Pelkuruutta

Katselin tänään tv:stä kahtakin uutista, jotka osoittivat sekä oikeiusistuimien että polittisten päättäjien pelkuruutta. Toisessa kuva käräjätuvasta, jossa vastaaja istuu pusero vedettynä pään yli, ilman että puheenjohjtaja asiaan mitekään asiaan reagoi. Käsittämätöntä pelkuruutta! Ei tulisi kysymykseeen muualla.

Toisessa kerrottiin ministerin päätöksestä olla viemättä eteenpäin lakia, joka koskee pikkupoikien silpomista Suomessa, l. ympärileikkausta, jonka lääkärit ja jokainen täysijärkinen tuomitsee lasten törkeänä pahoinpitelynä. Kokonaan eri asia olisi jos aikuinen vapaaehtoisesti antaa silpoa itsensä - mutta lapset!
Mutta ministerin rohkeus hukkui jonnekin. Käsittämätöntä pelkuruutta! Ei tulisi kysymykseen tyttölasten kohdalla.
2125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vähän samoja asioita, tosin monia muitakin. Mutta kyllä nämäkin ovat melkoisia osoituksia valtion avuttomasta asioiden käsittelystä. Vaikka riippumattomissa oikeusistuimissa taitaa olla kysymys vain paikallisesta vetelyydestä.

Äänestä

takia sen vastaajan pitäisi julkisesti vielä siinä vaiheessa paljastaa kasvonsa?

Siksikö, että keltainen lehdistö voi tuomita jo etukäteen syylliseksi julkisuudessa mehevällä lehtijutulla?

Eivät läheskään kaikki vastaajat päädy syyllisiksi. Miksi heidän kasvonsa pitäisi paljastaa?
Paljastaisitko sinä kasvosi jos olisit vastaajana ja tietäisit olevasi syytön? Syyllisenä sinua sen jälkeen pidettäisiin aina, vaikka syyttömäksi todettaisiinkin.

Samaa mieltä olen kyllä kanssasi siitä, että kun kerran on syylliseksi todettu niin siinä vaiheessa kasvot paljaaksi vaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Käsittämätöntä! kirjoitti:

Katselin tänään tv:stä kahtakin uutista, jotka osoittivat sekä oikeiusistuimien että polittisten päättäjien pelkuruutta. Toisessa kuva käräjätuvasta, jossa vastaaja istuu pusero vedettynä pään yli, ilman että puheenjohjtaja asiaan mitekään asiaan reagoi. Käsittämätöntä pelkuruutta! Ei tulisi kysymykseeen muualla.

Toisessa kerrottiin ministerin päätöksestä olla viemättä eteenpäin lakia, joka koskee pikkupoikien silpomista Suomessa, l. ympärileikkausta, jonka lääkärit ja jokainen täysijärkinen tuomitsee lasten törkeänä pahoinpitelynä. Kokonaan eri asia olisi jos aikuinen vapaaehtoisesti antaa silpoa itsensä - mutta lapset!
Mutta ministerin rohkeus hukkui jonnekin. Käsittämätöntä pelkuruutta! Ei tulisi kysymykseen tyttölasten kohdalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu