Yliluonnolliseen uskovien uudet tuulet

Nibiru on out ja nesara in.

Jättiplaneetta nibirun olematon olemassaolo on haudattu yliluonnollisten olemattomuuksien kaatopaikalle. Saman kohtalon kokevat tulevaisuudessa N.E.S.A.R.A. ja tämän hetken kuumin yliluonnollisuutuus napakäänteisen maailmamme uudelleensyntyminen.

Nibirun huuhaa-aikaa kestikin yllättävän pitkään. Kun mitään ei sitten kuulunut eikä liioin näkynytkään, haudattiin jättiläisplaneetta vähin äänin taka-alalle. Yliluonnolliseen jäi valtava, jättiläismäinen musta-aukko joka oli mitä pikimmin paikattava jollain ja vähän äkkiä.

Onneksi eräät henkilöt suuressa "viisaudessaan" olivat keksineet uutta ja mullistavaa istutettavaa yliluonnollisen hedelmälliseen maaperään. Nesara ja muutama muu uudehko galaktiseen mittaluokkaan sovitettu yliluonnollisuus heitettiin kehiin ja näin saatiin planetaarinen mahtiaukko tukittua. Samalla yliluonnollis-uskovien joukolle annettiin sitä mitä heidän galaktiset sydämensä alati halajavat, lisää yliluonnollisuuksia ja mahtavaa maailmanlopun paatosta jonka sanoma ei muutu miksikään vaikkei mitään ikinä oikeasti tällä infernaalisella aika-alueella tapahdukaan.

Entäpä sitten, kun nesara, maailman uudelleen syntyminen ja esim. maan ulkopuolisen älyn yhteydenotto peruuntuu... näinhän tosiaan voi käydä, niin kuin on jo monta kertaa aiemmin nähtykin. Syytä huoleen ei liene, koska nämä eräät henkilöt suuressa "viisaudessaan" ovat jo ottaneet huomioon nämäkin tulevat seikat ja uusia ennennäkemättömiä mullistuksia ja yliluonnollisuuksia on luvassa. Ne eivät kertakaikkiaan lopu, ikinä... ainakaan niin kauan kun näillä asioilla voidaan tehdä rahaa yliluonnollis-uskovien kustannuksella.
3277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Älä sitä murehdi. Sinähän tulet näkemään tämän kaiken.

Äänestä
  • Niin tuohan ja ihan joka päiväistä elämää...En minäkään ensin meinannut uskoa mutta eilen kesken lätkä matsin yli-minä soitti toisesta ulottuvuudesta ja kertoi minulle totuuden...
    Niillä on siellä valokoneet ja jokaisella lentävä lautanen millä on hyvä käydä vaikka kuussa picnicillä...

    Äänestä

  • jeppe kirjoitti:

    Niin tuohan ja ihan joka päiväistä elämää...En minäkään ensin meinannut uskoa mutta eilen kesken lätkä matsin yli-minä soitti toisesta ulottuvuudesta ja kertoi minulle totuuden...
    Niillä on siellä valokoneet ja jokaisella lentävä lautanen millä on hyvä käydä vaikka kuussa picnicillä...

    Ei kai sinun yliminäsi vain pelaa Kanadan vasenta laitahölkkääjää?

    Jos... niin voitko pyytää häntä tekemään pari omaa ylä-mummoa, jotta Suomen peli ei hyydy.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Astromyymikko kirjoitti:

Nibiru on out ja nesara in.

Jättiplaneetta nibirun olematon olemassaolo on haudattu yliluonnollisten olemattomuuksien kaatopaikalle. Saman kohtalon kokevat tulevaisuudessa N.E.S.A.R.A. ja tämän hetken kuumin yliluonnollisuutuus napakäänteisen maailmamme uudelleensyntyminen.

Nibirun huuhaa-aikaa kestikin yllättävän pitkään. Kun mitään ei sitten kuulunut eikä liioin näkynytkään, haudattiin jättiläisplaneetta vähin äänin taka-alalle. Yliluonnolliseen jäi valtava, jättiläismäinen musta-aukko joka oli mitä pikimmin paikattava jollain ja vähän äkkiä.

Onneksi eräät henkilöt suuressa "viisaudessaan" olivat keksineet uutta ja mullistavaa istutettavaa yliluonnollisen hedelmälliseen maaperään. Nesara ja muutama muu uudehko galaktiseen mittaluokkaan sovitettu yliluonnollisuus heitettiin kehiin ja näin saatiin planetaarinen mahtiaukko tukittua. Samalla yliluonnollis-uskovien joukolle annettiin sitä mitä heidän galaktiset sydämensä alati halajavat, lisää yliluonnollisuuksia ja mahtavaa maailmanlopun paatosta jonka sanoma ei muutu miksikään vaikkei mitään ikinä oikeasti tällä infernaalisella aika-alueella tapahdukaan.

Entäpä sitten, kun nesara, maailman uudelleen syntyminen ja esim. maan ulkopuolisen älyn yhteydenotto peruuntuu... näinhän tosiaan voi käydä, niin kuin on jo monta kertaa aiemmin nähtykin. Syytä huoleen ei liene, koska nämä eräät henkilöt suuressa "viisaudessaan" ovat jo ottaneet huomioon nämäkin tulevat seikat ja uusia ennennäkemättömiä mullistuksia ja yliluonnollisuuksia on luvassa. Ne eivät kertakaikkiaan lopu, ikinä... ainakaan niin kauan kun näillä asioilla voidaan tehdä rahaa yliluonnollis-uskovien kustannuksella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu