Loppuko häämöttää?

Hei kaikille!

Itselläni on melkein 9 vuotias sekarotuinen uroskoira (rottis-karhuhoira) suht iskokokoinen n.45kg.

Koira on ennen ollut kiltti. Meillä on myös kissoja joiden paras kaveri koira on ollut. Nyt kuitenkin viimeaikoina koiran käytös on muuttunut merkittävästi. Se on muuttunut agressiiviseksi ja siis todella agressiiviseksi. Alkanut murisemaan omalle väelle ja kissoille. kissat eivät saa mennä edes samaan huoneeseen kun alkaa kauhea murina. Meille ihmisille se on alkanut murisemaan ja kerran jopa yrittänyt kunnolla käydä mieheni päälle. Irvistelee niin, että hampaat näkyy ja yrittää "näykkiä". Koira myös viime aikoina ruvennut pissaamaan sisälle. ei nosta jalkaansa vaan pissaa lattialle ihan kun ei edes huomaisi pissan tulevan. Koira myös vikisee itsestään ihan kun sillä olisi kauhea olla, kipuja?

Olen soittanut pariin eläinlääkäriin ja ensimmäisessä sanottiin, että alkaa olemaan vanha koira ja tutkimukset ovat kalliita mitä koiralle jouduttaisiin tekemään. Hienotunteisesti minulta kysyttiin haluanko, että koira lopetetaan. Peloteltiin aivokasvaimella sun muulla.

Meidän vakio eläinlääkäri kirjoitti viikon sulfakuurin eturauhasvaivaan näkemättä edes koiraa.. sanoi, että jos kuuri ei auta niin kuulostaa siltä, että koira haluaa tästä maailmasta pois. Mitään kuvasta tai tutkimuksia ei ehdotettu??

Olen aina luullut että sekarotuiset elävät pitkään, mutta sekin yksilöllistä. Onko kuitenkin näin, että koirani alkaa oikeasti olemaan siis hyvin vanha.

Koiran käytös kuitenkin merkittävästi muuttunut, mutta onko nykykäytäntö, että koira vaan suoraan piikille ilman mitään tutkimuksia. Kuulostaa kauhealle. Koira on kuitenkin hyvin rakas minulle ja miehelleni. Haluaisin edes, että jonkinlaisia tutkimuksia tai kuvauksia tehtäisiin.
7152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Rottweilerit ovat keskimäärin suht. lyhytikäisiä ja alttiita sairauksille, mutta karjalankarhukoirat pitkäikäisiä ja terveitä. Tuo koira on kumminkin jostain syystä tullut kooltaan näköjään omituisen paljon rottiksen suuntaan (yleensä se paino on rotujen keskimääräistä luokkaa) ja yleensä liian suuriksi kasvaneet koirat eivät ole kovin terveitä tai pitkäikäisiä. Mutta jos koirasi vanhemmilla on joitain vakavia terveyshuolia, niin ne periytyvät helposti jälkeläisiin, kuten sinunkin koiraasi.

Nyt ei auta muu kuin alkaa varautua koiran menetykseen.

Voimia !

Äänestä

Kuulostaa kyllä siltä, että koiralla on tosiaan asiat huonosti, ja itse kyllä tuollaisen yhdistelmän kanssa olisin varovainen.

Jos sillä on kipuja, on olemassa hyviä kipulääkkeitä, mutta ei niillä ihmeitä tehdä. Pissahommaanhan on nyt ilmeisesti kokeiltu sulfaa tulehduksen poissulkemiseksi, vai mikä lie taustalla, mutta jos kyseessä on ihan normaalia ja venhenevilla koirilla suht yleistä inkotinenssiä, niin siihenkin on hyviä ja halpoja lääkehoitoja.

Keuhkot ja sydän, niiden kuunnosta saa tietoa ihan perustutkimuksessa, kuuntelemalla. Sydämen vajaatoimintaankin on olemassa lääkitystä :)

Käytöksen muuttumisen takana voi olla myöskin aistitoimintojen heikentyminen, niillehän ei pillereillä mitään voi tehdä. Koirilla on myöskin dementiamaista oireilua, tähän ei varsinaista hoitoa ole, mutta ei-lääkkeellisin keinoin on mahdollista vaikuttaa toisinaan paljonkin vielä.

Ultralla ja röntgeniullä, sekä ihan perusverikokeilla päästään jo aika pitkälle yhdessä huolellisen taustatietojen kanssa.

Mutta koska teillä on oireiluna tullut agressiivisuuden lisääntymistä, niin olisin toimimassa nopeasti. Eläinlääkärit tutkivat kjaiken, mistä olette valmiita maksamaan, mutta on heiltä oikein varoittaa kustannuksista. Varsinkaan, jos kuulostaa siltä, että tilanne on paha. Noilla rotuyhdistelmillä kuitenkin itse en riskiä ottaisi, ehkä perusteelliset tutkimukset teettäisin, mutta kokonaisuuden huomioonottaminen on myöskin tärkeää. Koiraa ei ole oikein eristää muusta perheestä, ja sellaiseen voi joutua, jos koira alkaa käydä vaarallisen arvaamattomaksi.

Sekarotuiset koirat eivät sen vanhemmaksi välttämättä elä, eivätkä ole sen kummempia kuin rotukoiratkaan, nekin voivat sairastua, vaikka itse perinnöllisten riskien osalta voidaankin joissain tapauksissa olla onnekkaampia. Mutta kuten sanoin, ei se pitkää ikää ja terveyttä takaa. Olen nähnyt niin surullisen sairaita ja vaivaisia sekarotuisia, ja itsellänikin on juuri se monirotukoira se, jolla on perinnöllisiä vikoja, joita ei yhdelläkään ns. paperikoirillamme" ole ollut. Osaltaan sekarotuisten koirien terveys on myytti, joka perustuu myös siihen, että niille ei ole laajasti tehty terveystutkimuksia, eikä niiden tuloksia ole myöskään tilastoitu.

Koirasta luopuminen on aina vaikeaa, mutta kun miettii asiaa myöskin koiran kannalta, niin päätös on helpompi. Onko se elämä enää elämisen arvoista, ja onko todella realistista saada siitä enää sellaista. Minkälainen hoito en enää koirankaan kannalta järkevää, esimerkiksi, jos sillä on syöpä ym vaikeampi sairaus, niin hoidot ovat vaikeat ja raskaat.

Jokainen määrittää sitten, mitä on valmis rahaa käyttämään. Mutta joillakin sadoilla euroilla tutkitaan jo paljon. Voi olla myöskin järkevää etsiä lääkäri, joka on jollain lailla "erikoistunut" vanhojen koirien hoitoon. Sellaisiakin on olemassa, ja itse olen vanhat hoidattanut tällaisella, aina samallakin, jotta hän näkee myöskin tilanteen kehittymisen.

Äänestä
  • Miettisin kyllä tarkkaan, jos olisi omani, miä olisi armollisinta koiralle. Agressiiviseksi muuttuva käytös o selvä merkki kovista kivuista. jOS koiraa ei tutkita ja hoideta, niin on armollisempaa päästää se leposijoilleen. Kivút ovat varmasti suuret ja koira ei kipujaan helposti näytä, se voi muuttua hyvin ärtyisäksi ja arvaamattomaksi ja roduista johtuen siinä on riskinsä. Soittaisin sinuna useammalle ell, kauaskin voi soittaa ja kysyä nuvoja. Mutta älä odotuta liian kauan, kivut eivät katoa itsestään.

    Äänestä

Ilmeisesti koira yrittää jopa kertoa tuolla käytöksellään, että sillä on tuskia. Onkohan enää kovin tunnollista antaa sen kärsiä. Olen pahoillani, mutta koiran parhaaksi olisi piikki järkevä ratkaisu. Ainakin tuollainen käytös viittaa koiran iän tuomiin tuskiin ja sitä kautta valtavaan stressiin :-(

Äänestä
  • Miten voit sanoa että piikille vain kun et ole edes eläinlääkärin arviota!!!

    Tulehdustilat saa koiran tuskaiseksi ja ne saa hoidettua antibiootein!!

    Ensin tutkitaan asia ja 9v ei ole kyllä vielä niin vanha että ensimmäinen oletus on piikki.

    Äänestä

Ilman muuta ensin eläinlääkärin arvio ja yhdeksänvuotias ei periaatteessa ole vanha vielä. Minullekin sanottiin että lopeta koirasi kun oletettavasti munuaiset alkoi oireilemaan ekan kerran..eläinlääkäri teki verikokeet mistä ilmeni varhaisvaihe vasta ja antoi erikoisruuan ja sillä mentiin..eli hyvälle eläinlääkärille ja verikokeet ensin mistä on kyse...piikin aika on vasta sitten kun mitään ei ole oikeasti tehtävissä. Koiralla voi olla akuutti tulehdustila joka voi mennä ohitse lääkityksellä..eli kiireesti lääkäriin!!

Niin koira eli 15v jolloin tuli huonoon kuntoon ja lopetus oli välttämätön. Oli tällä kertaa rotukoira jonka todennäköinen elinikä on suht korkea.. :(

Äänestä

Olen soittanut pariin eläinlääkäriin ja ensimmäisessä sanottiin, että alkaa olemaan vanha koira ja tutkimukset ovat kalliita mitä koiralle jouduttaisiin tekemään. Hienotunteisesti minulta kysyttiin haluanko, että koira lopetetaan. Peloteltiin aivokasvaimella sun muulla.

Meidän vakio eläinlääkäri kirjoitti viikon sulfakuurin eturauhasvaivaan näkemättä edes koiraa.. sanoi, että jos kuuri ei auta niin kuulostaa siltä, että koira haluaa tästä maailmasta pois. Mitään kuvasta tai tutkimuksia ei ehdotettu??

Huh huh mitä touhua...

..ei ole kallista tehdä perusverikokeita..ja ne on välttämättömiä hoidon kannalta.
Ja ei ole turhan vanha koira.
Ja vaihda el.lääkäriä joka katsoo oikeasti missä kunnossa koirasi on ja onko kyse akuutista. Keskustele paikan päällä mistä kyse...

ja HETIel .lääkäriin tutkimuksiin ja hoitoon!!!!

lykkyä tykö :(

Äänestä

Kommentoi aloitusta


. kirjoitti:

Hei kaikille!

Itselläni on melkein 9 vuotias sekarotuinen uroskoira (rottis-karhuhoira) suht iskokokoinen n.45kg.

Koira on ennen ollut kiltti. Meillä on myös kissoja joiden paras kaveri koira on ollut. Nyt kuitenkin viimeaikoina koiran käytös on muuttunut merkittävästi. Se on muuttunut agressiiviseksi ja siis todella agressiiviseksi. Alkanut murisemaan omalle väelle ja kissoille. kissat eivät saa mennä edes samaan huoneeseen kun alkaa kauhea murina. Meille ihmisille se on alkanut murisemaan ja kerran jopa yrittänyt kunnolla käydä mieheni päälle. Irvistelee niin, että hampaat näkyy ja yrittää "näykkiä". Koira myös viime aikoina ruvennut pissaamaan sisälle. ei nosta jalkaansa vaan pissaa lattialle ihan kun ei edes huomaisi pissan tulevan. Koira myös vikisee itsestään ihan kun sillä olisi kauhea olla, kipuja?

Olen soittanut pariin eläinlääkäriin ja ensimmäisessä sanottiin, että alkaa olemaan vanha koira ja tutkimukset ovat kalliita mitä koiralle jouduttaisiin tekemään. Hienotunteisesti minulta kysyttiin haluanko, että koira lopetetaan. Peloteltiin aivokasvaimella sun muulla.

Meidän vakio eläinlääkäri kirjoitti viikon sulfakuurin eturauhasvaivaan näkemättä edes koiraa.. sanoi, että jos kuuri ei auta niin kuulostaa siltä, että koira haluaa tästä maailmasta pois. Mitään kuvasta tai tutkimuksia ei ehdotettu??

Olen aina luullut että sekarotuiset elävät pitkään, mutta sekin yksilöllistä. Onko kuitenkin näin, että koirani alkaa oikeasti olemaan siis hyvin vanha.

Koiran käytös kuitenkin merkittävästi muuttunut, mutta onko nykykäytäntö, että koira vaan suoraan piikille ilman mitään tutkimuksia. Kuulostaa kauhealle. Koira on kuitenkin hyvin rakas minulle ja miehelleni. Haluaisin edes, että jonkinlaisia tutkimuksia tai kuvauksia tehtäisiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu