Hei!
En oikein osannut päättää minne tämä viesti kuuluisi, mutta päädyin tänne kummiskin. Eilen tapahtui yksi tosi outo juttu, jota en oikein ymmärrä, että voisiko sillä olla jotain ns henkimaailmaan viittaavaa.
Otin siis tämän vuoden puolella itselleni eläinsuojelusta mustan aran kissan. Se oli minulla muutaman kuukauden ajan. Toukokuussa aloin seurustelemaan ja toisena päivänä siitä tämä minun kissani karkasi ikkunasta. Aikaa on nyt kulunut lähes kuusi kuukautta ja toissapäivänä minulle tuli ero tästä miehestä. Eilen tuli myös puhelu eläinsuojelusta, että olivat vahingossa saaneet kissani kiinni kun olivat yrittäneet etsiä jonkun toisen ihmisen kissaa. Itse olin yrittänyt etsiä kissaani tämän ajan varmaan koko eläinkunnan avulla, tuloksetta. Olin jo luopunut toivosta, kun häntäveikkoa ei löytynyt.
En itse tätä yhteyttä tajunnut, ennenkuin äitini kertoi päätelmistään. Että tämä olisi voinut olla joku varoitus tms? En yleensä usko mihinkään yliluonnolliseen, mutta välillä ilmenee tämmöisiä yksityiskohtia, että melkeenpä voisin alkaa tähän uskomaan. Sattumahan on mahdollinen, mutta tosi jännä juttu minun mielestäni silti.
Mitäs mieltä te muut olette?
Oliko tämä joku enne?
2
434
Vastaukset 2
- zhonka
Eli kissasi karkasi noin puoli vuotta sitten ja toukokuussa alkanut seurustelusuhteesi päättyi nyt muutamia päiviä sitten.
Miten nämä kaksi tapausta liittyvät toisiinsä? En näe yhteyttä. Tarkoitatko, että kissan väri oli ratkaiseva - epäonnea tuottava?
Kuulostaa tältä:
Kadotin villasukkani kymmenen vuotta sitten ja eilen näin lampaan. Uskomaton yhteensattuma!
Kas kummaa, kun et viatonta kissaparkaa yhdistänyt tapahtuneeseen tsunamiin.
Ei pahalla, mutta noita yhteyksiä voi vetää kaikkien asioiden välille. Taikauskolla ei saavuta mitään etua. - 3+20
Eläimet selviytyy kesällä luonnossa, koska ruokaa riittää ja on lämmintä.
Nyt kylmien ilmojen tullessa eläin tarvitsee suojaa. Ihmiseen tottunut kissa hakeutuu ihmisten ilmoille, joten se on pelastettavissa. Lehtien tiputtua kissan huomaa helpommin metsästä.
Kissan löytymiselle on täysin luonnollinen selitys. Toivottavasti kissa ei katoa jälleen ensi kesänä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1161477
- 50960
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r146754Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746- 70676
- 67626
- 53617
- 59596
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.118550Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e118533Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20500- 5488
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32488- 55478
- 34477
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118466- 49457
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 42420
- 4419