kannustan

kaksi vuotta on kulunut tuosta suuresta viesti ketjusta joka hame kysymyksenympärillä pyöri, eikä mitään ole tapahtunut. minä itse mies henkilönä olen mielenkiinnolla seurannut ja odottanut milloin jotain alkaa tapahtua. tämänkin kahden vuoden aikana liian moni nuori tyttö on pilannut elämänsa ja kenties jollain määrin tulevaisuutensa laittamalla isot hamaat päälleen.

haluan kannustaa teitä naiset tekemään itsenne ja tulevien sukupolvien edestä jotakin asian eteen. vain te voitte asiaan vaikuttaa, jonkun täytyy olla tässäkin asiassa se radikaalin teon ensimmäinen suunnan näyttäjä.

kerätkää se ehdottamenne tapaaminen kokoon ja sovitelkaa asiasta.

senhän voisi myös tehdä nimettömänä siten että pyydätte esim opettushallituksen romaniyksikön järjestämään keskustelu tapaamisen joissain tiloissa. viestiä heille voisi laittaa vaikka s.postilla.

kannustan teitä asiassanne.

mustalais mies 35 jolle kaalous ei ole vaatteissa, eikä varsinkaan sametissa.
0144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


teitä kirjoitti:

kaksi vuotta on kulunut tuosta suuresta viesti ketjusta joka hame kysymyksenympärillä pyöri, eikä mitään ole tapahtunut. minä itse mies henkilönä olen mielenkiinnolla seurannut ja odottanut milloin jotain alkaa tapahtua. tämänkin kahden vuoden aikana liian moni nuori tyttö on pilannut elämänsa ja kenties jollain määrin tulevaisuutensa laittamalla isot hamaat päälleen.

haluan kannustaa teitä naiset tekemään itsenne ja tulevien sukupolvien edestä jotakin asian eteen. vain te voitte asiaan vaikuttaa, jonkun täytyy olla tässäkin asiassa se radikaalin teon ensimmäinen suunnan näyttäjä.

kerätkää se ehdottamenne tapaaminen kokoon ja sovitelkaa asiasta.

senhän voisi myös tehdä nimettömänä siten että pyydätte esim opettushallituksen romaniyksikön järjestämään keskustelu tapaamisen joissain tiloissa. viestiä heille voisi laittaa vaikka s.postilla.

kannustan teitä asiassanne.

mustalais mies 35 jolle kaalous ei ole vaatteissa, eikä varsinkaan sametissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu