mulla on jatkuvasti älyttömän paha ja yksinäinen olo, vaikka olisinki kavereitten kanssa. se ei näy millään tavalla ulospäin, koska mä olen aina ollut selviytyvää tyyppiä ja pyrkiny ite hoitamaan ongelmani. nyt musta kuitenki tuntuu, että mun voimat on täysin lopussa, ja mä oon puhunu mun lähimmille kavereilleki tästä, mutta ne ei suostu ymmärtämään mua.
en pysty laskemaan, kuinka monta kertaa mä olen tosissani harkinnu itsemurhaa tai meinannu viiltää itteeni, mutta mä pelkään teräviä esineitä yli kaiken, enemmän ku inhoon elämää. mä olen jatkuvasti yksin, vaikka mun ympärillä ois kaikki ne, ketkä tosissaan välittää musta. mulla vaan on koko ajan sellanen fiilis, että ne vaan esittää pitävänsä musta ja oikeesti puhuu jatkuvasti paskaa mun selän takana.
mä iteki olin ennen (ala-asteella) samanlainen selkäänpuukottaja, ku mä pelkään kavereitteni olevan. siinä vaiheessa, ku mä sain selville, että jotku mun silloset ystäväni teki sitä samaa, mä lopetin, koska se sattu niin paljon. nyt mä pelkään jo pelkästään sen takia, etten mä ole halannut nykysiä bestiksiäni varmaan kertaakaan tosissani. mulla ei oo yhtäkään niin hyvää kaveria, että mä voisin kertoa kaiken tän, mitä mä pelkään.
mä pelkään itseäni ja sitä, mitä mä voisin itelleni tehä. mä en uskalla kattoo edes peiliin, vaikka olenkin täysin tyytyväinen itseeni. mä haudon päässäni pelkkiä harmaan sävyjä, enkä pysty ajattelemaan realistisesti. montakohan kertaa mä olen päiväkirjaani kirjottanu, ettei mun läheisimmät kaverit saa tulla mun hautajaisiin sitte, ku mä oon tavalla tai toisela päättäny päiväni?
mä haluan pois, mutta mä en uskalla päästää irti.
en pysty laskemaan, kuinka monta kertaa mä olen tosissani harkinnu itsemurhaa tai meinannu viiltää itteeni, mutta mä pelkään teräviä esineitä yli kaiken, enemmän ku inhoon elämää. mä olen jatkuvasti yksin, vaikka mun ympärillä ois kaikki ne, ketkä tosissaan välittää musta. mulla vaan on koko ajan sellanen fiilis, että ne vaan esittää pitävänsä musta ja oikeesti puhuu jatkuvasti paskaa mun selän takana.
mä iteki olin ennen (ala-asteella) samanlainen selkäänpuukottaja, ku mä pelkään kavereitteni olevan. siinä vaiheessa, ku mä sain selville, että jotku mun silloset ystäväni teki sitä samaa, mä lopetin, koska se sattu niin paljon. nyt mä pelkään jo pelkästään sen takia, etten mä ole halannut nykysiä bestiksiäni varmaan kertaakaan tosissani. mulla ei oo yhtäkään niin hyvää kaveria, että mä voisin kertoa kaiken tän, mitä mä pelkään.
mä pelkään itseäni ja sitä, mitä mä voisin itelleni tehä. mä en uskalla kattoo edes peiliin, vaikka olenkin täysin tyytyväinen itseeni. mä haudon päässäni pelkkiä harmaan sävyjä, enkä pysty ajattelemaan realistisesti. montakohan kertaa mä olen päiväkirjaani kirjottanu, ettei mun läheisimmät kaverit saa tulla mun hautajaisiin sitte, ku mä oon tavalla tai toisela päättäny päiväni?
mä haluan pois, mutta mä en uskalla päästää irti.
Vastaukset 13
Vanhimmat
sun pitäis puhuu tost jollekki esim sun vanhemilles...kyl ne sua ymmärtäis ja pystyis jotenki auttaa sua...mut ei ittee kannata satuttaa.mieti jos tekisit itsemurhan ni paljo sun perhe ja ystävät siit kärsii ku ne ei enään tapais sua.....sun pitää vaan ajatella et kaikki sun kaverit välittää sust ihan sikana ja et ne tarvii sua.....ei täst varmaan ollu mitään hyötyy mut pärjäile...hyvää kesän odotusta......
Olisko sulle ketään vähän sua vanhempaa ihmistä, jolle voisit jutella ajatuksistas. Saattas olla helpompaa, kuin jutella jollekkin kaverille. Mä oon ollut aina sitä mieltä (ja huomannutkin sen) et puhuminen auttaa, vaik onkin klisee.
Ei elämää saa lopettaa noin nuorena, vaikka elätkin nyt elämäs vaikeinta aikaa ikäs puolesta.
Ooon sua vanhempi ja muistan kyllä kuin loputtoman vaikeelta ja turhalta elämä tuntui. Mistään ei oikeen saanut kiinni ja tulevaisuudessa ei näkynyt mitään elämisen arvosta. Vaan toisin kävi...
Elämä on aika kivasti järjestyksessä, ei tosin oo omaa kultaa mitä kaipaisin, mut kavereita ja elämänhalua on. Pienistäkin asioista oon hirmu ilonen.
Tsemppiä sulle jennie :))
Koita nauttia kesän pikkujutuista
Jakke
mulla on kans aika sama juttu... en osaa luottaa enää keheekää, koska mua on puukotettu niin monta kertaa selkää (just ne tyypit ketä oon pitäny parhaimpina kavereinani) ja "kaverit" on puhunu paskaa selän takana... eli nyt en enää luota oikeestaa keheekää, en kerro asioitani kellee... en pysty kertomaa asioistani ees niille kavereille jotka ovat olleet luotettavia ja rehellisiä mulle. ja kyllä teräkin on käynyt kädellä, jälkiä näkyy. ja itsemurhaakin olen harkinnut, useammankin kerran. Olen tavallaan sulkenut ulkopuolisen maailman kokonaan pois, rakentanut muurin ympärilleni. itseluottamus on kärsinyt paljon, olen tosi epävarma... usein tuntuu että elämä on turhaa, ettei jaksaisi enempää, enkä kyllä jaksakkaan, en yksin....
oisko sulla maili ossaa tai mese ossaa? ois kiva alkaa kirjottelee sellasen kaa kellä on jotaa käsityst et miltä musta tuntuu... :(
älä tee itsemurhaa surujen takia, se on niin kliseistä ja täysin turhaa. mutta jos haluat itsesi tappaa nii tee se edes tyylillä! joku pommi kiinni vyössä kun juokset tavarataloon niin pääset ainakin otsikoihin. vitsi vitsinä, mee puhuun tädilles.
Heip!
Tuttua juttua on sun kirjoitus .. Samanlaisia asioita oon itte käynyt läpi ..
Jotenkin sitä vaan jaksaa kattoa aina eteenpäin, vaikka siellä ei näkyis kun harmaata .. Olis kiva jutella sun kanssa enemmin, jos kiinnostaa, niin laitappa viestiä ensin tohon täälläkin näkyvään s-postiin ([email protected]), niin saat sitten ihan oikeen s-postin ..
Mä tiedän jotenkin miltä susta tuntuu, ja tiedän myös sen etten mä väi sua tällä auttaa ellet sä ite sitä haluu. Musta tuntuu aika samalta, mutta koska en ole tavallisessa koulussa, vaan "sisä oppilaitoksessa" se tulee herkemmin. Lähimmät kaverit on parin jalan päässä, joten jos tulee vaikka kinaa tulee tosi paha olo kun näkee sen suunnilleen koko ajan. Mulla on paljon kavereita, muten uskalla kertoa itsestäni kuitenkaan kaikkea, esim pahaa oloa. mä tarvitsen paljon läheisyyttä ja huomiota etten mä lopahda. Sulla on varmasti aika samanlaista, Vai?? sä voit kirjottaa mulle jos susta tuntuu siltä, ja vaikken mä sua tunne niin mä toivotan sulle parasta jaksamista. Ja lopuks, sä oot jo oppinu tuntee ittes kun et mollaa ittees se on 10 arvosta.
Sun kertomukses kuulosti mun elämään tutulta.
Mulla oli itelläni vaikee varhaisnuoruus.
Onko sulla ketään vanhempaa ystävää, tuttavaa tai muuta sellaista jolle voisit puhua asiasta? Kirjekaveria, mailikaveria? Kirjoittaminenkin auttaa paljon omaan pahaa ja yksinäisee oloon. En suosittele lopettamaan elämää liian nuorena. Tiedän omasta kokemuksesta mitä se tekee omalle perheelle, ystäville ja muille sukulaisille, jopa luokkakavereille. Ei elämä aina niin ihanaa aikaa ole, mutta voin taata ettei se paha olo ikuisesti ole. (vaikka se kuulostaakin utopistiselta.) Ymmärtäisivätkö vanhempasi sinua, jos puhuisit heille asiasta? Onko sinulla sisaruksia joille voisit puhua? Tuntuu että toistan samaa asiaa koko ajan. Mutta tiedän että jonkulle puhuminen/kirjottaminen auttaa paljon joka ymmärtää ja kuuntelee. Ystävät osaavat olla myös törkeitä toisiaan kohtaan, mutta mikään ei ole hienompaa kuin kunnon ystävyys. Mutta koita puhua jollekkin, uskon että joku ymmärtää! *halii*
Tämä on ehkä vähän hyökkäävää mut jos haluat jonkun joka ymmärtää ja kuuntelee sinua niin mailaa minulle. osoitteeni on: [email protected]
Että mailaahan ihmeessä! =)
Mutta hyvää kesän odottelua! *keväthali*
Kuulostaa tutulta. Ei ole ketään, ei ystävää, jolle voisi purkaa KAIKKI ajatukset, ja joka oikeesti tietäis millasta mun elämä on, eikä sanois, että "mee puhuu terkkarille" mä en enäää pysty puhumaan.. Mä rakensin itseni eteen muurin, jota ei voi sortaa kukaan muu, paitsi minä itse, ja mä enää pysty siihen.
Mä haluaisin jatkaa tätä 'keskustelua' sun kanssa mailissa tai mesessä. Jos vain sulle käy, tuntuu, että sä ajattelet aika samallailla asioista, kuin minä.
Muutkin saavat toki mailata/lisätä meseen, jos ovat samassa tilanteessa.
Eli mese/mailiosoni on: [email protected]
Jahas, tästä et saa mitään säälittelyviestiä, koska siitä ei ole sulle mitään apua.
Sun ongelmas on se, että keskityt liikaa muihin. Vaikutat vähän sellaselta joka ajattelee miten miellyttää muita ja mitä muut ajattelee. Lopeta. Aika ryhtyä itsekkääksi. Enkä nyt meinaa, että pitäisi alkaa kunnon kusipääksi, mutta kyse on sun elämästä, ja kuten mainoksessa todetaan, olet oman elämäsi tärkein ihminen.
Tiedän kyllä itekin miltä tuntuu, kun on varma, että kuolema on parempi vastine tuskalle. Jotenkin sitä vaan aina pakottaa jatkamaan.
Otat nyt itteäs niskasta kiinni, ja alat pohtia, että mikä nyt vaivaa. Ja sen mikä vaivaa potkaset ulos elämästäs. Jos esim. kaverit ei ymmärrä tai ei halua ymmärtää, että sulla on ongelmia, on aika hommata uudet. Älä jää liikaa miettimään, että 'mitähän ne sitte ajattelis jos mä...' koska se hinta minkä maksat toisten tyydyttämisestä voi olla aika perkeleen korkea.
sit ku teet sen niin teet sen niin tee se sitten edes tyylillä! Ei mitään viiltelyjä tai pillereitä vaan jotain repäsevää että vaikka alasti juokset junan alle tai muuta vastaavaa!!
Tossa vaiheessa yleensä näkee ketkä on ystäviä ja ketkä ei oo. Eikä sitä itsemurhaa kannata ajatella, sillä se on ihan pers**stä oleva ajattelu tapa. Mun vinkkinä on se että meet ja tutustut uusiin ihmisiin ja voit vaikka löytää semmoisia kavereita jotka arvostavat sua enemmän kuin nämä sun nykyiset "kaverit". Mullekkin on nyt käynnyt silleen että kaverit on alkanu puhuu musta paskaa ja välillä kiusaamaan ja nolaamaan mut mun muitten frendejen edessä.
Koita jaksaa. Mä ymmärrän sua. Jos haluut vaikka mailata niin osote on [email protected]
moi ketä haluu mun mese osoitteeni se on [email protected]