Tuossa lasten kanssa laitettiin kortteja äskettäin, jotta saatais ne postiin.
Tekeekö teillä lapset oma-aloitteisesti äidille,
kun meillä saa aina monta kertaa sanoa, että kortit, yhdessähän ne tietty tehdään.
On siinä jotenkin ristiriitaa, pistää lasten tekeen kortteja ja he eivät vaivaudu edes katsoon.
Minä laitoin aina pojan (nyt jo aikuinen) niin hänen äidilleen varkain kortin ja väärensin nimen, mutta poika sanoi, ettei bio-äiti tarvitse mitään, se on tuhonnut mun elämäni juomisella....mitäs siihen sitten...totta joka sana...vieläkin äiti yrittää, mutta poika ei anna anteeksi, vaikka olen pyytämällä pyytänyt, se tuhonnut tarkoittaa, että pojalla lievä häiriö alkoholista, silloin vain ei niin tutkittu, nythän kaikki tutkitaan, mutta asuu ja käy koulua "isossa maailmassa" ja pitää puolensa.
Valokuvat on kivoja lähettää, ne ovat arvokkaita muistoja.
Tekeekö teillä lapset oma-aloitteisesti äidille,
kun meillä saa aina monta kertaa sanoa, että kortit, yhdessähän ne tietty tehdään.
On siinä jotenkin ristiriitaa, pistää lasten tekeen kortteja ja he eivät vaivaudu edes katsoon.
Minä laitoin aina pojan (nyt jo aikuinen) niin hänen äidilleen varkain kortin ja väärensin nimen, mutta poika sanoi, ettei bio-äiti tarvitse mitään, se on tuhonnut mun elämäni juomisella....mitäs siihen sitten...totta joka sana...vieläkin äiti yrittää, mutta poika ei anna anteeksi, vaikka olen pyytämällä pyytänyt, se tuhonnut tarkoittaa, että pojalla lievä häiriö alkoholista, silloin vain ei niin tutkittu, nythän kaikki tutkitaan, mutta asuu ja käy koulua "isossa maailmassa" ja pitää puolensa.
Valokuvat on kivoja lähettää, ne ovat arvokkaita muistoja.
Vastaukset 13
Vanhimmat
ruveta pakottamaan, kun ei ole halua niin mitä sittä riitaa haastamaan.
Yritetty on koko ajan mutta siinä on kait jotakin vastenmielistä.
Mutta äidilleen kyllä saattaa puhelimessa sipistä että hän ei saa laittaa korttia.
Oikasemme kyllä jutun heti välittömästi no siinä sitten puhelin saa olla vasarana hetken.
Mutta pidämme tässä kotona mukavat äitienpäivä juhlat kakkuineen ja ruusukimppuineen eikä pane vastaan ollenkaan.
Että näin se viina tappaa tunteet "joiltakin" äitiä kohtaan.
Itse en ole äiti enkä siaisäitikään, mutta kuulostaa hullulta, että olet väärentänyt pojan nimissä hänen äidilleen kortteja!!!
Siitä ei varmana seuraa kuin ikävyyksiä, jos ne kortit tulevat pojalla ja hänen äidillään joskus puheeksi esim. pojalla menee luottamus suhun ja biologinen äiti katkeroituu tms.
Minä olen luonnoltani jokaiselle hyvää tarkoittava ja silloinkin ajattelin, siitä aikaa...vain pelkkää hyvää äitiä kohtaan ja ajattelin, että meillä ainakin muistetaan hänet ja sopu säilyisi.
No meillä ja pojalla niin rakkaat välit, ettei niitä voi mikään murtaa ja bio-äitikin on tyytyväinen siihen, että lapsi on elänyt elämänsä meillä, samoin bio-isä.
Mutta tuo pojan viha, ei ole korttiasteella" vaan paljon vakavampaa, siis siitä alkoholista, joka pilasi hänenkin elämän osittain.
Minulla on periaate, että jokainen äiti/isä ovat arvokkaita jossain mielessä lapselle, en osaa vihata heitä päinvastoin, he ovat joutuneet lainaamaan lapsensa meille, kuten teillekin.....
Käsittää voi asioita monelta kantilta, mutta korttiasia on niitä pienempiä, tulipa vaan yksi jutun aihe, kun äitienpäivä lähestyy, meillä ei väheksytä ketään, omia kiukkujaan voi tänne tarinoida. Tätä työtä, kun tekee oppii arvostamaan sen, kuinka tärkeää on suhteiden ylläpito heidän vanhempien kanssa, vaikka joukkoon mahtuu monenlaista. Minäkin niin pitkään tehneenä tätä työtä, uskon jo tietäväni mistä narusta vedetään. Yhteistyö on numero yksi, vaikka se ei aina onnistukaan.
Meillä on ainakin aina tarvinnut puoli pakolla laittaa lapset tekemään äitillensä korttia.
Eivät pidä sitä sen arvoisena, eivät pidä sillä lailla äitinä. Muistavat nälän ja väkivallan mitä siellä bioperheessä oli. Olen yrittänyt paikkailla äidin ja lasten välejä jo useamman vuoden, mutta huonoin tuloksin. Lapset niin usein ajattelevat niin yksoikoisesti: se oli huono äiti kun löi eikä ruokkinut, mitä sille korttia?
Aina kaikki koulujen kortit ja lahjat on annettu minulle. Monesti olen yrittänyt, että laitettaisiinko tämä postiin ja lähetettäisiin oikealle äidille? Vastaus on ollut ei missään tapauksessa, koska tein sen sinulle.
Mitä siinä sitten?
Olen toiminut pitkään sijaisvanhempana (20) vuotta .pitkiä ja lyhyitä sijoituksia,enkä ole tavannut lasta joka ei olisi lojaali omille vanhemmilleen oli siellä tapahtunut miten kauheita asioita tahansa.Mutta jos sijaisperheellä on halveksiva asenne vanhempia kohtaan lapsi yrittää olla mieliksi koska pelkää muuten tulevansa hylätyksi tässäkin perheessä.
Hyvää äitienpäivää!
Vastaan tuohon kirjoitukseen, harva lapsi ja nuoreksi ja aikuiseksi jo kasvanut haluaa ymmärtääkkään bio-vanhempaa, jonka lapsi tietää joka päivä olevan kännissä ja tappeluissa , kun sen asian on oppinut ajansaatossa vanhempana mieltämään.
Meille hänen ei koskaan ole tarvinnut esittää mitään, olemme sen suvun kanssa muuten väleissä, koska jokainen suvun jäsen ymmärtää, ettei heistä ole vanhemmiksi.
Sen, että laitoin kortin, tunsin syvää sääliä vanhempia kohtaan, koska he ovat oikeasti heikoilla ja sairaita.
Tämä nyt oikaisuksi, koska en puhu potaskaa ja en hyväksy aiheetonta arvosteluakaan.
Osa sijaisäideistä tuntuu olevan lähes yli-ihmisiä. On niitä, jotka pakottavat lapset kutsumaan itseään äidiksi, mutta myös niitä, jotka sanovat "en ole äiti, en edes sijaisäiti, minä hoidan teitä sen ajan kun olette meillä"
Lähes poikkeuksetta vaikka sijaisperhe olisi kuinka hyvä tahansa ja vaikka lapset tietävät että sijaisvanhemmat ovat ne "ainoat oikeat vanhemmat" he peilaavat omaa minäkuvaansa omasta taustastaan ja jos sijaisvanhemmat eivät arvosta vanhempia ihmisinä jotka ovat antaneet näille lapsille elämän he kokevat olevansa huonompia siksi että vanhemmat ovat huonoja viestiä voi monin tavoi muutenkin kuin sanoin.kyllä kait nyt jokainen tajuaa että eiväthän ne lapset sijaisperheessä olisi jos omat vanhemmat olisivat kykeneviä huolehtimaan
Tuskimpa meistä kukaan ajattelee olevansa yli-ihminen!!!! Aika hurja väite. Kukaan ei voi lasta pakottaa kutsumaan äidiksi! Kyllä lapsi kutsuu joko nimeltä tai jos hän niin haluaa, niin äidiksi. Ja tuohon viimeiseen lauseeseesi en edes jaksa kommentoida.
Oliko tarkoituksesi nostattaa ärtymystä, vai mitä? Mutta aika moisia sammakoita pieneen viestiisi mahtui! Tunnetko yhtään sijaisvanhempaa? Kannattaa tutustua :)
Valitettavasti tunnen oikein hyvin. Nämä kommentit ovat suoraan elävästä elämästä.
Meillä on vielä sen verran pienet lapset, etteivät osaa oma-aloitteisesti kortteja äideille lähettää. Minä olen tehnyt kortit ihan ensimmäisestä äitienpäivästä lähtien. Ensimmäiset kortit taisivat olla vauvan kämmenen jälki paperissa yms. lisättynä valokuvalla. Nyt lapset saavat itse jo jonkinlaisen kortin aikaiseksi, kun vain sanon että nyt tehdään. Molemmat tekevät kortit hyvin innoissaan ja tänä vuonna nuorimmainen meneekin äidin luokse viettämään ensimmäistä yhteistä äitienpäivää.
Vähän asian vierestä kirjoittelenpi nytten.
Olen itse sijais lapsi. Mun äitini eikä isänikään kyennyt olemaan mun ja kahden mun sisaruksen huoltaja. Isälläni oli mielenterveys ongelmia ja äitilleni tuli kanste. Meidät laitettiin lastenkotiin jossa olimme ehkä sellaset puolisen vuotta. Sitten mun äidin täti otti meidät ja on siitä asti ollut meidän huoltajana alias sijaisäitinä.
Mä olin lapsena silleen etten hirveesti välittänyt pitää äitiin yhteyttä, se jotenkin en mä osaa sanoo ehkä se kun se oli hirveen tasapainoton ja ja no siinä oli niin monta monessa...en oo ajatellu tätä asiaa aikasemmin et miksen välittäny pitää yhteyttä. Eikä mulla ollu sellasta tunne sidettä äitiäni kohtaan. Joskus se oli todella hankala ja se oli niin ailahtelevainen. Kerran se suuttu mun tädille, (siskollensa) että on usuttanut lapset hänen kimppuunsa. kun en häntä totellut jossain asiassa. Se tuntu musta todella pahalta. hirveeltä..
mut nytten kun olen aikuinen, 20 niin äidilleni on löydetti sopivaa lääkitystä ja on tasapainoinen ja ulkopuoliselle ei todellakaan tulisi mieleen että hänellä on mielenterveys ongelmia. Tietty harmittaa kun ne lääkkeet on niin vahvoja että ne silleen turruttaa kauheesti mut kuitenkin. Rakastan äitiäni ja myös sijaisäitiini.ovat molemmat mulle hyvin tärkeitä! vaikka äitini kun soittaa mulle aika usein mut ehkä vain noin 3 minsaa kerraan...ei osaa silleen keskustella, kysellä asioista,en mäkään osaa oikeen sille puhuu mitään, joskus tuntu ettei se yhtään välitä mut kyl se välittää, se ei vaan osaa olla sellanen "normaali" ihminen , en tiedä kuin muuten sitä kuvaisin..tai silleen...
en ole ikinä puhunut sijais äidistäni tällä nimellä aina olemme kutsuneet häntä etunimellä. On se lapsesta asti ollut mulle hirveen tärkee ja mun se oikee äiti, vaikken olekkaan sitä sillä nimellä ikinä kutsunutkaan. Äitiäni myös kutsun aina etunimellä, joskus harvoin vain puhuttelen äidiksi, kuten nytten.
että kyllä mä lapsena ainakin mieluumin aina ne äitienpäivä kortit tein mun tädilleni enkä äidille...vaikka väsäsin kyllä äidillenikin myöskin,ja ne on hänelle ihan hirmuisen tärkeitä.
Tänäkin äitienpäivänä kertoi itkeneensä saatuan meiltä äitienpäiväkortit ja kukkaset.
Olimme kyllä hirmuisen pieniä silloin kun meidät sijoitettiin ensin lastenkotiin ja sieltä tätimme otti meitit, pikku veljeni oli n.2vuotias joten itse olin neljä.
olipas aika sillisalaattia mun tää kirjoitukseni mutta näin!
Elämässäsi on ollut rankkoja juttuja.
"Sijoituksesi" tätisi perheseen on selvästi onnistunut, kirjoituksestasi paistaa läpi tietty vahvuus, jota voi saadaa mielestäni vain kun on itse joutunut käymään tiettyjä kriisejä läpi elämässä.
Niin, kyllä voi rakastaa "kahta äitiä". Itselleni oma äiti on ollut ja on edelleen tärkeä, samoin oli nyt jo edesmennyt isoäitini, jota pidin kakkosäitinä.Oma äitini oli siis ihan ok, mutta niin siltikin vaikka kaikki olisi ok, voi rakastaa jotain toista, kuin omaa äitiä. a Mummolla itsellä ei ole ollut paljoa lapsia, niin hän halusi touhuta aikanaan paljon meidän kanssa.Hänellä oli aikaa, mitä taas omilla vanhemmilla ei työnsä vuoksi ollut.
Silti rakastan äitiänikin yli kaiken. Tiedän että hänen vain oli työnsä tehtävä.
Tärkeintä kirjoituksessasi mihin kiinnitin huomiota, oli...
voi rakastaa sekä "sijaisäitiä", että omaa äitiä.
Tästä aiheestahan väliin nousee keskustelua.
Bioäiti kokee osansa syrjäytetyksi, kun sijaisäiti astuu kuvioihin, kun totuus on se, että ei lapsen rakkaus omaa äitiään kohtaan häviä mihinkään, se voi toki olla erilaista.
Omalle äidille ehkä sallitaan vajavuutta enemmän ja taas sijaisäidiltä vaaditään enemmän. Ne aukot mitä sijaisäiti jättää, niitä ei tunteet paikkaakkaan. Siinä ehkä suurin ero.
Käytännössä oma äiti voi olla vaikka kuinka "huono", silti lapsi ihmeellisesti jaksaa rakastaa ja olla lojaali hänelle.
kaikkea hyvää sinulle.=)