Mustasukkaisuus

Monen avioliiton pilaaja, mustasukkaisuus, on ilmiönä selkeä. Toinen ei kestä sitä, että kaveri pitää yhteyttä myös vastakkaiseen sukupuoleen. Riippuu tapauksesta, meneekö mustasukkaisuus sairaalloiseksi. Joskus
toisen viivähtäminen kauppa-asioilla stimuloi jo mökötyksen. Tästä voi tietysti seurata tilanne, jossa koetellaan kaverin kantti. Fyysinen väkivalta voi tulla myös kysymykseen. Parannuskeinona krooniseen
mustasukkaisuuteen näkisin yhteiset harrastukset, lenkkeilyn ja uimahallin tai vaikkapa seurakunnan
tarjoaman yhteyden muihin ihmisiin. Siitä johtaa vähitellen tie vapautumiseen.
7544
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Parisuhde vaatii kummaltakin osapuolelta täyttä luottamusta ja täyttä rehellisyyttä. Mustasukkaisuus on vaikea laji, jos se pääsee kalvamaan suhdetta. Se on kuin eteenpäin vyöryävä lumipallo, joka vain kasvaa ja kasvaa, ellei sitä pystytä pysäyttämään. Mustasukkaisuus on hirvittävä mielenrauhan tuhoaja, se ei hevillä hellitä otettaan ja voi saada aikaan todella pahaa jälkeä. Joskus mustasukkaisuudesta kärsivää ei auta mitkään vakuuttelut tai häntä on hyvin vaikea saada uskomaan ja luottamaan toiseen. Pettymykset ja peteyksi tulemiset vaikuttavat mustasukkaisuuteen. Mitä useampi pettymys ja petetyksi tuleminen suhteissa sitä haavoittuneemmaksi, epävarmemmaksi, epäilevämmäksi ja mustasukkaisemmaksi ihminen tulee. Rakastuminen on voimakas tunne ja se tunne haluaa myöskin hallita ja suojella omaansa. Hyvin rakastuneena sitä mustasukkaisesti puolustaa omaa reviiriänsä ja haluaa rakkaansa kaiken huomion vain itselleen.

Yhteiset harrastukset eivät ole onnellisuuden tae, ne eivät myöskään poista mustasukkaisuutta ja joskus voivat jopa lisätä sitä. Täydellinen avoimuus, rehellisyys, kumppanin huomioiminen ja tunteiden rehellinen näyttäminen ja kertominen vähentävät mustasukkaisuutta ja toimivat varmuuden ja luottamuksen pohjana.

Äänestä
  • Kirjoitit
    "Pettymykset ja peteyksi tulemiset vaikuttavat mustasukkaisuuteen. Mitä useampi pettymys ja petetyksi tuleminen suhteissa sitä haavoittuneemmaksi, epävarmemmaksi, epäilevämmäksi ja mustasukkaisemmaksi ihminen tulee. "

    Ym.varmaan osaltaan joissain tapauksissa vaikuttaa mustasukkaisuuden syntyy, mutta itse olisin taipuvainen ajattelemaan, että mustasukkaiset ihmiset ovat taustoiltaan niitä, joilla on ollut useampia partnereita ja ovat myös itse pettäneet kumppaniaan. Tämä näyttäisi koskevan yhtälailla miehiä kuin naisiakin.

    Petetyksi tulemisen pelko saatta aiheuttaa sen, että itse pettää ja jos on pettänyt se aiheuttaa lisää mustasukkaisuutta, siis eräänlainen noidankehä.

    Äänestä

Mustasukkaisuus on todella kuluttavaa ja jossain mielessä se voi lähteä sairaalloiseksi tule tunne, että ei voi enä ajatellakkaan omia ajatuksiaan kun toinen on niistäkin mustasukkainen. Ahdistavaako eikö totta? Syytä tähän sairaloiseen mustasukkaisuuteen ei toinen ymmärrä, vaikka tekisi niin tai näin aina on tulos sama toinen ei vaan luota, vaan sama piina tuntuu jatkuvan. Mikä tähän avuksi? Ei oikein jaksa uskoa, että yhteiset harrastukset auttavat kun ei kuitenkaan voi viettää 24 tuntia saman pöydän ääressä. Mutta hyvä jos tuollainen joitakin auttaa ennenkuin se väkivalta otetaan ainoaksi avuksi asiaan. Se kun aina on se viimeinen paha, jonka olen myös jo itse joutunut kokemaan omalla kohdallani.

Äänestä
  • Niin, kyse on mustasukkaisen heikosta itsetunnosta, johon hänen itsensä on pureuduttava ja yritettävä löytää apu.

    Äänestä

on mustasukkaiselle vihon viimeinen paikka, jos sinne menee puolisonsa kanssa. Siellä on kovasti katseltavaa ja mielikuvitus saa helposti vallan kun siihen on jo taipumusta.
Joillakin on myös tapana tiirailla vastaantulevia ja sillä tavalla saa toisen mustasukkaiseksi ja vaikka huomauttaa siitä, ettei pidä sellaisesta se vaan jatkuu.
Syy ei ole jokaisessa tapauksessa suuttujan vaan myös kiusaajan.
Aina on riski kehittyä suhteita kännykkä- ja tietokoneaikana koska yhteydenpioto on helppoakin helpompaa ja sekin tarviiko ne entiset tutut jättää, onkin jo vaikeampi juttu

Äänestä

Jos kumppanisi pettää sinua, et mahda sille mitään. Jos ryhdyt äköttelemään, tulee varmasti bänet. Itse en haluaisi tietää, jos tunnelmat joskus kuljettaisivat mielitiettyäni vieraaseen vuoteeseen. En voi omistaa kumppaniani. Suvaitsevaisuutta.

Äänestä

rakkaani petti minua tänä syksynä. Ennen sitä en tiennyt mitään mustasukkaisuudesta, nyt tiedän. Olen epäilyksiä täynnä. Voiko tällainen suhde jatkua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lauri Uski kirjoitti:

Monen avioliiton pilaaja, mustasukkaisuus, on ilmiönä selkeä. Toinen ei kestä sitä, että kaveri pitää yhteyttä myös vastakkaiseen sukupuoleen. Riippuu tapauksesta, meneekö mustasukkaisuus sairaalloiseksi. Joskus
toisen viivähtäminen kauppa-asioilla stimuloi jo mökötyksen. Tästä voi tietysti seurata tilanne, jossa koetellaan kaverin kantti. Fyysinen väkivalta voi tulla myös kysymykseen. Parannuskeinona krooniseen
mustasukkaisuuteen näkisin yhteiset harrastukset, lenkkeilyn ja uimahallin tai vaikkapa seurakunnan
tarjoaman yhteyden muihin ihmisiin. Siitä johtaa vähitellen tie vapautumiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu