kerrotko sukusi historiasta

Itse olen monta kertaa ajatellut, että olisi pitänyt kysyä, mutta aina se jäi. Olisin toivonut, että vanhempani olisivat kysymättäkin kertoilleet menneistä ajoista. Tosin lapsuudessani oli sota, isä rintamalla, samoin monet muut läheiset sukulaismiehet. Ehkä vanhemmillani ei ollut mieluista muisteltavaa niistä ajoista. Mutta ikävätkin tapaukset olisivat valaisseet minulle miten selvittiin ja kuinka elettiin.

Itse olen kertonut monia asioita ja jutellut muisteluksiani mm. valokuvia selaillessamme ja varsinkin kaikenlaisten vanhojen esineiden kohdalla. Perityt kapineet ovat poissa käytöstä ihan epäkäytännöllisyytensä takia, mutta olen kirjoittanut lapuille niiden entiset omistajat ja muita merkintöjä.
Tyttärelleni annoin kihlajaislahjaksi isoäitini kuparipannun, jonka hän oli saanut kihlajaislahjakseen aikanaan. Se on siirtynyt morsiamelta morsiamelle siitä asti. Tyttärentytär on nyt "siinä iässä". Ehkä ehdin nähdä kahvipannun siirtyvän hänen hyllyllensa vielä tässä lähitulevaisuudessa. :)
Tein aikanaan lapsistani omat "vauva-kirjat", ja ne olivat heistä niin mielenkiintoiset, että esittelivät niitä kaikille kvareilleenkin. Kirja antoi heille tietoa heistä itsestään, lausahduksista ja tapahtumista, joista heillä ei ollut mitään omaa muistikuvaa.
Olemme osa ketjua. Sitä on mukava ajatella.

Makriina ek kirjoitti:

Itse olen monta kertaa ajatellut, että olisi pitänyt kysyä, mutta aina se jäi. Olisin toivonut, että vanhempani olisivat kysymättäkin kertoilleet menneistä ajoista. Tosin lapsuudessani oli sota, isä rintamalla, samoin monet muut läheiset sukulaismiehet. Ehkä vanhemmillani ei ollut mieluista muisteltavaa niistä ajoista. Mutta ikävätkin tapaukset olisivat valaisseet minulle miten selvittiin ja kuinka elettiin.

Itse olen kertonut monia asioita ja jutellut muisteluksiani mm. valokuvia selaillessamme ja varsinkin kaikenlaisten vanhojen esineiden kohdalla. Perityt kapineet ovat poissa käytöstä ihan epäkäytännöllisyytensä takia, mutta olen kirjoittanut lapuille niiden entiset omistajat ja muita merkintöjä.
Tyttärelleni annoin kihlajaislahjaksi isoäitini kuparipannun, jonka hän oli saanut kihlajaislahjakseen aikanaan. Se on siirtynyt morsiamelta morsiamelle siitä asti. Tyttärentytär on nyt "siinä iässä". Ehkä ehdin nähdä kahvipannun siirtyvän hänen hyllyllensa vielä tässä lähitulevaisuudessa. :)
Tein aikanaan lapsistani omat "vauva-kirjat", ja ne olivat heistä niin mielenkiintoiset, että esittelivät niitä kaikille kvareilleenkin. Kirja antoi heille tietoa heistä itsestään, lausahduksista ja tapahtumista, joista heillä ei ollut mitään omaa muistikuvaa.
Olemme osa ketjua. Sitä on mukava ajatella.

Lue lisää

kun parhaat muistot on jäänyt elämättä, ja niillä sota ajan muistoilla ei kukaan tee mitään, eikä niistä kotona koskaan puhuttukaan, Siksi ei olekkaan muistoja joista kertoo, ja sen vähän jonka tiedän, niin ne ei ole kertomisen väärttiä, muistan kerran kysyneeni äitiltäni jotain meneestä niin hän vastasi : mitä sinä sillä tiedölla teet, mitä et ikinä tarvitse.

Se olikin ensimmäinen jaa viimeinen kysymykseni meneestä, vastaus oli niin napakka.

Kysymys on omasta historiasta, ja koska minun suku on niin vähäinen ja minulla ei itselläni ole kummempaa historiaa, ja senkin hän on nähnyt kulkiessaan mukanani elämän polkuja.

Näin tällälailla sain sinulle vastauksen aikaseksi.

monica kirjoitti:

kun parhaat muistot on jäänyt elämättä, ja niillä sota ajan muistoilla ei kukaan tee mitään, eikä niistä kotona koskaan puhuttukaan, Siksi ei olekkaan muistoja joista kertoo, ja sen vähän jonka tiedän, niin ne ei ole kertomisen väärttiä, muistan kerran kysyneeni äitiltäni jotain meneestä niin hän vastasi : mitä sinä sillä tiedölla teet, mitä et ikinä tarvitse.

Se olikin ensimmäinen jaa viimeinen kysymykseni meneestä, vastaus oli niin napakka.

Kysymys on omasta historiasta, ja koska minun suku on niin vähäinen ja minulla ei itselläni ole kummempaa historiaa, ja senkin hän on nähnyt kulkiessaan mukanani elämän polkuja.

Näin tällälailla sain sinulle vastauksen aikaseksi.

Lue lisää

Oletko ajatellut, että olisi ihan kiva jutella kuitenkin, teidän yhteisistäkin muistoista. Olen huomannut, että ihmisillä on tapana muistaa hyvinkin erilailla, riippuen, onko tapahtuma ollut "tärkeä" itselle. Minulla on neljä lasta, hyvin erilailla muistavat jopa saman tapahtuman ;D
Jos on valokuvia, voi vaikka niiden katselun yhteydessä muistella. Se on ihan hauskaa, ehkäpä hän ei muista siitä mitään, vaikka luulet?
Ja, voi olla tapahtumia, jotka hän muistaakin hyvin, ja sinulta ne ovat unohtuneet. Näin on käynyt itselleni, vaikken mitään muistisairautta podekaan.

sivusta vastaan kirjoitti:

Oletko ajatellut, että olisi ihan kiva jutella kuitenkin, teidän yhteisistäkin muistoista. Olen huomannut, että ihmisillä on tapana muistaa hyvinkin erilailla, riippuen, onko tapahtuma ollut "tärkeä" itselle. Minulla on neljä lasta, hyvin erilailla muistavat jopa saman tapahtuman ;D
Jos on valokuvia, voi vaikka niiden katselun yhteydessä muistella. Se on ihan hauskaa, ehkäpä hän ei muista siitä mitään, vaikka luulet?
Ja, voi olla tapahtumia, jotka hän muistaakin hyvin, ja sinulta ne ovat unohtuneet. Näin on käynyt itselleni, vaikken mitään muistisairautta podekaan.

Lue lisää

ja kyllähän meillä pojan kanssa on tällaista ollutkin, josta kerroit, kun hän oli pienempi, mutta nyt kun hän on aikuinen mies, niin kysymykset on loppuneet menneisyydestä, ja hän katsoo vain tulevaisuuteen.

Olen koonnut hänelle lapsuusajan kuvista albumin, jota katsoessaan muistelee menneitä, se onkuin pieni häivähdys historiastaan.

suullista tietoa on kertynyt lapsille kertoessa, niin tapaamiset isänsä kanssa kuin isänkin(edesmennyt) suvun

vaiheita. Serkkuni tekemän sukututkimuksen myötä on äidinpuoleinen sukuhistoriani selvitetty 1548 vuoteen asti.

Kaikki kolme lastani saavat kopion itselleen ja voivat täydentää sitä halutessaan omilla lastenlapsillaan.

sinisirkku- kirjoitti:

suullista tietoa on kertynyt lapsille kertoessa, niin tapaamiset isänsä kanssa kuin isänkin(edesmennyt) suvun

vaiheita. Serkkuni tekemän sukututkimuksen myötä on äidinpuoleinen sukuhistoriani selvitetty 1548 vuoteen asti.

Kaikki kolme lastani saavat kopion itselleen ja voivat täydentää sitä halutessaan omilla lastenlapsillaan.

Lue lisää

pitkälle päästy tutkimuksissa, varmaan joku merkitäävä suku, ehkä aatelinen.

johan onkin kirjoitti:

pitkälle päästy tutkimuksissa, varmaan joku merkitäävä suku, ehkä aatelinen.

Johan onkin...kateellinen ja kovin katkera yksinäinen vanhapiika.
Eipä taida olla kukaan halukas tietämään sinun sukujuuristasi, kiertävät kaukaa.

6+17 kirjoitti:

Johan onkin...kateellinen ja kovin katkera yksinäinen vanhapiika.
Eipä taida olla kukaan halukas tietämään sinun sukujuuristasi, kiertävät kaukaa.

aivan asialliseen kommenttiin. Sellainen on tuo ss.

ilkeä vastaus kirjoitti:

aivan asialliseen kommenttiin. Sellainen on tuo ss.

oman vastaukseni aloitukseen! MIKSI minua panettelet ?

ilkeä vastaus kirjoitti:

aivan asialliseen kommenttiin. Sellainen on tuo ss.

Outoa miten joku näkee ihan selvästi viestin kirjoittajan ihan nimeten. Ilkeilymielinen onko hän aina sama vaiko onko heitä monta... Hyvä tietysti jos joku tunnistaa hänet/heidät.

Mukava on kysellä ja saada vastauksia, suku kiinnostaa vasta vanhemmalla iällä. se on harmi sillä moni asia jää pimentoon jos niitä ei kerrota.
Lapsenlapsille voi kertoa vaikkeivat kysyisikään. Sitten myöhemmin muistavat, kun itse vanhenevat.
Paljon jäi tiedon taa ja nyt harmittaa.

6+17 kirjoitti:

Johan onkin...kateellinen ja kovin katkera yksinäinen vanhapiika.
Eipä taida olla kukaan halukas tietämään sinun sukujuuristasi, kiertävät kaukaa.

miksi loukkaat ihan asiallista kommentoijaa , se saa epäilykset sinisirkkuun, koska hänen asiastaan on kyse ? Outoa "ystävyyttä "..

6+17 kirjoitti:

Johan onkin...kateellinen ja kovin katkera yksinäinen vanhapiika.
Eipä taida olla kukaan halukas tietämään sinun sukujuuristasi, kiertävät kaukaa.

Tuollainen kysymys on tietenkin tarkoitettu niille, joilla on perillisiä. Niinpä' kirjoittajan (6 17) mainitsema "yksinäinen vanhapiika" on varmaan sopimaton vastaamaan tähän ja voi siitä jopa katkeroitua.

On kai kuitenkin jokin raja siinä, mitä kerrotaan ja mitä. Kertookohan monikaan nuoruuden ja miksei myöhemmistäkin lemmenasioistaan, joita ei ole kirjattu mihinkään ja jotka ovat olleet ja menneet? Entä kerrotaanko rikoksista ja ranagaistuksista,jotka ovat koskeneet joko itseä' tai lähiomaista? Kerrotko juopottelevista vanhemmista ja riitaisasta kodista?

Itse vain on tullut salatuksi monta asiaa. Tosin niistä ei ole edes puolisolle kerrottu, mutta eipä tuo ole ollut tuosta sukulaispiiristä kiinnostunutkaan.

eann kirjoitti:

Tuollainen kysymys on tietenkin tarkoitettu niille, joilla on perillisiä. Niinpä' kirjoittajan (6 17) mainitsema "yksinäinen vanhapiika" on varmaan sopimaton vastaamaan tähän ja voi siitä jopa katkeroitua.

On kai kuitenkin jokin raja siinä, mitä kerrotaan ja mitä. Kertookohan monikaan nuoruuden ja miksei myöhemmistäkin lemmenasioistaan, joita ei ole kirjattu mihinkään ja jotka ovat olleet ja menneet? Entä kerrotaanko rikoksista ja ranagaistuksista,jotka ovat koskeneet joko itseä' tai lähiomaista? Kerrotko juopottelevista vanhemmista ja riitaisasta kodista?

Itse vain on tullut salatuksi monta asiaa. Tosin niistä ei ole edes puolisolle kerrottu, mutta eipä tuo ole ollut tuosta sukulaispiiristä kiinnostunutkaan.

Lue lisää

ovat paha asia. Miksi et ole vilpitön, ja kerro asioita niin kuin ne ovat?
Todellisuuden pohjalla on elettävä, oli se sitten millaonen tahansa.

Jos salaat, sinulla on möykky sisälläsi,
joka kyllä näkyy kaikesta.

1016 kirjoitti:

ovat paha asia. Miksi et ole vilpitön, ja kerro asioita niin kuin ne ovat?
Todellisuuden pohjalla on elettävä, oli se sitten millaonen tahansa.

Jos salaat, sinulla on möykky sisälläsi,
joka kyllä näkyy kaikesta.

Lue lisää

eli salatut asiat
tekevät sen ettei sinusta tykätä.
Vilpittömyys on rakastettavaa lasten on helppo olla vilpittömiä myös.

1016 kirjoitti:

ovat paha asia. Miksi et ole vilpitön, ja kerro asioita niin kuin ne ovat?
Todellisuuden pohjalla on elettävä, oli se sitten millaonen tahansa.

Jos salaat, sinulla on möykky sisälläsi,
joka kyllä näkyy kaikesta.

Lue lisää

Menneistä voi kertoa yleisellä tasolla: Minun nuoruudessani.... Meilläpäin tehtiin/sanottiin...
Tai sitten kertoa yksityiskohtaisesti lapsuuden tapahtumista, niin mukavista kuin ikävistäkin.
Tapoja on erilaisia. Riippuu tietenkin kertojasta ja kuulijasta.

Aikuisen tulisi kuitenkin muistaa, että ei pidä puhua katkeroituneena tai vihan vallassa muistojaan lapsuudesta ja suvusta, sillä tarinat elävät lapsen mielessä. Jos muita kertomuksia ei kuulla, jää lapselle melko värittynyt kuva vanhempien menneisyydestä.
Aikuiset kuitenkin ovat selviytyneet, koskapa ovat nyt tuossa kertomassa muinaisista tapahtumista. Se pitäisi korostaa lapselle. Nyt on ihan erilaista kuin silloin, nyt eivät ne asiat ole ajankohtaisia.

Valokuvissa kuitenkin ollaan yleensä hyvillä mielin. Niihin liittyvät muistot on helppo kertoa lapselle. Eiväthän ne ole virheellisiä nekään. Ihminen haluaa muistaa hyvät asiat.

koettua kirjoitti:

eli salatut asiat
tekevät sen ettei sinusta tykätä.
Vilpittömyys on rakastettavaa lasten on helppo olla vilpittömiä myös.

Tuleepa tiuoossa mieleen tapaus, jossa toienn vanhemmsita oli kärsinyt aikoinaan vapausrangaistuksen.
Asiaa ei suoraan koskaan kerrottu vanhemmille. "Epäsuorasti" se tuli lasten korviin useastikin vanhempien riidellessä ,mikä ei ollut harvinaista. Silloin tuo onneton puoliso, joka muuten eli varsin nuhteetonta elämää, sai toiselta puolisolta kuula olevansa ties minkälainen roisto.

Lapset eivät kiinnittäneet tuolloin asiaan huomiota, mutta pitivät ilmeisenä', että väitteet olivat sittenkin oikeita. Vuosilukukin oli aika tarkasti oletettavissa.

Kun vanhemmat olivat olleet jo vuosikymmeniä mullan alla, asia alkoi kiinostaa pitkälti keksiä-iän ylittäneitä lapsia. Etsittyään aikansa asiaa vanhoista paikallisista sanomalehdistä he löysivät uutisen, josta selvisi toisen puolison hairahdus ja seuraamukset vapausrangaistuksen muodossa.

Oikean tiedon saanti oli heille helpotus. Vaikea sanoa, olisiko helpottanut, jos heille olisi asia rehellisesti kerrottu aikaisemmin, ja etenkin, olisiko tunnustaminen helpottanut sitä vanhempaa, joka oli todettu syylliseksi.

Makriina ek kirjoitti:

Menneistä voi kertoa yleisellä tasolla: Minun nuoruudessani.... Meilläpäin tehtiin/sanottiin...
Tai sitten kertoa yksityiskohtaisesti lapsuuden tapahtumista, niin mukavista kuin ikävistäkin.
Tapoja on erilaisia. Riippuu tietenkin kertojasta ja kuulijasta.

Aikuisen tulisi kuitenkin muistaa, että ei pidä puhua katkeroituneena tai vihan vallassa muistojaan lapsuudesta ja suvusta, sillä tarinat elävät lapsen mielessä. Jos muita kertomuksia ei kuulla, jää lapselle melko värittynyt kuva vanhempien menneisyydestä.
Aikuiset kuitenkin ovat selviytyneet, koskapa ovat nyt tuossa kertomassa muinaisista tapahtumista. Se pitäisi korostaa lapselle. Nyt on ihan erilaista kuin silloin, nyt eivät ne asiat ole ajankohtaisia.

Valokuvissa kuitenkin ollaan yleensä hyvillä mielin. Niihin liittyvät muistot on helppo kertoa lapselle. Eiväthän ne ole virheellisiä nekään. Ihminen haluaa muistaa hyvät asiat.

Lue lisää

Tuo on tietysti lähellä ihannetilannetta.

Nyt on vain niin, että lapsi, tosin voi olla silloin jo aikuinen, saa muuta tietä, sivullisilta olennaisia tietoja vanhempiensa tai peräti heidän vanhempiensa edesottamuksista, lemmenseikkailuista, rikkomuksista yms. Kuinka silloin suhaudutaan?

0szaro kirjoitti:

Tuo on tietysti lähellä ihannetilannetta.

Nyt on vain niin, että lapsi, tosin voi olla silloin jo aikuinen, saa muuta tietä, sivullisilta olennaisia tietoja vanhempiensa tai peräti heidän vanhempiensa edesottamuksista, lemmenseikkailuista, rikkomuksista yms. Kuinka silloin suhaudutaan?

Lue lisää

Ei ole niin, että elämä on pelkästään joko/tahi.
;uisteluksiakin on erisorttisia. Jos ei ole ihmisistä mitään tapahtumaa mielessä, niin jokainenhan toki muistaa, miten ennen koulua käytiin, miten matkustettiin, tai eikö ikinä menty mihinkään, miten talon tavat olivat jne. Sekin on sitä tiedon siirtoa, jota soisi harjoitettavan. Lapsille olisi tärkeää tietää esim. miten ennen aika kului, kun ei ehkä ollut edes radiota talossa. Millaisia olivat kauppapuodit.
Moni lapsi ei ole ikinä ajanut reellä, ei ehkä junassakaan.
Moniko kaupunkilaislapsi on edes kissanpoikasiin tutustunut! Tai navetan haisuja haistellut.

Elämä oli ennen toisenlaista. Eivät ne kaikki ole ikäviä muistoja.

Mkariina ek kirjoitti:

Ei ole niin, että elämä on pelkästään joko/tahi.
;uisteluksiakin on erisorttisia. Jos ei ole ihmisistä mitään tapahtumaa mielessä, niin jokainenhan toki muistaa, miten ennen koulua käytiin, miten matkustettiin, tai eikö ikinä menty mihinkään, miten talon tavat olivat jne. Sekin on sitä tiedon siirtoa, jota soisi harjoitettavan. Lapsille olisi tärkeää tietää esim. miten ennen aika kului, kun ei ehkä ollut edes radiota talossa. Millaisia olivat kauppapuodit.
Moni lapsi ei ole ikinä ajanut reellä, ei ehkä junassakaan.
Moniko kaupunkilaislapsi on edes kissanpoikasiin tutustunut! Tai navetan haisuja haistellut.

Elämä oli ennen toisenlaista. Eivät ne kaikki ole ikäviä muistoja.

Lue lisää

Kaikki vaan ei halua kirjoitella lapsuudestaan eikä suvustaan, edes pienillä pyynnöillä
Täällä on henkilöitä jotka ovat todellisuudessa nurin tai oikein, kun jotain saadaan selville siitä heitellään ilkeyksiä ja keksitään lisää rivien välistä.
Aloittaja Havumetsien mies pysyy piilossa, on jonkun uteliaan naisen kakkosnikki.

Koivikosta kirjoitti:

Kaikki vaan ei halua kirjoitella lapsuudestaan eikä suvustaan, edes pienillä pyynnöillä
Täällä on henkilöitä jotka ovat todellisuudessa nurin tai oikein, kun jotain saadaan selville siitä heitellään ilkeyksiä ja keksitään lisää rivien välistä.
Aloittaja Havumetsien mies pysyy piilossa, on jonkun uteliaan naisen kakkosnikki.

Lue lisää

mutta tarjoaahan tämä myös mahdollisuuden leuhkia omalla suvullaan .

Koivikosta kirjoitti:

Kaikki vaan ei halua kirjoitella lapsuudestaan eikä suvustaan, edes pienillä pyynnöillä
Täällä on henkilöitä jotka ovat todellisuudessa nurin tai oikein, kun jotain saadaan selville siitä heitellään ilkeyksiä ja keksitään lisää rivien välistä.
Aloittaja Havumetsien mies pysyy piilossa, on jonkun uteliaan naisen kakkosnikki.

Lue lisää

Aika hyvin päätelty (nim. Koivikosta), mutta on pikemminkin tiedonjanoinen kuin utelias

6+17 kirjoitti:

Johan onkin...kateellinen ja kovin katkera yksinäinen vanhapiika.
Eipä taida olla kukaan halukas tietämään sinun sukujuuristasi, kiertävät kaukaa.

Kateellisia ja katkeria on muuallakin kuin vanhojenpiikojen joukossa. Vanhatpiiat ovat muuten useinkin hyvin mukavan näköisiä niin kooltaan kuin kasvoiltaankin.
Usein outuukin kysymään itseltään vanhanpiian nähdessään, miksi noin viehättävä nainen ei ole miestä saanut. Tuskin siinä seksin kyvytkään ovat vaikuttaneet.

tampereen tavis kirjoitti:

Kateellisia ja katkeria on muuallakin kuin vanhojenpiikojen joukossa. Vanhatpiiat ovat muuten useinkin hyvin mukavan näköisiä niin kooltaan kuin kasvoiltaankin.
Usein outuukin kysymään itseltään vanhanpiian nähdessään, miksi noin viehättävä nainen ei ole miestä saanut. Tuskin siinä seksin kyvytkään ovat vaikuttaneet.

Lue lisää

voi olla yksi syy.

surumielinen aasi kirjoitti:

voi olla yksi syy.

siinä tulee vain nykyisyys kysymykseen . En ole ollut koskaan kenenkän sukujuurista kiinostunut ,saatikka sitten omistani.
Nyt kun laitan muistiin aina sillon tällöin jonkin mainittavan tapahtuman ,on niitä mukava itsellekkin jälkeenpäin katsella. Tänne internettiin kirjoittelen ja otinkin jo muistitikulle 10 vuoden kirjoitukset koska uusin tietokoneeni ja muuten ne olisivat hukkuneet.

Mutta huvinsa kullakin.

ullamirjami kirjoitti:

siinä tulee vain nykyisyys kysymykseen . En ole ollut koskaan kenenkän sukujuurista kiinostunut ,saatikka sitten omistani.
Nyt kun laitan muistiin aina sillon tällöin jonkin mainittavan tapahtuman ,on niitä mukava itsellekkin jälkeenpäin katsella. Tänne internettiin kirjoittelen ja otinkin jo muistitikulle 10 vuoden kirjoitukset koska uusin tietokoneeni ja muuten ne olisivat hukkuneet.

Mutta huvinsa kullakin.

Lue lisää

Ilman harmin säväystäkään. Suvun historia? Joku harrasti meillä sukututkimusta. Kun aikaa joskus olisi, siellähän niitä tietoja eri virastoissa.

vasiljevits kirjoitti:

Tuleepa tiuoossa mieleen tapaus, jossa toienn vanhemmsita oli kärsinyt aikoinaan vapausrangaistuksen.
Asiaa ei suoraan koskaan kerrottu vanhemmille. "Epäsuorasti" se tuli lasten korviin useastikin vanhempien riidellessä ,mikä ei ollut harvinaista. Silloin tuo onneton puoliso, joka muuten eli varsin nuhteetonta elämää, sai toiselta puolisolta kuula olevansa ties minkälainen roisto.

Lapset eivät kiinnittäneet tuolloin asiaan huomiota, mutta pitivät ilmeisenä', että väitteet olivat sittenkin oikeita. Vuosilukukin oli aika tarkasti oletettavissa.

Kun vanhemmat olivat olleet jo vuosikymmeniä mullan alla, asia alkoi kiinostaa pitkälti keksiä-iän ylittäneitä lapsia. Etsittyään aikansa asiaa vanhoista paikallisista sanomalehdistä he löysivät uutisen, josta selvisi toisen puolison hairahdus ja seuraamukset vapausrangaistuksen muodossa.

Oikean tiedon saanti oli heille helpotus. Vaikea sanoa, olisiko helpottanut, jos heille olisi asia rehellisesti kerrottu aikaisemmin, ja etenkin, olisiko tunnustaminen helpottanut sitä vanhempaa, joka oli todettu syylliseksi.

Lue lisää

Asiat pitäisi kertoa rehellisesti niin kuin ne ovat tapahtuneet,
myös pahat tai vaikeat asiat.
Lapsen ehitystaso on otettava huomioon ajankohdassa ja kertomistavassa.
Mutta salailu ja valehtelu on huono homma kaikkien kannalta.

Lasten on hyvä oppia, että vaikeuksia elämässä on ,
on ollut ja tulee olemaan,
ja miten niistä selvitään.
Ja ettei tarvi niitä yksinään murehtia, vaan voi kertoa isälle ja äidille.

Ei sellaista!

Rehellisyys maan perii.

Ja on rakastettavaa, - kyllä totuuden tunnistaa, kun sen näkee.

Olen siinä onnellisessa asemassa, että äitini ja kaksi tätiäni kertoivat minulle asioita sekä äitinsä että isänsä
sukuhaaroista. Ahmin esivanhempieni tarinoita kuin jännittävää historiallista romaania. Vuosien mittaan paljastui muutama salattu asiakin ja myös se, että olin serkussarjasta ainoa, jolle näitä perhetarinoita oli kerrottu.
Saattoi johtua siitä, että yhtä lukuun ottamatta kaikki olivat poikia.

Isäni suvusta tiedän huomattavasti vähemmän, lähinnä vain joitakin asioita isovanhempieni perheestä.
Tiedän, että isäni ummikkoruotsinkielinen fafa nai pesunkestävän hämäläistytön, joka ei osannut sanaakaan ruotsia. Siinä vaiheessa, kun isäni jo oli maailmassa, fafa oli oppinut suomea ja famu ruotsia, ja heidän lapsensa olivat enemmän tai vähemmän kaksikielisiä.
Isäni vanhemmat puhuivat ruotsia, vaikka kumpikin osasi myös suomea. Niinpä heidän lapsistaan tuli ruotsinkielisiä, jotka oppivat suomen leikkitovereiltaan.
Äidinäidistään isäni kertoi sen verran, että mummu oli eräänä iltana tullut heille ja kysynyt tyttäreltään, saisiko hän tulla heille kuolemaan, kun mummun oli ikävä kuolla yksin mökissään.
Tietysti hän sai tulla, ja aamulla hän oli kuollut.

Isän sisar kertoi sukunimemme tarinan, kun minä olin jo aikuinen, ja se tarina oli täsmälleen sama, jonka itse olin kirjoittanut viidennellä luokalla, kun aiheena oli "Sukunimeni synty"!
Ja mieltäni kun oli painanut, että vahingossa lipsahti "kyllä", kun suomenmaikka totesi, että tuo tarina oli varmaankin totta.

Olen tuota vahingossa lausumaani valhetta myöten jakanut omille lapsilleni, lapsenlapsille ja sisarentyttärelleni niitä eväitä, jotka olen perinnöksi saanut saanut. Sisareni vaati, että minun on kirjoitettava kaikki kuulemani tarinat sekä hänen tyttärelleen että omille jälkeläisilleni.
Vakain aikomuksin lupasin sen tehdä, mutta alkua pitemmälle en ole päässyt.

juttu! kirjoitti:

Ei sellaista!

Rehellisyys maan perii.

Ja on rakastettavaa, - kyllä totuuden tunnistaa, kun sen näkee.

Miksi se aina tuntuu nololta, jos sen kirjoittaa?

Venlastiina kirjoitti:

Olen siinä onnellisessa asemassa, että äitini ja kaksi tätiäni kertoivat minulle asioita sekä äitinsä että isänsä
sukuhaaroista. Ahmin esivanhempieni tarinoita kuin jännittävää historiallista romaania. Vuosien mittaan paljastui muutama salattu asiakin ja myös se, että olin serkussarjasta ainoa, jolle näitä perhetarinoita oli kerrottu.
Saattoi johtua siitä, että yhtä lukuun ottamatta kaikki olivat poikia.

Isäni suvusta tiedän huomattavasti vähemmän, lähinnä vain joitakin asioita isovanhempieni perheestä.
Tiedän, että isäni ummikkoruotsinkielinen fafa nai pesunkestävän hämäläistytön, joka ei osannut sanaakaan ruotsia. Siinä vaiheessa, kun isäni jo oli maailmassa, fafa oli oppinut suomea ja famu ruotsia, ja heidän lapsensa olivat enemmän tai vähemmän kaksikielisiä.
Isäni vanhemmat puhuivat ruotsia, vaikka kumpikin osasi myös suomea. Niinpä heidän lapsistaan tuli ruotsinkielisiä, jotka oppivat suomen leikkitovereiltaan.
Äidinäidistään isäni kertoi sen verran, että mummu oli eräänä iltana tullut heille ja kysynyt tyttäreltään, saisiko hän tulla heille kuolemaan, kun mummun oli ikävä kuolla yksin mökissään.
Tietysti hän sai tulla, ja aamulla hän oli kuollut.

Isän sisar kertoi sukunimemme tarinan, kun minä olin jo aikuinen, ja se tarina oli täsmälleen sama, jonka itse olin kirjoittanut viidennellä luokalla, kun aiheena oli "Sukunimeni synty"!
Ja mieltäni kun oli painanut, että vahingossa lipsahti "kyllä", kun suomenmaikka totesi, että tuo tarina oli varmaankin totta.

Olen tuota vahingossa lausumaani valhetta myöten jakanut omille lapsilleni, lapsenlapsille ja sisarentyttärelleni niitä eväitä, jotka olen perinnöksi saanut saanut. Sisareni vaati, että minun on kirjoitettava kaikki kuulemani tarinat sekä hänen tyttärelleen että omille jälkeläisilleni.
Vakain aikomuksin lupasin sen tehdä, mutta alkua pitemmälle en ole päässyt.

Lue lisää

tiedä paljon omasta suvustani, joka oli/on pieni ja vanha ollut aina. Synnyin vanhoille vanhemmille. Äitini oli evakko Karjalasta ja yli 40-vuotias ja isänikin oli jo yli 50-vuotias, kun synnyin. Erosivat pian syntymäni jälkeen ja jäin isäni hoiviin. (Sekin oma tarinansa). Äitini vanhemmista tai muustakaan suvusta Karjalasta en paljon tiedä. Jokin kuva on olemassa. Ne ovatkin aarteitani.

Olen tavallaan sotalapsi minäkin. En olisi syntynyt ilman evakkoja, jotka tulivat silloin tänne Suomeen. Isäni ja äitini tapaaminenkin hyvin sattumaa, niinkuin kai meidän jokaisen vanhempamme tapaaminen on ollut.