Minulla on vielä alle kuukausi aikaa "valittaa" perunkirjasta. Se kävi vasta nytten ilmi, että siitä puuttuu yksi olennainen tekijä - perukirjan on tehnyt sama henkilö äitini ja myöhemmin isäni osalta.
Tilanne siis on, että isäni edellisestä avioliitosta on yksi lapsi. Uudessa avioliitossa, jossa minä sain alkuni ei ole ollut avioehtoa -- lakimiestuttava huvikseen katsoi perunkirjat, äitini sekä isäni osalta.
Äitini osassa oli maininta avioliittopykälästä -- eli olisin siinä perinyt talostamme äitini osuuden. Isäni perunkirjassa kiinteistön arvo on kokonaisuudessaan arvosteltu - vaikka kuulemma se olisi vain hänen osuudestaan pitänyt olla?
Pysyyko kukaan enää mukana tässä monimutkaisessa selostuksessa.
Velipuoli vaatii talon myyntiä 50/50. Vaikka osuushan pitäisi olla 3/4 , minulle.
Pesanjakajaa tulen luultavimmin ottamaan kiinteistön suhteen. -> Hänen äitinsä on aikoinaan ostettu ulos talosta ja oli sitten isäni, uusiin naimisiin mentyään ei ollut avioehtoa, jolloin äitini kuoltua perin äitini osuuden talosta. Olin tuolloin alaikäinen, ja muutenkin vasta nyt isäni kuoltua sekin nousi esille.
Enhän minä velipuoleni äidiltä mitään tule saamaan. Kyse on ihan periaatteesta. Koko äitini jättämä perintö opiskelijani varten isäni käytti taloon, juomiseen ja mihin muuallekkaan. Olen niin pienestä asti ollut töissä, että en ole edes ollut ns kallis lapsi. Eläkekkin mitä sain äidistä yli kymmenen vuotta on myös kulutettu.
Tekisi mieli vain polttaa koko paskan irtisanoen kaikki vakuutukset ja kysyä, tuleeko nyt uutta keittiötä ja autoa?
Kiinteistön arvo ei ole mikään huima sijaitinsa vuoksi, ettei sen puoleen.
Vai pystyykö ilman uutta perunkirjaa, toista käyttäen pesänselvittäjä jakaa pesää kuinka se menisi "oikeasti". Ainoa paperi mihin pistin nimeni on perukirja, ei mitään ositushommiin ole laittanut, jolloin osuus olisi menny puoliksi. Perunkirja on oikeusaputoimiston kautta tehty ja kuulemma puutteellinen ihan kaikkineen kohtineen.
Perintöveroa ei tullut, mutta kuinka verottajalle uusi selvitys siitä, että mistä sitä olisi pitänyt oikeasti laskea jos ei uusi perunkirjaa? Kiinteistön arvo on perunkirjassa naurettavan alas laitettu - ettei tulisi perintöveroa, tuttava kommentoi sitäkin sillä, että aina mahdollisemman ylös, niin että ei juuri ja juuri tule perintöveroa, ja vaikka vähän tulisikin -- ei menisi valtiolle myyntivoittoa sitten niin paljon.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Jos perukirja on väärin tehty ja puutteellinen niin tee itse perukirjan oikaisu verottajalle.
Varsinaista moitetta eikä moiteaikaa ei ole koko perukirjoitustouhusta.
Perinnönjako on sitten asia erikseen, siinä kannattaa olla tarkkana että saat omasi pois.
Selostuksesi mukaan osuutesi olisi 3/4, mutta eihän laki kiellä velipuoltasi vaatimasta tasajakoa. Sopujakoa ei ehkä synny ja ajaudutte toimitusjakoon, jonka lopputuloksena perinnöstä voi huveta kuluihin melkoisesti.
Hiukan askarruttava asia on, että miten on pantu paperille mainitsemasi kohta: "Hänen äitinsä on aikoinaan ostettu ulos talosta ja oli sitten isäni". Siis varmaankin avoerossa omaisuuden erottelu/yhteisomistuksen purkamiseksi exä maksettu ulos tai avioerossa ositussopimus ja tasingon maksu on hoidettu pätevästi.
Miastraatista olen saanut avioeropaperit ja avioehtoa ei ollut, myös paperi löytyi täsät osituksesta tai mikä nyt onkaan, isäni oli varakkaampi, ja lunasti pois ex lainasta taloon. Laina oli isäni nimelläkin jo alunperin.
Hänhän sitä haluaa, koska kokee, että talo on isän jne. Muuten sillä ei olisi mitään väliä, mutta taloa meillä ei olisi ellei äitini perintö olisi siihen henkivakuutuksineen ja eläkkäineen laitettu. Pelkkää eläkettä laskin että olis kertynyt n. 21 000e, tiliotteiden perusteella markkaaikaan oli tilillä äitini rahaa henkivakuutuksen tullessa sinne n. 150 000 markkaa, ja kaikki on mennyt taloon, ryyppäämiseen ja muuhun, isäni oli vielä pitkäaikaistyötön. Velkaa taloon ei enää ollut uuden avioliiton 90 alussa astuttua voimaan, mutta välit tässä saattaa mennä, ellei ne ole jo menneet.
Mutta eipäme olla velipuolen kanssa nyt niin läheisiä edes olleet, ikäero on reilu 14vuotta? ja muutenkin olen se joka koko pesää on hoitanut, laskut, perunkirja - hän odottaa vain osuuttansa. Pesanjakajaa tulen käräjän kautta toivomaan/hakemaan. Sanottiin, että asianajaja vie kaiken, mutta mielestäni tämä ratkaisu on edullisin - hän ottaa käräjän vallan myöntäessä pesän hallintaan ja jakaa sen niin, kuinka laki on.
Ei ole turhaa pyörittelyä.
Verottjalle oikaisu? Eikö pidä perunkirjaa ollenkaa tehdä uudestaan? Vai riittääkö, että toimitan verottajalla kummatkin perunkirjat, osaavatko lukea sitä. Mutta ensiviikolla minulla on varattu aika perunkirjan tekijän kanssa. Muistan kun kysyin tältä tammikuussa, että eikö osuuteni ole isopmpi jne selostin tilanteen kun oltiin kahdestaan, oikeusaputoimiston asianajaja ei kommentoinut tilannetta koska kuulemma ovat hankalia??
No tuttavalleni pitänee soittaa sitten tässä joskus jos tällä on taas aikaa kommentoida .

Ei ole turhaa pyörittelyä. Vaikka kaikesta papereista ja muista laskutetaan, on kuitenkin mielestäni sellanen tilanne, että ei paljon vaadi 'laillista' riitelyä. Jako ei ole ns. saman sisarkunnan riitaa, vaan isän edellisen avioliiton lapsen kanssa käymää riiitaa.
Verottjalle oikaisu? Eikö pidä perunkirjaa ollenkaa tehdä uudestaan? Vai riittääkö, että toimitan verottajalla kummatkin perunkirjat, osaavatko lukea sitä. Mutta ensiviikolla minulla on varattu aika perunkirjan tekijän kanssa. Muistan kun kysyin tältä tammikuussa, että eikö osuuteni ole isopmpi jne selostin tilanteen kun oltiin kahdestaan, oikeusaputoimiston asianajaja ei kommentoinut tilannetta koska kuulemma ovat hankalia??
No tuttavalleni pitänee soittaa sitten tässä joskus jos tällä on taas aikaa kommentoida .
Se kuka sen omisti ratkaisee jaon. Jos talo kokonaan isäsi nimissä, niin nyt se jaetaan isäsi perillisille. Paitsi tietysti jos äitisi jälkeen ei ole isäsi ja aitisi välillä tehty ositusta, tässä tapauksessa ensin ositetaan ja sitten vasta nähdään mitä isäsi pesään kuuluu.
Henkivakuutusrahat on saanut henkilö, joka on merkitty edunsaajaksi. Jos edunsaajana on ollut kuolinpesä tai perilliset, niin rahat kuuluisivat sinulle ja voisit karhuta niitä nyt isäsi kuolinpesältä. Mutta jospa vakuutussopimuksessa edunsaajana on ollut puoliso, niin sinun on turha haikailla rahojen perään.
Voi olla, että osuutesi isäsi yksin omistamasta talosta on vain puolet, koska lesken ei tarvitse antaa tasinkoa puolisonsa perillisille. Tasingon antamisesta kieltäytyminen on erikseen ilmoitettava myös osituksessa, eikä siis pelkkä perukirjaan merkintä ole riittävä.
Käy ensin lakimiehen juttusilla perukirjojen ja äitisi jälkeen tehdyn ositussopimuksen kanssa, ettet suotta hae pesänselvittäjää omaksi ja velipuolesi tappioksi.
Ja miten on äitisi kuolinpesä aikanaan hoidettu? Eli onko äitisi jälkeen suoritettu ositus? Jos ositus tehty ja talo isäisi nimissä, niin nyt se menee puoliksi velipuolesi kanssa.