vieroitus ei onnistu sitten millään

mitä tehdä.

1,5v tyttöä yritetän eroon. olen raskaana ja tuon syöttäminen risoo yöllä kun yrittää 20 kertaakin ja enää ei tahdo mitään tulla. ei ole kokeiltu vielä että nukkus isän kanssa2-3 yötä. tyttyö on hirvean kovaäänien ja kerrna yritin yölä olla vaan antamatta niin tunnin huusi yhtäsoittoa.pelkäsin että talon muut asukkaat herää jo.

10

897

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • miiuu

      Noinhan se menee, ei se lopu ilman huutoa. Meillä poika (silloin 8kk) ensimmäisenä yönä ilman maitoa huusi kolme tuntia, vuorotellen istuttiin miehen kanssa lapsen sängyn vieressä silittämässä. Joka yö huudon määrä väheni, ja viikon päästä ei enää edes yrittänyt päästä syömään. Päiväimetyksiä vielä kyllä jatkettiin melkein puoli vuotta. Kyllä kannattaa lopettaa ennenkuin vauva syntyy.

    • maumou

      Meillä lopetettiin muutama yö sitten 1v:n syöttö. Joitakin yrityksiä ollaan tehty jo aiemmin, mutta juuri tuo tunnin huuto sai antamaan periksi. Nyt olin kuitenkin jotenkin valmis ja hyvin meni. Pieni alkoi itkemään klo 1.30 yöllä ja otimme keskelle sänkyyn. Siinä kiemurteli ja kituutti ja ajoittain huusikin reilu kaksi tuntia, sitten nukkui aamuun asti. Meillä ei ole toiminut mikään sänkyyn rauhoittelu tai syliin ottaminen, pieni on vain raivostunut. Vieressä on helppo silitellä kun voi itsekin makoilla. Seuraavana yönä heräsi tuntia myöhemmin ja otettiin viereen, ei itkenyt enää juurikaan. Kahtena seuraavanakin yönä heräämisaika on kunakin siirtynyt tunnin eteenpäin. Viereen on otettu nukkumaan. Välillä on pyytänyt maitoa, mutta enään en anna koska aika hyvältä tämä kehitys näyttää :)

    • djwfw+0

      ja tutti lentää pimeen huoneen nurkkaan. melko itsepäinen tapaus. no täss nyt mene 2-3yötä taas valvoessa ilm.

    • keinot kohta loppu

      tyttöhuutanu 3h. on hiljaa välillä pari min. on tosi sisukas. tuskin 2-3pvriittää. kun komentaa että nyt nukutaan suuttuu siitäkin jokaisesta puheesta mitä hänelle sanoo alkaa huutamaan.

      • r5tss

        Ole onnellinen, että teillä on oikein tempperamenttinen kaveri, joka tietää mitä tahtoo :) Hän varmasti pärjää elämässä!

        Mitä jos huoneessa olisi yövalo? Tai mitä jos hänelle laittaisi soittorasian soimaan, unohtuisiko kuuntelemaan sitä? Mitä jos otat nokkamukiin/tuttipulloon vettä ja tarjoat aina vain sitä?

        Koita pysyä itse rauhallisena, vaikka vit***aa kuinka. Muksut vaistoaa sen vanhemman hermostuneisuuden ja se vaikuttaa huutoonkin. Jos hermostuu siitä, että puhutte, käy vain laittamassa toinen maate, tutti suuhun ja lähe hiljaa pois.

        Toivottavasti pian helpottaa!

      • aloittaja,
        r5tss kirjoitti:

        kiuukutellaan.istutaan huutamaan.... pelkäämpä että tyttömme huuutaa viikon eikä 2 yötä...

      • kestääkestää
        aloittaja, kirjoitti:

        kiuukutellaan.istutaan huutamaan.... pelkäämpä että tyttömme huuutaa viikon eikä 2 yötä...

        tähän asti hyvin nyt valvottu keittiössä 30min eikä periksi anna kumpikaan...

      • huolehtiva äiti
        kestääkestää kirjoitti:

        tähän asti hyvin nyt valvottu keittiössä 30min eikä periksi anna kumpikaan...

        Hei oikeesti,,,,,mitä hyötyä on lopettaa imetys tai maidon antaminen pienelle lapselle? Miksi hänet pitää vierottaa maidosta? Onko joku sääntö ettei yli vuoden ikäinen saa juoda maitoa pullosta esim.yöllä jos hän herää ja sitä haluaa? Sekö on järkevää huudattaa pientä lasta vaikka 3h putkeen? Lapsi on pieni vain hetken ja hän tarvii turvaa kauan. Jos hän saa sitä vaikka tilkasa maitoa/imetyksestä niin hänelle se suotakoon. Itselläni on neljä lasta ja ketään ei ole koskaan huudatettu kun on rinnasta vieroitettu. Itse en kykenisi koskaan antaa lapsen huutaa tuntiakaan. On kyse lapsen tarpeesta ja siihen on vastattava.

      • sajdlkj
        huolehtiva äiti kirjoitti:

        Mä oon taas hiukkasen eri mieltä. Kyllä 1,5v.lapsen tulisi pärjätä ilman yötissiä. Yöt on nukkumista eikä syömistä varten. Mä ymmärrän, että alle vuosikas lapsi syö yöllä. Meillä helpottu elämä heti, kun reilu vuoden ikäinen tyttö lopetti yötissittelyn (äidin toimesta). Tyttö rupes nukkuu tosi hyvin ja ruoka maistu päivällä hyvin. Ja myös äiti sai nukkua yöt :) ja mielenterveys säilyi...

    • koksdifs

      Raa'allehan se tuntuu, mutta viikko meilläkin meni ja oli yhtä huutoa. Se on vaan pakko kestää jos aikoo lopettaa :/

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2250
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      67
      861
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      822
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      535
      756
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      677
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe