Huono työpaikkaohjaaja

Työharjoittelija

Olen ensimmäistä keraa työharjoittelussa. Mulle tuli sellainen työpaikkaohjaaja joka ei neuvo yhtään mitään. Kun tulin ensimmäisen kerran työpaikalle minulle esiteltiin työpiakkaohjaaja. Hän ei esitellyt itseään ja muutenkaan noteerannut minua. Kun lähin tekemään töitä työpaikkaohjaajan kanssa hän antoi minulle työn. Työn antamisen jälkeen hän lähti jonnekkin ja palasi tunnin päästä. Itse olin saanut työn tehtyä jo aikoja sitten ja seisosin tyhjänpanttina. Kun hän palasi hänllä oli työkaveri mukana. He aloittivat työt muina miehinä noteeramatta minua. Menin sitten itse auttamaan häntä työssä kun ei minkäänlaisia ohjeita annettu. Tollaista on ollut koko työharjoittlu ajan. Ei oikeen anneta mitään hommaa, ei yhtään neuvota, ja muutenkin ollaan hiljaa ja puhumatta. Töissä tuntuu siltä kun anteeksi että olen olemassa. Tosi kurjaa olla työharjoittelussa kun tälläistä on :(
Itse odotin työpaikkaohjaajalta että hän neuvoo ja opettaa...
Olkaa te iloisia kenellä on kunnollinen työpaikkaohjaaja ja saatte nauttia työharjottelusta!

11

7406

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Välillä ohjaillut.

      Ohjaajia on kolmea lajia:

      "Ai piru, meille tulee taas joku harjoittelija. Onko se nyt tosiaan mun vuoro olla nimellinen ohjaaja ja nimi paperilla? Ei ehtisi ja vastahan mä olin sen yhden...mulla on nyt vähän kotonakin vaikeaa ja lonkkaa särkee, niskakin on kipeä."

      "Hmm...täytyy koettaa nyt jotain siirtää eteen päin tietoa. Mutta vain jos se ohjattava on täyspäinen (Ja se päätetään sitten ensivaikutelmalla miten suhtaudutaan)"

      "Kiva, harjoittelija. Toki opetan kaiken mitä vain pystyn. Kiva opettaa asioita eteen päin. Ehkä saadaan meille kesäksi ja joululomiksi hyvä sijainenkin ihan palkattavaksi." (huom: Kunhan ei ole missään määrin pelko siitä, että ns. "liian" pätevä harjoittelija on tulevaisuudessa uhka ohjaajan työpaikan säilymiselle:))

      Tuosta nyt voi valita, mihin luokkaan omasi kuuluu. Itse yritän olla mahdollisimman objektiivinen aina harjoittelijoille, mutta pakko myöntää että jos harjoittelijan oma motiivi on heikko ja jotenkin kädetön tyyppi ilman mitään oma-aloitteisuutta, niin joskus se on itseltäkin sitä jotta heitän harjan käteen ja totean tämän päivän duunin olevan tuo varaston siivous.

      • Tuleva lähihoitaja?

        Kun uusi oppija saapui, pyrin kartoittamaan hänen osaamistasonsa ja sen pohjalta ryhdyin kouluttamaan. Hyvä ohjaaja ei anna mielipiteensä ihmisestä vaikuttaa opettamisensa tasoon; tavoite on motivoida ja opastaa oppilasta mahdollisimman selkeästi ja tehä hänestä osaaja työyhteisöön. Pyrin myös antamaan myönteisen kuvan yrityksestä(vaikka niitä YT-neuvotteluja alkoi joka vuosi jo tulla). Jokainen oppilas pelkää kysyvänsä "tyhmiä": tein selväksi, että tyhmin kysymys on kysymätä jätetty kysymys. Toteutin sen olemalla helposti lähestyttävä, en koskaan juoruillut ja naureskellut selän takana kenenkään osaamattomuutta. Vaikka olin kartoittanut oppilaan osaamistason, aloin opettamaan HYVIN yksinkertaisia asioita ja sanoin, että kerro, jos selitän itsestäänselvyyksiä, sillä joillekkin nämäkin asiat epäselviä. Näin heti madalsin kynnystä kysyä lähes mitä vaan, "kun joku ei tuotakaan ole tiennut".Vaikka itselläni oli kiire, pyrin olemaan pitkään oppilaan lähellä valmiina neuvomaan...ja taas tuli YT-neuvottelut, nyt oli minun aikani lähteä alanvaihtoon. Opiskelen lähihoitajaksi ja ensimmäinen työssäoppimisjakso takanani. Opettajani ei opettanut mitään. Järkytävä kokemus ja arvosana T1, vaikka yritin kaikkeni siitä huolimatta, ettei minua opastettu. Työelämässä ikävä kyllä paljon henkisesti häiriintyneitä työhönopastajiakin.


