6 - vuotias leikattu tyttökissamme on rapannut vasemman puoleisen posken ja kaulan karvattomaksi. Korvan alapuolelta on kokonaan nahka lähtenyt ja siihen kasvaa välillä rupi, jota se heti yrittää rapata pois. Tätä on jatkunut jo pari kuukautta. Annoimme kuukausi sitten Frontlinea ensimmäisen kerran ja toisen kerran muutama päivä sitten. Tänään annoimme Mirrix-matolääkkeen ja homeopaattista lääkettä syötämme muutaman kerran päivässä. Ruokahalu on ennallaan, itse asiassa parempi kuin ennen, vessa-asiat hoituvat mutta neiti ei tee muuta kuin makaa peiton alla, jossa poski ei kutia ollenkaan. Kuukausi sitten kaulasta löytyi kummallisia patteja (jotka joidenkin tietojen mukaan viittaavat matoihin) mutta enää niitä ei ole. Rokotuksista ja viime madottamisesta on kulunut noin 5 vuotta. Onko kyse vain ulkoloisista tai madoista vai jostakin muusta taudista? Allergiaa sen ei pitäisi olla koska ruokavalio on pysynyt samana ja korvapunkitkin ovat luettu pois, koska korvassa ei näy tummaa eritettä.
Loisia?
kuukio_
2167
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
kehottaisin kuitenkin tarkastamaan sen allergian mahdollisuuden, se voi syntyä pitkänkin ajan kuluessa ja tuo on allergian yleisin oire. Myös stressi voi aiheuttaa tuota. Kannattais ehkä käydä eläinlääkärillä, se voisi paljon paremmin rajata pois vaihtoehtoja.
No niin, muutamalta kannalta on tullu jo tätä allergiaepäilystä niin päätimme aloittaa poistamalla vehnän ruokavaliosta kokonaan ja sen jälkeen muita mahdollisia aiheuttajia jne. Mutta eläinlääkärille olisi tarkoitus kuitenkin mennä.