omatoimi-isännöinti

Pienessä taloyhtiössä pj. ja samalla asukasisännöitsijä päätti tehdä itse lämmitysjärjestelmäremontin, johon oli epämääräisesti annettu suostumus edellisen hallituksen aikaisessa yhtiökokouksessa (ei kirjattu, siirrettiin seuraavalle hallitukselle). Uusi hallitus velvoitti isännöitsijää tekemään toimintasuunnitelman ja ylimääräisen yhtiökokouksen pidettäväksi ennen toimenpiteiden aloittamista, näitä ei tehty eikä pidetty, kukaan osakkeenomistaja ei reagoinut vaikka oudot miehet tulivat asentamaan asuntoihin osia ennen yhtiökokousta(josta kaikki olivat tietoisia, että sellainen on tarkoitus pitää), aikaa hallituksen kokouksesta (jossa tehtiin päätös ylimääräisestä yhtiökokouksesta) ehti kulua n. 1 kk. Tuli pieni vesivahinko ja tulevaisuus kauhistuttaa: tuleeko lisää, kenen on vastuu? Kaikkihan meni pieleen joka tapauksessa. Kuuluisia viimeisiä sanoja: ei tässä ammattimiestä tarvita.
1363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mietin yhdessä vaiheessa omassa taloyhtiössämme, miten puuttua hallituksen tohelointin ja sain vinkiksi toimittaa kirjallinen epäluottamuslause, jolloin hallituksen on käsittääkseni selvitettävä mokansa koko yhtiölle ja hyvässä lykyssä erottava tehtävistään, jos yhtiön väki päättää niin kokouksessaan. Eli käsittääkseni ei tarvitse katsoa vain vieressä, jos virheitä on selvästi tehty.

Ehkä joku osaa valaista enemmän, mutta aktiivinen kannattaa olla ja jos ei muuta, niin kysely perään mitä oikein on tapahtumassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hallituksen jäsen kirjoitti:

Pienessä taloyhtiössä pj. ja samalla asukasisännöitsijä päätti tehdä itse lämmitysjärjestelmäremontin, johon oli epämääräisesti annettu suostumus edellisen hallituksen aikaisessa yhtiökokouksessa (ei kirjattu, siirrettiin seuraavalle hallitukselle). Uusi hallitus velvoitti isännöitsijää tekemään toimintasuunnitelman ja ylimääräisen yhtiökokouksen pidettäväksi ennen toimenpiteiden aloittamista, näitä ei tehty eikä pidetty, kukaan osakkeenomistaja ei reagoinut vaikka oudot miehet tulivat asentamaan asuntoihin osia ennen yhtiökokousta(josta kaikki olivat tietoisia, että sellainen on tarkoitus pitää), aikaa hallituksen kokouksesta (jossa tehtiin päätös ylimääräisestä yhtiökokouksesta) ehti kulua n. 1 kk. Tuli pieni vesivahinko ja tulevaisuus kauhistuttaa: tuleeko lisää, kenen on vastuu? Kaikkihan meni pieleen joka tapauksessa. Kuuluisia viimeisiä sanoja: ei tässä ammattimiestä tarvita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu