Onko jo lämmintä?

Kysymys on varsin tavallinen monilla matkailupalstoilla.

Kysyjät määrittelevät harvoin, mikä on "lämmintä". Pohjoisessa asuvan matkailijan mielestä etelässä pitäisi olla aina lämmintä ja aurinkoista. Pettymys on suuri, jos toiveet eivät jokaisen lomalla toteudukaan.

Euroopassa suomalaisten helleraja, 25 C, rikkoutuu harvoin aikavälillä marraskuu - huhtikuu. Etenkin kevään sää aina kesäkuuhun saattaa Euroopassa olla epävakainen.

Matkailupalstoilla kysymykset säästä osoitetaan tavallisesti kohteessa aikaisemmin käyneille. Yksittäisen matkailijan kohdalla on sään satunnaisvaihtelujen mahdollisuus merkittävä. Jollakin on voinut Lissabonissa olla "helteinen" viikko huhtikuussa, toiselle on samana ajankohtana sattunut sateinen ja viileä viikko.

Erilaisia sääsivustoja on netissä tuhansia eri kielillä. Mielestäni matkailijaa auttavat parhaiten keskimääräiset säätiedot luotettavista lähteistä. Sellainen on mm. sivusto www.worldweather.org, jonka parametrit perustuvat kunkin maan ilmatieteen laitoksen virallisiin havaintoihin. Jonkin tietyn ajan päiväkohtaisia säätietoja voi tarkastella esim. sivustolta www.wunderground.com.

Portugalin ilmatieteen laitoksen ennusteet löytyvät sivustolta www.meteo.pt.

Ennuste on aina ennuste eikä tarkoita sitä, että se toteutuisi sataprosenttisesti tai ollenkaan. Mitä pidemmän ajan sääennuste on kyseessä, sitä epävavarmempi se on.

Matkailija välttyy pettymyksiltä, kun pitää mielessä, että etelässä(kään) ei kesäkauden ulkopuolella ole aina lämmin. Tosin silloinkin eteläisen Euroopan v'ähän viileämpikin sää voittaa todennäköisesti Suomen räntäsateet ja kaamoksen.
0619
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


old_profile_25393 kirjoitti:

Kysymys on varsin tavallinen monilla matkailupalstoilla.

Kysyjät määrittelevät harvoin, mikä on "lämmintä". Pohjoisessa asuvan matkailijan mielestä etelässä pitäisi olla aina lämmintä ja aurinkoista. Pettymys on suuri, jos toiveet eivät jokaisen lomalla toteudukaan.

Euroopassa suomalaisten helleraja, 25 C, rikkoutuu harvoin aikavälillä marraskuu - huhtikuu. Etenkin kevään sää aina kesäkuuhun saattaa Euroopassa olla epävakainen.

Matkailupalstoilla kysymykset säästä osoitetaan tavallisesti kohteessa aikaisemmin käyneille. Yksittäisen matkailijan kohdalla on sään satunnaisvaihtelujen mahdollisuus merkittävä. Jollakin on voinut Lissabonissa olla "helteinen" viikko huhtikuussa, toiselle on samana ajankohtana sattunut sateinen ja viileä viikko.

Erilaisia sääsivustoja on netissä tuhansia eri kielillä. Mielestäni matkailijaa auttavat parhaiten keskimääräiset säätiedot luotettavista lähteistä. Sellainen on mm. sivusto www.worldweather.org, jonka parametrit perustuvat kunkin maan ilmatieteen laitoksen virallisiin havaintoihin. Jonkin tietyn ajan päiväkohtaisia säätietoja voi tarkastella esim. sivustolta www.wunderground.com.

Portugalin ilmatieteen laitoksen ennusteet löytyvät sivustolta www.meteo.pt.

Ennuste on aina ennuste eikä tarkoita sitä, että se toteutuisi sataprosenttisesti tai ollenkaan. Mitä pidemmän ajan sääennuste on kyseessä, sitä epävavarmempi se on.

Matkailija välttyy pettymyksiltä, kun pitää mielessä, että etelässä(kään) ei kesäkauden ulkopuolella ole aina lämmin. Tosin silloinkin eteläisen Euroopan v'ähän viileämpikin sää voittaa todennäköisesti Suomen räntäsateet ja kaamoksen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu