Mä olen kuullut, että sellainen inhimillsyyden vieminen on aina rikos. Paranoidi skitsofrenia on sellaista, että juokseen ihmisen perässä tarrautuen häneen. Sellainen voi olla vaarallista, koska ihan kaikilla ei vielä ole kykyä reiluun anatomiaan. Pyhiinvaellus vai palvelumatka, hei me elämme palveluyhteiskunnassa. Meidän on pystyttävä huolehtimaan itsestämme monilla muillakin tavoilla kuin sukupuolella. Me emme saa polvillaan käyden käydä toistemme päälle. Sellainen on perjantai 13. päivä. Miksi konfirmoituisimme sille tai millekään muulle asialle maapallolla? Mulle on tärkeämpää frigiditeetti-taso ja vertiliteetti. Nämä eivät kokemukseni mukaan ole enää samoja asioita. Mulla ei saa luoda, maailmassa, kärsimysongelmaa. Hei, mitä skitsofrenioita nämä ovat? Vatten, sockern, cream ja nenänpyörittely. Mutta kuitenkin koko rikosjärjestelmä perustuu sille. ----> yleiskunto Ai ottaa taas vastuuta, jonkun luomasta palvelujärjestelmästä? Olenkohan jotekin pakotettu koko ajan 24 tuntia vuorokaudessa höpsähtämään.
Entä neurologia, kun kerran olen kaiken keskellä yksin? Mitä se on, jotain häiriintyneisyyden palvelemista ja palvomista yleensäkin. Siksi avioliitto ei ole ykkösasiamme elämässä. Ujoudesta saa kato syytteen. Ei mulla ei ole rahaa. Olen ilman avaimia ja silleen. Mikä on uskonnollinen asemani? Se minkä Jumala mulle luomalla suo. Hei, ei ole sellaista Jumalaa. Kaiken aiheuttaa mielisairaus eli kosmeettinen tila, joka on vain vaihdettavissa ilmastolla. Äänioikeus ei ole koskaan sama asia, kuin kaltaiseni robotti. Vähän myöhään kuvittelet saavasi puhua.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Paranoidinen skitsofrenia on demoni nykypäivän yhteiskunnassa ja on liikaa yleistämistä mielenterveyspotilaiden kohdalla, ennakkoluuloista halveksuntaa sekä syrjintää. Mistä ihminen tunnistaa mielenterveyspotilaan? Tuskin sitä mistään muualta, kun että hän itse kertoo.
Humanisoida heidät pitäisi jossain leffassa, eikä demonisoida.
Onhan mielenterveyspotilaillakin seksuaalisuus ja tarpeet, kuten normaalilla ihmisellä!!
Laissahan määrätään tiettyjä asioita, mutta ne ei käytännössä toteudu.
Szászin mukaan psykiatria on politiikkaa ja bisnestä http://www.youtube.com/watch?v=JgikdLHaAcE
http://www.thefreemanonline.org/columns/the-art-and-science-of-pseudology/
Psykiatrien työ on siis patologista valehtelua sekä suullisesti että kirjallisesti eli pseudologiaa. Ihmisellä ei tarvitse olla esim. skitsoa todellisuudessa, mutta psykiatri diagnosoi niin, jotta bisness sujuu.