Tesomajärveen hukkunut nainen

Päin vastainen

Tiistaina löytyi klo 16 aikaan Tampereen Tesomajärvestä järvessä kellunut naisen ruumis. Naista ei ole vielä tunnistettu eikä kuolemansyitä selvitetty. Elvytykset eivät auttaneet, mutta kauaa ei nainen ollut ilmeisesti ollut hukkuneena. Naisesta ei ole annettu mitään tietoja, ei ikää , vaatetusta jne. ei edes kummalta puolelta Tesomajärveä nainen löytyi, ainoastaan että laiturin läheisyydestä, mutta kummalta puolen järveä, molemmilla on uimalaituri?. Ulkoileva henkilö huomasi, mutta lenkkipolku kulkee ympäri järveä? Tässä siis päinvastainen "kadonnut", ruumis, jolta puuttuu henkilöllisyys.

12

1973

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nuori vai vanha?

      monet. Paljon mahdollista, että myös Raisa Räisänen. Mitta taisi tulla täyteen ja hukuttautui, omaisille tietty mukavampaa, jos selviäisi kuka kelluu.

      • Rikosko??

        Toivottavasti henkilöllisyys löytyy ja syyt veteen joutumiselle, ellei ollut uimassa. Toivottavasti ko. tapauksesta ei tule Oriveden kaltaista tuntematonta. Olisi ehkä syytä kertoa naisen pituus ja paino ja ikä ja vaatetus, jotta joku vielä muistaisi esim. kävelijän alueella.

      • Tamperelainen nainen
        Rikosko?? kirjoitti:

        Toivottavasti henkilöllisyys löytyy ja syyt veteen joutumiselle, ellei ollut uimassa. Toivottavasti ko. tapauksesta ei tule Oriveden kaltaista tuntematonta. Olisi ehkä syytä kertoa naisen pituus ja paino ja ikä ja vaatetus, jotta joku vielä muistaisi esim. kävelijän alueella.

        Ihmettelen miten vähän huomiota tuntematon järveen hukkunut nainen on saanut. Eikö Tamperelaisia ja Tesomalaisia lainkaan kiusaa naisen syyt hukkua ja henkilöllisyys ikä jne. Lehdessä ei edes mainittu onko henkilö ollut uimassa vai kävelyllä. Helppo tehdä nykyaikana henkirikoskin, kun kiinnostus on ko. luokkaa.

      • hgfds
        Tamperelainen nainen kirjoitti:

        on pahimpia syrjäytyneiden asuinalueita. Kaikki olettaneet että ko. henkilö on ollut ns. ongelmataloista...?

      • ei jaksa kiinnostaa
        hgfds kirjoitti:

        on pahimpia syrjäytyneiden asuinalueita. Kaikki olettaneet että ko. henkilö on ollut ns. ongelmataloista...?

        Kun juoppo horjahtaa turpatäynnä veteen ja hukkuu.

      • gr5ewg
        Tamperelainen nainen kirjoitti:

        Ihmettelen miten vähän huomiota tuntematon järveen hukkunut nainen on saanut. Eikö Tamperelaisia ja Tesomalaisia lainkaan kiusaa naisen syyt hukkua ja henkilöllisyys ikä jne. Lehdessä ei edes mainittu onko henkilö ollut uimassa vai kävelyllä. Helppo tehdä nykyaikana henkirikoskin, kun kiinnostus on ko. luokkaa.

        kerran omasta tuttavapiiristä kukaan ei ole kateissa niin miksi pitäisi olla kauhean kiinnostunut siitä kuka on kyseessä? Mennään enemmänkin ehkä jonkunasteisen perverssion puolelle jos jokaisen menehtyneen henkilöllisyys ja kuolinsyy pitäisi saada selville.

        Se nyt on vaan hyvä, että lehdistö vaihteeksi ei syystä tai toisesta kerro kaikkea. Ei tälle sensaationhakuiselle shakaalilaumalle tarvitsisi kertoa puoliakaan siitä mitä nykyäänkään kerrotaan.
        Poliisin tehtävä on sitten huolehtia tutkimuksista. Ei sinun. Ja eiköhän se poliisi kuitenkin mieti myös henkirikoksen mahdollisuutta, vaikka ei sitä lehdistölle huutele.

        Mikäköhän se ongelma nyt taas oikeasti oli?

      • mitä se sulle kuuluu
        gr5ewg kirjoitti:

        Ei se ole muiden tehtävä pohtia kuka on hukkunut ja miksi ja missä jne. Ihmisiä menehtyy jatkuvasti, kuka sairaskohtauksiin, kuka onnettomuuksissa jne. Miksi pitäisi pohtia näiden satojen ja tuhansien kuolinsyitä. Se on suorastaan sairasta.

      • Lähimmäisen rakkautt
        mitä se sulle kuuluu kirjoitti:

        Ei se ole muiden tehtävä pohtia kuka on hukkunut ja miksi ja missä jne. Ihmisiä menehtyy jatkuvasti, kuka sairaskohtauksiin, kuka onnettomuuksissa jne. Miksi pitäisi pohtia näiden satojen ja tuhansien kuolinsyitä. Se on suorastaan sairasta.

