azazel.fi
Azazelin Tähti on suomalainen satanismia ja teosofista okkultismia hieman perinteistä poikkeavasta näkökulmasta lähestyvä seura.
Azazelin Tähti
14
3624
Vastaukset
- Huttua
Azazelin tähti ja siihen liittyvät tekstit ovat epäyhdenmukaista horinaa. Kirjoja ostettu lähinnä black metal piireistä kirjoihin kuuluvan "fiiliksen" ja kirjojen ulkonäen takia, mutta en tiedä ketään, kuka olisi jaksanut lukea teoksia loppuun ja se kuka on lukenut oli sitä mieltä että siinä oli vain laitettu sanoja paperille että voidaan sanoa, että "olen kirjoittanut kirjan". Sisällöllisesti ihan kuraa. Esoterian saralla on ihan omalla tavallaan hyvääkin, mutta tämä, ei.
- Meikä888
Hieman perusteluja kaipaisin tuolle väitteelle epäyhdenmukaisesta horinasta, etenkin jos niitä ei edes ole kunnolla luettu. Se, että teokset saattavat sisältää vaikkapa hieman vaikeatajuista symboliikkaa, ei itsessään oikeuta leimaamaan mitään pelkäksi hutuksi. Teksteissä on sitä paitsi usein monia tasoja, eivätkä ne helposti avaudu ensimmäisellä lukukerralla.
* Azazelin Tähti on suomalainen satanismia ja teosofista okkultismia hieman perinteistä poikkeavasta näkökulmasta lähestyvä seura
Tämä mainitsemasi poikkeava näkökulma selittyy mielestäni melko pitkälle sillä, että Azazelin tähti pyrkii yhdistämään oikean käden tien ja vasemman käden polun yhdeksi kattavaksi filosofiaksi. Omasta mielestäni tämä on varsin kypsä ja pitkälle kehittynyt lähestymistapa universumin asioihin ja olevaisuuden syvempien merkityksien selvittämiseen; varsinkin kun vertaa AT:n filosofiaa puhtaan Vasemman käden polun ideologioihin. Vasemman käden filosofiat edustavat ja painottavat (omasta mielestäni) liikaa ihmisen kehityksen alaspäin suuntautuvaa, primitiivistä suuntaa, josta kuitenkin henkilökohtaisesti uskon meidän olevan tulossa "ylöspäin", kohti syvällisempiä ja hienojakoisempia, henkisiä olemustiloja. Jos siis olemme emanaation J:n muotoisessa, yläspäin nousevassa vaiheessa, niin miksi varsinaisesti haikailla - jopa pyrkiä - alaspäin, josta juuri muutama satatuhatta vuotta sitten tulimme?
Toisaalta meidän on kuitenkin *hyväksyttävä* tietyt realiteetit itsemme suhteen. Monissa suhteissa me todella olemme primitiivisiä eläimiä himojen ja tarpeiden liekkeinemme, ja tämän "tunnustamisessa" (myöntämisessä) AT on mielestäni onnistunut melko hyvin. Jos tätä seikkaa ei nimittäin haluta myöntää, vaan singotaan suoraan oikean käden (tai jopa uskonnollisen omahurskauden tielle), olemme hyvin pian jorpakossa oman kehityksemme kanssa.
Toinen ääripää asiasta on luonnollisesti se, että jos otamme itseisarvoksemme pelkän hedonistisen halun/himon, pimeyden ja kaaoksen, tie nousee jälleen pystyyn edessämme. Useimmat asiat todellakin ovat moniselitteisempiä ja -tasoisempia kuin me aluksi ajattelemme. Siksi uskon "ohjauksen" korjauksen olevan usein turhan voimakas, jolloin päädymme Tien toisesta laidasta ulos. Mutta sellaistahan tämä elämä tällä hetkellä on, ja hyvä niin.- En ole tustunut AT
Miten Azazelin tähti määrittelee oikean ja vasemman käden polut? VKP sisältää minusta "ylöspäin" kehittymisen siinä missä OKP:kin, tosin realistisemmin. Enkä nyt puhu mistään modernista LaVey-hutusta.
En ole tustunut AT kirjoitti:
Miten Azazelin tähti määrittelee oikean ja vasemman käden polut? VKP sisältää minusta "ylöspäin" kehittymisen siinä missä OKP:kin, tosin realistisemmin. Enkä nyt puhu mistään modernista LaVey-hutusta.
Itsekin olen tutustunut vain pintapuolisesti AT:n fiosofaan. Lisätietoja kannattaa katsoa suoraan heiltä itseltään, jos kiinnostaa: http://www.azazel.fi/teksteja.shtml
Edellinen viestini oli ehkä vähän hätäisesti laadittu ja siitä saattoi saada hieman väärän kuvan. Itse ajattelen siis VKP:n ja OKT:n täydentävän toisiaan maailmankatsomuksellisesti. Ymmärtääkseni tähän kokonaisvaltaiseen näkemykseen myös AT pyrkii. Kaikki eivät tätä ymmärrä, mutta omasta mielestäni nämä (OKT, VKP) ovat vain määritelmiä, itse todellisuuden ollessa lopulta jotain, joka ei mihinkään ihmisen määritelmiin alistu.
Toki jokainen yksilö valitsee itselleen oikeammalta tuntuvan polun, ja omasta mielestäni molemmat suuntaavat omalla tavalla yksilön kehitykseen. Molemmat sisältävät kuitenkin sen klassisen "överiksi menemisen" vaaran. Itse en ole vielä niin paljoa perehtynyt okkultismiin, mutta yleisenä maailmankatsomuksellisena tausta-filosofiana se on tuntunut mielenkiintoiselta. Jos itse valitsisin jonkin tietyn "tien", voisin kuvitella sen olevan jonkinlainen sekoitus sekä OKT että VKP.
* Enkä nyt puhu mistään modernista LaVey-hutusta.
Valitettavasti monet ymmärtävät Vasemman käden polun tarkoittavan nimenomaan tätä pinnallista primitiivisyyttä. Uskoakseni se voi kuitenkin edustaa paljon syvempää ymmärrystä.- Anonyymi
Seuran jäsen kirjoittelee.
Huomaa, että samaa horinaa suoltaa.
- Anonyymi
Azazelin tähti on "oikean käden satanismia" eli omaan itseensä ja omaan jumaluuteensa uskomista. Ja poliisi lukee sen äärioikeistoksi. Suurimmalla osalla aktiivijäsenistä ja johtajistosta on rikostaustaa mm. kirkonpoltoista ja raiskauksista. Ja harva lahkon riveistä lähtenyt nainen ei ole selvinnyt hengissä muutamaa kuukautta pidempää, koska lahko ei missään nimessä halua todellisten oppiensa leviävän minnekään. Jännästi myös useita julkisuudessa olleita okkultisteja ja ihmisiä, jotka heidän kanssaan on ollut tekemisissä, on kuollut hyvin pian julkisten esiintymisten jälkeen seuran johtajan Nefastoksen kanssa, kuten Perttu Häkkinen ja Miki Liukkonen, joka esitteli seuran sekopäistä toimintaa Ylellä hiljattain dokumentissaan. Kannattaa pysyä kaukana, jos ei halua päätyä ihmisten joukkoon, joiden ainoa tavoite on tuhota elämäsi, jos et ole samaa mieltä kultin johdon kanssa.
- Anonyymi
Valehtelija.
- Anonyymi
Totta
- Anonyymi
Kuka hitto edes haluaa jäseneksi tuollaisiin pieniin kuppikuntiin? Noissa ei tapaa yleensä muuta kuin egoismia ja vallanhalua.
- Anonyymi
Johannes Nefastoksella tapana tehdä järjestönsä kanssa kaikille järjestöstä lähteville naisille se, että heitä häiritään ja uhkaillaan koko järjestön voimin. Mun ystävä teki itsemurhan järjestöstä lähtemisen jälkeen.
- Anonyymi
Valehtelija.
- Anonyymi
Miksi puhut täällä itsestäsi?
- Anonyymi
Voimakas tarve ulostaa julkisesti valheellista ja tahallista loukkaamista paljastaa vain kirjoittajan oman pahoinvoinnin ja on surullista luettavaa.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.583713Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j723085Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin532281Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.141510Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m651289- 861146
Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?1981Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä23981Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä55955- 47942