Taas kerran kuulin puhelimessa kuinka lapsipuoleni (7v. tyttö) on muuttunut hiljaiseksi ja vetääntyväksi. Kiukuttelee äidilleen melkeinkä joka asiasta. Äiti on sanonut lapselle, että sinulla on ikävä uutta isää, mutta lapsi kieltää asian ja vetääntyy yksin omaanhuoneeseen. Tulee itse pois huoneestaan ja kertoo äidilleen, että hänellä on ikävä uuttaisää.
Valitettavasti elämäntilanteen takia en voi muuttaa pysyvästi naisystäväni luo. Hän muuttaa vuodenvaihteessa minun luokseni ja lapsi myös tietää tämän.
Kun kerroin lapselle, että minun on lähdettävä muutamanpäivän päästä. Hän ei sanonut mitään, mutta välittösti hän tahtoi katsoa valokuvia. Kaivoikin kaapista valokuvat itse esille ja istuuntui niiden kanssa sohvalle.
Joudun itse välissä käymään kaupungilla asioilla. Puolen tunnin jälkeen soitin naisystävälleni ja hän kertoi lapsen edelleen istuvan sohvalla katsomassa valokuvia eikä lapsi ollut puhunut mitään koko aikana.
Ymmärrän, että varmasti hänellä tulee minua ikävä. Mutta nämä reaktiot ovat jotain mitä en osaa päässäni käsitellä.
Tavalliseen tapaan viimeisenä päivähän lapsi yritti ärsyttää minua jokaisella sanomisella ja kiukutella joka asiasta. Naisystäni totesikin meille, että lapsi todellakin tietää miten saada minut surulliseksi ja loukkaantuneeksi.
Olen ollut poissa kolme päivää ja tänään kuulin kuinka lapsi on todella hiljainen. Olenkin luvannut keskustella lapsen kanssa puhelimessa. Ja yrittää saada hänet hyväksymään tilanne paremmin.
En tiedä pitäiskö tilanteesta olla huolestunut tai onko lapsen käytös normaalia, eikä vahingoita lasta.
Mietin jos hän jatkaa tätä kovin monta viikkoa jotain haittaa hänelle siitä varmasti on.
Muutenkin lapsen kanssa yleensä on hyvin vaikea keskustella asioista vakavasti. Kun yritän puhua vakasti lapsi laittaa vain kaiken leikiksi ja vastaukset ovat myös sen mukaisia.
Lapsi yleensä aina nukkumaan mennessä pyytää istumaan sängyn reunalla ja pitämään kädestä kiinni vähän aikaa. Tänä aikana lapsen kanssa myös pystyy paremmin keskustelmaan asioista ja näin on tehtykin.
Kaipaisinkin uusia ajatuksia ja ohjeita tilanteeseen.
Lapsi ei ole ollut moneen vuoteen biologisen isänsä kanssa tekemisissä.
Tämä tilanne tuntuu minusta hyvin vaikealta koska näen miten lapsella ei ole hyvä olla. Mutta suosaa sanottuna näyttää siltä ettei hän anna minulle lupaa auttaa. Vaan puskee minua ulos koko ajan.
Lapsi todellakin tahtoo minun olevan hän uusi isänsä ja päin vastoin, tässä ei ole ongelmaa.
Valitettavasti elämäntilanteen takia en voi muuttaa pysyvästi naisystäväni luo. Hän muuttaa vuodenvaihteessa minun luokseni ja lapsi myös tietää tämän.
Kun kerroin lapselle, että minun on lähdettävä muutamanpäivän päästä. Hän ei sanonut mitään, mutta välittösti hän tahtoi katsoa valokuvia. Kaivoikin kaapista valokuvat itse esille ja istuuntui niiden kanssa sohvalle.
Joudun itse välissä käymään kaupungilla asioilla. Puolen tunnin jälkeen soitin naisystävälleni ja hän kertoi lapsen edelleen istuvan sohvalla katsomassa valokuvia eikä lapsi ollut puhunut mitään koko aikana.
Ymmärrän, että varmasti hänellä tulee minua ikävä. Mutta nämä reaktiot ovat jotain mitä en osaa päässäni käsitellä.
Tavalliseen tapaan viimeisenä päivähän lapsi yritti ärsyttää minua jokaisella sanomisella ja kiukutella joka asiasta. Naisystäni totesikin meille, että lapsi todellakin tietää miten saada minut surulliseksi ja loukkaantuneeksi.
Olen ollut poissa kolme päivää ja tänään kuulin kuinka lapsi on todella hiljainen. Olenkin luvannut keskustella lapsen kanssa puhelimessa. Ja yrittää saada hänet hyväksymään tilanne paremmin.
En tiedä pitäiskö tilanteesta olla huolestunut tai onko lapsen käytös normaalia, eikä vahingoita lasta.
Mietin jos hän jatkaa tätä kovin monta viikkoa jotain haittaa hänelle siitä varmasti on.
Muutenkin lapsen kanssa yleensä on hyvin vaikea keskustella asioista vakavasti. Kun yritän puhua vakasti lapsi laittaa vain kaiken leikiksi ja vastaukset ovat myös sen mukaisia.
Lapsi yleensä aina nukkumaan mennessä pyytää istumaan sängyn reunalla ja pitämään kädestä kiinni vähän aikaa. Tänä aikana lapsen kanssa myös pystyy paremmin keskustelmaan asioista ja näin on tehtykin.
Kaipaisinkin uusia ajatuksia ja ohjeita tilanteeseen.
Lapsi ei ole ollut moneen vuoteen biologisen isänsä kanssa tekemisissä.
Tämä tilanne tuntuu minusta hyvin vaikealta koska näen miten lapsella ei ole hyvä olla. Mutta suosaa sanottuna näyttää siltä ettei hän anna minulle lupaa auttaa. Vaan puskee minua ulos koko ajan.
Lapsi todellakin tahtoo minun olevan hän uusi isänsä ja päin vastoin, tässä ei ole ongelmaa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ai nyt sä oot uusperheen isä....hoh-hoijaaa HANKI ELÄMÄ
Oliko taaas yksinäinen yö ??????????
sun juttujasi, olet todella pimee...
Hänen on vaikea käsitellä vaikeita asioita. Ei lapselle ole helppo sopeutua uusiin asioihin. Ehkä hän miettii voiko sinuun luottaa, voisitko olla hänelle isä. Jos olet luotettava sinusta voi tulla hyvä isäpuoli lapselle.
Ei seitsemänvuotiaan kanssa tarvitse käydä aikuismaisia keskusteluja muuten kuin hänen kysyessään. Luulin ensin, että kyseessä oli 17-vuotias, kun luin hätäisesti tekstin läpi.
Tuon ikäiselle riittää, että hän näkee ja kokee, että sinä ja äitinsä olette onnellisia, rauhallisia, turvallisia yhdessä. Ei epävarmuudessa vellomisia syyttä suotta, kiitos! Ja hänelle itselleen rohkaisevia hymyjä ja sanoja, kysele koulusta jotakin vaikkapa, ja halauksia ja arkista rentoa lähelläoloa. Turvallista läsnäoloa, ei mitään aikuisen asiallisia puhuvia päitä.
Jos oireilu jatkuu, luulen että takana on ihan muuta, esim. koulukiusaamista, tms. Tarvittaessa neuvolapsykologi voi auttaa.
Luottakaa itseenne ja toisiinne!