        Miksiköhän, siksi että yhä useampi on jo rikoksen uhri ja uhriksi joutuminen helpottuu huomattavasti välinpitämättömien ihmisten takia. Ensinnäkin onko kyseessä uimari selittäisi jo paljon, samoin ikä ja vaatetus, onko nähty liikkuvan aiemmin ja missä ja minkälaisessa mielentilassa. Aiemmin kesällä samaan järveen hukkuneesta naisesta kerrottiin heti naisen ikä, ulkomaalaistausta ja että oli ollut uimassa. MEILLÄ SUOMESSA VAAN LAKIKIN JO EDELLYTTÄÄ TIETYN TASOISTA TUTKINTAAKIN. Haluaisitteko itse esimerkiksi tulla töinäistyksi veteen esim. pienen rahasumman takia ja olla sen jälkeen tuntematon alapuolen laitakulkija ihmisten silmissä ja pitkään tuntematon ruumis.
        Monen syntymäkunnastaan muuttaneen yksin asuvan kaipaajatkin ovat harvassa. Työtön, eläkkeellä, sairaseläkkeellä ja opiskelija ovat ihmisryhmiä, jotka yksin asuvana saattavat olla pitkään kateissa kenenkään kaipaamatta.Lisäksi vielä maahanmuuttujat ja turistit.

      • Häpeisitte vähän
        gr5ewg kirjoitti:

        kerran omasta tuttavapiiristä kukaan ei ole kateissa niin miksi pitäisi olla kauhean kiinnostunut siitä kuka on kyseessä? Mennään enemmänkin ehkä jonkunasteisen perverssion puolelle jos jokaisen menehtyneen henkilöllisyys ja kuolinsyy pitäisi saada selville.

        Se nyt on vaan hyvä, että lehdistö vaihteeksi ei syystä tai toisesta kerro kaikkea. Ei tälle sensaationhakuiselle shakaalilaumalle tarvitsisi kertoa puoliakaan siitä mitä nykyäänkään kerrotaan.
        Poliisin tehtävä on sitten huolehtia tutkimuksista. Ei sinun. Ja eiköhän se poliisi kuitenkin mieti myös henkirikoksen mahdollisuutta, vaikka ei sitä lehdistölle huutele.

        Mikäköhän se ongelma nyt taas oikeasti oli?

        Miten ihmeessä luulette poliisin voivan toimia ilman havaitsijoita ja ulkopuolisia ihmisiä. Meedion avulla vai? Kyllä henkensä menettäneestä tuntemattomasta henkilöstä tavallisesti ilmoitetaan ikä, vaatetus, pituus ja paino, tässä sentään sukupuoli mainittiin, mutta ei muuta.
        Tesoma ei käsitteekseni ole mitään varsinaista ongelma-aluetta. Alueelle ja lähistöön rakennetaan kaiken aikaa uusia hienoja kalliita asuntoja. Jos ongelma-alueeksi katsotaan se, että siellä on muutama vuokratalo, jotka on rakennettu jo 60-luvulla ja lisäksi muutama asumisoikeuteen perustuva talo, ei riitä ongelma-alueeksi tyypittelyyn. Suuri enemmistö vanhoistakin asunnoista on omistusasuntoja ja uudemmat 1980- 2010 välillä rakennetut kaikki saunallisia kalliita omistusasuntoja.
        Tesomajärven ympäristö on suosittua ulkoilualuetta, jonne lähdetään kauempaakin virkistymään ja esim. koiraa ulkoiluttamaan. Rannan tuntumassa on uimahalli ja jäähalli. Lähellä on myös suurehko ostoskeskus, Länsi-Tampereen kirjasto, apteekki ja terveyskeskus. Joten se siitä slummialueesta.

      • X-tesomalainen
        Häpeisitte vähän kirjoitti:

        Onko kyseisen hukkuneen naisen henkilöllisyys jo selvitetty? Vaikea etsiä yksinasuvista tutuistakaan, kun ei ole tiedossa kuin päivä, kellonaika ja sukupuoli. Henkilö voi olla myös jostakin kauempaa.

      • tesoman asukas
        hgfds kirjoitti:

        on pahimpia syrjäytyneiden asuinalueita. Kaikki olettaneet että ko. henkilö on ollut ns. ongelmataloista...?

        ongelmataloista? tesomajärvenkadulla vissiin suurin osa asukkaista normaaleja lapsiperheitä (mukaanlukien kihlattuni perhe) kyllä minua ainakin kiinnosti tietää kummalla puolen hukkui ja minkä takia, talon nurkalta rantaan matkaa alle sata metriä.

    • omainen

      Kyseessä oli ihan tavallinen vanhempi nainen,joka lääkäreiden hoitovirheistä ja kuuntelemattomuuden takia teki ratkaisun. Asiasta tehtiin tutkintapyyntö,mutta korppi ei toisen korpin silmää noki. Sama on lääkäreissä eli kun ns.tutkitaan lääkäri tukee toista.
      Älkää siis yleistäkö mitään. Hän ei juonut alkoholia, ei ollut laitapuolenkulkija saati mielenterveyspotilas tsi muutakaan vastaavaa. Vain äiti,vaimo, anoppia sekä isoäiti.
      Hän joutui vain elämään ilman terveydenhuollon apya kovien kipujen kanssa. Ilman toivoa paremmasta saati parannuksesta. Lääkärit hoitivat/leikkasivat hutilouden/virheellisesti. Hän oli ns.tuntematon n.2h ennen kuin tunnistettiin,eli sekään ei pitänyt jutussa paikkaansa.
      Kiitos auttajille ja löytäjälle...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      173
      1506
    2. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      725
    3. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      88
      698
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      578
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      536
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      126
      526
    7. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      516
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      508
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      490
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      483
    Aihe