näin erään koiranulkoiluttajan tiputtelevan nameja koiran eteen maahan, en tiedä käskikö mitään tai en kuullut mutta jollain tietoa mitä mahtais tuommonen leikki olla..
utelias
dj
7150
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Omistaja saattoi esim yrittää sillä kiinnittää koiran huomiota itseensä eli pois ohikulkijoista tai vaikkapa nartun hajusta, jos kyseessä uros. Kuvaile tilannetta, mitä ympärillä, mitä koira teki ensin, entä omistaja?
Näitköhän meidän lenkkituokiomme? Eli meidän koira tykkää jaakata nameja jotka heitän "hevon kuuseen". Namit palkkiona käskytyksestä tuolle pystärille on erityisesti ulkona ihan OUT, mutta silloin kun kaipaa jotain vaihtelua lenkkiin, tulee vierelle ja napittaa silmiin kunnes heittelen niitä. Todella pitkälle siis, ja rekkuhan juoksee...sekä löytää.
Tapamme alkoi kun piti keksiä miten harhauttaa juniorina koira pois riekkumasta hihassa tai kengässä tai lahkeessa roikkumasta, kun tuo oli nuori. Ei liity mitään varsinaista käskyä, mutta alunperin sanoin koiralle vain että "odota hetki" kun koira kävi riekkumaan ja kaivoin namin sekä heitin sen.
Nykyään se on lähinnä keino nopeuttaa matkantekoa kotiinpäin viimeisillä sadoilla metreillä. Itseäni hämmästyttää tuon kyky nähdä miltei säkkipimeässäkin minne se meni ja löytää se. Yhden käden sormet riittää vuosienkin jälkeen laskemaan hukkaan menneet ja sinne jääneet.
En nähnyt varmaankaan, ei ollut pystäri ja omistaja tiputteli niitä aivan siihen koiran eteen ettei heitellyt kauemmaksi.. Mutta tossa oli kyl oiva vinkki mikä vois auttaa meitä :D aloititko siis ensin ihan pienillä heitoilla ja sen jälkeen aina pidentäny sitä heittoa?
Hmm .. no siis koira käveli ihan omistajan vieressä ja koirat katsoivat omistajaa koko aika ja sitten omistaja kävellessä vain tiputteli niitä nameja koiran eteen ja koira söi sen .. eikä ollu mikään et joku vaan vippailee niitä huvikseen kun oli ihan jotain meneillään kyllä.. mut huono vana kun näki kaukaa ei kuullu oliko käskyjä.. ajattelin vaan uteliaisuuttani kysellä josko noista ois mitään saanu selville :)
taisin heittä vain mahdollisimman pitkälle. Alkuun se lähti siitä kun piti ostaa uudet hanskat, kun koira oli jo rieponut edelliset pilalle. Niitä suojellakseni kehitin tuon namiheittoleikin. Käytössä oli ja on 8 metrin fleksi ja kyllä nami myötätuuleen lensi kymmenenkin metriä. Joten joskus sai ittekin vielä kyytiä kun rekku ryntäsi perään.
Ihan kiva jos sait oivalluksen tuosta minkä kerroin... Laitatko joskus viestiä kuinka alkaa toimia?
Oon joskus koittanu heittää ihan parin metrin päähän, kun kirjoittelin tohon toiseen keksusteluun -ylitse pääsemätön ongelma että on ollu samanlainen ongelma et yritettii säästää käsiä ja tumppuja kun oli toi toinen joskus sen 1 vuotta ja lapsetti.. niin silloin kokeilin heitellä nameja parin metrin päähän jos se ois niihin pistäny huomionsa mut ei ollu apua silloi enkä sen jälkeen oo kokeillu.. mut katotaas jos nyt kun on kunnon nameja ja jos viskaa pitkälle ni mitäs koirulit tekee ja tuun sitte tänne kertoilee :) mimmosia nameja itte käytät rekulle?
oli ensin heittonameina Frolicit, nyttemmin vaihtunut Rainbowiin. Sitten on noi Chappi-nappulat josta tykkä enemmän kotona kuin ulkona. Syynä varmaan se ettei ne lennä niin pitkälle, eikä vieri maassa niin viekottelevasti. Toki toimii "ota_koppi"-nameina. Eli valitse joku sellainen mikä lentää hyvin sekä pyörii ja vierii maassakin kunnolla. Ja pieni varoituksen sana: Jos/kun harrastat tätä fleksillä(tai irrallaan), niin ennen heittoa varmista että näköpiirissä ei ole pyöräilijöitä, mopoilijoita ja että autotie ei kulje aivan vieressä(tai ainakin on tyhjä autoista).
Ookkei.. meillä on nyttemmi otettu käyttöön noita barffiruokia eli broilerin sydäntä, kivipiiraa jne.. laitettu uuniin ja kuivatettu ja pilkottu.. ne kelpaa jopa ulkona kun ennen ei mitkään herkut kaupasta kelvannu muutenku sisällä.. ehkä tuoksuu niin hyvälle nää nykyset koiran mielestä :D Juu mielellää suoraan jonnekki isolle nurmikolle niin ei käy vahinkoja :) meillä 6m flexi koirille, mut nyt oli vaan käytössä noi lyhyet parin metrin hihnat.. kokeilin tuota samalla ja tiputin ihan koiran lähelle kun oli enään pieniä murusia ja paloja jäljellä. Meillä on opetettu koirille käsky -etsi niin oli hyvä käyttää tässä leikissä.. löysivät herkut ja hauskaa oli.. Harmi et namit loppu kesken. Meillä varmaan pitää harjoitella ensin lähempää ja sitte aina pikkuhiljaa vippailla herkkuja kauemmaks. Seuraavalla kerralla flexi käyttöön ja uudet isommat namit :)