    • jebbsih

      Näitä sattuu.. juuri tänään sain tietäväni että työharjottelu ei menny läpi. (4 viikkoa), sanallakaan ei ole aikasemmin sanottu että tekisin huonoa työtä tai että olisi jotain korjattavaa, paitsi tänään kun menin hakemaan kansioni (koska työnohjaaja ei voinut sitä täyttää viimisellä viikolla ollessaan kipeä) niin kuulin että minun pitäisi esim. viikko lisää olla.

      Olen hoitoalalla viimeistä vuotta ja tämä oli kehitysvammasten kanssa työskentelyä. Syy tähän oli että en kuulemma soveltanut empatiaa ja keskustelua tarpeeksi. Ymmärrän mistä kenkä puristaa, koska yksi asukkaista oli todella huono puhumaan enkä ymmärtänyt mitään, mutta siihenkin tuli parannusta viimeisellä viikolla (kun ohjaajani oli poissa). Tässä on minusta väärin ohjattu koska ei ole sanottu neljän viikon aikana mitään pahaa. Huomenna otan opettajaani yhteyttä ja katsomme mitä tehdään, näin ei saisi mennä.

      Aikaisemmat työharjoitteluni (4 paikkaa) olen saanut kehuja oma-alotteisuudesta ja empatiasta ja keskutelusta, yhteistyöstä jne.

      • Saman kokenut

        Todella epäreilulta kuulostaa. Mikseivät voineet aikaisemmin sanoa, että ei ole heidän mielestään sujunut tarpeeksi hyvin?

        Itselläni on samanlainen kokemus yhdestä harjoittelupaikasta.Työpaikkaohjaaja,joka ei ollut koko jakson aikana ohjannut minua oikein mitenkään antoi arviointikeskustelussa murskapalautteen -> läpi et pääse ellet tule vielä yhdeksi lisäviikoksi töihin.Koulumme opettaja tutntui vain myötäilevän tätä ohjaajaa vaikka olin jo aikaisemmin lähettänyt hänelle sähköpostia siitä,että ohjaaja ei ohjaa minua eikä anna palautetta.Menin sitten lisäviikoksi töihin ja pääsin harjoittelusta läpi huonoimmalla mahdollisella arvosanalla.Koko juttu tuntuu todella epäoikeudenmukaiselta,sillä olin jakson aikana tehnyt parhaani ja muista harjottelupaikoista olen saanut hyvät arvostelut.Ohjaajalla ei ollut esittää hyviä perusteita huonon arvosanan tueksi.Olisi pitänyt tehdä valitus arvioinnista,mutta nyt on jo liian myöhäistä.Niin ja opiskelen siis lähihoitajaksi.

        Kyllä sinne työpaikkaohjaajien joukkoon mahtuu niitä ilkeitäkin tapauksia.Minun tapauksessani ohjaajalla taisi alusta alken olla jotain minua vastaan - tämä ei kuitenkaan olisi saanut vaikuttaa arviointiin ja ohjaukseen.


      • selleri-siili
        Saman kokenut kirjoitti:

        Todella epäreilulta kuulostaa. Mikseivät voineet aikaisemmin sanoa, että ei ole heidän mielestään sujunut tarpeeksi hyvin?

        Itselläni on samanlainen kokemus yhdestä harjoittelupaikasta.Työpaikkaohjaaja,joka ei ollut koko jakson aikana ohjannut minua oikein mitenkään antoi arviointikeskustelussa murskapalautteen -> läpi et pääse ellet tule vielä yhdeksi lisäviikoksi töihin.Koulumme opettaja tutntui vain myötäilevän tätä ohjaajaa vaikka olin jo aikaisemmin lähettänyt hänelle sähköpostia siitä,että ohjaaja ei ohjaa minua eikä anna palautetta.Menin sitten lisäviikoksi töihin ja pääsin harjoittelusta läpi huonoimmalla mahdollisella arvosanalla.Koko juttu tuntuu todella epäoikeudenmukaiselta,sillä olin jakson aikana tehnyt parhaani ja muista harjottelupaikoista olen saanut hyvät arvostelut.Ohjaajalla ei ollut esittää hyviä perusteita huonon arvosanan tueksi.Olisi pitänyt tehdä valitus arvioinnista,mutta nyt on jo liian myöhäistä.Niin ja opiskelen siis lähihoitajaksi.

        Kyllä sinne työpaikkaohjaajien joukkoon mahtuu niitä ilkeitäkin tapauksia.Minun tapauksessani ohjaajalla taisi alusta alken olla jotain minua vastaan - tämä ei kuitenkaan olisi saanut vaikuttaa arviointiin ja ohjaukseen.

        Ohjaajallani ei ollut aikaisemmin ohjannut opiskelijaa ja hän oli vielä sijainen!Hän ei perehdyttänyt minua mihinkään ja tapa käyttäytyä paitsi minua myös muita työkavereita oli törkeää.Tästä henkilöstä eivät muutkaan harjoittelupaikassani pitäneet.Kolmen viikon jälkeen esimiehen kanssa tultiin siihen lopputulokseen,että ohjaaja on pakko vaihtaa ja samaa mieltä oli myös muu työyhteisö.Sain tilalle kaksi ohjaajaa,joiden kanssa tulin hyvin juttuun!Joten nosta kissa pöydälle,mutta tee se rakentavasti älä toista mollaten!


    • käoid

      Ite olin marraskuun 2010 maalikuun 2011 asti työssäoppimassa erään kansainvälisen monitoimiyhtiön kauppkeskusyksikössä, järjestyksenvalvojana.
      P####päisiä asiakkaita ja vittuilua tuli kohdattua, ja ihmettelen, miten oikein pystyin tuon koko ajan olemaan ilmaiseksi koko hommassa. Olin oikeastaan melko yli-innokas.
      Itsellä oli virallinen työssäoppimisohjaaja, mutta käytännössä oppia antoi paikan kemmi. Ihan jänniä kokemuksia ja mukavia työntekijöitä oli, mutta vähän hämmästyttää, ettei tuo virallinen työssäoppimisohjaaja edes suostunut työssäoppimisen arviointiin, koska oli "niin kiire". noh, opettajan kaa lätkästiin numero paperille.

    • mun kokemukset

      Yksi tosi inha on sattunut kohdalle. Hyvä, että ekana aamuna vaivaitui käsipäivää sanomaan. Se, mitä oelvinaan "opetti" oli minulle jo siinä vaiheessa selvää, että tahallaan opettaa väärin, kun meitä valmistuu hänen mielestään koko ajan liukuhihnalta! Kateuttako tai pelkoa, että vastavalmistuneet vievät työpaikat? Järkyttävää, kun hän psitävillä silmillään tuijotti kun tein töitä ja huomautti, että tein asioita väärin, vaikka tein opiston oppien mukaan. Lopulta olin niin rauniona, että hain uuden paikan..Muutama viikko sitten tapasin hänet kaupungilla ja hän kysyi, että onko sitä itsevarmuutta jo tullut lisää!! Kenelläkään ei ole sen ihmisen kanssa itsevarmuutta, koska aina hänen mielestään menee väärin. Nyt on jo tutkinto takana ja jos olisin hänen opeillaan edennyt, niin en olisi tutkintoa läpäissyt. Kaikkeen siis kannatta varautua...

    • ..........

      Minullakin yhdessä työharjoittelussa sattui ohjaaja, joka ei neuvonut yhtään. Hän ei neuvonut mitään, ei puhunut minulle, ei perehdyttänyt työhön. Päivän aikana hän saattoi sanoa ehkä pari sanaa. Ensimmäisenä päivänä kun menin sinne, hän vain laittoi heti töihin yksinäni. Viimeisenä päivänä hän ei mitenkään noteerannut sitä. Yleensä nyt on toivotettu hyvät jatkot ja sen sellaista, mutta tämä ei ollut lähimaillakaan, kun lähdin, eikä koko päivänä puhunut asiasta mitään. Kukaan muukaan työntekijä ei puhunut minulle koskaan mitään. Mitään palautettakaan en saanut koko jakson aikana. Loppuarvostelukin oli sellainen, että hän vain sanoi numeron eikä perustellut sitä. Pelkäsin saavani surkean numeron, mutta ilmeisesti harjoitteluni meni kuitenkin hyvin, kun sain hyvät numerot. Mutta olisihan se ollut kivaa, jos ohjaaja olisi jotenkin ohjannut. En tiedä, saattoiko se sitten johtua siitä, että ohjaaja oli itsekin hyvin nuori vielä, vähän päälle parikymppinen, että hänellä ei yksinkertaisesti ollut kokemusta ohjaamisesta.

    • amela1

      Minun ohjaja on loukannut minua koko ajan

    • itkupitkästäilosta

      Minulla oli myös surkea työharjoittelupaikka.
      Minua ei hjattu ja se laitettiin minun syyksni, ryten osannut.

    • Otan osaa

      Valitettavasti ohjaajat eivät ole lähellekään aina vapaaehtoisia. Jos heistä tuntuu että he eivät saa sinusta riittävästi hyötyä irti itselleen, on selvää että heidän motivaationsa on myöskin nollatasoa.

      Nuo arviointimokat ovat kyllä todella syvältä. Ei mene montaa minuuttia antaa vähän suullista palautetta välillä ja kirjalliset lopuksi. Kenelläkään ei saa olla niin paljon töitä, että et edes työkellon soiton jälkeen ehdi muutamaa kirjainta raapustamaan tai vähän juttelemaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      318
      7464
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2156
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1827
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1372
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1277
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1241
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1220
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      55
      1151
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe