä kohta palveltaisiin. Jossain vaiheessa naistarjoilija sitten tulikin ja käski meidän asettua vain yhteen pieneen pöytään ja veti toisen pöydän erilleen. Meidän perhe oli asettunut kahteen pöytään, koska ne olivat niin pieniä.

Käytös eri maiden turisteja kohtaan näkyi kyllä palvelussa. Saksalaiset saivat aina ensin palvelua kaupassa, ravintolassa tai missä nyt yleensä oli enemmän väkeä. Pikkuisen kyllä tuli Kreikkaa ikävä, siellä palvelu pelaa ja suomalaisille ollaan kohteliaita.

Muuten Mallorcasta jäi positiivinen kuva. Pyöräilijälle paikka on sopiva. Etäisyydet suht. lyhyitä ja rannan tuntumassa maasto tasaista. Vuorilla sitten saakin mennä ylämäkiä kunnolla. Sen verran mukavat muistot jäi saaresta, että sinne voisi mennä uudestaankin.

11

7383

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • VBUUDS

      ". Ensin odotimme puoli tuntia tarjoilijaa mutta hän käänsi aina selkänsä ja meni pois. Vieressämme ollutta saksalaisseuruetta kyllä palveltiin."

      Tämä johtuu siitä, että suomalaiset antavat kohdella itseään miten tahansa. Minä olisin kävellyt kyseisestä ravintolasta ulos. Ravintoloilla on Mallorcalla sen verran kova kilpailu, että hyvin palveleviakin löytyy ja huonosti palvelevat saattavat muuttaa tapojaan.

      Kerronpa hieman vastaavanlaisen jutun Teneriffalta. Istuin Playa de Americasissa rantaa reunustavan kävelytien varressa olleessa ravintolassa syömässä iltapäivällä. Minun lisäksi vain yhdessä pöydässä oli väkeä. Syötyäni tarjoilija kävi viemässä lautasen pois ja pyysin häneltä kuuluvalla äänellä laskun ESPANJAKSI, joten sanoma meni varmasti perille.

      Kului parisenkymmentä minuuttia, mutta tarjoilija vain rupatteli toisen smanlaisen kanssa noin 15 metrin päässä ravintolan perällä. Lopulta toinen heistä käväisi taas lähelläni hakemassa jotakin jostakin kaapista, ja minä kerroin haluavani laskun. Tarjoilija kuuli sen varmasti - ja miksipä asiakas haluaisi istua minuuttikaupalla tyhjässä ravintolassa tekemättä mitään?

      Laskua ei tullut. Olin istunut puolisen tuntia sitä odotellen. Nousin hitaasti ja harkitusti pystyyn ja kävelin viereiselle rantapromenadille ja kiirettä pitämättä aloin kävellä portaita alas. Olin kävellyt kai runsaat sata metriä, kun tarjoilijani tuli juosten perässä ja selitti, että laskuni on maksamatta. Sanoin, että en voi maksaa laskua, koska sitä ei suostuta tuomaan minulle ja jatkoin matkaani - nyt hieman vauhdikkaammin, ja hyppäsin taksiin.

      Seuraavana päivänä lensin Helsinkiin, joten tarjoilijat saivat turhaan etsiä minua Americasin kaduilta.

    • Ei koskaan Mallorcal

      Peritäänkö mallorcalla ympäristöveroa? Aikaisemmin perittiin ympäristöveroa 1 euro /henkilö/yö.Veron joutui maksamaan hotellista lähtiessä.

      • 5+8

        "Peritäänkö mallorcalla ympäristöveroa?"

        Verosta luovuttiin ajat sitten, koska siitä oli enemmän haittaa kuin hyötyä. Turismi väheni huolestuttavasti.


    • Ei kannata

      kaivata Kreikkaa me oltiin siellä ja saatiin tosi huonoa palvelua koska olimme suomesta. Kreikassa sama juttu, että ensin palveltiin Saksalaiset ja muut odotti no tietysti joku suomalaisten kuppila oli poikkeus mutta jos meni johonkin kansainvälisempään paikkaan niin johan tunsit todella olevasi suomesta. Me suomalaiset olemme vähän huonossa huudossa maailmalla ..... mistähän johtuu olemmehan niin mukavia vai mitä?

      • Wonderful052

        Paskoista tipeistä!!!!!


    • ajkaopa

      "Me suomalaiset olemme vähän huonossa huudossa maailmalla ..... mistähän johtuu olemmehan niin mukavia vai mitä? "

      no enpä ole huomannut moista eroa. ja pitää pitää itsestään ja omista oikeuksistaan huolta- ts vaatia sitä palvelua ja kiittää kun saa.

      • a...

        Oltiin Alcudiassa kesäkuun puolessa välissä ja päinvastaset kokemukset palvelun suhteen. Joka paikassa sai hyvää palvelua ja heti, vaikka puheeksi tuli, että ollaan Suomesta. Odottelemaan ei jouduttu ja pääsääntöisesti palvelu oli ystävällistä. Hintataso on kallis mutta paikkana Acudia ihan hyvä.


    • Vanha perinne

      Perinteisesti Palmasta länteen on ollut Saksalaisten aluetta ja Palmasta itään sitten mm Pohjoismaalaisia ja Englantilaisia. Varmasti tällä vanhalla "perinteellä" on edelleen vaikutusta mm palvelutasoon.

      • Atolf

        Mikään viestissäsi ei pidä paikkansa, suurin saksalais alue on lännessä Peguera. Lännessä on myös Palma nova ja magaluf jotka ovat täynnä enkkuja ja ruotsalaisia. santa ponsa lännessä eniten irkkuja ja skottilaisia. palmasta itään eli palman lahti on taas sekoitus ihan kaikkea ehkä kuitenkin brittejä vähiten. Palvelutasossa taas en ole koskaan huomannut eriarvoisuutta ja olen sentään käynnyt saarella parikymmentä kertaa.


    • 27

      Ravintolat vedättää. Jos siellä on vain kaksi seuruetta, niin ravintolan laadussa on jotain vikaa. Ihmiset ei käy. Jos olet viimeinen asiakas, ne hidastelee, ettei se viimeinenkään lähtisi. Kukapa nyt tyhjään ravintolaan kehtaa tulla istumaan. Valitkaa ruokapaikaksi ainakin sellainen missä istuu paikallisia ihmisiä, tosin turistialueella paikalliset on vähissä.

    • kissakissacätcät

      Oltiin Magalufissa emännän kanssa viime kesänä. Eräänä aamuna kun olimme syömässä aamupalaa hotellilla näimme ikkunasta kolme brittituristia kaksi n.30-40v miestä ja yksi nainen. He nauroivat ja väänsivät skeidaa keskelle kävelykatua aivan hotellin eteen. Tämän jälkeen he tulivat sisälle ja rupesivat iloisena syömään aamupalaa. Varmasti näkivät ikkunasta hotellin työntekijätkin mutta hymyilivät heille silti. Vastaavaa käytöstä näki lähes joka puolella. En suosittele ellet ole menossa sinne sekoilemaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2395
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1377
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      73
      1167
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1107
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      78
      832
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      668
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      660
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      24
      638
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      616
    Aihe