Kasvattajista

Haluaisin tietää mitä mieltä olette olleet kasvattajista/kenneleistä joista olette koiranne hankkineet? Tai jos koiranne on ollut jossain Kennelissä hoidossa, vaikka teidän lomareissunne ajan, millaista hoitoa koiranne on siellä saanut?

Itse ostin oman koirani eräästä Kennelistä. Aluksi kyseisen Kennelin väki vaikutti mukavalta ja asialliselta. Koiralleni todetiin tässä alkusyksystä lukuisa määrä allergioita, joista myös kyseisen Kennelin väki on tietoinen nyt. Koirani on hoikassa kunnosa, kasvattajan mielestä oikein hyvässä kunnossa. Laihduttamisen tarvetta ei todellakaan ole.

Ensimmäisen kerran koirani ollessa pidemmän aikaa hoidossa (5 päivää) kyseisessä Kennelissä, se oli laihtunut 2 kiloa, pelkäsi muovipusseja ja sanomalehtiä. Ei tarvinnut kuin esim. ottaa lehti käteen lukeakseen sitä, niin koira meni piilloon nurkkaan. Ennen hoitoon vientiä, ei ollut merkkiäkään pelosta muovipusseja tai lehtiä kohtaan. Eikä koiralla todellakaan ollut tarvetta laihtua.

Toisella kerralla koira oli hoidossa viikon. Taas koira oli laihtunut. Se pelkäsi taas muovipusseja ja sanomalehtiä. Tällä kerralla jopa omaa hihnaansa. Hihnaa ei tarvinnut kuin hieman heilauttaa tai kilisyttää niin koira meni maahan ja oli pelokkaan näköinen.
Tällä toisella kerralla koiralle oli myös syötetty ruokia joille se on allerginen. Olemme laittaneet koiralle omat ruuat mukaan, joista kasvattaja voi antaa ruuat koiralle, ettei hänen itse tarvitse niitä ostaa. Olisittepa nähneet koiran vatsan kun se oli allergiakutina tuskissaan sitä syönyt. Täynnä näppylöitä ja haavaumia. Luottamus kasvattajaan meni täysin.

Koiraa en taida uskaltaa enää kyseiselle kasvattajalle hoitoon viedä. En sitten tiedä millaista hoitoa muut koirat siellä saavat. Itsellä huonoja kokemuksia.

Haluaisinkin kuulla nyt teidän kokemuksianne, hyvät ja huonot. :)
1113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Minulla ei ole kokemusta kennelien hoidoista, koska hoidan koirani itse, ja lomien aikana hyvät ystäväni tulevat kotiini hoitamaan koirani, kaikki hoidot on ollut asiallisia ja hyviä. Niin paljon rakastan koiraani, etten sitä ikinä veisi mihinkään kenneliin hoitoon, ennen jättäisin lomamatkat tekemättä.

Miksi veit koirasi vielä uudelleen tuonne hoitoon, etkö yhdellä kerralla saanut riittävästi haukutavaa, vai eikö koirasi kärsinyt riittävästi 5 päivän hoidosta, vaan veit sitten uudestaan jopa viikoksi, kyllä tuo on omaa tyhmyyttäsi, oliko sellainen vimma päästä itse nauttimaan lomista, että teit sen koirasi terveyttä uhmaten. Kaikenlaisia koiran omistajia. Itse en voisi nauttia lomista, jos koirallani ei olisi takuuvarmaa hyvää hoitajaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nöpperö kirjoitti:

Haluaisin tietää mitä mieltä olette olleet kasvattajista/kenneleistä joista olette koiranne hankkineet? Tai jos koiranne on ollut jossain Kennelissä hoidossa, vaikka teidän lomareissunne ajan, millaista hoitoa koiranne on siellä saanut?

Itse ostin oman koirani eräästä Kennelistä. Aluksi kyseisen Kennelin väki vaikutti mukavalta ja asialliselta. Koiralleni todetiin tässä alkusyksystä lukuisa määrä allergioita, joista myös kyseisen Kennelin väki on tietoinen nyt. Koirani on hoikassa kunnosa, kasvattajan mielestä oikein hyvässä kunnossa. Laihduttamisen tarvetta ei todellakaan ole.

Ensimmäisen kerran koirani ollessa pidemmän aikaa hoidossa (5 päivää) kyseisessä Kennelissä, se oli laihtunut 2 kiloa, pelkäsi muovipusseja ja sanomalehtiä. Ei tarvinnut kuin esim. ottaa lehti käteen lukeakseen sitä, niin koira meni piilloon nurkkaan. Ennen hoitoon vientiä, ei ollut merkkiäkään pelosta muovipusseja tai lehtiä kohtaan. Eikä koiralla todellakaan ollut tarvetta laihtua.

Toisella kerralla koira oli hoidossa viikon. Taas koira oli laihtunut. Se pelkäsi taas muovipusseja ja sanomalehtiä. Tällä kerralla jopa omaa hihnaansa. Hihnaa ei tarvinnut kuin hieman heilauttaa tai kilisyttää niin koira meni maahan ja oli pelokkaan näköinen.
Tällä toisella kerralla koiralle oli myös syötetty ruokia joille se on allerginen. Olemme laittaneet koiralle omat ruuat mukaan, joista kasvattaja voi antaa ruuat koiralle, ettei hänen itse tarvitse niitä ostaa. Olisittepa nähneet koiran vatsan kun se oli allergiakutina tuskissaan sitä syönyt. Täynnä näppylöitä ja haavaumia. Luottamus kasvattajaan meni täysin.

Koiraa en taida uskaltaa enää kyseiselle kasvattajalle hoitoon viedä. En sitten tiedä millaista hoitoa muut koirat siellä saavat. Itsellä huonoja kokemuksia.

Haluaisinkin kuulla nyt teidän kokemuksianne, hyvät ja huonot. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu