On pakko avautua, kun oon niin särkynyt sisältä.
Mua on kiusattu tarhaiästä yläasteelle, mitä pahimmilla tavoilla. Jo tarhassa mua revittiin hiuksista ja naurettiin ärrävialle. Toki kun kävin puheterapeutilla ja opin ärrän, olin vieläkin silmätikku. löytyihän näitä syitä, miksi kiusata. Olin tummaihosen kaveri ja leikin sen kanssa. Sitten kun tää tummaihoinen vaihto koulua, jotta pääsis kiusaamisesta eroon, niin johan jäin yksin. Ei kukaan enää mua joukkoihinsa huolinut. Sanottiin että oon tyylitön, käytän haalareita (oltiin 9 v.) ja en meikkaa enkä käytä rintsikoita. Olin niin epätoivoisen yksin että äidin kanssa mentiin ostamaan meikkiä ja vaatteita, melkein satasen edestä. Seuraavana päivänä muut tuli katsomaan ja huomas että mulla on rintsikat alla. Koko luokka alko nauraa ja "rämäyttivät" ne rintsikat kipeesti selkään (tytöt tietää kyllä). Enkä tietenkään päässy mukaan, kun en osannu meikata kunnolla ja vaatteet oli edelleenkin rumia. Jos yritin mennä luokse niin sain huudon että mene muualle. Naulakkotarra vietiin toiseen päähän käytävää. Kun siirsin sen takasin niin ne tuli huutamaan että: "me ei haluta sua tänne, etkö ymmärrä tyhmä? Tuommonen rumilus, et osaa ees hiuksia laittaa! Ja mitkä helvetin sukat sulla on jalassa?!" Mulla oli ratsastussukat, kun muut oli pesussa, tässä vaiheessa olin jo maassa itkemässä. "Vai ratsastussukat... Vähän noloo!" Menivät luokkaan tunnille, ite jäin itkemään. Tottakai ope yritti komentaa mutta ei kukaan kiusaaja sen takia lopeta. Ne saa jotain helvetin tyydytystä kun ne näkee toisten kärsivän. Ei siinä mitkään KiVa-koulu ohjelmat auta tippaakaan. Ei ees reksin puhuttelu, sielläkin oltiin monta kertaa, jokasen kiusaajan kanssa. Ei tuloksia. Olin muutamia vuosia yksin ja naurun kohteena. Yläaste tuli, odotin jonkin muuttuvan. Niinhän se teki.
Ensimmäisenä päivänä kaikki oli avointa. Pystyin juttelemaan joidenkin kanssa, mitä oli suorastaan ihmeellistä. Olin onnellinen, ehkä saisin kavereita. Toissena päivänä koitin mennä juttelemaan. Kun ne huomas, että koitin jutella, ne hajaantuivat kahteen ryhmään. Menin toiseen, sekin hajos. Seuraavalla yrityksellä sain kuulla huudon: "Miks sä seuraat meitä?!" Jäin seisomaan siihen, mitä mun pitäis vastata tuohon? Siinä vaiheessa kaikki oli kadonneet, ei ketään, missään. Olin taas yksin. Ilmotin asiasta luokanvalvojalle, joka totesi: "No mitä ne tekee?" Selitin että ESIMERKIKSI menevät pois kun yritän jutella. "Ai menevät pois? Onko se kiusaamista? Menisivät ne pois kun minäkin tulisin paikalle. Ei se ole kiusaamista. Älä enää vaivaa minua tällä asialla." Niinpä se ohjasi minut ulos luokasta. Käytävällä oli toki valmiina huutosakki jotka huutelivat haisuliksi (kuten kolmena edellisenä vuonna), open lellikiksi, eläinrääkkääjäksi, nörtiksi jne.
Reksi otti puheen tosin tosissaan. Se kutsui aina minut, minun äidin, kiusaajan ja kiusaajan vanhemmat paikalle ja kovisteli niitä. Mitä se hyödytti? Ei mitään, jatkoivat vaan. Olin haisuli. Kaikesta huolimatta. En haise yhtään miltään, kävin jokapäivä suihkussa ja käytin dödöä. Koko koulu kuitenkin oli jostain saanut tietää, että äitini on juoppo (hän on kristitty), isäni panee kissaamme (kukaan ei kuitenkaan osannut sanoa, minkä näköinen isäni on) ja minä käytän kissanpissaa kainaloihin. En saanut olla edes kotonani rauhassa. Minua lyötiin risuilla kaduilla, pyöräni kumottiin kun ajoin sillä. Nauruthan siinä irtosi. Kun olin yksin puistossa, jotkut käväisivät siellä, ja kun huomasivat että oli varattu niin huusivat "Täällä haisee kissankusi!!" Ja menivät nauraen pois. Samat ihmiset kyllä, jotka minua pilkkasivat, kuitenkin ihmettelivät mikä tuoksui niin hyvältä vaniljalta. Olin kävellyt juuri ohi, se oli hajuveteni. Kun yksi kiusaajistani oli suuren kaverilauman kanssa pyöräilemästä ja olin tulossa kaupasta, hän huusi kavereilleen: "Varokaa! Paskalta haiseva nainen tulee!" Kukaan ei tietenkään heistä ollut nähnyt minua, mutta nyt he olivat tyytyväisiä, kun tiesivät miten suhtautua minuun.
Näin meni koko peruskoulu, kiusaten, parjaten, lannistaen. Olen vieläkin aivan murkana ja rikki, en uskalla ottaa kontaktia kehenkään. Leirillä, eräs tyyppi halusi taputtaa päätäni, kun olin niin hauskan lyhyt. Kun hän nosti kättään, suljin silmät ja painuin kasaan varautuen kipuun. Pelkäsin hänen lyövän minua, niinkuin isäni teki ennenkuin lähti. Voitte uskoa miten hän suhtautui minuun loppuleirin, kuten muutkin.
Mua on kiusattu tarhaiästä yläasteelle, mitä pahimmilla tavoilla. Jo tarhassa mua revittiin hiuksista ja naurettiin ärrävialle. Toki kun kävin puheterapeutilla ja opin ärrän, olin vieläkin silmätikku. löytyihän näitä syitä, miksi kiusata. Olin tummaihosen kaveri ja leikin sen kanssa. Sitten kun tää tummaihoinen vaihto koulua, jotta pääsis kiusaamisesta eroon, niin johan jäin yksin. Ei kukaan enää mua joukkoihinsa huolinut. Sanottiin että oon tyylitön, käytän haalareita (oltiin 9 v.) ja en meikkaa enkä käytä rintsikoita. Olin niin epätoivoisen yksin että äidin kanssa mentiin ostamaan meikkiä ja vaatteita, melkein satasen edestä. Seuraavana päivänä muut tuli katsomaan ja huomas että mulla on rintsikat alla. Koko luokka alko nauraa ja "rämäyttivät" ne rintsikat kipeesti selkään (tytöt tietää kyllä). Enkä tietenkään päässy mukaan, kun en osannu meikata kunnolla ja vaatteet oli edelleenkin rumia. Jos yritin mennä luokse niin sain huudon että mene muualle. Naulakkotarra vietiin toiseen päähän käytävää. Kun siirsin sen takasin niin ne tuli huutamaan että: "me ei haluta sua tänne, etkö ymmärrä tyhmä? Tuommonen rumilus, et osaa ees hiuksia laittaa! Ja mitkä helvetin sukat sulla on jalassa?!" Mulla oli ratsastussukat, kun muut oli pesussa, tässä vaiheessa olin jo maassa itkemässä. "Vai ratsastussukat... Vähän noloo!" Menivät luokkaan tunnille, ite jäin itkemään. Tottakai ope yritti komentaa mutta ei kukaan kiusaaja sen takia lopeta. Ne saa jotain helvetin tyydytystä kun ne näkee toisten kärsivän. Ei siinä mitkään KiVa-koulu ohjelmat auta tippaakaan. Ei ees reksin puhuttelu, sielläkin oltiin monta kertaa, jokasen kiusaajan kanssa. Ei tuloksia. Olin muutamia vuosia yksin ja naurun kohteena. Yläaste tuli, odotin jonkin muuttuvan. Niinhän se teki.
Ensimmäisenä päivänä kaikki oli avointa. Pystyin juttelemaan joidenkin kanssa, mitä oli suorastaan ihmeellistä. Olin onnellinen, ehkä saisin kavereita. Toissena päivänä koitin mennä juttelemaan. Kun ne huomas, että koitin jutella, ne hajaantuivat kahteen ryhmään. Menin toiseen, sekin hajos. Seuraavalla yrityksellä sain kuulla huudon: "Miks sä seuraat meitä?!" Jäin seisomaan siihen, mitä mun pitäis vastata tuohon? Siinä vaiheessa kaikki oli kadonneet, ei ketään, missään. Olin taas yksin. Ilmotin asiasta luokanvalvojalle, joka totesi: "No mitä ne tekee?" Selitin että ESIMERKIKSI menevät pois kun yritän jutella. "Ai menevät pois? Onko se kiusaamista? Menisivät ne pois kun minäkin tulisin paikalle. Ei se ole kiusaamista. Älä enää vaivaa minua tällä asialla." Niinpä se ohjasi minut ulos luokasta. Käytävällä oli toki valmiina huutosakki jotka huutelivat haisuliksi (kuten kolmena edellisenä vuonna), open lellikiksi, eläinrääkkääjäksi, nörtiksi jne.
Reksi otti puheen tosin tosissaan. Se kutsui aina minut, minun äidin, kiusaajan ja kiusaajan vanhemmat paikalle ja kovisteli niitä. Mitä se hyödytti? Ei mitään, jatkoivat vaan. Olin haisuli. Kaikesta huolimatta. En haise yhtään miltään, kävin jokapäivä suihkussa ja käytin dödöä. Koko koulu kuitenkin oli jostain saanut tietää, että äitini on juoppo (hän on kristitty), isäni panee kissaamme (kukaan ei kuitenkaan osannut sanoa, minkä näköinen isäni on) ja minä käytän kissanpissaa kainaloihin. En saanut olla edes kotonani rauhassa. Minua lyötiin risuilla kaduilla, pyöräni kumottiin kun ajoin sillä. Nauruthan siinä irtosi. Kun olin yksin puistossa, jotkut käväisivät siellä, ja kun huomasivat että oli varattu niin huusivat "Täällä haisee kissankusi!!" Ja menivät nauraen pois. Samat ihmiset kyllä, jotka minua pilkkasivat, kuitenkin ihmettelivät mikä tuoksui niin hyvältä vaniljalta. Olin kävellyt juuri ohi, se oli hajuveteni. Kun yksi kiusaajistani oli suuren kaverilauman kanssa pyöräilemästä ja olin tulossa kaupasta, hän huusi kavereilleen: "Varokaa! Paskalta haiseva nainen tulee!" Kukaan ei tietenkään heistä ollut nähnyt minua, mutta nyt he olivat tyytyväisiä, kun tiesivät miten suhtautua minuun.
Näin meni koko peruskoulu, kiusaten, parjaten, lannistaen. Olen vieläkin aivan murkana ja rikki, en uskalla ottaa kontaktia kehenkään. Leirillä, eräs tyyppi halusi taputtaa päätäni, kun olin niin hauskan lyhyt. Kun hän nosti kättään, suljin silmät ja painuin kasaan varautuen kipuun. Pelkäsin hänen lyövän minua, niinkuin isäni teki ennenkuin lähti. Voitte uskoa miten hän suhtautui minuun loppuleirin, kuten muutkin.
Vastaukset 19
Vanhimmat
En oo vieläkään päässy yli. Tunnen riittämättömyyttä koko ajan muiden lähellä. Mistään leiristäkään en pysty nauttimaan kun katon muiden juttelevan ja iloitsevan muiden kanssa. Ite en uskalla kun kattoo nurkassa kun pelkään että sanon jotain tyhmää ja oon jälleen suuri luuseri. Toisaalta olo on vielä kamalampi istua nurkassa ja katsella muita itsevarmoja ja kauniita naisia. Itelläni ei oo varaa vaatteisiin, en meikkaa, kun ei sovi ulkonäköpaineet mun arvoihin. Olen kyllä muuten siisti. Olen silti mielestäni kaikkein rumin, kurjin ihminen, joka ei tule kenellekkään ihmiselle, varsinkaan miehelle, koskaan kelpaamaan. Tätäkö te ihmiset kiusaamisella tahdotte? Ihan oikeesti? Musertaa toisen mielen ja ajaa hänet itsemurhaan vai? On ollu lähellä, ei mulla mutta monella muulla. Ite oisin kyl superonnellinen jos joku kiusaajista tulis vaikka kassajonossa sanomaan että: "Mä olen se-ja-se, sillon koulussa, muistatko? Mä oon pahoillani että loukkasin sua niin pahasti. Sori, sä et ansainnu sitä." En tule koskaan toipumaan tästä. En ikinä.
Täytyy kyllä sanoa, että tekstiä lukiessasi minua kylmäsi. Tiedän itse, miltä tuo kaikki tuntuu. Itse olen hiukan lihavahko, ja siitäkös aina huomauteltiin. Lopulta meni aina vain pahemmaksi. Tottakai sanottaisiin että mene vain rohkeasti juttelemaan jonkun kanssa, mutta on se vaikeaa kun pelkää. Mikäli uskallat, voisit kokeilla psykologia. Se auttoi minun kohdallani, kun sain saman ihmisen kanssa jutella, johon luotin. Jopa yksikin kerta saattaa saada paremman olon. Tai sitten kirjoita, piirrä se paha tuuli ulos: edes jollakin tavalla. Kun pahat muistot kerran laittaa jonnekin muualle, on paljon helpompaa. Toivottavasti neuvoni edes hiukan auttoivat sinua, vaikka luultavammin monet sanoisivat tuon. Hyvää syksyn jatkoa!
Otan osaa, olen kokenut itsekkin tuon kylmän helvetin. Mutta edellinen kirjoittamani mielipide noista kaikenmaailman psykologeista:
"En ole menossa minnekkään kallonkutistajalle. Ne käskevät kertoa ja heittävät tyhmiä kommentteja väliin. He luulevat että voivat auttaa. Se ei ole totta. Kukaan tavallinen ihminen ei voi auttaa toista menneiden yli, se on tehtävä itse. En luota vieraisiin ihmisiin. Vaitiolovelvollisuus on puhdasta puppua. Kaikenhan ne juoruaa vanhemmille. En tule koskaan kertomaan tätä kenellekkään "oppineelle" kallokuristajalle tarinaani. Saisin paketin lääkkeitä, hölmöjä kysymyksiä ja hullun maineen. Seuraavana päivänä juorusoitto kotiin. Miksi joku tuntematon ihminen edes haluaisi auttaa kiusattua ihmistä? Rahan takia. Siinä se. En ole mielisairas, minun paikkani ei ole siinä huoneessa, vaan loukkaajieni. en rupea syömään lääkkeitä, jotka vievät tunnemaailmani mennessään jotta olisin "terve"."
Muuten rakastin kannustavaa viestiäsi valtavasti. Anteeksi tuo äskeinen, tosi karultakin kuulostava viesti, mutta minä en ikinä tule luottamaan näihin ammattilaisiin. Rehtorit, luokanvalvojat, kuraattorit, KiVakouluohjelma. Ehei mikään toimi, kaikkia testattu. Anteeksi agressiivinen viesti, arvostan sinua todella. Sulla on kultainensydän, kiitos.
Tämä on hyvin, hyvin rankkaa... Kärsin yhdeksän vuoden takia koko loppuelämäni. Sen tyhmän, pakollisen roskan takia... Mukamas vaihtoehtoja. Missä muka? Pakko on mennä ja kärsiä. Oikeus kiusaamattomaan opiskeluun. Hah! Shaissea koko ajatus! Aikuisilla ei ole mitään valtaa penikoihinsa jotka pilaavat ihmisten elämiä jo alle kymmenvuotiaina! Ja kaikkein surullisinta on, etten ole yksin... Että jotkut tekevät itselleen "armokuoleman" tämän takia... Etteivät lapset ymmärrä, mihin he pystyvät... Se on liian myöhäistä, kun he ehkä kolmekymmenvuotiaina ymmärtävät...
etkö kertakaan ole sanonut vastaan ?? esim: jos joku sanoo et kissankusi haisee tms nii vastaisit vain : joo mäki huomasin ku kävelit siihen . . . kiusaajat nauttii ku näkee onnistumisensa. mun kohdalla vastaan sanominen on toiminut . . . mullekki sanotaan usein jotain pahaa mutta huonommin menee kun näyttää ''itkemisensä''
keksivät jotain pahempaa johon ei enää keksi vastausta, kun vasta mukkumaanmennessä
Kirjoitin pitkän viestin ja sitten tapahtu jotain.. MURRR.. :/ Ota yhteyttä vaikka maililla [email protected]... Minulla oli ainakin yksi samanlainen kiusaamissyy ja semmosta, samastuin jossain määrin ja tuntui todella pahalta lukea tekstisi. Kirjoitan vaikka mailiin saman tarinan uusiksi. Mikäli kiinnostaa, ei pakko. :)
Voi sua, mitä kaikkee oot joutunakkaan kestämään. Koeta pärjätä :(
mitä vaihtoehtoisia vastauksia siltä suunnalta on odotettavissa. Tuskinpa mitään omaperäistä, vaan vanhaa kierrätetään helppouden vuoksi. Säkin voit heitellä jotain yleisluontoista, joka sopii useampaan tilanteeseen. Kuittaa koko roskapuhe mitättömäksi oman pienuuden ja huonon itsetunnon osoitukseksi. Voit sanoa, että "Toi kertoo tosi paljon sun kotioloista" ja jatkolänkyttämiseen esim., että "Kerro sille, jota kiinnostaa". Ei tarvitse jäädä loputtomiin kuuntelemaan avuttomia kommentteja, vaan kun on laukaissut omansa arvokkaasti ja varmuudella, niin poistua pää pystyssä huvittuneesti hymyillen paikalta. Kyllä se jää vaikuttamaan.
minä luulen että ainoa keino tuollaisen kiusaamisen lopettamiseksi on sen pääkiusaajan häpäisy ja nöyryytys kavereittensa silmissä, ja kuka sen tekee? opettajien se pitäisi tehdä, mutta typerät lait estävät.
tuo teidänkin koulun rehtori näköjäänkin on yrittänyt mitä on ilmeisesti lain puitteissa voinut.
minä kyllä sallisin opettajille psyykkisen ja fyysisenkin väkivallan käytön kiusaamisen poistamisessa.
Tuttua stooria tuo kirjoittamasi.
Itselläni tilanne oli jokseenkin päinvastainen, jos nyt tulkitsin oikein - sinua pidettiin nössönä (?) kun itseäni taas pidettiin kovin julmana myöhäisempinä vuosina (ratkaisin päänaukomiset lyömällä.. tosi neitimäistä).
En tiedä kuinka voisin sinua auttaa irtautumaan tuosta paskasta.
Itselläni kävi jotenkin vain niin että päätin että näytän vielä kaikille, muutin omilleni toiselle asteelle ja nyt opiskelen kolmannella asteella. Jokaisena huonona päivänä (kun ei jaksaisi ahertaa), muistutan itseäni siitä että päätin näyttää vielä kaikille että menestyn elämässä.
Vaikka menneisyytesi onkin ollut millaista on, voit ruveta itse vaikuttamaan tulevaisuuteesi. Muista se.
Maisemanvaihdoskin tekee ihmeen hyvää - varsinkin, kun ei tunne ketään eikä kukaan sinua ;) Sitten ei käy niin kuin yläasteella toisena päivänä. Älä anna sen kahlita, vaan käännä siitä voitto. Parempi paska lapsuus kuin paska loppuelämä, uskoisin. :)
kauheeta luettavaa, kenenkään ei pitäisi kokea tollasta. ;( Tuli melkein itku silmään, kun luin tota. Koeta pärjätä ! :(
Voi kamala, toi on tosi ikävä juttu. :( Kiusataanko sua sitten vieläkin?
Lisääpä mun mese, haluan olla ystävänäs ja tukea sua! Oon luotettava, ja mulle voi puhua mitä vaan, haluan kuunnella ♥ [email protected]
Minuakin on kiusattu haisulina jne mutta en samaistu tarinaan . Pidin puoleni ja en välittänyt mulla loppu 5lk alussa koska en huomioinut heitä ja rupesin saamaan kavereita. Veikkaan etta osalla kiusaaminen olisi loppunut jos olisi puolustanut itseensä. Mun osalla oli varmaan vähän helpompi päästää traumoista irti . En ole päässyt kokonaan mutta se kyllä vähän vielä kirpasee.
Miksi et ikinä satuttanut kiusaajiasi? Mieti, kuinka hyvältä se olisi tuntunut.
Samaistun sun kiusaamisees liianki hyvin ja voin kyllä ihan sydämen pohjalta haistattaa paskat KiVa-koululle ja kaiken maailman kuraattoreille. Ei oo koskaan auttanu vaikka kuinka monta kertaa sinne puhutteluun mentäis. Kiusaaja sanoo KiVa keskustelussa ' no sori', ja sit kiusaaminen loppuu viikoks tai pariks ja jatkuu taas.
Täytyy kyllä sanoa että aikamoisen paska fiilis vielä tulee ku kiusaajia puolustellaan, ja lellitellään että 'voi ei varmasti niillä on jotain omia ongelmia' ja että ' ne ei voi sille kiusaamiselle mitään'. Ja sitten vielä semmonen hauska ja KiVa lausahdus että 'kiusaaminen on kiusatun omaa syytä'. :)))))
Oon oikeesti niin pahoillani sun puolesta. :( Sun kiusaajat kuulostaa empatianpuutteisilta kusipäiltä. Alkaa iha veri kiehuun ku kuulee et joku joutuu käymään jotai noi kauheeta läpi.
Ihmiset tulee araksi kun niitä kiusataan, kun itsetunto on nollilla et enää pysty puolustautumaan ja aukaseen suutas. Pitäs heti alkuun puolustautua eikä päästää ketään niskan päälle. Mutta ei se aina ole helppoa, jos kiusaajia on useita. Enkä mäkään ole ollut koskaan sellainen, että saisin helposti kavereita. Jotkut saa heti. Ja kiusaajat keksii aina syitä kiusata. Vaikka ostaisit uusia vaatteita ym. Meillä oli joskus koulussa täi tarkastus terkkarilla. Mulla ei ollut täitä, ei ole koskaan ollut. Mutta joku sit keksi sanoa kovaan ääneen luokassa, että "Minnalla oli täitä". Varmaan ees joku terkkari kertois muille, jos jollain ois täitä? Kunhan keksi. Sillä pojalla itsellään oli aika likaisen näköinen tukka (vaikka täitä siis voi olla vaikka pesis hiuksiaan usein). Että se oli inhottavaa, kun huudeltiin. Olin ihastunut rinnakkaisluokan poikaankin ja sekin tietty kuuli, kun kerran joku kiusaajistani huusi käytävällä jotain typerää. Että teki mieli painua maan alle! Ehkä ois pitänyt keksiä joku räväkkä veto siihen takaisin. Mutta ei nyt tullut mitään mieleen juuri sillä hetkellä. Yleensä ne tuli jälkeenpäin. Että ois pitänyt sanoo sille, että... Kerran haistattelin yhdelle kiusaajalle. Mutta se oli silloin yksin. Kun ovat isommalla porukalla, se on vaikeampaa.
Toivoin jopa, että mua pahoinpideltäs fyysisesti. Sit ehkä aikuiset huomais ja puuttuis asiaan. Mutta ei.. se oli vaan henkistä kiusaamista. Ryhmästä eristämistä, nimittelyä ym. Korkeintaan syljettiin päälle. Ei kukaan töninyt eikä mitään.
Mä aloin juomaan, kun siitä sai itseluottamusta. En niin ujostellut. Kerran kännissä sit erehdyin suuteleen yhtä kiusaajaani! Yöks!! Ehkä se tyyppi olikin sit ihastunut muhun ja kiusas siksi. Tai sit oli vaan itekin kännissä sekaisin. Onneks mun kaveri tuli väliin ja tajusin mitä olen tekemässä. Niin mulla oli siis onneks joitakin kavereitakin, enkä ollut ihan yksin.
Voi kun ei ketään kiusattais!
Voi sua raukkaa! ;(
Niille joilla on taipumusta tulla kiusatuksi, pitäisi pistää heti nuorena jo harrastamaan taistelulajeja. Niin sitten saisi paremmin pidettyä puolensa varmasti.
Mun kaveria kiusaattiin myöskin esikoulusta yläasteen loppuun asti. Mulla oli aina hauskaa ja sain nauraa tosi paljon, ku sivusta aina seurasin kaverini kiusaamista. :)