Kerroatalossa jossa kaikki ovat työttömiä kyttäävät minua yksinäistä vanhaapiikaa joka sattuu vain oleen harvinaisen kaunis. Kaikki odottavat aamulla milloin lähden, että voivat tulla ikkunaan kyttäämään ja jos en lähde ei lähde kukaan mukaan kaikki ovat niin kauan sisällä kunnes joku uskaltautuu lähtemään ja yleensä se olen minä joka lähtee jos lähteekin. Heti kun oveni aukaisen alkaa kuulua askelia ja ääniä ovien tirkistysrei-issä kytätään niin, että suhina kuuluu.
Pahinta on, että minulla ei ole miestä tällä hetkellä ja siksi ilmeisesti pitävät minua joten kummajaisena kun olen yksin. Talossa asuu siis alakastia työttömiä ja viinaan meneviä. Talon naiset alkoivat pian tähän muuttoni jälkeen matkimaan ulkonäöllisesti minua eli hiuksia alettiin värjäämään minun värisekseni ja samanmalliseksi laittamaan. Koko päivä ja ilta ja yö meneekin sitten minun elämäni äänien kuunteluun ja seurailuun, jopa se jos en satu pitään ääntä, yksin kun on vaikea mekkaloida niin siitäkin sitten supistaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Miksi ihmeessä asut sellaisessa talossa missä asuu vain luusereita? Taidat olla aika harhaluuloinen sen lisäksi.
Heh heh, on sulla ainakin hyvät luulot itsestäs, jos ei muuta!