Muslimithan ei tunnetusti käytä alkoholia, just joo. Oma exmieheni, joka tuossa jutussakin mainitaan ryyppäsi aina kuin mahdollista ja hakkasi kaikkea mikä liikkuu.
Lappeenrannan naismurhasta elinkautinen
Keskiviikko 27.10.2010 klo 13.52
Pakistanilainen 36-vuotias kerrossiivooja Javed Iqbal tuomittiin tänään Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa ex-vaimonsa murhasta elinkautiseen vankeuteen.
Iqbal katkasi yhdellä veitsenviillolla entisen vaimonsa kurkun Lappeenrannan Harapaisissa viime vuoden marraskuussa ja yritti paeta maasta.
Hänet tavoitettiin Helsinki-Vantaan lentokentältä Tallinnan koneelle matkalla olleesta lentokenttäbussista mukanaan yli 7200 euroa käteistä.
Syyttäjä Markku O. Ahonen oli jo aiemmin pitänyt murhaa niin kutsuttuna kunniamurhana, sillä surmattu nainen oli Iqbalin käsityksen mukaan jättämässä hänen jälkeen jo toista pakistanilaista aviomiestään ja lasten isää Lappeenrannassa.
Tämä loukkasi hylättyjen miesten kunniaa ja se piti kostaa kuolemalla.
Iqbalia puolustanut asianajaja Heikki Lampela piti päämiehensä tekoa loppuun asti vain humalaisen miehen kiivastuksissa tekemänä tappona.
Mielentilatutkimuksessa tuomittu Iqbalin todettiin toimineen henkirikosta tehdessään täysin syyntakeisena.
http://www.iltalehti.fi/u...2010102712591028_uu.shtml
Raivoraitis muslimimieheni ryyppäsi kuin sieni
NN
3
1101
Vastaukset
- pakistanilainen mies
on aina kuollut pakistanilainen mies.
- minätiedän
Hän oli ns. huono muslimi. Hyvä muslimi ei ryyppää, mutta muslimeita yhtä kaikki kuitenkin.
- niin...
Muslimi ryyppää yöllä silloin kun Allah ei näe. :) Näin se vain menee.
Naiset voisivat joskus käyttää sitä järkeä että kannattaako sitä muslimimiestä ottaa kun tietää että mitä se sitten on... ottaisivat minkä tahansa muun uskonnon edustajan niin pääsevät todennäköisesti helpommalla ja suhdekin onnistuu paremmin (siis jos vain muutenkin on mieskriteerit kohdallaan).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 245152
Oulaisten vaalit ovat hyvä alku, mutta lisää toimenpiteitä tarvitaan.
Oulaisten vaalit ovat hyvä alku. Puolueväristä riippumatta hallituksen rikollisuutta torjuvat toimenpiteet tehoavat ja r34597- 1031362
Olen rakastunut sinuun mies edelleen
Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍1361330Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua
Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais121220- 931094
Kyläyhdistyksen tuho, kiitos sääntöukon
Hyrynsalmen kyläyhdistyksen yleinen keskustelutilaisuus ja ylimääräinen kokous alkoi hyvin. Siellähän keskusteltiin oike19991viekää miehet naiset kunnon treffeille
Ja käyttäytykää hyvin. Niin tehdään vaikutus. Miehen kuuluu tarjota naiselle.168865En vittujakaan enää välitä sinusta nainen
Toivottavasti en näe sinua enää koskaan. Jos näen, niin en ole näkevinäni. Et merkitse minulle enää mitään.61823- 37789