EU leikkaa maataloustukia

Tuossahan tuo tieto on:
http://www.ksml.fi/uutiset/talous/mtkn-marttila-maataloustukien-leikkaus-vaatisi-ison-remontin-eussa/495635

Lainaus
"Uutistoimisto AFP kertoi perjantaina, että EU:n komissio haluaa leikata tuntuvasti unionin maataloustukia. AFP perustaa uutisensa luonnostelmaan marraskuussa julkistettavasta esityksestä. Siinä budjettivaroja esitetään ohjattavaksi maatalouden sijasta uusiin tarkoituksiin."

"Maataloustukien osuuden vähentäminen EU:n budjetista on jatkunut pitkään. Maatalouden osuus EU:n koko budjetista oli vuonna 1988 yli 60 prosenttia, viime vuonna osuus oli vajaa puolet. Vuoteen 2013 mennessä osuuden on tarkoitus supistua kolmannekseen."

Tosin huolestuttaa kun Marttila toteaa että
"Myös kansallisten tukien määrän kasvu tulisi pohdittavaksi."

Yhtään arvausta kuka noi kansallisten tukien noston mahtaisi maksaa?
10183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

maksaa suurituloiset, yritykset ym. valtionveroissaan.
Ruuan hinnan nousun maksaa myös pienituloinen ja varsinkin lapsiperheet kaupan kassalla.

Äänestä
  • rankaistaan, ainakin tuntuu siltä.

    Osakeyhtiöiden ja osuuskuntien maksamaa yhteisöveroa ollaan alentamassa 4%, mutta viljelijöiden ja metsänomistajien maksamaa pääomaveroa ollaan nostamassa ainakin 2%.

    Maalle ja metsälle demarit suunnittelevat kiinteistöveroa.

    hajaasutusalueille, siis yleensä viljelijöidenkin pitää rakentaa noin 10000€ maksava jatevesien puhdistuslaitos.

    Lehtien jakelu tulee kallistumaan maaseudulla uuden postilain myötä.

    Maataloustukia ollaan laskemassa.

    Olen kuullut että lannoittteille ja kasvinsuojeluaineilla suunnitellaan haittaveroa.

    Olen myös kuullut että yksityisteille maksettua avustusta ollaan pienentämässä jälleen kerran.

    No, joku sanoo että mitäs asutte haja-asutusalueilla. Yhteiskunnan yhteiseen kassaan maksamme kuitenkin veroja samojen taulukoiden mukaan kuin taajamissa asuvatkin.

    Äänestä

  • meitä viljelijöitä kirjoitti:

    rankaistaan, ainakin tuntuu siltä.

    Onko nyt todellakin maanviljelijän vaikea ymmärtää ,että kyllä tämä jätevesiasetus on ollut ihan hallituksen lainsäätämä. Kepu istuu hallituksessa ja myötäilee kokoomusta minkä kerkiää. Kyllä se on nyt maanviljelijän kannettava kortensa kekoon ja lopetettava ympäristön pilaaminen. Onneksi Keskustapuolue on ajanut asiaa varsin ponnekkaasti! Nyt ei muuta ku rautakauppaan hakemaan jussi kunnon puhistamovehkeet tilalle ja lopetettava se paskanlevittely pelloille.

    Äänestä

  • Muranen ( keskusta) kirjoitti:

    Mihin se eläimistä tuleva paska sitten laitetaan. Vietääkö esimerkiksi ekokemiin Riihimäelle.
    koska muuten entinen luomulannoite, eläinten lanta, on muttunut ongelmajätteeksi.

    Luomuahan suositaan nyt, mistä siis lannoite kun keinolannotteita ei saa käyttää, ja vilja ei kasva ilman ravinteita.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    ainaski pihaton ja käyn siellä paskomassa, niihä se toimii jussillakki.

    Äänestä

  • teetän kirjoitti:

    ainaski pihaton ja käyn siellä paskomassa, niihä se toimii jussillakki.

    Kerropa lisää.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Kerropa lisää.

    ettei leviä. Misipin mielipide ois mielenkiintoinen saada tietoon.

    Äänestä

  • kerrota kirjoitti:

    ettei leviä. Misipin mielipide ois mielenkiintoinen saada tietoon.

    SEN SÄ OSAA SURKEE PRUNKKU...

    Äänestä

  • ,.,.,.,.,.,.,.,.,.,. kirjoitti:

    SEN SÄ OSAA SURKEE PRUNKKU...

    lähti pojulta mopo keulii, koita saada hallintaan tai vitunko sen väliä, kun ny menis vaikka kusikaivoon, mopo vois pelastaa, jos matkustaja tosiaan on noin pösilö mitä antaa kirjoituksella ymmärtää.

    Äänestä

Mukavaa ,että olet ajan hermolla.

Vuoden vanhoja uutisia tänne linkittelet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Rajusti kirjoitti:

Tuossahan tuo tieto on:
http://www.ksml.fi/uutiset/talous/mtkn-marttila-maataloustukien-leikkaus-vaatisi-ison-remontin-eussa/495635

Lainaus
"Uutistoimisto AFP kertoi perjantaina, että EU:n komissio haluaa leikata tuntuvasti unionin maataloustukia. AFP perustaa uutisensa luonnostelmaan marraskuussa julkistettavasta esityksestä. Siinä budjettivaroja esitetään ohjattavaksi maatalouden sijasta uusiin tarkoituksiin."

"Maataloustukien osuuden vähentäminen EU:n budjetista on jatkunut pitkään. Maatalouden osuus EU:n koko budjetista oli vuonna 1988 yli 60 prosenttia, viime vuonna osuus oli vajaa puolet. Vuoteen 2013 mennessä osuuden on tarkoitus supistua kolmannekseen."

Tosin huolestuttaa kun Marttila toteaa että
"Myös kansallisten tukien määrän kasvu tulisi pohdittavaksi."

Yhtään arvausta kuka noi kansallisten tukien noston mahtaisi maksaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu