Tämän päivän juttu 25.10. Hämeen Sanomissa, koskien päättäjien sidonnaisuuksia, oli mielestäni lehden pohjanoteeraus. Nyt lehden tilaus päättyy minun osaltani. Mikäli jutun tarkoitus oli vakuuttaa lukijat päättäjien rehellisyydestä, toimi se kohdallani aivan päinvastoin. Teidän pitäisi tehdä tutkivaa journalismia kaupungin asioista, ei olla päättäjien äänitorvenä, lukijoita aliarvioiden.
Lintumäki ja kumppanit eivät erota verkostoja jääviysasioista. Ja toimittaja Andersson-mikälie, (ihan oikeasti, en tiedä itkeäkö vai nauraa) erillisessä laatikossa hän vielä kertoo, ettei halua äänestää sellaista ihmistä joka ei kuulu johonkin yhdistykseen. Toimittaja hyvä, ihan oikeasti, sinun mielipiteesi: EVVK! Ja toiseksi mielipiteesi paistoi jutusta jo päivänselvästi (ammattitaitoa?), ilman erillistä laatikkojuttua. Nyt sinulla on, anteeksi ruma ilmaisu, ruskea kieli lopun elämäsi, minun mielestäni.
Ei tämä voi olla totta, syvemmässä suossa taidetaan rämpiä, kun näin alas lehti menee.
HäSa Miksi pidätte lukijoita
138
2973
Vastaukset
- poppalppra
Olit siis pettynyt, kun päättäjien taustalla ei ole mitään arveluttavia kytköksiä eikä epärehellisyyttä. Se ei sinänsä ihmetytä, kyllä kansa pääosin tietää, ketä äänestää.
- Päästävä.
sunnuntain lehtikin kuin pannukakku,joka lehdessä vähintään viisi sivua urheilua,ilman urheilua ei olisi kuin yhden käden sormissa sivut.
- Hämeenlinnan Häiriö!
Täysin samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa; hämeen sanomat yhdessä "hpk-puolueen" kanssa yrittää kääntää huomiota asioiden todellisesta tilasta aivan muihin aiheisiin! Heikki Hietanenkin höpöttää, että jäähallin pukuhuoneet olivat homeessa yms. tässä ei nyt todellakaan ole kysymys siitä etteikö halliin olisi pitänyt tehdä normaalia remonttia, jonka kustannukset olis helposti saatu painettua n. 5 miljoonaan euroon, jättämällä rakentamatta täysin typerä, ja KALLIS hallin jatkaminen ja uudet aitiot!!!
Vastauksia odotellaan kaupungissa muutamaan OLEELLISEEN kysymykseen: 1. Miten on mahdollista, että tämän tason hankkeen kustannusarvio ylittyy 1,3 milj.eurolla (17%)??? 2. Kuka on antanut mahdollisen luvan tällaiselle ylitykselle, ja millä valtuuksilla??? 3a. Mistä ko. rahat on tällä hetkellä otettu??? 3b. Kuka on antanut varat käyttöön kaupungin konsernitililtä (jos näin on!?), ja millä valtuuksilla/päätöksillä??? 4. Mikä on jäähallien todellinen rahantarve vuosittain AVOIMESTI KERROTTUNA ilman eri yhtiöiden taseilla kikkailemista!!!
Hyvä hämeen sanomat ja kaupungin päättäjät, noita edellä mainittuja asioita/tietoja "kansa" odottaa!!! Yrittäkää nyt painaa "kaaliinne", että leikitte verovaroilla, ja niistä pitää löytyä joka eurolla tarvittaessa "selitys" mihin raha on mennyt!!!- VALTA TAKAISIN!!!
Ei tää ole mikään jääkiekkopuolue, MAFIA tämä on. Hämeen Sanoma, mafian pää-äänenkannattaja pitää meitä sen takia tyhminä, että oikeesti olemme.
Kun emme saa aisoihin tälläistä mädännäisyyttä. Vaan äänestämme monopolilehtien mainostuksen mukaisesti samat sähkölaitosten myyjät ja muut kävelevät katastrofit takaisin pelaamaan MAFIAN pussiin kuntalaisten edusta piittaamatta. Noin tyhmien lehtien vedätykset eivät voisi onnistua, ellei lukijakunta olisi vielä tyhmempää.
Ensimmäinen ehto on, että VÄLITTÖMÄSTI lopetamme tilauksemme ja ryhdymme puuhaamaan tänne uutta KANSANLEHTEÄ!!!
VALTA TAKAISIN SINNE, KENELLE SE OIKEASTI KUULUU. Sumutuksen, vedätyksen ja salailun aika on ohi!!! Nyt! - Aaretti Kenttä
VALTA TAKAISIN!!! kirjoitti:
Ei tää ole mikään jääkiekkopuolue, MAFIA tämä on. Hämeen Sanoma, mafian pää-äänenkannattaja pitää meitä sen takia tyhminä, että oikeesti olemme.
Kun emme saa aisoihin tälläistä mädännäisyyttä. Vaan äänestämme monopolilehtien mainostuksen mukaisesti samat sähkölaitosten myyjät ja muut kävelevät katastrofit takaisin pelaamaan MAFIAN pussiin kuntalaisten edusta piittaamatta. Noin tyhmien lehtien vedätykset eivät voisi onnistua, ellei lukijakunta olisi vielä tyhmempää.
Ensimmäinen ehto on, että VÄLITTÖMÄSTI lopetamme tilauksemme ja ryhdymme puuhaamaan tänne uutta KANSANLEHTEÄ!!!
VALTA TAKAISIN SINNE, KENELLE SE OIKEASTI KUULUU. Sumutuksen, vedätyksen ja salailun aika on ohi!!! Nyt!Minäkin lopetan HäSa:n tilauksen, en ole tilannut mitään HPK:n kohottamis, enkä yleensäkkään mutään urheilulehteä. Samoin olen todennut maanantain lehden, urheilua 70% ja muut citymarketin mainoksia 28% ja murhia, tappoja ja rattijuopoista kertovia loput 2%. Täysin tylsä lehti!! Maanantain lehdessä tosiaan puolusteltiin "lainaa", siis taas veronmaksajien kauhu lähestyy, jollei järki voita. Mylläri heitti hpk:n käyttöasteeksi vain 8% ??? Veti täysin hanurista, minkä laskuopin mukaan mylläri noteerasi??
Leo Leppäsen plogi on mihin kaikkien hämeenlinnalaisten äänestäjien pitäisi tutustua, niin silmät aukeavat.
Itse olen kysynyt moneen kertaan, millä kriteereillä valittiin aikoinaan hallimestari??? Kuitenkin hyväveli periaatteella valittiin itseoppinut kansakoulun käynyt mylläri??? Hakijoita oli paljon muitakin, insinöörejä, teknikoita, eli henkilöitä, joilla olisi ollut tehtävään kuuluva koulutus. Mikä kummallisinta, eipä mennyt pitkääkään aikaa, kun mylläriä puhuteltiin nimeltä halliyhtiöiden toimitusjohtaja??? Tämä titteli vaatii jo vähintään DI koulutuksen tai vastaavan. Itseoppinut mylläri ei täytä näitä kriteerejä. Palkkakin kait tulee tehtäväkuvan mukaan?? Mikähän sekin on?? Koska saisin kysymyksiini rehellisen vastauksen. Epäilen, että tämä on liian arka asia!!! - huijattu
Aaretti Kenttä kirjoitti:
Minäkin lopetan HäSa:n tilauksen, en ole tilannut mitään HPK:n kohottamis, enkä yleensäkkään mutään urheilulehteä. Samoin olen todennut maanantain lehden, urheilua 70% ja muut citymarketin mainoksia 28% ja murhia, tappoja ja rattijuopoista kertovia loput 2%. Täysin tylsä lehti!! Maanantain lehdessä tosiaan puolusteltiin "lainaa", siis taas veronmaksajien kauhu lähestyy, jollei järki voita. Mylläri heitti hpk:n käyttöasteeksi vain 8% ??? Veti täysin hanurista, minkä laskuopin mukaan mylläri noteerasi??
Leo Leppäsen plogi on mihin kaikkien hämeenlinnalaisten äänestäjien pitäisi tutustua, niin silmät aukeavat.
Itse olen kysynyt moneen kertaan, millä kriteereillä valittiin aikoinaan hallimestari??? Kuitenkin hyväveli periaatteella valittiin itseoppinut kansakoulun käynyt mylläri??? Hakijoita oli paljon muitakin, insinöörejä, teknikoita, eli henkilöitä, joilla olisi ollut tehtävään kuuluva koulutus. Mikä kummallisinta, eipä mennyt pitkääkään aikaa, kun mylläriä puhuteltiin nimeltä halliyhtiöiden toimitusjohtaja??? Tämä titteli vaatii jo vähintään DI koulutuksen tai vastaavan. Itseoppinut mylläri ei täytä näitä kriteerejä. Palkkakin kait tulee tehtäväkuvan mukaan?? Mikähän sekin on?? Koska saisin kysymyksiini rehellisen vastauksen. Epäilen, että tämä on liian arka asia!!!Nyt todella äksöniä Hämeensanoman kaatamiseen ja lopettamiseen. Nyt riittää riisto.
- Börje*
huijattu kirjoitti:
Nyt todella äksöniä Hämeensanoman kaatamiseen ja lopettamiseen. Nyt riittää riisto.
Annors anser jag, att Hämeensanoma skulle till intet göras!
- hesänsanoumat
Börje* kirjoitti:
Annors anser jag, att Hämeensanoma skulle till intet göras!
ai jollain on vielä tilaus voimassa? ei täällä ole ollut pitkään aikaan!
- Narripelle ennen
hesänsanoumat kirjoitti:
ai jollain on vielä tilaus voimassa? ei täällä ole ollut pitkään aikaan!
Sama tääll, noitten vedätysten ja pimitysten pelleksi en enää koskaan ryhdy. Miksi maksaa satoja euroja typeristä mainoksista. Citymarkettiin en mee vaikka olisi 50 sivua niitä narrimainoksia. Mitä enemmän mainoksia, sitä korkeampi kynnys mennä. Toivottavasti ihmiset herää laajemminkin. Narripellenä pitämisen aika on ohi! S--tanan valehtelijariistäjät!
- xdh
Narripelle ennen kirjoitti:

Hyvä puoli Citymarketissa on,ei ole ruuhkaa.Kävin viime viikolla,eihän siellä ollut kun muutama henkilö.Kuka sitä tavaraa sieltä ostaisikaan,helvetin kallista ainakin ruokapuoli.Ei ole ihme jos Riihimäki on myymässä puulaakiaan,kun asiakkaat häipyy viereiseen kauppaan.
- lahtari
xdh kirjoitti:

Näytetään isolla joukolla huijari Hämeensanomille, että meitä ette enää huijaa. Se loppu nyt!
- Sovelluksen kohde
lahtari kirjoitti:
Näytetään isolla joukolla huijari Hämeensanomille, että meitä ette enää huijaa. Se loppu nyt!
Hämeensanomat soveltaa lukijoihinsa ja hämeenlinnalaisiin Janten lakia:
1. Älä luule, että olet jotain.
2. Älä luule, että olet yhtä paljon kuin me.
3. Älä luule että olet viisaampi kuin me.
4. Älä kuvittele, että olet parempi kuin me.
5. Älä luule, että tiedät enemmän kuin me.
6. Älä luule, että olet enemmän kuin me.
7. Älä luule, että sinä kelpaat johonkin.
8. Älä naura meille.
9. Älä luule, että kukaan välittää sinusta.
10. Älä luule, että voit opettaa meille jotakin.
Että tältä pohjalta monopolilehti monpolinsa turvin toimii.
Lukekaa Erno Paasilinnan kirjasta:
Tähänastisen elämäni kirjaimet: Elämäkerrallisia ja kirjallisia muistelmia. Otava, 1996. ISBN 951-1-13545-7.
Siellä saa Hämeensanoma kuulla kunniansa. Ja perusteellisesti! - pelletti'
Sovelluksen kohde kirjoitti:
Hämeensanomat soveltaa lukijoihinsa ja hämeenlinnalaisiin Janten lakia:
1. Älä luule, että olet jotain.
2. Älä luule, että olet yhtä paljon kuin me.
3. Älä luule että olet viisaampi kuin me.
4. Älä kuvittele, että olet parempi kuin me.
5. Älä luule, että tiedät enemmän kuin me.
6. Älä luule, että olet enemmän kuin me.
7. Älä luule, että sinä kelpaat johonkin.
8. Älä naura meille.
9. Älä luule, että kukaan välittää sinusta.
10. Älä luule, että voit opettaa meille jotakin.
Että tältä pohjalta monopolilehti monpolinsa turvin toimii.
Lukekaa Erno Paasilinnan kirjasta:
Tähänastisen elämäni kirjaimet: Elämäkerrallisia ja kirjallisia muistelmia. Otava, 1996. ISBN 951-1-13545-7.
Siellä saa Hämeensanoma kuulla kunniansa. Ja perusteellisesti!Osu tarkkaan
- JunttiEinari Mäntti
pelletti' kirjoitti:
Osu tarkkaan
jess, ruvetaan soveltaan HäSa;an Juntin Lakia, eli ei tilata!
- Hämeensanoman lailla
Sovelluksen kohde kirjoitti:
Hämeensanomat soveltaa lukijoihinsa ja hämeenlinnalaisiin Janten lakia:
1. Älä luule, että olet jotain.
2. Älä luule, että olet yhtä paljon kuin me.
3. Älä luule että olet viisaampi kuin me.
4. Älä kuvittele, että olet parempi kuin me.
5. Älä luule, että tiedät enemmän kuin me.
6. Älä luule, että olet enemmän kuin me.
7. Älä luule, että sinä kelpaat johonkin.
8. Älä naura meille.
9. Älä luule, että kukaan välittää sinusta.
10. Älä luule, että voit opettaa meille jotakin.
Että tältä pohjalta monopolilehti monpolinsa turvin toimii.
Lukekaa Erno Paasilinnan kirjasta:
Tähänastisen elämäni kirjaimet: Elämäkerrallisia ja kirjallisia muistelmia. Otava, 1996. ISBN 951-1-13545-7.
Siellä saa Hämeensanoma kuulla kunniansa. Ja perusteellisesti!No juur noin ne tekee, just tasan, että sillä on oikein oma nimensäkin tolla menettelyllä
- hdfsh
Hämeensanoman lailla kirjoitti:
No juur noin ne tekee, just tasan, että sillä on oikein oma nimensäkin tolla menettelyllä
Eipä voi laatujournalismista HäSa:n kohdalla todellakaan puhua ei. Itse peruutin myös tilauksen jokin aika sitten ja olen ollut päätökseen tyytyväinen.
- ikikestotilaaja
hdfsh kirjoitti:
Eipä voi laatujournalismista HäSa:n kohdalla todellakaan puhua ei. Itse peruutin myös tilauksen jokin aika sitten ja olen ollut päätökseen tyytyväinen.
Nyt yrittää monopolilehdykkä syleillä Ikkalan megajulkisuudella hiljaiseksi. Kuka vielä väittää, etteikö Hämeensanomissa ole läpinäkyvää toimintaa.
- ihmettelee kauhiast
ikikestotilaaja kirjoitti:
Nyt yrittää monopolilehdykkä syleillä Ikkalan megajulkisuudella hiljaiseksi. Kuka vielä väittää, etteikö Hämeensanomissa ole läpinäkyvää toimintaa.
Täl kikallahan se iikooällän vedättää näitä vaarattomia jeesvasureitakin valtuustoon ja hallitukseen, niitä joista ei varmasti ole mitään harmia. Isot kuvat aina lehteen, niin tyhmät äänestää ja nää isokuva superjulkut tajuaa, että julkisuuden säilyttämiseksi on syytä tehdä juur, niinku herrat sanoo, eikä sooloilla mitään. Näin se menee. Monopolilehdykät järjestelee kaiken, jääkiekonkin.
- Hämeenlinna Häiriö!
ikikestotilaaja kirjoitti:
Nyt yrittää monopolilehdykkä syleillä Ikkalan megajulkisuudella hiljaiseksi. Kuka vielä väittää, etteikö Hämeensanomissa ole läpinäkyvää toimintaa.
Häsa meni "avoimmuuden merkeissä" sulkemaan keskustelun palstallaan, jossa Ilkkala esitti kaupunginhallitukselle lähettämänsä avoimen kirjeen, ja Tapio Vekan suorastaan naurettavan vastauksen siihen. Episodi hämeenlinnan kaupungin omistamien yhtiöiden vähintäänkin LEVÄPERÄISEN rahankäytön ja ennen kaikkea KIRJANPIDON julkisuuteen tulosta saa mitä ihmeellisimpiä käänteitä!!! On ERITTÄIN HUOLESTUTTAVAA, että joku Vekka antaa tuollaisen vastauksen asialliseen lähestymiseen.
Korostan edelleen, että TAJUTKAA NYT KÄSITTELEVÄNNE YHTEISIÄ VEROVAROJA VEKKA, KAUPUNGINJOHTAJAT, KIEMUNKI, HASSINEN, SAVINIEMI YNNÄ MUUT ASIANOSAISET!!! JOKA EUROSTA TULEE LÖYTYÄ SELKEÄ OIKEILLA PÄÄTÖKSILLÄ JA VALTUUKSILLA MÄÄRITELTY KOHDE!!! - Kiukkuinen asukas
Hämeenlinna Häiriö! kirjoitti:
Häsa meni "avoimmuuden merkeissä" sulkemaan keskustelun palstallaan, jossa Ilkkala esitti kaupunginhallitukselle lähettämänsä avoimen kirjeen, ja Tapio Vekan suorastaan naurettavan vastauksen siihen. Episodi hämeenlinnan kaupungin omistamien yhtiöiden vähintäänkin LEVÄPERÄISEN rahankäytön ja ennen kaikkea KIRJANPIDON julkisuuteen tulosta saa mitä ihmeellisimpiä käänteitä!!! On ERITTÄIN HUOLESTUTTAVAA, että joku Vekka antaa tuollaisen vastauksen asialliseen lähestymiseen.
Korostan edelleen, että TAJUTKAA NYT KÄSITTELEVÄNNE YHTEISIÄ VEROVAROJA VEKKA, KAUPUNGINJOHTAJAT, KIEMUNKI, HASSINEN, SAVINIEMI YNNÄ MUUT ASIANOSAISET!!! JOKA EUROSTA TULEE LÖYTYÄ SELKEÄ OIKEILLA PÄÄTÖKSILLÄ JA VALTUUKSILLA MÄÄRITELTY KOHDE!!!Totta tosiaan, Hämeen Sanomat lukitsi Kari Ikkalan avaaman erittäin asiallisen ja todenmukaisen keskustelun! Uskomatonta lapsellista kiukuttelua. Lopuksi tuo salailu kääntyy tekijäänsä vastaan. Hämeen Sanomien "valta" murenee muutenkin vuosi vuodelta. Nuoret eivät edes tiedä mikä lehti se on...
Nyt kun Kaupunkimme HyväVeli-järjestelmää on ruvettu arvostelemaan ja tutkimaan tarkemmin, niin johan nämä ikuiset pelurit älähtävät... heh, tämähän muistuttaa pian Romanian ja Neuvostoliiton loppunäytöstä.
Tuo Kari Ikkala voitais valita samantien Hämeenlinnan kaupunginjohtajaksi näiden nykyisten tuhlareiden tilalle. Herätkää kaupunkilaiset vaatimaan verovarojenne reilua ja rehellistä käsittelyä, ei tällaiset parkkitalot ja jäähallin HPK:n aitiot ja keittiöt kuulu kaupungin toimintoihin. Ei todellakaan. Vihaksi pistää.
Hyvä Ikkala, hienoa kun jaksat perehtyä näihin kaupungin yhtiöihin, jotka nielevät jatkuvasti miljoonia veroeurojamme. - kkkkkk.....
Kiukkuinen asukas kirjoitti:
Totta tosiaan, Hämeen Sanomat lukitsi Kari Ikkalan avaaman erittäin asiallisen ja todenmukaisen keskustelun! Uskomatonta lapsellista kiukuttelua. Lopuksi tuo salailu kääntyy tekijäänsä vastaan. Hämeen Sanomien "valta" murenee muutenkin vuosi vuodelta. Nuoret eivät edes tiedä mikä lehti se on...
Nyt kun Kaupunkimme HyväVeli-järjestelmää on ruvettu arvostelemaan ja tutkimaan tarkemmin, niin johan nämä ikuiset pelurit älähtävät... heh, tämähän muistuttaa pian Romanian ja Neuvostoliiton loppunäytöstä.
Tuo Kari Ikkala voitais valita samantien Hämeenlinnan kaupunginjohtajaksi näiden nykyisten tuhlareiden tilalle. Herätkää kaupunkilaiset vaatimaan verovarojenne reilua ja rehellistä käsittelyä, ei tällaiset parkkitalot ja jäähallin HPK:n aitiot ja keittiöt kuulu kaupungin toimintoihin. Ei todellakaan. Vihaksi pistää.
Hyvä Ikkala, hienoa kun jaksat perehtyä näihin kaupungin yhtiöihin, jotka nielevät jatkuvasti miljoonia veroeurojamme.Ponkaisin tälle foorumille, kun näin tuon suljetun keskustelun HäSa:ssa. Mutta täällä onkin jo nopeimmat ehtineet kommentoida. Eli ylläoleva vei sanat suustani.
Kyllä on törkeää! Käsky kävi ylempää ja HäSa totteli. Mahtaa olla hauska olla päätoimittaja, varsinainen sätkynukke, LOL. Kuinkahan kauan tämä nykyinen kestää...
Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa... - jfkaslödgjs
kkkkkk..... kirjoitti:
Ponkaisin tälle foorumille, kun näin tuon suljetun keskustelun HäSa:ssa. Mutta täällä onkin jo nopeimmat ehtineet kommentoida. Eli ylläoleva vei sanat suustani.
Kyllä on törkeää! Käsky kävi ylempää ja HäSa totteli. Mahtaa olla hauska olla päätoimittaja, varsinainen sätkynukke, LOL. Kuinkahan kauan tämä nykyinen kestää...
Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa...Nyt pitäisi veronmaksajien pitää huolta, että kaupungin toiminta tutkitaan suurennuslasin kanssa! Luottamus on mennyt eikä palaa ennenkuin asiat ovat muuttuneet.
Seurataanpa mitä valtuutettumme tekee asian hyväksi. Kumileimasimet vaihtoon! - Pidetään nähtävillä
jfkaslödgjs kirjoitti:
Nyt pitäisi veronmaksajien pitää huolta, että kaupungin toiminta tutkitaan suurennuslasin kanssa! Luottamus on mennyt eikä palaa ennenkuin asiat ovat muuttuneet.
Seurataanpa mitä valtuutettumme tekee asian hyväksi. Kumileimasimet vaihtoon!Ilkkalan avoin kirje kaupunginhallitukselle ja hallituksen pj:n Vekan vastaus pysyy HäSan keskustelupalstalla, lehden keskusteluestosta huolimatta, kansalaisten nähtävissä pitkään, mikäli kukaan ei kirjoittele mitään uutta muihin keskusteluihin.
- yks narri
Pidetään nähtävillä kirjoitti:
Ilkkalan avoin kirje kaupunginhallitukselle ja hallituksen pj:n Vekan vastaus pysyy HäSan keskustelupalstalla, lehden keskusteluestosta huolimatta, kansalaisten nähtävissä pitkään, mikäli kukaan ei kirjoittele mitään uutta muihin keskusteluihin.
Ikkalalle Pravda antoi aimo annoksen julkisuushuumetta taannoin, eiköhän jäänyt koukkuun. Ja hiljaa odottaa seuraavia isoja kuvia. Vanha hyväksi todettu kikka. Seuratkaapa sillä silmällä näitä huikeita vedätyksiä!
- tyhmikki
yks narri kirjoitti:

Valitettavasti tää monopolilehti on oikeessa. Mehän ollaan niin helvetin tyhmiä, ettei tosikaan. Eihän tällainen peli olisi muuten mahdollista.
Me vaan ollaan ja annetaan tään kaiken törkeen tapahtua. - Kypsynyt
tyhmikki kirjoitti:
Valitettavasti tää monopolilehti on oikeessa. Mehän ollaan niin helvetin tyhmiä, ettei tosikaan. Eihän tällainen peli olisi muuten mahdollista.
Me vaan ollaan ja annetaan tään kaiken törkeen tapahtua.Hämeen Sanomien mielestä jäähallin 1,3 miljoonan lisälainan esittelyssä valtuustolle tärkein pointti on laina-ajan kasvu 15:sta 20:een vuoteen!
Jutun lopussa sivulauseessa mainitaan, että kaupunki lisäksi sitoutuu MAKSAMAAN KAIKKI LYHENNYKSET JA KOROT tästä lainasta jonka takaaja se olisi! Eiköhän tämä lainan lisäehto ollut se uutinen...
Mutta taas HäSa piilottelee totuutta meiltä tyhmiltä kansalaisilta, että Hyvät Veljet saavat nauttia elämästään rauhassa.
Koko esitys lainasta on muutenkin laadittu niin, että valtuustosalissa ei edes tajuta, mistä äänestetään. - haluton maksaja
Kypsynyt kirjoitti:
Hämeen Sanomien mielestä jäähallin 1,3 miljoonan lisälainan esittelyssä valtuustolle tärkein pointti on laina-ajan kasvu 15:sta 20:een vuoteen!
Jutun lopussa sivulauseessa mainitaan, että kaupunki lisäksi sitoutuu MAKSAMAAN KAIKKI LYHENNYKSET JA KOROT tästä lainasta jonka takaaja se olisi! Eiköhän tämä lainan lisäehto ollut se uutinen...
Mutta taas HäSa piilottelee totuutta meiltä tyhmiltä kansalaisilta, että Hyvät Veljet saavat nauttia elämästään rauhassa.
Koko esitys lainasta on muutenkin laadittu niin, että valtuustosalissa ei edes tajuta, mistä äänestetään.Huikeaa huijausta jääkiekolla
- Ja nyt!!!
lahtari kirjoitti:
Näytetään isolla joukolla huijari Hämeensanomille, että meitä ette enää huijaa. Se loppu nyt!
Tuumasta toimeen!!!
- Kätyripyrkyri
Ja nyt!!! kirjoitti:
Tuumasta toimeen!!!
Näin tyhmiä ollaan. Ei viitsitä eikä huomautta ottaa oikeutta käteen.
- tilauksen lopettanut
VALTA TAKAISIN!!! kirjoitti:
Ei tää ole mikään jääkiekkopuolue, MAFIA tämä on. Hämeen Sanoma, mafian pää-äänenkannattaja pitää meitä sen takia tyhminä, että oikeesti olemme.
Kun emme saa aisoihin tälläistä mädännäisyyttä. Vaan äänestämme monopolilehtien mainostuksen mukaisesti samat sähkölaitosten myyjät ja muut kävelevät katastrofit takaisin pelaamaan MAFIAN pussiin kuntalaisten edusta piittaamatta. Noin tyhmien lehtien vedätykset eivät voisi onnistua, ellei lukijakunta olisi vielä tyhmempää.
Ensimmäinen ehto on, että VÄLITTÖMÄSTI lopetamme tilauksemme ja ryhdymme puuhaamaan tänne uutta KANSANLEHTEÄ!!!
VALTA TAKAISIN SINNE, KENELLE SE OIKEASTI KUULUU. Sumutuksen, vedätyksen ja salailun aika on ohi!!! Nyt!Tämä selvää puhetta ja asiaa, näin pitää toimia
- ikitilaaja
tilauksen lopettanut kirjoitti:
Tämä selvää puhetta ja asiaa, näin pitää toimia
Hämeensanoma on PUOLUEETON maakunnan valtalehti. Totuuden ja oikeuden aisankannattaja.
Että turvat kii arvostelijoilta - lainsuojaton mäntti
ikitilaaja kirjoitti:
Hämeensanoma on PUOLUEETON maakunnan valtalehti. Totuuden ja oikeuden aisankannattaja.
Että turvat kii arvostelijoiltaNiin - ne rupee soveltaan Janten lakia suhuun, jollet ymmärrä
- ha,ha,ha,ha
lainsuojaton mäntti kirjoitti:
Niin - ne rupee soveltaan Janten lakia suhuun, jollet ymmärrä
Hyvä kerho,turpaan tuli kunnolla 7-1.Ei muuta kun aneleen rahaa kaupungilta,sillä halli on tyhjä seuraavissa kotipeleissä.
- kyllä HäSa tietää
ha,ha,ha,ha kirjoitti:
Hyvä kerho,turpaan tuli kunnolla 7-1.Ei muuta kun aneleen rahaa kaupungilta,sillä halli on tyhjä seuraavissa kotipeleissä.
Helppohan Hämeen Sanomien on pitää lukijoitaan tai ainakin tilaajiaan tyhminä, sillä kyllä sellainen ihminen on totisesti tyhmä, joka tilaa Hämeen Sanomia. Itse en suotu edes lukemaan...kun ei ole mitään luettavaa, paitsi valheita.
- iikooällä
kyllä HäSa tietää kirjoitti:

Ja ehkä suurin valhe on se, että isoista tärkeistä asioista vallan vaietaan, mikäli ne ovat hallitsevalle yläluokalle epäedullisia.
Monopoliasema tiedonvälityksessä on VAARALLINEN! Ja täkäläinen mädännäisyys sen varsin osoittaa! Miksi tämän radionkin pitää soittaa tätä samaa patamustaa. - saamaton velttoilija
iikooällä kirjoitti:
Ja ehkä suurin valhe on se, että isoista tärkeistä asioista vallan vaietaan, mikäli ne ovat hallitsevalle yläluokalle epäedullisia.
Monopoliasema tiedonvälityksessä on VAARALLINEN! Ja täkäläinen mädännäisyys sen varsin osoittaa! Miksi tämän radionkin pitää soittaa tätä samaa patamustaa.Omast tyhmyydest, saamattomuudest, laiskuudest ja mukavuuden halust johtuu pelkästään, että sallimme tällaisen hävyttömän menon jatkua ja pahentua. Itseämme saamme vain syyttää. Kyllä ahneutta näillä raharikkailla riistäjillä riittää niin, että kaikki tilaisuudet varmasti käytetään hyväksi.
- ei pysty enää lukeen
saamaton velttoilija kirjoitti:
Omast tyhmyydest, saamattomuudest, laiskuudest ja mukavuuden halust johtuu pelkästään, että sallimme tällaisen hävyttömän menon jatkua ja pahentua. Itseämme saamme vain syyttää. Kyllä ahneutta näillä raharikkailla riistäjillä riittää niin, että kaikki tilaisuudet varmasti käytetään hyväksi.
Eiköhän niitä toimittajia yhtään mahda tympiä, kun on pakko kirjoittaa ja vaieta vakaumustaan vastaan, kun edistää eliitin rahankeräysoperaatioita? Tämä Peltonen on kyllä oikein kaameuden kanahäkki!
- Pelle,pelle,pelle
ei pysty enää lukeen kirjoitti:
Eiköhän niitä toimittajia yhtään mahda tympiä, kun on pakko kirjoittaa ja vaieta vakaumustaan vastaan, kun edistää eliitin rahankeräysoperaatioita? Tämä Peltonen on kyllä oikein kaameuden kanahäkki!
Totta puhut tästä Peltosesta,ei äryttävämpää tyyppiä ole.
- yx naisfani vaa
Pelle,pelle,pelle kirjoitti:
Totta puhut tästä Peltosesta,ei äryttävämpää tyyppiä ole.
Ja nää veri nais naistoimittajat ne vasta hegumenosten heidukkeja vasta onkin!
- 16
yx naisfani vaa kirjoitti:
Ja nää veri nais naistoimittajat ne vasta hegumenosten heidukkeja vasta onkin!
Lukijat on tyhmiä, Hämeen Sanomat vaikenijavedättäjä, vaan Iisakki rulettaa, torkkupeiton päälleen saa ...
- HÄMEENLINNAN HÄIRIÖ!
16 kirjoitti:
Lukijat on tyhmiä, Hämeen Sanomat vaikenijavedättäjä, vaan Iisakki rulettaa, torkkupeiton päälleen saa ...
Voi "hellanlettas" mikä vuodatus taas tämän päivän lehdessä; emme ole kenekään talutusnuorassa, emme rahoita keskustelua, rekisteröitymispakko tuli ihan sattumalta samaan aikaan, kun jääkiekon rahoituksen törkeydet alkoivat selvitä!!! EROA NYT HYVÄ MIES OLET PELKKÄ SÄTKYNUKKE!!! EIKÖ EDES HÄVETÄ KÄVELLÄ KADULLA!!! Katsotaan nyt HPK-MAFIA, miten homma toimii ilman verovaroja!!! Päivänselväähän on se, että verovarojen kanavointi jääkiekkoon vaikeutuu jatkossa!!!
- mainonnan uhri
HÄMEENLINNAN HÄIRIÖ! kirjoitti:

http://areena.yle.fi/player/index.php?clip=1438749&language=fi
- yx tosi salainen jut
VALTA TAKAISIN!!! kirjoitti:
Ei tää ole mikään jääkiekkopuolue, MAFIA tämä on. Hämeen Sanoma, mafian pää-äänenkannattaja pitää meitä sen takia tyhminä, että oikeesti olemme.
Kun emme saa aisoihin tälläistä mädännäisyyttä. Vaan äänestämme monopolilehtien mainostuksen mukaisesti samat sähkölaitosten myyjät ja muut kävelevät katastrofit takaisin pelaamaan MAFIAN pussiin kuntalaisten edusta piittaamatta. Noin tyhmien lehtien vedätykset eivät voisi onnistua, ellei lukijakunta olisi vielä tyhmempää.
Ensimmäinen ehto on, että VÄLITTÖMÄSTI lopetamme tilauksemme ja ryhdymme puuhaamaan tänne uutta KANSANLEHTEÄ!!!
VALTA TAKAISIN SINNE, KENELLE SE OIKEASTI KUULUU. Sumutuksen, vedätyksen ja salailun aika on ohi!!! Nyt!http://vaparit.blogspot.com/2008/10/vapaamuurarit-eli-vaparit.html
- Kyllästynyt satuihin
HÄMEENLINNAN HÄIRIÖ! kirjoitti:
Voi "hellanlettas" mikä vuodatus taas tämän päivän lehdessä; emme ole kenekään talutusnuorassa, emme rahoita keskustelua, rekisteröitymispakko tuli ihan sattumalta samaan aikaan, kun jääkiekon rahoituksen törkeydet alkoivat selvitä!!! EROA NYT HYVÄ MIES OLET PELKKÄ SÄTKYNUKKE!!! EIKÖ EDES HÄVETÄ KÄVELLÄ KADULLA!!! Katsotaan nyt HPK-MAFIA, miten homma toimii ilman verovaroja!!! Päivänselväähän on se, että verovarojen kanavointi jääkiekkoon vaikeutuu jatkossa!!!
"Lähes jokainen verkkokeskustelun aihe on lähtöisin HäSa:n uutisesta". Huonostipa päätoimittaja verkkokeskusteluja seuraa. Kyllä asia on (tai siis oli) toisinpäin. Ehkä kolumnin tarkoitus olikin provosoida??
HäSa ei ole vallan vahtikoira, ei tee tutkivaa journalismia, siitä ei saa käsitystä miten hallitusten tai valtuustojen kokouksissa on äänestetty. Päättäjille arat aiheet on kirjoitettu niin, että ne viestivät lukijoille asiat parhain päin. Minun mielipiteeni on, että lukijat eivät saa lehdestä objektiivista tietoa. Siksi päätoimittajat varmaan vaihtuivatkin useaan otteeseen.
Tätä käsitystä tukee myös se, (että niin hyvä kun muutos onkin) on lehdessä viimeaikoina, kritikin jälkeen, ollut ripaus sitä mitä paikallislehdestä kuuluukin löytyä.
Valtuuston pj:n ammatti lehden toimittajana) taitaa näkyä liian selvästi. Tätä väitettä tukee kirjoittelut (tai niiden puute/tyyli) mm. HPK:sta ja Ahveniston moottoriradasta, jotka tunnetusti jakavat kansan mielipiteet ja ovat lähellä pj:n sydäntä.
Toivoisin paikallislehden olevan jämäkkä ja luotettava toimittamissaan jutuissa. Nämä ovat sellaisia asioita jotka eivät voi olla "myytävänä". Niistä asioista kirjoitetaan, jotka kansaa koskettaa, mutta objektiivisesti. Ei niin, että rivien välistä voi lukea "teidän pitää olla nyt tätä mieltä, kun haastateltava, päättäjäkin näin sanoo". Lapsellisia juttuja, iltasatuja. Lukijoiden aliarvioimista ja tosi nurkkakuntaista, herätkää jo! Ketää te pelkäätte? Se nimittäin huokuu lehdestä. - BöndeX
kyllä HäSa tietää kirjoitti:
Helppohan Hämeen Sanomien on pitää lukijoitaan tai ainakin tilaajiaan tyhminä, sillä kyllä sellainen ihminen on totisesti tyhmä, joka tilaa Hämeen Sanomia. Itse en suotu edes lukemaan...kun ei ole mitään luettavaa, paitsi valheita.
Itse lopetin tilaamisen jo Häkkisen päätoimittaja-aikana. Uutiset olivat jo silloin niin lukijoiden älykkyyttä vähätteleviä. Hämeensanomat on merkittävin yksittäinen syy Kanta-hämeen seudun kehityksen vääristymiseen. Toivottavasti joskus kaikki epäselvyydet menneisyydestäkin tuodaan esille ja syylliset laitetaan jalkapuuhun torille. Siellä olisivat kokoomuslaiset ja demarit siistissä rivissä.
- ksdlfjöakfd
Sanoma-fani kirjoitti:
http://www.youtube.com/watch?v=XWfUSa7_TMQ&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=i0xx7tb3Ju4&feature=relatedYrityssanomissa on maininta mielenkiintoisesta uudesta mediasta. Reska.fi on kaupunkilehti verkossa, mutta ei vielä, vasta vuodenvaihteessa. Toivottavasti verkkolehteen tulee keskustelufoorumi (ilman rekisteröitymispakkoa) ja toivottavasti se ei kuulu Aina.com:iin. Saadaan ehkä vähän monipuolisempi kuva Hämeenlinnasta. Rohkeita mielipiteitä ja juttuja laidasta laitaan, ehkä?
Kilpailu piristänee markkinoita, tällä hetkellähän sitä ei ole, kun kummatkin kaupunkilehdet ja HäSa kuuluvat samaan kompukseen. Objektiivisuutta ilmassa! - Toivo Korva
ksdlfjöakfd kirjoitti:
Yrityssanomissa on maininta mielenkiintoisesta uudesta mediasta. Reska.fi on kaupunkilehti verkossa, mutta ei vielä, vasta vuodenvaihteessa. Toivottavasti verkkolehteen tulee keskustelufoorumi (ilman rekisteröitymispakkoa) ja toivottavasti se ei kuulu Aina.com:iin. Saadaan ehkä vähän monipuolisempi kuva Hämeenlinnasta. Rohkeita mielipiteitä ja juttuja laidasta laitaan, ehkä?
Kilpailu piristänee markkinoita, tällä hetkellähän sitä ei ole, kun kummatkin kaupunkilehdet ja HäSa kuuluvat samaan kompukseen. Objektiivisuutta ilmassa!http://www.youtube.com/watch?v=hzbGUxz2reo&playnext=1&list=PLD6A06E198F9560CE&index=15
http://www.youtube.com/watch?v=gmetMOw04Ss&playnext=1&list=PLD6A06E198F9560CE&index=16
http://www.youtube.com/watch?v=fQCTShz4O4o&playnext=1&list=PLD6A06E198F9560CE&index=17 - Heidukki
Toivo Korva kirjoitti:
http://www.youtube.com/watch?v=hzbGUxz2reo&playnext=1&list=PLD6A06E198F9560CE&index=15
http://www.youtube.com/watch?v=gmetMOw04Ss&playnext=1&list=PLD6A06E198F9560CE&index=16
http://www.youtube.com/watch?v=fQCTShz4O4o&playnext=1&list=PLD6A06E198F9560CE&index=17Kiitämme kyvykkyydestä kokoomusta. Fantastista:
http://areena.yle.fi/ohjelma/1f48ee1e7be3ff5fc29879c8dac5d782 - Viiva Persuille
Heidukki kirjoitti:
Kiitämme kyvykkyydestä kokoomusta. Fantastista:
http://areena.yle.fi/ohjelma/1f48ee1e7be3ff5fc29879c8dac5d782Suomi ratkoo eurokriisiä. Vieraina kansanedustajat Petteri Orpo (Kok.), Eero Heinäluoma (SDP), Timo Kaunisto (Kesk.) ja Paavo Arhinmäki (Vas.).
* YLE TV1 * Torstai 18.11. klo 21.05 * Kesto 00:43:00 * Esitysaikaa 31 päivää jäljellä
http://areena.yle.fi/player/index.php?clip=1459171&language=fi - Reska.fi
ksdlfjöakfd kirjoitti:
Yrityssanomissa on maininta mielenkiintoisesta uudesta mediasta. Reska.fi on kaupunkilehti verkossa, mutta ei vielä, vasta vuodenvaihteessa. Toivottavasti verkkolehteen tulee keskustelufoorumi (ilman rekisteröitymispakkoa) ja toivottavasti se ei kuulu Aina.com:iin. Saadaan ehkä vähän monipuolisempi kuva Hämeenlinnasta. Rohkeita mielipiteitä ja juttuja laidasta laitaan, ehkä?
Kilpailu piristänee markkinoita, tällä hetkellähän sitä ei ole, kun kummatkin kaupunkilehdet ja HäSa kuuluvat samaan kompukseen. Objektiivisuutta ilmassa!Hienoa jos Hämeenlinnaan saadaan edes nettilehti, joka ei ole HPK:n talutusnuorassa.
- Kepuli pipertäjä
Viiva Persuille kirjoitti:
Suomi ratkoo eurokriisiä. Vieraina kansanedustajat Petteri Orpo (Kok.), Eero Heinäluoma (SDP), Timo Kaunisto (Kesk.) ja Paavo Arhinmäki (Vas.).
* YLE TV1 * Torstai 18.11. klo 21.05 * Kesto 00:43:00 * Esitysaikaa 31 päivää jäljellä
http://areena.yle.fi/player/index.php?clip=1459171&language=fiNousussa kantelomainen haali, laskussa vaali
Voi, mite kesään Ahveniston harjunkupeen kaahuumeteli kafkamaisen tunnelman loi, loi, loi,
kun ympyrää kaahaavain autoin kakofoniasinfonia sibeliaanisen harjun kupeessa soi, soi, soi ...
Hailukanvihriä Kirsikää ei noitten rattaisii kapulaa paa, paa, paa,
konsa Jyrki-boyn povitaskuss lompsan vieress oll Annin kaa saa, saa, saa ...
Kauniston ko rehulast saap Kirsi nyttemmin viel kepuviherrehua,
ni muistaa jyväjemmareitten lisäapulannanostot mahdollistavaa ympäristötukea kehua ...
Maalima pelastuu ja Luonto kiittää,
ympäristötukee vaan lissää, niin kyä vihriäistä sinilevää järviss ja Suomenlahess riittää ... mit kylvää, sit niittää ...
Ja Sibelius maalimalle sulosti soi nytten Lahden kantelomaisesta puisesta konserttihaalista,
Sibeliustalon Lahteen ja sähkö/kaukolämpöherruuden Ruåttiin päästäneet Pravdan puffaamana kerräävät äänet edelleen vaalista ... - Heidukkeinharmi
Reska.fi kirjoitti:
Hienoa jos Hämeenlinnaan saadaan edes nettilehti, joka ei ole HPK:n talutusnuorassa.
Heidukit hermona
- askelten
Heidukkeinharmi kirjoitti:
Heidukit hermona
tuossa uudessa nettilehdessä kuin muissakin Hämeenlinnan lehdylköissä. Eikö se Peltoniemi pyöri siellä sun täällä? Sehän on näköjään pääkkäri.
- Odotanko liikaa?
askelten kirjoitti:
tuossa uudessa nettilehdessä kuin muissakin Hämeenlinnan lehdylköissä. Eikö se Peltoniemi pyöri siellä sun täällä? Sehän on näköjään pääkkäri.
mitä tarkoitat Peltoniemellä, kuuluuko päätoimittaja siis HyväVeli verkostoon?
- Turhake?
Tämän päivän Hämeen Sanomissa, oli kaksin kappalein pakinoita Ruotsin kuninkaallisista. Eiköhän aihe ole loppuun kaluttu. Kaipaan mm. pakinoitsijaa, joka on perillä talousasioista ja kirjoittaa objektiivisesti ja kriittisesti tutkien paikallisista asioista. Vaatii rohkeutta, tietoa ja taitoa, löytyykö lehdeltä ja toimittajista?
Paikallislehdestä pitää löytyä paikallista tietoa, muuten kiusaus tilata Aamulehti tai Hesari voittaa.- ikämajap
20.11 HäSa:n anonyymi kirjoitti keltaisessa muistilapussaan kuinka demarit ovat jälleen niin turkasen pöljiä vaatiessaan Irlannin yritysverotuksen nostoa eduskunnassa käydyssä debatissa. Demareiden olisi kirjoittajan mukaan pitänyt soittaa suoraan Irlannin hallitukseen eikä keskustella asiasta parlamentissä . Tuntuu että nuo muistilapun tarinat ovat jos mahdollista vieläkin älyttömämpiä kuin lehden muut kannanotot.
- €U guudpai
ikämajap kirjoitti:

Miks monopolilehdykkä aliarvio ihmisiä pitämällä jatkuvasti Kaloisen ja Kulmalan (todellinen kovan K:n kykylinja) kissankokosia kuvia esillä vedätyspalstoilla. Niin keskeisiä korvakokoomus- ja metkoja mafian keskushenkilöitä kun ovatkin. Jotka ovat ottaneet elämäntehtäväkseen kerätä ne rikkaiden veronalennusten takia puuttuvat killingit köyhiltä Datsun ja Transit -miehiltä pysäköintimaksuina. Kysykääs niiltä, paljonko ne maksavat pysäköinneistään kuukaudessa!?
Täss on ny sekin pikku pulma, ett meitin köyhien killingit tuntus ny lie imuroidaan Kreikkaan, Irlantiin, Portugaliin, Italiaan jne. ... ettei o mill maksaa mittariin. Ja kannattaa nyt jo varautua markkamaksuun, ko tot €uroo ei koht oo, niinko ei oo koko €U:taka. Ett sillai.
Ja Autotaivastorni Kirstulaan. Kyä siin ko sitimaastureill pörrätään, ni vähän vällii kirstui tarvitaanki. Usevampii satoi keskimäärin per vuos viime vuosikymmeninä. Että hieno homma. - Paratiisiuskovainen
€U guudpai kirjoitti:
Miks monopolilehdykkä aliarvio ihmisiä pitämällä jatkuvasti Kaloisen ja Kulmalan (todellinen kovan K:n kykylinja) kissankokosia kuvia esillä vedätyspalstoilla. Niin keskeisiä korvakokoomus- ja metkoja mafian keskushenkilöitä kun ovatkin. Jotka ovat ottaneet elämäntehtäväkseen kerätä ne rikkaiden veronalennusten takia puuttuvat killingit köyhiltä Datsun ja Transit -miehiltä pysäköintimaksuina. Kysykääs niiltä, paljonko ne maksavat pysäköinneistään kuukaudessa!?
Täss on ny sekin pikku pulma, ett meitin köyhien killingit tuntus ny lie imuroidaan Kreikkaan, Irlantiin, Portugaliin, Italiaan jne. ... ettei o mill maksaa mittariin. Ja kannattaa nyt jo varautua markkamaksuun, ko tot €uroo ei koht oo, niinko ei oo koko €U:taka. Ett sillai.
Ja Autotaivastorni Kirstulaan. Kyä siin ko sitimaastureill pörrätään, ni vähän vällii kirstui tarvitaanki. Usevampii satoi keskimäärin per vuos viime vuosikymmeninä. Että hieno homma.Älkää iniskö, parkkeeramisen kalliiksi taksotuksella on taivaan isän siunaus, onhan Kulmala ja monet muut keskeiset kykypuoluelaiset kirkolliskokoussatraappeinakin lyhentämässä kokoomuksen matkaa paratiisiin.
Ja sehän paratiisi on juur tässä laskeutumassa maan päälle. Ventakkaa vähän. - ootellaan nyt ensin
Paratiisiuskovainen kirjoitti:
Älkää iniskö, parkkeeramisen kalliiksi taksotuksella on taivaan isän siunaus, onhan Kulmala ja monet muut keskeiset kykypuoluelaiset kirkolliskokoussatraappeinakin lyhentämässä kokoomuksen matkaa paratiisiin.
Ja sehän paratiisi on juur tässä laskeutumassa maan päälle. Ventakkaa vähän.Kun en itse kuulu mihinkään verkostoon, ei ole tarkempaa tietoa, aavisteluja vaa. Toivottavasti olenkin väärässä. Katsotaan nyt, millainen siitä lehdykästä tulee.
- Tärkeätä paikallista
ootellaan nyt ensin kirjoitti:
Kun en itse kuulu mihinkään verkostoon, ei ole tarkempaa tietoa, aavisteluja vaa. Toivottavasti olenkin väärässä. Katsotaan nyt, millainen siitä lehdykästä tulee.
Radiossa uutisoidaan näin:
"Hämeenlinna aikoo selvittää konserniyhtiöidensä käytäntöjä. Hämeenlinnan kaupunki pohtii lähiaikoina konserniyhtiöidensä käytäntöjä, lupaa tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Raija Niemi.
Tarkastuslautakunta lähetti osaltaan saamansa Hämeenlinnan Jäähalli Oy:n taloudellista tilaa koskeneen kuntalaiskirjeen tilintarkastajalle tutkittavaksi. . "
Oletan saavani lukea aiheesta huomenna myös HäSa:ta. Mielenkiintoista! - HÄMEENLINNAN HÄIRIÖ!
Tärkeätä paikallista kirjoitti:
Radiossa uutisoidaan näin:
"Hämeenlinna aikoo selvittää konserniyhtiöidensä käytäntöjä. Hämeenlinnan kaupunki pohtii lähiaikoina konserniyhtiöidensä käytäntöjä, lupaa tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Raija Niemi.
Tarkastuslautakunta lähetti osaltaan saamansa Hämeenlinnan Jäähalli Oy:n taloudellista tilaa koskeneen kuntalaiskirjeen tilintarkastajalle tutkittavaksi. . "
Oletan saavani lukea aiheesta huomenna myös HäSa:ta. Mielenkiintoista!Audiatorin toimitusjohtaja oli innostunut puolustamaan alaistensa tekemisiä tämän päivän "maakunnan etusivun" yleisönosastolla...aivan KÄSITTÄMÄTÖN KIRJOITUS KAIKEN KAIKKIAAN, josta saa sen kuvan, että heidän yhtiönsä mielestä kaupungin tilinpäätöksen ei tarvitse täsmätä, ja että kaikkia "vähäisiä liitetietoja" ei tarvitse avata kaupungin tilinpäätöksessä!!!??? VÄÄRIN, VÄÄRIN JA VIELÄ KERRAN VÄÄRIN!!! Hämeenlinnan tulee vaihtaa VÄLITTÖMÄSTI tällainen tarkastusyhteisö sellaiseen, joka tekee työnsä kunnolla, ja jonka ASENNE on erityisesti oikea!!! Hyvä Audiator...emme ole Venäjällä vaan 2010-luvun Suomessa!!!
- HYVÄVELI!
HÄMEENLINNAN HÄIRIÖ! kirjoitti:
Audiatorin toimitusjohtaja oli innostunut puolustamaan alaistensa tekemisiä tämän päivän "maakunnan etusivun" yleisönosastolla...aivan KÄSITTÄMÄTÖN KIRJOITUS KAIKEN KAIKKIAAN, josta saa sen kuvan, että heidän yhtiönsä mielestä kaupungin tilinpäätöksen ei tarvitse täsmätä, ja että kaikkia "vähäisiä liitetietoja" ei tarvitse avata kaupungin tilinpäätöksessä!!!??? VÄÄRIN, VÄÄRIN JA VIELÄ KERRAN VÄÄRIN!!! Hämeenlinnan tulee vaihtaa VÄLITTÖMÄSTI tällainen tarkastusyhteisö sellaiseen, joka tekee työnsä kunnolla, ja jonka ASENNE on erityisesti oikea!!! Hyvä Audiator...emme ole Venäjällä vaan 2010-luvun Suomessa!!!
Tänään oli sitten Tapio Vekan vuoro selitellä, miksi ei ole "asiaperusteita" tehdä erityistilintarkastusta halliyhtiössä; jotain muita perusteita sitten ilmeisesti on!!!???. Kovasti tuntuu olevan herroilla ja rouvilla seliteltävää!!! Nää on kyllä todellisia "hyvävelimikkihiiriä" nää hämeenlinnan johtavat kunnallispoliitikot!!! EROTKAA JA HÄVETKÄÄ jos teillä ei todellakaan ole munaa teettää sitä erityistilintarkastusta ja erottaa sitä leipuria sieltä sähläämästä veronmaksajien rahoilla!!!
- Verolle pantu
HYVÄVELI! kirjoitti:

MOT: Verovapaa vyöhyke
TV1 maanantaina 29.11. klo 20.00
Veroprogressio loppuu tulohuipulla
Moni uskoo, että Suomessa on progressiivinen tuloverotus. Ja näin onkin
suurimalle osalle suomalaisia. Kun tulot nousevat, niin veroprosentti
nousee. Mutta kaikkein suurituloisimpia suomalaisia veroprogressio ei
koske.
MOT: Verovapaa vyöhyke kertoo, miten Suomi on pikku hiljaa luopumassa
vanhasta, jo Adam Smithin hyväksymästä periaatteesta, jonka mukaan
rikkaiden pitäisi maksaa veroja enemmän kuin muiden. Kaikkein
suurituloisimmat, miljoonan tai yli saavat suomalaiset maksavat veroja
keskimäärin noin 29 % eli saman verran kuin ne suomalaiset, joiden
keskimääräinen tulo on noin 45 000 euroa vuodessa.
Tulohuipun matalat verot eivät ole sattumaa, vaan tehtyjen poliittisten
päätösten suora seuraus. Pääomatuloja verotetaan huomattavasti lievemmin
kuin ansiotuloja, koska Ahon hallitus päätti vuonna 1993 eriytetystä
tuloverotuksesta ja Vanhasen hallitus vuonna 2005 listaamattomien yhtiöiden
osinkojen verovapaudesta.
Tukholman yliopiston kansantaloustieteen professori Markus Jäntti pitää
pääomatulojen lievää verotusta keskeisenä syynä eriarvoisuuden kasvuun:
²Eriarvoisuus on nyt samalla tasolla kuin mitä se oli 70-luvun alussa,
jolloin se oli historiallisen korkealla tasolla. Olemme antaneet tuloerojen
kasvaa erittäin nopeasti. Käytännössä tuloerojen kasvua on vauhditettu
veropolitiikalla.²
Heikki Niskakangas, Aalto-yliopiston vero-oikeuden professori ,on myös
parhaillaan loppuraporttiaan viimeistelevän verotuksen kehittämistyöryhmän
eli ns. Hetemäen työryhmän varapuheenjohtaja. Hän pitää
pääomatuloverotuksen ylivoimaisesti suurimpana ongelmana juuri verovapaita
osinkoja:
²Listaamattomasta yhtiöstä saatu osinkotulo on Suomessa verovapaata tuloa
tietyin edellytyksin 90 000:een euroon saakka. Sille ei ole mitään
perusteita ja eikä sellaista ole missään muussa maassa.²
Verotuksen kehittämistyöryhmä esittää verovapaista osingoista luopumista.
Esitys tämän saavutetun edun poistamisesta on jo nyt aiheuttanut
vastaväitteitä:
²Meillä on neljä järjestöä, jotka lobbaavat hyvin voimakkaasti
osinkoverotusta. Ne ovat Elinkeinoelämän keskusliitto, Keskuskauppakamari,
Suomen Yrittäjät ja Perheyritysten liitto. Näiden edustajat tulevat
systemaattisesti tästä ensi vappuun asti, jolloin hallitusneuvotteluja
käydään, olemaan yhteydessä poliitikkoihin ja pyytämään edullisempaa
osinkoverotusta kuin mitä Hetemäen työryhmä esittää. ²
Professori Niskakangas ei halua ennustaa, kuinka esitykselle lopulta käy.
Lisäksi ohjelmassa kerrotaan, mikä on suurin vero ja samalla
huomaamattomin, ja kuinka varallisuusveron korvaaminen kiinteistöverolla
vaikutti tulonjakoon. - silmä tarkkana
Verolle pantu kirjoitti:

vaikutti tulonjakoon.vaikuttaapa vakavalta
- jshjahh
HaSa näyttä taas innostuneen kun jäähalliyhtiön tilintarkastuksen tehneen yhteisön mukaan yhtiön tileissä ei ole mitään hämärää. Se nyt olisikin oikein jymyuutinen jos sama taho joka on tilit tarkastanut myöntäisi tehneensä jotain väärin.
- HYVÄVELI X 10!
Nyt ju.....ta "hämeen sanomat" alkaa raja ylittyä!!! Miten hel....tissä voitte julistaa jäähallikeskustelun poikki lehtenne mielipidepalstalla!!!??? Luuletteko olevanne neuvostoliitosaa vai afganistanissa??? Jompaan kumpaan nimittäin kuulutte toimintatapoinenne! Hauska nähdä tappiota jo nyt tekevan konserninne seuraava tulos, kun ihmiset äänestävät "jaloillaan" eli lopettavat tilaukset teiltä; lehti, netti, puhelin yms!!! Päätoimittaja Uusi-Kilponen olkaa hyvä ja erotkaa ja palatkaa sinne mistä tulitte!!! Meillä on näitä mikkihiiriä täällä hämeenlinnassa jo aivan riittämiin!!!
- Tyhmä kusetettava
HYVÄVELI X 10! kirjoitti:

Tänään "Syyrakki"-Isosuon ja "Gusenina"-Walkamon maineita putsattiin kokosivun kravattisonnikuvilla. Seuratkaa kuvia, niissä piilee aina joku vedätys. Ja miettikää sitäkin, että mitä kuvia ei missään tapauksessa ilmesty sivuille. Haluatteks kuulla, miten nämä vedätykset ja vaikenemiset on käytännössä organisoitu siellä IKL:n ylipää-äänenkannattajassa? Että ketkä ovat ne, jotka ......
- HämptonSuomenVenäjä
Tyhmä kusetettava kirjoitti:
Tänään "Syyrakki"-Isosuon ja "Gusenina"-Walkamon maineita putsattiin kokosivun kravattisonnikuvilla. Seuratkaa kuvia, niissä piilee aina joku vedätys. Ja miettikää sitäkin, että mitä kuvia ei missään tapauksessa ilmesty sivuille. Haluatteks kuulla, miten nämä vedätykset ja vaikenemiset on käytännössä organisoitu siellä IKL:n ylipää-äänenkannattajassa? Että ketkä ovat ne, jotka ......
Lopeta jo selittely, ei auta.
Mitähän Julisen Sanan Neuvosto sanoisi Kari Ilkkalan vastineen julkaisematta jättämisestä. Jos joku ei huomannut, niin Halliyhtiö kirjoittelu sai lisää surkuhupaisia piirteitä, kun Hämeen Sanomat kieltäytyi julkaisemasta Ilkkalan vastinetta paperilehdessä.
Show sen kun paranee, kohta Iltapäivälehdetkin kiinnostuu...lisää puita vaan pesään! - Entinen nahkuri
HämptonSuomenVenäjä kirjoitti:
Lopeta jo selittely, ei auta.
Mitähän Julisen Sanan Neuvosto sanoisi Kari Ilkkalan vastineen julkaisematta jättämisestä. Jos joku ei huomannut, niin Halliyhtiö kirjoittelu sai lisää surkuhupaisia piirteitä, kun Hämeen Sanomat kieltäytyi julkaisemasta Ilkkalan vastinetta paperilehdessä.
Show sen kun paranee, kohta Iltapäivälehdetkin kiinnostuu...lisää puita vaan pesään!Koko lehti on aivan ,olkoon sanomatta mistä.Jos te luulette että jäähallikeskustelu loppuu,niin väärässä olette.Minä ainakin soittelen iltapäivälehtiin että rupeevat tutkimaan missä täällä käpykylässä todella mennään.Helvetti että rupeaa kyrsiin nämä Hämeenlinnan asiat,ei tässä meinaa enään nahoissaan pysyä.
- Mielestäni!
HämptonSuomenVenäjä kirjoitti:
Lopeta jo selittely, ei auta.
Mitähän Julisen Sanan Neuvosto sanoisi Kari Ilkkalan vastineen julkaisematta jättämisestä. Jos joku ei huomannut, niin Halliyhtiö kirjoittelu sai lisää surkuhupaisia piirteitä, kun Hämeen Sanomat kieltäytyi julkaisemasta Ilkkalan vastinetta paperilehdessä.
Show sen kun paranee, kohta Iltapäivälehdetkin kiinnostuu...lisää puita vaan pesään!Suurin osa hämeenlinnalaisista eivät lue nettilehteä, blogeja tai näitä Suomi24 tekstejä. He lukevat paperiversiota ja heillä on nyt sellainen käsitys, että Hämeenlinnassa asioita hoidetaan kunnolla. Suhmurointia ei harrasteta, ainakaan enempää kuin kunnallishallinnoissa yleensä. Tähänhän Ilkalan vastineen sensuroinnilla pyrittiinkin. Eipä ole ensimmäinen kerta, kun mielipidesivuilla ei julkaista eräinen nimeltämainitsemattomien henkilöiden mieltymysten vastaisia kirjoituksia. Tällaisella touhulla on oma nimitys, mutta jääkön nyt sanomatta.
Tässä vaiheessa on normaalisti alkanut psykolginen vähättely ja salaliittoteoria vihjailu, kriittisesti ajattelevia kohtaan. Tämän tarkoituksena on nopeasti käännyttää se omilla aivoillaan ajattelevien joukko, joka on alkanut epäillä asoiden hoidon oikeellisuutta. Kukapa nyt haluaisi leimautua omituiseksi hörhöksi. Touhu ei ole paljon muuttunut kouluaikaisesta...
Nyt on, harmittavasti, kaupungin johdon toimia alkanut epäillä niin moni, jo tunnetusti fiksu ihminen, että tätä lumipalloefektiä on vaikea pysäyttää. Yhä useampi fiksu on uskaltanut avata suunsa (lähestyvillä vaaleillahan ei ole tässä mitään merkitystä :) ).
Tilit on annettava tarkastettavaksi puolueettomalla taholla ja veroeurojen väärinkäyttö on loputtava. Toistuvasti ja tarkoituksella rikkeen tehneet ovat rangaistava. Mikäli Suomi on oikeusvaltio. - tsot
Mielestäni! kirjoitti:
Suurin osa hämeenlinnalaisista eivät lue nettilehteä, blogeja tai näitä Suomi24 tekstejä. He lukevat paperiversiota ja heillä on nyt sellainen käsitys, että Hämeenlinnassa asioita hoidetaan kunnolla. Suhmurointia ei harrasteta, ainakaan enempää kuin kunnallishallinnoissa yleensä. Tähänhän Ilkalan vastineen sensuroinnilla pyrittiinkin. Eipä ole ensimmäinen kerta, kun mielipidesivuilla ei julkaista eräinen nimeltämainitsemattomien henkilöiden mieltymysten vastaisia kirjoituksia. Tällaisella touhulla on oma nimitys, mutta jääkön nyt sanomatta.
Tässä vaiheessa on normaalisti alkanut psykolginen vähättely ja salaliittoteoria vihjailu, kriittisesti ajattelevia kohtaan. Tämän tarkoituksena on nopeasti käännyttää se omilla aivoillaan ajattelevien joukko, joka on alkanut epäillä asoiden hoidon oikeellisuutta. Kukapa nyt haluaisi leimautua omituiseksi hörhöksi. Touhu ei ole paljon muuttunut kouluaikaisesta...
Nyt on, harmittavasti, kaupungin johdon toimia alkanut epäillä niin moni, jo tunnetusti fiksu ihminen, että tätä lumipalloefektiä on vaikea pysäyttää. Yhä useampi fiksu on uskaltanut avata suunsa (lähestyvillä vaaleillahan ei ole tässä mitään merkitystä :) ).
Tilit on annettava tarkastettavaksi puolueettomalla taholla ja veroeurojen väärinkäyttö on loputtava. Toistuvasti ja tarkoituksella rikkeen tehneet ovat rangaistava. Mikäli Suomi on oikeusvaltio.Ehkä Hämeen sanomaton on HPK-perheen oma lehti.
Joku blondi radiossa mainosti "HPK-perhe voittaa ..(jonkun)" , se sano ton mainoslauseen ihan tirskahtamatta, meinasin ajaa ojaan.
Mikä ..tin HPK-perhe, paljon riitaisampaa perhettä saa hakea. Isä ja setä puuhaa remonttia toisten piikkin luvatta, blondiäiti positiivistelee radiossa, kersat vaihtelevalla menestyksellä missä kukakin, yksi pitkätukka ei edes osaa päättää olisko futis vai lätkä, ehkä lätkä. - kertoo kaiken
Mielestäni! kirjoitti:
Suurin osa hämeenlinnalaisista eivät lue nettilehteä, blogeja tai näitä Suomi24 tekstejä. He lukevat paperiversiota ja heillä on nyt sellainen käsitys, että Hämeenlinnassa asioita hoidetaan kunnolla. Suhmurointia ei harrasteta, ainakaan enempää kuin kunnallishallinnoissa yleensä. Tähänhän Ilkalan vastineen sensuroinnilla pyrittiinkin. Eipä ole ensimmäinen kerta, kun mielipidesivuilla ei julkaista eräinen nimeltämainitsemattomien henkilöiden mieltymysten vastaisia kirjoituksia. Tällaisella touhulla on oma nimitys, mutta jääkön nyt sanomatta.
Tässä vaiheessa on normaalisti alkanut psykolginen vähättely ja salaliittoteoria vihjailu, kriittisesti ajattelevia kohtaan. Tämän tarkoituksena on nopeasti käännyttää se omilla aivoillaan ajattelevien joukko, joka on alkanut epäillä asoiden hoidon oikeellisuutta. Kukapa nyt haluaisi leimautua omituiseksi hörhöksi. Touhu ei ole paljon muuttunut kouluaikaisesta...
Nyt on, harmittavasti, kaupungin johdon toimia alkanut epäillä niin moni, jo tunnetusti fiksu ihminen, että tätä lumipalloefektiä on vaikea pysäyttää. Yhä useampi fiksu on uskaltanut avata suunsa (lähestyvillä vaaleillahan ei ole tässä mitään merkitystä :) ).
Tilit on annettava tarkastettavaksi puolueettomalla taholla ja veroeurojen väärinkäyttö on loputtava. Toistuvasti ja tarkoituksella rikkeen tehneet ovat rangaistava. Mikäli Suomi on oikeusvaltio.Hämeenlinnassa kaiken suhmuroinnin ja kabinettipelin kytkee yhteen yksi nimi.
Henkilö joka on viimeisen kymmenen - viidentoista vuoden aikana ollut melkein joka paikassa mukana Hämeenlinnan vallankahvassa säätämässä (ja HPK:n). Ja jonka ympärillä lähes kaikki vaikenevat.. pelostako ?
Arvaako kukaan kenestä on kyse ?
Sen typpin tekemiset kun läpivalaistaisiin niin johan tulisi lähes joka kähmintään selkoa.
Ja tästä tyypistä HäSa on tehnyt melkein puolijumalan. - Mätä poies
kertoo kaiken kirjoitti:
Hämeenlinnassa kaiken suhmuroinnin ja kabinettipelin kytkee yhteen yksi nimi.
Henkilö joka on viimeisen kymmenen - viidentoista vuoden aikana ollut melkein joka paikassa mukana Hämeenlinnan vallankahvassa säätämässä (ja HPK:n). Ja jonka ympärillä lähes kaikki vaikenevat.. pelostako ?
Arvaako kukaan kenestä on kyse ?
Sen typpin tekemiset kun läpivalaistaisiin niin johan tulisi lähes joka kähmintään selkoa.
Ja tästä tyypistä HäSa on tehnyt melkein puolijumalan.No nythän alkaa tulla jo sellaista arvokasta sisäpiiritietoa, jotta tämä koko kuva saatas selväksi, niin että voitaisiin ryhtyä tarvittaviin toimiin mädän poistamiseksi.
Että yksilöityä tietoa vaan lisää tiskiin niiltä, jotka tietää. Tämähän kun pitää ehdottomasti penkoa pohjia myöten Hämeen Sanoman pysäytyspyynnöistä huolimatta. Tai siis oikeastaan juuri sen vuoksi. - tuli mieleen.
Mätä poies kirjoitti:
No nythän alkaa tulla jo sellaista arvokasta sisäpiiritietoa, jotta tämä koko kuva saatas selväksi, niin että voitaisiin ryhtyä tarvittaviin toimiin mädän poistamiseksi.
Että yksilöityä tietoa vaan lisää tiskiin niiltä, jotka tietää. Tämähän kun pitää ehdottomasti penkoa pohjia myöten Hämeen Sanoman pysäytyspyynnöistä huolimatta. Tai siis oikeastaan juuri sen vuoksi.Mieleen tulee yksi nimi joka sopisi kuvaukseen, Harri Lintumäki
Eikös se ole ollut mukana vähän joka asiassa Hämeenlinnan seudulla viimeset 15 vuotta ja HPK:ssa sekä vaikka missä kähminnässä. Jos joku uskaltais tän tohuja julkistaa niin saattas tulla varmaan ainakin 90 % kaikkista seudun kähminnöistä esille.
En ainakaan keksi toista saman veroista nimeä. Eikös HäSän päätoimittajakin ole sen kavereita. - ketjun:
tuli mieleen. kirjoitti:
Mieleen tulee yksi nimi joka sopisi kuvaukseen, Harri Lintumäki
Eikös se ole ollut mukana vähän joka asiassa Hämeenlinnan seudulla viimeset 15 vuotta ja HPK:ssa sekä vaikka missä kähminnässä. Jos joku uskaltais tän tohuja julkistaa niin saattas tulla varmaan ainakin 90 % kaikkista seudun kähminnöistä esille.
En ainakaan keksi toista saman veroista nimeä. Eikös HäSän päätoimittajakin ole sen kavereita."Hallinto-oikeus: Sara Syyrakin irtisanominen lainvastaista", jonka on aloittanut nimimerkki "Seneca osui..." ja sama henkilö on pitänyt keskustelua siinä ketjussa (tosin eri nimimerkeillä) ahkerasti ja asiantuntevasti yllä, niin silloin tietää jo hyvin paljon Hämeenlinnan hallintokuvioista. Eli koko mätäpaise alkaa vahvasti löyhkätä.
Suositan. - Ota suuhun? Okei joo
kertoo kaiken kirjoitti:
Hämeenlinnassa kaiken suhmuroinnin ja kabinettipelin kytkee yhteen yksi nimi.
Henkilö joka on viimeisen kymmenen - viidentoista vuoden aikana ollut melkein joka paikassa mukana Hämeenlinnan vallankahvassa säätämässä (ja HPK:n). Ja jonka ympärillä lähes kaikki vaikenevat.. pelostako ?
Arvaako kukaan kenestä on kyse ?
Sen typpin tekemiset kun läpivalaistaisiin niin johan tulisi lähes joka kähmintään selkoa.
Ja tästä tyypistä HäSa on tehnyt melkein puolijumalan.Onks tää se sama tyyppi, joka Mikaa on kairannut linnassa hä?
- Juupa juu
Allal Liuhalan aikana Hämeen Sanomat oli vielä hyvä lehti. Oli ilmeisesti sen verran vahavaluontoinen persoona ettei ulkopuoliset pystyneet vaikuttamaan. Sitten kun Liuhala jäi eläkkeelle alkoi nopea alamäki. Taso nousi Olli-Pekka Behmin aikaan, mutta Behm savustettiin pihalle ja päätoimittajan ura jäi aika lyhyeksi.
- Muutosta odotellessa
Kuulin samantyylisiä kommentteja Olli-Pekka Behmistä, muualtamuuttaneena en osannut ihmetellä asioita vielä silloin. Sitten seurasin Syyrakin tapausta ja Ahveniston moottorirata juttua, nyt sitten Jäähalli-asiaa yms. Ja voin sanoa sivullisen näkökulmasta, että en ole moista HyväVeli -verkostotouhua ennen tavannut. Hämeenlinnalaiset taitavat olla aika tallukoita, kun tällaisen hyväksyvät. Ja Hämeen Sanomat on aivan talutusnuorassa.
- dfgdfjdf11
Muutosta odotellessa kirjoitti:

On totta että O-P Behmin aika HäSa:ssa oli suhteellisen puolueettoman journalismin aikakausi. Nostaisin kuitenkin hänen seuraajansa, Kari Väisäsen vielä astetta korkeammalle. Väisänen toi mukanaan lehteen todella tuoreita ajatuksia ja tuuletti Terttu Häkkisen jälkeen lehden ummehtunutta linjaa ovet paukkuen.
Ajattelin jo tuolloin että ainan patamustat papparaiset savustavat Väisäsen varmasti äkkiä ulos. No Väisänen taisi olla päätoimittajana sitten HäSa:ssa peräti vuoden päivät. Tämä nykyinen Rauman raakkihan on tehnyt lehdestä puhtaasti journalismin irvikuvan. Onni onnettomuudessa lienee että kaverilla on enää muutama vuosi eläkeikään.
Kaiken lisäksi lehti hoitaa erilaisten toimijoiden edunvalvontaa niin tökeröllä tavalla, että jo dementoitunut koomapotilaskin tajuaa mistä on kyse. - pdalkjgå
dfgdfjdf11 kirjoitti:
On totta että O-P Behmin aika HäSa:ssa oli suhteellisen puolueettoman journalismin aikakausi. Nostaisin kuitenkin hänen seuraajansa, Kari Väisäsen vielä astetta korkeammalle. Väisänen toi mukanaan lehteen todella tuoreita ajatuksia ja tuuletti Terttu Häkkisen jälkeen lehden ummehtunutta linjaa ovet paukkuen.
Ajattelin jo tuolloin että ainan patamustat papparaiset savustavat Väisäsen varmasti äkkiä ulos. No Väisänen taisi olla päätoimittajana sitten HäSa:ssa peräti vuoden päivät. Tämä nykyinen Rauman raakkihan on tehnyt lehdestä puhtaasti journalismin irvikuvan. Onni onnettomuudessa lienee että kaverilla on enää muutama vuosi eläkeikään.
Kaiken lisäksi lehti hoitaa erilaisten toimijoiden edunvalvontaa niin tökeröllä tavalla, että jo dementoitunut koomapotilaskin tajuaa mistä on kyse.Ilmankos ko. herrat eivät kauaa päätoimittajan palleilla ollut. Harmi.
Hyvä tuo dementoitunut koomapotilas :). Olen pohtinut eikö täällä Hämptonissa tajuta vai eikö välitetä. Toivottavasti ei ainakaan ajatella, että mitään ei voida, se on niin taantumuksellista.
Vaarallista suhmurointia, eihän paperilehtien tulevaisuus muutenkaan ole ruusuinen. Minulla on tuttavia, jotka aamukahvipöydässä avaavat läppärin ja lukevat päivän uutiset. - Kusetus riittää
pdalkjgå kirjoitti:
Ilmankos ko. herrat eivät kauaa päätoimittajan palleilla ollut. Harmi.
Hyvä tuo dementoitunut koomapotilas :). Olen pohtinut eikö täällä Hämptonissa tajuta vai eikö välitetä. Toivottavasti ei ainakaan ajatella, että mitään ei voida, se on niin taantumuksellista.
Vaarallista suhmurointia, eihän paperilehtien tulevaisuus muutenkaan ole ruusuinen. Minulla on tuttavia, jotka aamukahvipöydässä avaavat läppärin ja lukevat päivän uutiset.Kerätään kolehti ja pannaan maksullinen ilmoitus Hämeen Sanomiin, missä vaaditaan jääkiekon erityistilintarkastusta ja kehotetaan ihmisiä lopettamaan lehtitilauksensa!
- jälleen
Kusetus riittää kirjoitti:
Kerätään kolehti ja pannaan maksullinen ilmoitus Hämeen Sanomiin, missä vaaditaan jääkiekon erityistilintarkastusta ja kehotetaan ihmisiä lopettamaan lehtitilauksensa!
HäSa:n keskusteluissa on 3.12 lähtien ollut käynnissä ketju nimeltä "HämeenSanomien yleisönosasto lehdessä". Se on herkullista luettavaa.
Siinä Ilkkala kyntää taas Kiemungin maan rakoon tosi nautittavasti. - Hämeenlinnan Häiriö!
jälleen kirjoitti:
HäSa:n keskusteluissa on 3.12 lähtien ollut käynnissä ketju nimeltä "HämeenSanomien yleisönosasto lehdessä". Se on herkullista luettavaa.
Siinä Ilkkala kyntää taas Kiemungin maan rakoon tosi nautittavasti."Maakunnan etusivu" oli päättänyt sitten kutsua mylläri Hassisen "vieraakseen" kirjoittamaan kunnan päättäjien tehtävistä ja rooleista yleistä hömppää!!!??? Jälleen kerran aivan järkyttävää lukijoiden aliarviointia; jokainen selväjärkinen tajuaa, että tarkoitus on hillitä laineita ja painetta jäähallicasen ympärillä! No, katsotaan mitä Ilkkala saa irti Audiatorin lausunnosta!!!
- Vallan Kumous
Hämeenlinnan Häiriö! kirjoitti:
"Maakunnan etusivu" oli päättänyt sitten kutsua mylläri Hassisen "vieraakseen" kirjoittamaan kunnan päättäjien tehtävistä ja rooleista yleistä hömppää!!!??? Jälleen kerran aivan järkyttävää lukijoiden aliarviointia; jokainen selväjärkinen tajuaa, että tarkoitus on hillitä laineita ja painetta jäähallicasen ympärillä! No, katsotaan mitä Ilkkala saa irti Audiatorin lausunnosta!!!
Meillä tämän kusetus-, kähmintä-, vedätys- ja salailumonopolilehdykän lukijoina ja tilaajina on valta lehden suhteen. Kuni Pohjantähden vakuuttajilla on vakuutusyhtiöönsä.
Ehdotukseni on: ulkoistetaan Hämeen Sanomat. Me voimme tehdä sen, voimme kernaasti ottaa takaisin lehden meiltä kaappaaman vallan, jota se on häikäilemättömästi käyttänyt omiin ahneudesta kumpuaviin tarkoituksiin, joista monet ovat seutukunnan asukkaille kovin, kovin vahingollisia. - sdfgsdfh
Vallan Kumous kirjoitti:
Meillä tämän kusetus-, kähmintä-, vedätys- ja salailumonopolilehdykän lukijoina ja tilaajina on valta lehden suhteen. Kuni Pohjantähden vakuuttajilla on vakuutusyhtiöönsä.
Ehdotukseni on: ulkoistetaan Hämeen Sanomat. Me voimme tehdä sen, voimme kernaasti ottaa takaisin lehden meiltä kaappaaman vallan, jota se on häikäilemättömästi käyttänyt omiin ahneudesta kumpuaviin tarkoituksiin, joista monet ovat seutukunnan asukkaille kovin, kovin vahingollisia.Eihän mikään muutu niin kauan kuin tilaajia riittää. EK ja Hämeenlinnan valtaklikki saavat äänensä kuuluviin.
- väärä ihminen
sdfgsdfh kirjoitti:
Eihän mikään muutu niin kauan kuin tilaajia riittää. EK ja Hämeenlinnan valtaklikki saavat äänensä kuuluviin.
haukkumaan Hämeen Sanomia kun en enää 6 vuoteen ole sitä mainoslehdykkää tilannut. Baarissa joskus katselen, että siinä aika kiva vaikein sudoku, toisinaan, mutta muuten ei sitten yhtikäs mitään, mihin rahana tuhlaisin.
- uecoirm
Hämeenlinnan Häiriö! kirjoitti:
"Maakunnan etusivu" oli päättänyt sitten kutsua mylläri Hassisen "vieraakseen" kirjoittamaan kunnan päättäjien tehtävistä ja rooleista yleistä hömppää!!!??? Jälleen kerran aivan järkyttävää lukijoiden aliarviointia; jokainen selväjärkinen tajuaa, että tarkoitus on hillitä laineita ja painetta jäähallicasen ympärillä! No, katsotaan mitä Ilkkala saa irti Audiatorin lausunnosta!!!
Joopa joo. Hassinen käskee "lopettamaan perusteettomat epäluulot virkamiehiä kohtaan". Hehkuttaa Hellsteniä ja Isosuota ja kirjoittaa: "muuttajat perustelevat ratkaisunsa Hämeenlinnan sijainnilla, mutta myös asumisen laadulla, hyvillä kulttuuri- ja viihdepalveluilla ja laadukkailla harrastumahdollisuuksilla."
Just just muutettiin tänne ihan HPK:n ja Verkatehtaan vuoksi :) Eiköhän työkuviot ole ne jotka ratkaisevat suurimmaksi osaksi muutot. Tänne tullessamme pidin HPK:sta, en pidä enää.
Jokseenkin tarkoitushakuista, lapsellista, nuoleskelua minun mielestäni, mutta enpä muuta odottanutkaan tältä jutulta.
Seuraavaksi Vierailijana on varmaan Kari Ilkkala, vai mitä demokraattinen, objektiivinen HäSa?
Toivon todellakin että seuraavassa valtuustossa on näitä Hassisen inhoamia jarrumiehiä ja -naisia. Enkä nyt toivo kehityksen taantumista vaan toisenlaista jarruttelua.... - linna odottaa
uecoirm kirjoitti:
Joopa joo. Hassinen käskee "lopettamaan perusteettomat epäluulot virkamiehiä kohtaan". Hehkuttaa Hellsteniä ja Isosuota ja kirjoittaa: "muuttajat perustelevat ratkaisunsa Hämeenlinnan sijainnilla, mutta myös asumisen laadulla, hyvillä kulttuuri- ja viihdepalveluilla ja laadukkailla harrastumahdollisuuksilla."
Just just muutettiin tänne ihan HPK:n ja Verkatehtaan vuoksi :) Eiköhän työkuviot ole ne jotka ratkaisevat suurimmaksi osaksi muutot. Tänne tullessamme pidin HPK:sta, en pidä enää.
Jokseenkin tarkoitushakuista, lapsellista, nuoleskelua minun mielestäni, mutta enpä muuta odottanutkaan tältä jutulta.
Seuraavaksi Vierailijana on varmaan Kari Ilkkala, vai mitä demokraattinen, objektiivinen HäSa?
Toivon todellakin että seuraavassa valtuustossa on näitä Hassisen inhoamia jarrumiehiä ja -naisia. Enkä nyt toivo kehityksen taantumista vaan toisenlaista jarruttelua....Mitä muuta tältä juoksupojalta voi odottaa kun perseen nuolemista.Eihän sitä muuten kouluja käymätön pääsisi johtajaksi.Eiköhän nämä samat pellet äänestä tätä Hämeenlinnan suur" miestä " seuraavissakin vaaleissa.Erityistilintarkastusta odotellaan,eiköhän se sieltä vielä tule.
- rakkikoirat,
linna odottaa kirjoitti:
Mitä muuta tältä juoksupojalta voi odottaa kun perseen nuolemista.Eihän sitä muuten kouluja käymätön pääsisi johtajaksi.Eiköhän nämä samat pellet äänestä tätä Hämeenlinnan suur" miestä " seuraavissakin vaaleissa.Erityistilintarkastusta odotellaan,eiköhän se sieltä vielä tule.
jotka olemme jo päässeet HäSa:rin sivuillekin.
Hämeen sanomien toimittaj Hanna Anttila-Andersson on omistanut meille kokonaisen jutun.
Tietenkään en ole sitä nähnyt, mutta Hämeen Sanomien keskusteluissa Ilkkala kommentoi sitä tapansa mukaan nasevasti ja osuvasti. Vilkaiskaapa sinne. - sdsdf333
rakkikoirat, kirjoitti:
jotka olemme jo päässeet HäSa:rin sivuillekin.
Hämeen sanomien toimittaj Hanna Anttila-Andersson on omistanut meille kokonaisen jutun.
Tietenkään en ole sitä nähnyt, mutta Hämeen Sanomien keskusteluissa Ilkkala kommentoi sitä tapansa mukaan nasevasti ja osuvasti. Vilkaiskaapa sinne.Luin tuon H A-A:n jutun. Toimittaja tuntui olevan kovin tohkeissaan - oli ikääkuin keksinuyt että demokratia ja sananvapaus on nyt saapunut sitten myös Hämeenlinnaan. Asoista saa olla ihan HäSa:n luvalla erimieltä.
Toki toimittaja muistaa sentään tuttuun HäSa- tyyliin mainita että toisinajattelijoista suurin osa on vain rakkikoiria, mutta että jokunen heistä saattaa olla jopa aidosti eri mieltä asioista. - toivonut,
sdsdf333 kirjoitti:
Luin tuon H A-A:n jutun. Toimittaja tuntui olevan kovin tohkeissaan - oli ikääkuin keksinuyt että demokratia ja sananvapaus on nyt saapunut sitten myös Hämeenlinnaan. Asoista saa olla ihan HäSa:n luvalla erimieltä.
Toki toimittaja muistaa sentään tuttuun HäSa- tyyliin mainita että toisinajattelijoista suurin osa on vain rakkikoiria, mutta että jokunen heistä saattaa olla jopa aidosti eri mieltä asioista.että toimittaja olisi kertonut, mitkä koirat ovat rakkikoiria, mitkä muita koiria.
Mutta siitä olen varma, että rakkikoiratkaan eivät hauku, jos ei ole mitään aihetta. - abcde12345
toivonut, kirjoitti:
että toimittaja olisi kertonut, mitkä koirat ovat rakkikoiria, mitkä muita koiria.
Mutta siitä olen varma, että rakkikoiratkaan eivät hauku, jos ei ole mitään aihetta.Tämän päivän YLE- uutisissa kerrottiin kuinka Suomessa on huono-osaisimpien kohdalla palattu 70- luvun tasolle, ja eriarvoistuminen on euroopan nopeinta.
Tämähän on taas niitä uutisia joita HaSa ei sivuillaan viljele - toimitus poksauttaa korkeintaan shamppanjapullon uutisen kunniaksi. - hame päälle
abcde12345 kirjoitti:
Tämän päivän YLE- uutisissa kerrottiin kuinka Suomessa on huono-osaisimpien kohdalla palattu 70- luvun tasolle, ja eriarvoistuminen on euroopan nopeinta.
Tämähän on taas niitä uutisia joita HaSa ei sivuillaan viljele - toimitus poksauttaa korkeintaan shamppanjapullon uutisen kunniaksi.Ei ole ihme jos poksauttelee,onhan siellä suurmies toimittaja Peltonen.Suorastaan vi....aa tämän "suurmiehen kirjoitukset.
- HML:n puolesta
uecoirm kirjoitti:
Joopa joo. Hassinen käskee "lopettamaan perusteettomat epäluulot virkamiehiä kohtaan". Hehkuttaa Hellsteniä ja Isosuota ja kirjoittaa: "muuttajat perustelevat ratkaisunsa Hämeenlinnan sijainnilla, mutta myös asumisen laadulla, hyvillä kulttuuri- ja viihdepalveluilla ja laadukkailla harrastumahdollisuuksilla."
Just just muutettiin tänne ihan HPK:n ja Verkatehtaan vuoksi :) Eiköhän työkuviot ole ne jotka ratkaisevat suurimmaksi osaksi muutot. Tänne tullessamme pidin HPK:sta, en pidä enää.
Jokseenkin tarkoitushakuista, lapsellista, nuoleskelua minun mielestäni, mutta enpä muuta odottanutkaan tältä jutulta.
Seuraavaksi Vierailijana on varmaan Kari Ilkkala, vai mitä demokraattinen, objektiivinen HäSa?
Toivon todellakin että seuraavassa valtuustossa on näitä Hassisen inhoamia jarrumiehiä ja -naisia. Enkä nyt toivo kehityksen taantumista vaan toisenlaista jarruttelua....Jarrumiehelle ja muillekin tiedoksi, ne ovat eri juttuja. Kyllä HPK kuitenkin on se meidän alueen mainoskortti, kun tekemisissä ollaan muun Suomen kanssa. Ei juuri ole minulla ollut tapaamisia muun Suomen kanssa ilman, että aihe kääntyy jossain vaiheessa HPK:n menestykseen pienenä paikkakuntana ja seurana. Hävetkää HPK:n mollaajat.
Halliyhtiö on oma juttunsa, HPK käyttää tottakai sen palveluja. Ja jos sattuu olemaan toimekkaita ihmisiä, kuten esim. Lintumäki, niin tottakai he yleensä hoitelevat asioita monissa eri paikoissa. Muut täällä rakkikoirana heitä haukkuu, eivätkä todellakaan tee yhdenkään asian eteen mitään muuta kun täällä räksöttää. Jos siitä kiksejä saatte, niin hyvä teille. Enkä lopeta Hämeen Sanomienkaan tilausta, koska ei ole tarvetta. Ja teillä jotka ette sitä lue, niin loppuu teilläkin ne räksötyksen aiheet. Tai tuskin ne mihinkään loppuu, kyllä rakkikoirat aina uuden kohteen löytää.
Ja minkäs takia kaupungin ei olisi pitänyt niitä ylimääräisiä rahoja saada siihen halliremppaan? Minun ymmärtääkseni kyse oli ihan normaalista työn aikana havaituista lisätarpeista, ongelmista, jotka paljastuivat, kun rakenteita avattiin. Olisiko pitänyt olla joku selvänäkijä, että piilossa olevat ongelmat olisi havaittu silloin kun projektiin rahaa anottiin. Sattuu vaan olemaan ihan normaaleja kuluja vanhoja rakennuksia korjattaessa. Tällä kertaa vähän enemmän niitä piilo-ongelmia, mihin normaalisti vanhan saneerauksessa varaudutaan. mutta sehän on joillekin ylivoimaisen vaikeata ymmärtää.
Joten rakkikoirat, tehkää jotain muutakin kun räksötätte, alkakaa oikeasti vaikuttamaan asioihin! Jos muutoksia haluatte, niitä saa vain toimimalla, ei täällä räköttämällä. - Huohvanainen
HML:n puolesta kirjoitti:
Jarrumiehelle ja muillekin tiedoksi, ne ovat eri juttuja. Kyllä HPK kuitenkin on se meidän alueen mainoskortti, kun tekemisissä ollaan muun Suomen kanssa. Ei juuri ole minulla ollut tapaamisia muun Suomen kanssa ilman, että aihe kääntyy jossain vaiheessa HPK:n menestykseen pienenä paikkakuntana ja seurana. Hävetkää HPK:n mollaajat.
Halliyhtiö on oma juttunsa, HPK käyttää tottakai sen palveluja. Ja jos sattuu olemaan toimekkaita ihmisiä, kuten esim. Lintumäki, niin tottakai he yleensä hoitelevat asioita monissa eri paikoissa. Muut täällä rakkikoirana heitä haukkuu, eivätkä todellakaan tee yhdenkään asian eteen mitään muuta kun täällä räksöttää. Jos siitä kiksejä saatte, niin hyvä teille. Enkä lopeta Hämeen Sanomienkaan tilausta, koska ei ole tarvetta. Ja teillä jotka ette sitä lue, niin loppuu teilläkin ne räksötyksen aiheet. Tai tuskin ne mihinkään loppuu, kyllä rakkikoirat aina uuden kohteen löytää.
Ja minkäs takia kaupungin ei olisi pitänyt niitä ylimääräisiä rahoja saada siihen halliremppaan? Minun ymmärtääkseni kyse oli ihan normaalista työn aikana havaituista lisätarpeista, ongelmista, jotka paljastuivat, kun rakenteita avattiin. Olisiko pitänyt olla joku selvänäkijä, että piilossa olevat ongelmat olisi havaittu silloin kun projektiin rahaa anottiin. Sattuu vaan olemaan ihan normaaleja kuluja vanhoja rakennuksia korjattaessa. Tällä kertaa vähän enemmän niitä piilo-ongelmia, mihin normaalisti vanhan saneerauksessa varaudutaan. mutta sehän on joillekin ylivoimaisen vaikeata ymmärtää.
Joten rakkikoirat, tehkää jotain muutakin kun räksötätte, alkakaa oikeasti vaikuttamaan asioihin! Jos muutoksia haluatte, niitä saa vain toimimalla, ei täällä räköttämällä.-Ja vittu sulle mitään Hämeen Sanomia edes tule helvetin KÖYHÄ!!!!
- Mur mur mur mur mur
HML:n puolesta kirjoitti:
Jarrumiehelle ja muillekin tiedoksi, ne ovat eri juttuja. Kyllä HPK kuitenkin on se meidän alueen mainoskortti, kun tekemisissä ollaan muun Suomen kanssa. Ei juuri ole minulla ollut tapaamisia muun Suomen kanssa ilman, että aihe kääntyy jossain vaiheessa HPK:n menestykseen pienenä paikkakuntana ja seurana. Hävetkää HPK:n mollaajat.
Halliyhtiö on oma juttunsa, HPK käyttää tottakai sen palveluja. Ja jos sattuu olemaan toimekkaita ihmisiä, kuten esim. Lintumäki, niin tottakai he yleensä hoitelevat asioita monissa eri paikoissa. Muut täällä rakkikoirana heitä haukkuu, eivätkä todellakaan tee yhdenkään asian eteen mitään muuta kun täällä räksöttää. Jos siitä kiksejä saatte, niin hyvä teille. Enkä lopeta Hämeen Sanomienkaan tilausta, koska ei ole tarvetta. Ja teillä jotka ette sitä lue, niin loppuu teilläkin ne räksötyksen aiheet. Tai tuskin ne mihinkään loppuu, kyllä rakkikoirat aina uuden kohteen löytää.
Ja minkäs takia kaupungin ei olisi pitänyt niitä ylimääräisiä rahoja saada siihen halliremppaan? Minun ymmärtääkseni kyse oli ihan normaalista työn aikana havaituista lisätarpeista, ongelmista, jotka paljastuivat, kun rakenteita avattiin. Olisiko pitänyt olla joku selvänäkijä, että piilossa olevat ongelmat olisi havaittu silloin kun projektiin rahaa anottiin. Sattuu vaan olemaan ihan normaaleja kuluja vanhoja rakennuksia korjattaessa. Tällä kertaa vähän enemmän niitä piilo-ongelmia, mihin normaalisti vanhan saneerauksessa varaudutaan. mutta sehän on joillekin ylivoimaisen vaikeata ymmärtää.
Joten rakkikoirat, tehkää jotain muutakin kun räksötätte, alkakaa oikeasti vaikuttamaan asioihin! Jos muutoksia haluatte, niitä saa vain toimimalla, ei täällä räköttämällä.Sinä olet joko:
A) Hyväuskoinen hölmö (hyvä niin, elä onnellisena, positiivisena, ruusunpunaiset lasit silmilläsi, hymy huulillasi.
B) Halliyhtiön/HPK:n/HPK-puolueen "jäsen". (Hyvä niin, mutta veronmaksajat eivät halua enää kustantaa tätä sirkushuvia)
Sinulaisesi voisivat vapaaehtoisesti tehdä lahjoituksia tähän turhakkeeseen, jotta minunlaisten ei tarvitse osallistua kustannuksiin. Onneksi hämeenlinnalaiset ovat heränneet, eikä tämä varojen piilottelu enää onnistu, ainakaan jatkossa, kun HPK-puolueen jäsenet putoavat kunnallispolitiikasta. - H P K
HML:n puolesta kirjoitti:
Jarrumiehelle ja muillekin tiedoksi, ne ovat eri juttuja. Kyllä HPK kuitenkin on se meidän alueen mainoskortti, kun tekemisissä ollaan muun Suomen kanssa. Ei juuri ole minulla ollut tapaamisia muun Suomen kanssa ilman, että aihe kääntyy jossain vaiheessa HPK:n menestykseen pienenä paikkakuntana ja seurana. Hävetkää HPK:n mollaajat.
Halliyhtiö on oma juttunsa, HPK käyttää tottakai sen palveluja. Ja jos sattuu olemaan toimekkaita ihmisiä, kuten esim. Lintumäki, niin tottakai he yleensä hoitelevat asioita monissa eri paikoissa. Muut täällä rakkikoirana heitä haukkuu, eivätkä todellakaan tee yhdenkään asian eteen mitään muuta kun täällä räksöttää. Jos siitä kiksejä saatte, niin hyvä teille. Enkä lopeta Hämeen Sanomienkaan tilausta, koska ei ole tarvetta. Ja teillä jotka ette sitä lue, niin loppuu teilläkin ne räksötyksen aiheet. Tai tuskin ne mihinkään loppuu, kyllä rakkikoirat aina uuden kohteen löytää.
Ja minkäs takia kaupungin ei olisi pitänyt niitä ylimääräisiä rahoja saada siihen halliremppaan? Minun ymmärtääkseni kyse oli ihan normaalista työn aikana havaituista lisätarpeista, ongelmista, jotka paljastuivat, kun rakenteita avattiin. Olisiko pitänyt olla joku selvänäkijä, että piilossa olevat ongelmat olisi havaittu silloin kun projektiin rahaa anottiin. Sattuu vaan olemaan ihan normaaleja kuluja vanhoja rakennuksia korjattaessa. Tällä kertaa vähän enemmän niitä piilo-ongelmia, mihin normaalisti vanhan saneerauksessa varaudutaan. mutta sehän on joillekin ylivoimaisen vaikeata ymmärtää.
Joten rakkikoirat, tehkää jotain muutakin kun räksötätte, alkakaa oikeasti vaikuttamaan asioihin! Jos muutoksia haluatte, niitä saa vain toimimalla, ei täällä räköttämällä.Hämeenlinnalaisista suuri enemmistö on asioiden hoitoon tyytyväisiä. Pieni mutta äänekäs vähemmistö räksyttää nettipalstoilla. HPK se josta Hämeenlinna maailmalla tunnetaan, ja valtaosa kaupunkilaisista on valmis tukemaan seuran menestymisedellytyksiä.
Pyrkikää valittajat valtuustoon ja yrittäkää muuttaa asioita sieltä käsin. - Mailall päähän
H P K kirjoitti:
Hämeenlinnalaisista suuri enemmistö on asioiden hoitoon tyytyväisiä. Pieni mutta äänekäs vähemmistö räksyttää nettipalstoilla. HPK se josta Hämeenlinna maailmalla tunnetaan, ja valtaosa kaupunkilaisista on valmis tukemaan seuran menestymisedellytyksiä.
Pyrkikää valittajat valtuustoon ja yrittäkää muuttaa asioita sieltä käsin.Kaljapäissään on lysti kattoo, ku syleksivät kiroilevat polvihousupojat nuuska huulessa hakkaavat toisiaan kepeillä päähän.
Ja kiva on cheerleadertytsyjen sutjakoita sääriiki kuolata!
Ylentävää tässä maailmantilanteessa. Mikähän on jääkiekkoilijan hiilijalanjälki? Voisko joku määritellä? - lopetetaan rahoitus
Mailall päähän kirjoitti:
Kaljapäissään on lysti kattoo, ku syleksivät kiroilevat polvihousupojat nuuska huulessa hakkaavat toisiaan kepeillä päähän.
Ja kiva on cheerleadertytsyjen sutjakoita sääriiki kuolata!
Ylentävää tässä maailmantilanteessa. Mikähän on jääkiekkoilijan hiilijalanjälki? Voisko joku määritellä?Kyllä se näin on että suurin osa Hämeenlinnalaisista tyytymätön Hpk:n ja Hämeenlinnan keskinäiseen kähmintään,mutta vain harva kirjoittelee nettipalstoilla.En usko että itse urheilua vastaan on mitään,mutta tämä salailu rahoituksesta sun muista asioista veettää suurimpaa osaa.Valtuustossa ei yksittäinen henkilö pysty tekemään mitään,varsinkaan niin kauan kun hyvät veljet on vallassa.Miksi kerhosta ei tehdä osakeyhtiötä,sen takia että nämä veljet ei pystyisi piilorahoittaan näitten polvihousupoikien pelejä.On muuten ainoa joukkue liigassa joka ei ole osakeyhtiö.
- alvari3
lopetetaan rahoitus kirjoitti:
Kyllä se näin on että suurin osa Hämeenlinnalaisista tyytymätön Hpk:n ja Hämeenlinnan keskinäiseen kähmintään,mutta vain harva kirjoittelee nettipalstoilla.En usko että itse urheilua vastaan on mitään,mutta tämä salailu rahoituksesta sun muista asioista veettää suurimpaa osaa.Valtuustossa ei yksittäinen henkilö pysty tekemään mitään,varsinkaan niin kauan kun hyvät veljet on vallassa.Miksi kerhosta ei tehdä osakeyhtiötä,sen takia että nämä veljet ei pystyisi piilorahoittaan näitten polvihousupoikien pelejä.On muuten ainoa joukkue liigassa joka ei ole osakeyhtiö.
Edellä yksi väitti , että pieni vähemmistö , miten niin ? Jos Kerho on helvetin suosittu . miksi katsojia on vain 3000 - 3200 ? Halli on koko ajan vajaana . Toinen juttu , ei edes pienessä taloyhtiössäkään ( toimivat firmat , jotka muuten toimivat voitollisesti ) hyväksytä budjetin ylityksiä ilman erillistä käsittelyä . Vaaditaan selvitys , että miksi ja vasta sitten pohditaan , että mistä ja miten saadaan rahat .
- tyhmikki
alvari3 kirjoitti:

Kaiken tämän karmeuden takana on tää monopolilehti, joka kusettaa ja vie meitä tyhmikkejä aivan mennen tullen. Ellemme ymmärrä sille kääntää selkäämme ja äänestää jaloillamme, niin sama meno jatkuu.
Mihin ryhmään sinä kuulut? - HML:n puolesta
tyhmikki kirjoitti:
Kaiken tämän karmeuden takana on tää monopolilehti, joka kusettaa ja vie meitä tyhmikkejä aivan mennen tullen. Ellemme ymmärrä sille kääntää selkäämme ja äänestää jaloillamme, niin sama meno jatkuu.
Mihin ryhmään sinä kuulut?Kyllähän täällä näkee hyvin, mikä on taso keskustelussa, kun pikkusen söhäisee muurahaispesään. Se koira älähtää johonka kalikka kalahtaa. Arvoisa Mur mur, en todellakaan ole HPK:n jäsen enkä muutenkaan mitenkään halliyhtiöön sidoksissa, joten minun täytyy siis olla hyväuskoinen hölmö.
Ja todellakin, arvasit ihan oikein, ihan omilla rahoillani myös tuen ja kannatan HPK:ta. Niinkuin todennäköisesti maksan osan tämänkin foorumin kirjoittajien toimeentulosta, juttujen tasosta päätellen. Mihinkä muuten en olisi valmis yhtään euroa laittamaan. Demokratiassa vaan täytyy kaiken maailman siivellä eläjiäkin elättää. Ja pitää kaupungin kiinteistöistäkin huolta, kun sellaiset on rakennettu. Sopi se budjettiin tai ei.
Joku vellihousu näköjään tietää paremmin kuin minä itse, mitä lehtiä minulle tulee. Samasta tietolaarista varmaan ammennetaan tuo jatkuva halliyhtiön ja HPK:n sekä kaupungin rahoituskuviot. Halliyhtiö ja kaupunki tietenkin on kytköksissä, mutta kuinka ne liittyy HPK:hon? Voisko joku kertoa jonkun faktan? Kuka antaa ja missä ja kuinka kaupungilta rahaa HPK:lle? Todellakin olen siitä itsekin kiinnostunut, vaikka HPK:ta kannatankin. Ja olisi moni muukin. Mutta kun ei vaan taida olla sitä näyttöä. Jos on näyttöä menkää poliisin juttusille tekemään rikosilmoitus. Ei tässä missään Venäjällä olla, kyllä Hämeenlinnassakin rikolliset kiinni saadaan. Jos on todisteita.
Kaikki ei tykkää jääkiekosta sehän on selvä, mutta halliyhtiön palveluja käyttää aika moni muukin kuin HPK:n edustusjääkiekko. Ja alvari3, kerro missä kaupungissa Suomessa on katsojien lukumäärä suhteessa maksimikatsojamäärään korkeampi kuin Hämeenlinnassa? Jos halli olisi koko ajan täynnä, se olisi liian pieni. Sitäpaitsi jokainen katsoja maksaa yleensä ihan itse lippunsa.
Hämeenlinnassakin täytyy rahaa jakaa ja käyttää moniin eri tarpeisiin, ei kaikki voi tykätä kaikista rahoitettavista kohteista. Eikä tarvitsekaan. Päätökset tehdään Hämeenlinnassakin demokraattisesti, vaikka kaikki ei sitä tunnu ymmärtävän. Se ei ole demokratiaa, että kaikki tekee niinkuin tämä pieni kourallinen tänne kirjoittavia. Jos oikeasti haluatte jotain vaikuttaa, tehkää jotain muuta kuin tätä iän ikuista nettiräksytystä. - tiedät,
HML:n puolesta kirjoitti:
Kyllähän täällä näkee hyvin, mikä on taso keskustelussa, kun pikkusen söhäisee muurahaispesään. Se koira älähtää johonka kalikka kalahtaa. Arvoisa Mur mur, en todellakaan ole HPK:n jäsen enkä muutenkaan mitenkään halliyhtiöön sidoksissa, joten minun täytyy siis olla hyväuskoinen hölmö.
Ja todellakin, arvasit ihan oikein, ihan omilla rahoillani myös tuen ja kannatan HPK:ta. Niinkuin todennäköisesti maksan osan tämänkin foorumin kirjoittajien toimeentulosta, juttujen tasosta päätellen. Mihinkä muuten en olisi valmis yhtään euroa laittamaan. Demokratiassa vaan täytyy kaiken maailman siivellä eläjiäkin elättää. Ja pitää kaupungin kiinteistöistäkin huolta, kun sellaiset on rakennettu. Sopi se budjettiin tai ei.
Joku vellihousu näköjään tietää paremmin kuin minä itse, mitä lehtiä minulle tulee. Samasta tietolaarista varmaan ammennetaan tuo jatkuva halliyhtiön ja HPK:n sekä kaupungin rahoituskuviot. Halliyhtiö ja kaupunki tietenkin on kytköksissä, mutta kuinka ne liittyy HPK:hon? Voisko joku kertoa jonkun faktan? Kuka antaa ja missä ja kuinka kaupungilta rahaa HPK:lle? Todellakin olen siitä itsekin kiinnostunut, vaikka HPK:ta kannatankin. Ja olisi moni muukin. Mutta kun ei vaan taida olla sitä näyttöä. Jos on näyttöä menkää poliisin juttusille tekemään rikosilmoitus. Ei tässä missään Venäjällä olla, kyllä Hämeenlinnassakin rikolliset kiinni saadaan. Jos on todisteita.
Kaikki ei tykkää jääkiekosta sehän on selvä, mutta halliyhtiön palveluja käyttää aika moni muukin kuin HPK:n edustusjääkiekko. Ja alvari3, kerro missä kaupungissa Suomessa on katsojien lukumäärä suhteessa maksimikatsojamäärään korkeampi kuin Hämeenlinnassa? Jos halli olisi koko ajan täynnä, se olisi liian pieni. Sitäpaitsi jokainen katsoja maksaa yleensä ihan itse lippunsa.
Hämeenlinnassakin täytyy rahaa jakaa ja käyttää moniin eri tarpeisiin, ei kaikki voi tykätä kaikista rahoitettavista kohteista. Eikä tarvitsekaan. Päätökset tehdään Hämeenlinnassakin demokraattisesti, vaikka kaikki ei sitä tunnu ymmärtävän. Se ei ole demokratiaa, että kaikki tekee niinkuin tämä pieni kourallinen tänne kirjoittavia. Jos oikeasti haluatte jotain vaikuttaa, tehkää jotain muuta kuin tätä iän ikuista nettiräksytystä.mitä muuta me tehdään? Kiitos muuten sonnan viskelystä. Otin kaiken talteen, se on tarpeen ensi kevään kompostissa.
- kirjoitusten
tiedät, kirjoitti:
mitä muuta me tehdään? Kiitos muuten sonnan viskelystä. Otin kaiken talteen, se on tarpeen ensi kevään kompostissa.
taso täällä tuntuu olevan, ole hyvä vaan, kerää sitten kaikki sonnat tästä ketjusta näsä, saat naapurinkin kukkamaalle.
- sdgdtey
kirjoitusten kirjoitti:
taso täällä tuntuu olevan, ole hyvä vaan, kerää sitten kaikki sonnat tästä ketjusta näsä, saat naapurinkin kukkamaalle.
Monenkirjavaa kielenkäyttöä ja mielipidetta mahtuu tosiaan tähänkin ketjuun. On asiaa ja asian vierestä - sitä ihteään jos kohta ihan fiksuakin kommenttia.
Jos vertaa HäSa:n palstoja niin värikkäämpi ja elävämpi on tämä ainakin. Siellähän ei toimituksen juttuja tahi päättäjien tekemisiä juuri kukaan enää kritisoida.
Rek. pakon viestihän oli aika selkeästi: "turvat tukkoon" - ja kansa totteli - kannatan kuitenkin enemmän ilmaisun vapautta . Jokainen voi valita jos taso ei miellytä - onneksi. - HML kerholainen
sdgdtey kirjoitti:
Monenkirjavaa kielenkäyttöä ja mielipidetta mahtuu tosiaan tähänkin ketjuun. On asiaa ja asian vierestä - sitä ihteään jos kohta ihan fiksuakin kommenttia.
Jos vertaa HäSa:n palstoja niin värikkäämpi ja elävämpi on tämä ainakin. Siellähän ei toimituksen juttuja tahi päättäjien tekemisiä juuri kukaan enää kritisoida.
Rek. pakon viestihän oli aika selkeästi: "turvat tukkoon" - ja kansa totteli - kannatan kuitenkin enemmän ilmaisun vapautta . Jokainen voi valita jos taso ei miellytä - onneksi.Rekisteröintipakko korkeintaan poistaa asiattomat viestit. Täytyy myöntää että värikästä tosiaan välillä on, mutta pelkkä toisille v****ilu ei minusta tuo aina väriä lisää, vaan osoittaa jotain muuta kirjoittajasta.
Piti tämäkin tulla katsomaan, kun HäSa:n palstalla niin mainostettiin hyviä ketjuja. Valinnanvapaus on, olet ihan oikeassa, siksipä siirrynkin takaisin sinne, missä ihmiset uskaltavat viime kädessä seistä sanomisiensa takana. Kyllä minusta sielläkin vielä voi kommentoida myös toimituksen juttuja. Toki rekisteröinti tuo omat ongelmansa, kun pitää paljastaa toimitukselle itsensä. Puun takaa kun on helpompi haukkua. - eX
HML kerholainen kirjoitti:
Rekisteröintipakko korkeintaan poistaa asiattomat viestit. Täytyy myöntää että värikästä tosiaan välillä on, mutta pelkkä toisille v****ilu ei minusta tuo aina väriä lisää, vaan osoittaa jotain muuta kirjoittajasta.
Piti tämäkin tulla katsomaan, kun HäSa:n palstalla niin mainostettiin hyviä ketjuja. Valinnanvapaus on, olet ihan oikeassa, siksipä siirrynkin takaisin sinne, missä ihmiset uskaltavat viime kädessä seistä sanomisiensa takana. Kyllä minusta sielläkin vielä voi kommentoida myös toimituksen juttuja. Toki rekisteröinti tuo omat ongelmansa, kun pitää paljastaa toimitukselle itsensä. Puun takaa kun on helpompi haukkua.Emme ole kaivanneet HäSa-läheä sen tilauksen peruuttamisen jälkeen.
Sen sisältö oli surkeaa. Päivämme on nyt pelastettu, kun ei tarvitse pahoittaa aamulla HäSan typerillä kirjoituksilla.
Ei ihme, että niiden levikki pienenee vaikka kotitalouksien lukumäärää kasvaa Hämeenlinnassa.
En myöskään rekisteröitynyt HäSan verkkosivuille. Typeräähän sinne on antaa omat henkilötiedot. Minä en ainakaan luota HäSan toimituksen kykyyn pitää nimimerkkejä omina tietoinaan. Pieni paikkakunta ja pienet piirit, niin helposti siitä syntyy intressiriita, jota kyllä osataan käyttää ikävällä tavalla.
Muuten, oletteko huomanneet, että kauppojen tarjoukset löytyvät Webbisivuilta? En ymmärrä, miksi liikkeet vielä maksavat korkeita mainosrahoja turhaan HäSalle. - HÄMEENLINNAN HÄIRIÖ!
HML:n puolesta kirjoitti:
Kyllähän täällä näkee hyvin, mikä on taso keskustelussa, kun pikkusen söhäisee muurahaispesään. Se koira älähtää johonka kalikka kalahtaa. Arvoisa Mur mur, en todellakaan ole HPK:n jäsen enkä muutenkaan mitenkään halliyhtiöön sidoksissa, joten minun täytyy siis olla hyväuskoinen hölmö.
Ja todellakin, arvasit ihan oikein, ihan omilla rahoillani myös tuen ja kannatan HPK:ta. Niinkuin todennäköisesti maksan osan tämänkin foorumin kirjoittajien toimeentulosta, juttujen tasosta päätellen. Mihinkä muuten en olisi valmis yhtään euroa laittamaan. Demokratiassa vaan täytyy kaiken maailman siivellä eläjiäkin elättää. Ja pitää kaupungin kiinteistöistäkin huolta, kun sellaiset on rakennettu. Sopi se budjettiin tai ei.
Joku vellihousu näköjään tietää paremmin kuin minä itse, mitä lehtiä minulle tulee. Samasta tietolaarista varmaan ammennetaan tuo jatkuva halliyhtiön ja HPK:n sekä kaupungin rahoituskuviot. Halliyhtiö ja kaupunki tietenkin on kytköksissä, mutta kuinka ne liittyy HPK:hon? Voisko joku kertoa jonkun faktan? Kuka antaa ja missä ja kuinka kaupungilta rahaa HPK:lle? Todellakin olen siitä itsekin kiinnostunut, vaikka HPK:ta kannatankin. Ja olisi moni muukin. Mutta kun ei vaan taida olla sitä näyttöä. Jos on näyttöä menkää poliisin juttusille tekemään rikosilmoitus. Ei tässä missään Venäjällä olla, kyllä Hämeenlinnassakin rikolliset kiinni saadaan. Jos on todisteita.
Kaikki ei tykkää jääkiekosta sehän on selvä, mutta halliyhtiön palveluja käyttää aika moni muukin kuin HPK:n edustusjääkiekko. Ja alvari3, kerro missä kaupungissa Suomessa on katsojien lukumäärä suhteessa maksimikatsojamäärään korkeampi kuin Hämeenlinnassa? Jos halli olisi koko ajan täynnä, se olisi liian pieni. Sitäpaitsi jokainen katsoja maksaa yleensä ihan itse lippunsa.
Hämeenlinnassakin täytyy rahaa jakaa ja käyttää moniin eri tarpeisiin, ei kaikki voi tykätä kaikista rahoitettavista kohteista. Eikä tarvitsekaan. Päätökset tehdään Hämeenlinnassakin demokraattisesti, vaikka kaikki ei sitä tunnu ymmärtävän. Se ei ole demokratiaa, että kaikki tekee niinkuin tämä pieni kourallinen tänne kirjoittavia. Jos oikeasti haluatte jotain vaikuttaa, tehkää jotain muuta kuin tätä iän ikuista nettiräksytystä....Kari Ilkkalan blogi "mitä ne tilintarkastajat totesivatkaan"; yhtenä esimerkkinä miten hpk:lla voi olla vielä 250.000,00 euroa maksamatta hallin remontista!!!??? Rahat (VERONMAKSAJIEN RAHAT) on vaan otettu kaupungin konsernitililtä jollain luvalla (kenen ja onko valtuuksia tällaiseen!!???). Nykyisessä taloudellisessa tilanteessaan pullokerho tuskin pystyy tuota summaa maksamaan. Viittaan tässä esim. Kiemungin kommenttiin aiheesta " ei viitsisi ajaa hp:ta konkurssiin tämän takia!"
Todellista asioiden hoitoa "jauhonieheltä" ja kumppaneilta; ensin remontin budjetti yli ilman lupaa/päätöksiä kaupungin hallitukselta 1,3 ME, ja sen jälkeen tämä kerhon maksujuttu vielä!!! - alvari3
eX kirjoitti:
Emme ole kaivanneet HäSa-läheä sen tilauksen peruuttamisen jälkeen.
Sen sisältö oli surkeaa. Päivämme on nyt pelastettu, kun ei tarvitse pahoittaa aamulla HäSan typerillä kirjoituksilla.
Ei ihme, että niiden levikki pienenee vaikka kotitalouksien lukumäärää kasvaa Hämeenlinnassa.
En myöskään rekisteröitynyt HäSan verkkosivuille. Typeräähän sinne on antaa omat henkilötiedot. Minä en ainakaan luota HäSan toimituksen kykyyn pitää nimimerkkejä omina tietoinaan. Pieni paikkakunta ja pienet piirit, niin helposti siitä syntyy intressiriita, jota kyllä osataan käyttää ikävällä tavalla.
Muuten, oletteko huomanneet, että kauppojen tarjoukset löytyvät Webbisivuilta? En ymmärrä, miksi liikkeet vielä maksavat korkeita mainosrahoja turhaan HäSalle.Kyselit katsojamääriä , tässä tulee : seura katsojamäärä kaupungin koko
Lukko 3856 39716
Pelicans 4009 101542
Saipa 3287 72035
HPK 3258 66780
Ässät 4456 83045
Kalpa 3965 93333
Tiedot kopsittu SM-liigan sivuilta - Herätys
HÄMEENLINNAN HÄIRIÖ! kirjoitti:
...Kari Ilkkalan blogi "mitä ne tilintarkastajat totesivatkaan"; yhtenä esimerkkinä miten hpk:lla voi olla vielä 250.000,00 euroa maksamatta hallin remontista!!!??? Rahat (VERONMAKSAJIEN RAHAT) on vaan otettu kaupungin konsernitililtä jollain luvalla (kenen ja onko valtuuksia tällaiseen!!???). Nykyisessä taloudellisessa tilanteessaan pullokerho tuskin pystyy tuota summaa maksamaan. Viittaan tässä esim. Kiemungin kommenttiin aiheesta " ei viitsisi ajaa hp:ta konkurssiin tämän takia!"
Todellista asioiden hoitoa "jauhonieheltä" ja kumppaneilta; ensin remontin budjetti yli ilman lupaa/päätöksiä kaupungin hallitukselta 1,3 ME, ja sen jälkeen tämä kerhon maksujuttu vielä!!!Jos toimittaja kokee olevansa ammattitoimittaja ja lehden toimituspolitiikka on hänen puolueensa hyvän arvomaailmakuvan vastainen, niin voi kysyä; miksi ko. toimittaja tekee työtä ko. lehden eteen?
Samalla voi kysyä äänestäjiltä, jos ko. toimittaja on ehdokkaana vaaleissa, niin miksi äänestää häntä?' - HML:n puolesta
alvari3 kirjoitti:
Kyselit katsojamääriä , tässä tulee : seura katsojamäärä kaupungin koko
Lukko 3856 39716
Pelicans 4009 101542
Saipa 3287 72035
HPK 3258 66780
Ässät 4456 83045
Kalpa 3965 93333
Tiedot kopsittu SM-liigan sivuiltaKerho siis painelee siinä keskikastissa, vaikka tarkoitin kyllä ottelun katsojamääriä suhteutettuna hallin kokonaiskatsojamäärään. Mutta tuskin asia paljoa mihinkään suuntaan muuttuu.
Olen lukenut Ikkalan bloginkin, HPK on velkaa halliyhtiölle 250 000 se ei ole mikään salaisuus. Velka on sellainen mikä (yleensä) maksetaan takaisin, se on halliyhtiössä tulopuolella. Takaisinmaksukykyyn en voi ottaa kantaa, en tunne sen paremmin HPK:n taloutta, niinkuin ei varmaan tunne Kiemunkikaan. Jauhomies on pitkän linjan poliitikko, ollut monissa luottamustehtävissä, tällä foorumilla ei yksikään hänen tehtäviään voi tai osaa paremminkaan hoitaa. Arvostelu jälkikäteen on aina helppoa, mutta ei kovin hedelmällistä.
Huom! Lisälaina 1,3M€, ei budjetin ylitys. Kaksi eri asiaa. Ylitys, mikä on perusteltu kaupungille, aiheutui lisärakentamisesta. Yleensä jos toteutetaan enemmän kuin on alunperin suunniteltu, tarvitaan siihen myös enemmän rahaa kuin on alunperin suunniteltu. Se mitä tässä asiassa oikeasti tapahtui, ei selviä täällä. Jokui mokasi kyllä jotain se on selvä, mutta ei mitään rikollista sentään ole tehty. Yleensä ihmiset jotka jotain tekevät, myös joskus tekevät virheitä. Paitsi minä. Kerran luulin olevani väärässä mutta sitten huomasinkin erehtyneeni. Ja se oli vitsi, jos joku ei ymmärtänyt. - TYHMIEN TYHMÄ
Herätys kirjoitti:
Jos toimittaja kokee olevansa ammattitoimittaja ja lehden toimituspolitiikka on hänen puolueensa hyvän arvomaailmakuvan vastainen, niin voi kysyä; miksi ko. toimittaja tekee työtä ko. lehden eteen?
Samalla voi kysyä äänestäjiltä, jos ko. toimittaja on ehdokkaana vaaleissa, niin miksi äänestää häntä?'ERITYISTILINTARKASTUS!!! JA HETI!!!
MÄTÄMUNAT VASTUUSEEN!!! VUOSIKYMMENTEN KÄHMINNÄLLE LOPPU!!!
KAUPUNKILAISET TYPÖTYHMIÄ, KUN SALLIVAT TÄLLAISEN JATKUVAN!!!
KIEMUNKI SIETÄÄ TULLA ÄÄNESTETYKSI EDUSKUNTAAN.
POIS TÄÄLTÄ SUOJELEMASTA TÄTÄ MÄDÄNNÄISYYKSIEN MÄDÄNNÄISYYTTÄ! - toimittajaksi vaikka
TYHMIEN TYHMÄ kirjoitti:
ERITYISTILINTARKASTUS!!! JA HETI!!!
MÄTÄMUNAT VASTUUSEEN!!! VUOSIKYMMENTEN KÄHMINNÄLLE LOPPU!!!
KAUPUNKILAISET TYPÖTYHMIÄ, KUN SALLIVAT TÄLLAISEN JATKUVAN!!!
KIEMUNKI SIETÄÄ TULLA ÄÄNESTETYKSI EDUSKUNTAAN.
POIS TÄÄLTÄ SUOJELEMASTA TÄTÄ MÄDÄNNÄISYYKSIEN MÄDÄNNÄISYYTTÄ!lopetetaan Hämeensanomien tilauksemme pikaisesti ja perustetaan yhteinen osuustoiminnallinen puolueeton rehellisyyteen nojaava paikallislehti!
sille on nyt sosiaalinen tilaus, siis nyt jos koskaan! - HML:n puolesta
toimittajaksi vaikka kirjoitti:
lopetetaan Hämeensanomien tilauksemme pikaisesti ja perustetaan yhteinen osuustoiminnallinen puolueeton rehellisyyteen nojaava paikallislehti!
sille on nyt sosiaalinen tilaus, siis nyt jos koskaan!Mikä lehti kertoo totuuden, koko totuuden ja vain pelkän totuuden? EI MIKÄÄN! Lopetetaan sitten samalla kaikki painotoimintakin.
Eipä olisi näitäkään kirjoituksia ja paikkaa paineita päästellä, ellei olisi lehtiä ja poliitikkoja mitä haukkua. - kallista
HML:n puolesta kirjoitti:
Mikä lehti kertoo totuuden, koko totuuden ja vain pelkän totuuden? EI MIKÄÄN! Lopetetaan sitten samalla kaikki painotoimintakin.
Eipä olisi näitäkään kirjoituksia ja paikkaa paineita päästellä, ellei olisi lehtiä ja poliitikkoja mitä haukkua.Puhun kokemuksesta. Tein kerran noin 50 sivuisen, tosin aikaustyyppisen paikallislehden, jossa oli värikuvia. Tein kaikki jutut itse, maksoin hyvälle taittajalle, samoin painokulut. Mainoksia en halunnut enkä pyytänyt yhtään.
En markkinoinut lainkaan. Lehteä myytiin vain paikallisessa kaupoissa. Paikallisvärin takia sitä ostettiin sen verran, että sain juuri ja juuri kuluni takaisin.
Mutta sain kyllä hyvän mielen. Sain kerrankin kirjoittaa niistä asioista ja sillä tavalla kuin halusin. Ja olihan sellainen kokonaisvaltainen projekti myös elämys.
Täysin ilman mainostajia myös sanomalehden teko tulee suhteellisen kalliiksi, mutta osuustoiminnalla se saattaisi onnistua. Ja maninoksista voi tietenkin aina valita, kuten esim. Suomen luonto tekee.
- lukija....
Paperilehden levikki laskee ja oletetaan ihmisten lukevan lehden netistä.
Sittenhän toimittajat joutuu oikein töihin. Paikallisuutisia on tähän asti ollut niin vähän, (eivätkä nekään vähät ole objetiivisesti kirjoitettuja), etten maksaisi siitä vähästä euroakaan.
Eikös vuoden vaihteen jälkeen ole tulossa joku Reska.fi nettijulkaisukin. Siitähän paikallisuutiset voi lukea ilmaiseksi. Vai onko suunnitelmat muuttuneet?- lukea
valtakunnallisesti merkittäviä uutisia tai ulkomaanuutisia, niin niissähän HäSa toistaa ainoastaan sitä mitä
Hesarin nettisivuilla on jo aiemmin kerrottu.
Paikallisuutisista saa nykyisin paljon paremman kuvan lukematta Kari Ilkkalan blogia ja hänen avaamiaan ketjuja HäSa:n keskusteluissa. Lisäksi hän kirjoittaa myös joissain toimituksen avaamissa ketjussa. - ParempaaUuttaVuotta!
2009 on 28.366 kpl. Seuraavan levikintarkastuksen jälkeen näemme onko ollut laskua vai nousua? Lehden kestotilaus (siis se edullisempi versio) on 237 €/vuosi.
Luen itse vielä mieluummin paperilehteä, mutta sen pitää olla sisällöltään lukijoidensa arvoinen. Ei päättäjien äänitorvi. On varmasti vaikea miellyttää kaikkia, siihen ei kukaan pysty, mutta vaikka ei kovin syvällisesti tuntisikaan hämeenlinnan kuvioita, on parikertaa mennyt kahvit "vääräänkurkkuun", niin tarkoitusperiltään läpinäkyviä ja lapsellisia jutut ovat olleet. Ja sanottakoon vielä, että minulla ei ole minkään "värisiä" laseja silmillä.
Välillä on hyviäkin juttuja, joissa näkee, että toimittaja on tehnyt paljon taustatyötä. Näistä olisi hyvä antaa postitiivista palautetta. Mutta mikään vallan vahtikoira HäSa ei todellakaan ole. Sellaista täällä kaivattaisiin. Sen verran hulvattomaksi on päättäjien hommat menneet. Ehkä tämä Aina.com kompus estää tämän? Harmi. - varjelkoon!
ParempaaUuttaVuotta! kirjoitti:
2009 on 28.366 kpl. Seuraavan levikintarkastuksen jälkeen näemme onko ollut laskua vai nousua? Lehden kestotilaus (siis se edullisempi versio) on 237 €/vuosi.
Luen itse vielä mieluummin paperilehteä, mutta sen pitää olla sisällöltään lukijoidensa arvoinen. Ei päättäjien äänitorvi. On varmasti vaikea miellyttää kaikkia, siihen ei kukaan pysty, mutta vaikka ei kovin syvällisesti tuntisikaan hämeenlinnan kuvioita, on parikertaa mennyt kahvit "vääräänkurkkuun", niin tarkoitusperiltään läpinäkyviä ja lapsellisia jutut ovat olleet. Ja sanottakoon vielä, että minulla ei ole minkään "värisiä" laseja silmillä.
Välillä on hyviäkin juttuja, joissa näkee, että toimittaja on tehnyt paljon taustatyötä. Näistä olisi hyvä antaa postitiivista palautetta. Mutta mikään vallan vahtikoira HäSa ei todellakaan ole. Sellaista täällä kaivattaisiin. Sen verran hulvattomaksi on päättäjien hommat menneet. Ehkä tämä Aina.com kompus estää tämän? Harmi.237 euroa/vuosi!
Jo on kallista paperia. Ja vielä turhan jäykkää.
Saan vessapaperini halvemmallakin. - Häsaa lueskelen:-)
varjelkoon! kirjoitti:
237 euroa/vuosi!
Jo on kallista paperia. Ja vielä turhan jäykkää.
Saan vessapaperini halvemmallakin.Ovat pääasiassa tyhmiä, kun vähän selailin eri ketjuja, niin ei voi tulla muuhun johtopäätökseen.
- Haista.Veet.
Häsaa lueskelen:-) kirjoitti:
Ovat pääasiassa tyhmiä, kun vähän selailin eri ketjuja, niin ei voi tulla muuhun johtopäätökseen.
Tän ketjun loppupäästä kolme salaseurajuttua:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9552517 - turhaa paperikulua
Häsaa lueskelen:-) kirjoitti:
Ovat pääasiassa tyhmiä, kun vähän selailin eri ketjuja, niin ei voi tulla muuhun johtopäätökseen.
Tyhmää on maksaa lehdestä, kun siihen voi syljeskellä ilmaiseksi. HäSa ei ole edes mikään sanomalehti. Näyttää enemmän pienen kirkonkylän kuppikunnan sanomilta.
- ei muuta
Onneksi koko pas.. lehteä pa.koine apulehtineen (kaupunkiuutiset muka?) ei tartte tilata...ainakaan maksusta.
Meille tullut lehti ilmaiseksi viimeiset puoli vuotta erilaisten etusetelien kautta, eli vakitilaajat maksaa tänkin huvin! Huvittavinta on se, että ei edes lueta lehteä, vaan käytetään sitä sytykkeenä :)- kämppä kylmänä
Meillä ei voi käyttää Häsaa sytykkeenä.Totuus ei pala.
- Kilpailua kaivattiin
kämppä kylmänä kirjoitti:
Meillä ei voi käyttää Häsaa sytykkeenä.Totuus ei pala.
Vastaus tuohon vähän ylemmäs. Se reska-lehti toimii jo:
http://www.reska.fi/
Vaikuttaa ja näyttää ihan hyvältä, Kari Ilkkalakin siellä pitää blogiaan. Vielä ei keskustelut rönsyile, mutta odotellaan.... - tietää?
Kilpailua kaivattiin kirjoitti:
Vastaus tuohon vähän ylemmäs. Se reska-lehti toimii jo:
http://www.reska.fi/
Vaikuttaa ja näyttää ihan hyvältä, Kari Ilkkalakin siellä pitää blogiaan. Vielä ei keskustelut rönsyile, mutta odotellaan....Reskan taustavoimat? Kuka on kustantaja? Onko Reska HäSa:n viimeinen hätävara vai ihan itsenäinen? Kuka tietää?
- cöxylh
tietää? kirjoitti:
Reskan taustavoimat? Kuka on kustantaja? Onko Reska HäSa:n viimeinen hätävara vai ihan itsenäinen? Kuka tietää?
Päätoimittaja on entinen Kaupunkiuutisten päätoimittaja, joka oli vähän aikaa pois kaupungista. Menikös tämä nyt oikein..., toistan muualta kuultua. Jos HäSa on laittamassa paikallisuutisiaan maksullisiksi ei taida olla samaa kompusta. Kyllähän nämä yrityskuviot ovat ihan julkista tietoa, eiköhän ne selviä piankin. Ja Ilkkalan blogi viittaa itsenäiseen....
Toivottavasti saadaan jatkossa objektiivisempaa tietoa kaupungin toimista. Tämä on ihan ykkös toivomus! - pölöpölöpölö
Kilpailua kaivattiin kirjoitti:
Vastaus tuohon vähän ylemmäs. Se reska-lehti toimii jo:
http://www.reska.fi/
Vaikuttaa ja näyttää ihan hyvältä, Kari Ilkkalakin siellä pitää blogiaan. Vielä ei keskustelut rönsyile, mutta odotellaan....Keskustelupalsta on aika näivettynyt jos vertaa aikaan ennen rekisteröitymispakkoa. Ja kaupungin asioista puhutaan nyt muilla foorumeilla. Ei tainnut olla kovin järkevä käskytys.
- tarkoituksensa
pölöpölöpölö kirjoitti:
Keskustelupalsta on aika näivettynyt jos vertaa aikaan ennen rekisteröitymispakkoa. Ja kaupungin asioista puhutaan nyt muilla foorumeilla. Ei tainnut olla kovin järkevä käskytys.
Tarkoitushan olikin tukkia lukijoiden suuret suut.
Kävi vain sellainen "vahinko", että Ilkkala tuli kuvioihin mukaan ja siitä se varsinainen ryöpytys vasta alkoikin. - kjsa67
tarkoituksensa kirjoitti:
Tarkoitushan olikin tukkia lukijoiden suuret suut.
Kävi vain sellainen "vahinko", että Ilkkala tuli kuvioihin mukaan ja siitä se varsinainen ryöpytys vasta alkoikin.Tämän päivän pääkirjoitus vilisee kieliopillisia- ja kirjoitusvirheitä niin että hirvittää. Muutenkin pääkirjoitussivu on lähinnä vanhan toistoa ja tiettyjen tahojen etujen vaalimista.
Lopetin tilaukseni joitain kuukausia sitten. Olin lehden tilaaja toistakymmentä vuotta, mutta lehden laatu on mennyt niin surkeaksi ettei siitä voi millään enää maksaa pyydettyä hintaa. - Toiseen foorumiin
kjsa67 kirjoitti:
Tämän päivän pääkirjoitus vilisee kieliopillisia- ja kirjoitusvirheitä niin että hirvittää. Muutenkin pääkirjoitussivu on lähinnä vanhan toistoa ja tiettyjen tahojen etujen vaalimista.
Lopetin tilaukseni joitain kuukausia sitten. Olin lehden tilaaja toistakymmentä vuotta, mutta lehden laatu on mennyt niin surkeaksi ettei siitä voi millään enää maksaa pyydettyä hintaa.Mikähän pidättelee Reska.fi lehden keskustelupalstan avautumista?
- tyhmä alamainen
Toiseen foorumiin kirjoitti:
Mikähän pidättelee Reska.fi lehden keskustelupalstan avautumista?
Hämeensanoma = The Pravda, Hämeenlinnan diktaattori. Ei ihme ett nousee kusves päähän.
- Heh heh
tyhmä alamainen kirjoitti:
Hämeensanoma = The Pravda, Hämeenlinnan diktaattori. Ei ihme ett nousee kusves päähän.
Taidakkos paremmin sanoo
- kjdsfhius
Heh heh kirjoitti:
Taidakkos paremmin sanoo
HäSa:n irtonumeron hinta noussut n. 10 %. Mietin että onko levikki laskenut niin voimakkaasti että yritetään paikata menetyksiä tällä hinnan nostolla.
- Putsattu punikki
kjdsfhius kirjoitti:
HäSa:n irtonumeron hinta noussut n. 10 %. Mietin että onko levikki laskenut niin voimakkaasti että yritetään paikata menetyksiä tällä hinnan nostolla.
- Taloustarkkailija
Putsattu punikki kirjoitti:
Voisi ehkä hetken uhrata tälläsiin trivial spruit -tyyppisiin kysymyksiin, jotka käyvät ilmi, kun kuuntelee tuon nauhan. Nauhan edetessä näkökulmat senkun vaan muuttuvat mielenkiintoisimmiksi. Jos on politiikkaorintentunut (varsinkin talouspolitiikka-), niin kannattaa varmaan kuunnella. Ja pieni keskustelu täällä palstallakin voisi tältä pohjalta olla ns. poikaa.
http://areena.yle.fi/player/index.php?clip=1579133&language=fi - fdgdsfg55
Taloustarkkailija kirjoitti:
Voisi ehkä hetken uhrata tälläsiin trivial spruit -tyyppisiin kysymyksiin, jotka käyvät ilmi, kun kuuntelee tuon nauhan. Nauhan edetessä näkökulmat senkun vaan muuttuvat mielenkiintoisimmiksi. Jos on politiikkaorintentunut (varsinkin talouspolitiikka-), niin kannattaa varmaan kuunnella. Ja pieni keskustelu täällä palstallakin voisi tältä pohjalta olla ns. poikaa.
http://areena.yle.fi/player/index.php?clip=1579133&language=fiPääkirjoittaja vääristelee tuttuun tyyliinsä uutisia maailmalta. Euroon liittymisen vastustus virossa kirjoittajan mukaan sangen vähäistä - vaikka tosiasiassa 40 % virolaisista vastusti euroon liittymistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663372Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh453184Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1222688- 432538
- 311953
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271860- 481636
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä861487- 391330
- 821199