Talviaika alkaa

Muistakaahan käännellä niitä kelloja. Minulle sopii hyvin, on jotenkin alkanut ylösnousut vähän venyä. Jotenkin, kun katsoo tuonne ulos, niin ei ole kiire minnekkään. Olen havainnut, että jotkut on jo neljältä täällä kirjoittelemassa. Miten teille kellonsiirtäminen vaikuttaa, nukutteko enää ollenkaan?
33992
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

mites sitten koko päivän jaksaa?
En nuku päiväunia, sitä tapaa ei ole minulle tullut mieleen kokeilla.

Marja-Liisalle hauskoista viesteistä onnitteluita, olet lemppareitani.

Äänestä

Aina tää kellojen siirto. Helppo muistaa. Laitan nukkumaan mennessä kellot valmiiksi näyttämään oikeata aikaa aamulla.

Äänestä
  • Kääntelin kaikki muut paitsi netti ja TV, jos ne aamulla ovat väärässä ajassa pitää tehdä itse se kääntely,
    puhelin on Soneran linjoilla ja se tulee oikeaa aikaan oikealla hetkellä-

    Äänestä

  • Aamulla kun herätään kaikki on kunnossa, eletään vaan edelleen.

    Äänestä

  • Näin pimeällä on ihana kääntää kylkeä ja nukkua pitkään. Ja ehdin minä ne hommani hoitaa valoisana aikana.
    tänään ihan ihmettelin tuota pimeyden tulemista - se muuten tulee äkkiä. Noo-o, ei muuta kuin pihalyhdyt palaamaan ja viettämään Halloweenia.

    Äänestä

  • Tik, tak kirjoitti:

    Aamulla kun herätään kaikki on kunnossa, eletään vaan edelleen.

    oli nuo kellot tunti sinne tai tänne. Ei ole niin tarkkaa tuo ajankäyttö näin eläkkeellä, mutta tyttäreni sanoo olevansa onnellinen, että palataan normaaliin aikaan. Hänellä on vaikeuksia keväällä, kun mennään kesäaikaan. Lapsen unirytmin kanssa lienee vaikeuksia, vaikka on kyse vain yhdestä tunnista.

    Kohti joulua kiivaasti mennään. Varmaan heti kuun alussa joulurekvisiittaa alkaa jo näkyä. Ihanaa, että aika kuluu nopeasti ja päästään taas tuota pikaa kevääseen.

    Äänestä

  • laiskako? kirjoitti:

    Näin pimeällä on ihana kääntää kylkeä ja nukkua pitkään. Ja ehdin minä ne hommani hoitaa valoisana aikana.
    tänään ihan ihmettelin tuota pimeyden tulemista - se muuten tulee äkkiä. Noo-o, ei muuta kuin pihalyhdyt palaamaan ja viettämään Halloweenia.

    Siltä tuntuu täälläkin. Olen pikkusen enempiin hommiin tottunut. Kyllähän tässä koittaa jotain räpistellä koko päivän, mutta silti tuntuu illalla, että kyllä sitä on ihan tyhjän pantti. Tulis vain pian kevät ja kesä. niin olis taas ulkona töitä. Jos ei mitään järkevää, niin voisin vaikka seisoa variksenpelottimena tuolla kasvimaan laidassa.

    Äänestä

  • old_profile_51785 kirjoitti:

    tuo valvominen:) Mutta ei se haitannut kun ei ole jatkuvaa. Yleensä nukun heräämättä, mutta aamuvirkku olen aina ollut. Nyt taisi tuo vävypojan menehtyminen ja lastenlasten suru vaikuttaa, se kun oli niin yllätävää.
    Minulla kuluu aika hyvin, vaikka nousen aikaisin, se menee oikeastaan kuin siivillä, puuhailen kaikenlaista kodissa,käyn suihkussa, saatan leipoa sämpylöitä tai sconsseja aamiaiseksi, lukea lehden, kirjoitella jos siltä tuntuu, viihdyn aamuisin.

    Poikkeus oli tänään nukkua pitkään. Kiva kun teet aloituksenkin joskus marja-liisa:D Kellot laitan vasta aamulla ajalleen. Hauskaa iltaa teille!

    Äänestä

  • sinisirkku- kirjoitti:

    Talviajassa ollaan, nukutti niin kuin muinakin öinä.
    Kahvikin maistuu ja valoa taitaa olla enemmän nyt kun eilen.
    Tinttejä tuskin hetkauttaa, siinä käyvät siemenpöntöllä hakemassa eineensä ja liitävät lähi oksistoon aamiaiselle.
    Kaikki hyvin, eletään talviaikaa/normaaliaikaa.

    Äänestä

  • *Kukkahame* kirjoitti:

    Mutta lunta ei näy missään, on varmaan vihreä talvi. Osa kelloistakin jo siirretty. Hyvin nukutti minuakin, ei olis haitannut vaikka olisi tullut parikin tuntia lisää!

    Äänestä

  • Kyllä uni maistuu kirjoitti:

    Mutta lunta ei näy missään, on varmaan vihreä talvi. Osa kelloistakin jo siirretty. Hyvin nukutti minuakin, ei olis haitannut vaikka olisi tullut parikin tuntia lisää!

    Punatulkkuja tuli useita tuohon oksistoon, ovat kuin omenoita punaisine olemuksineen.
    Olen joskus kuullut että silläkin on jokin uskomus.
    Tietääkö kukaan mitä 'vanhankansa' mietteitä tulee noista punatulkuista mieleen?
    Talviaikana talvilintujakin jo maisemassa, hyvin ovat oppineet nämä kellon siirrot nekin ;-)))

    Äänestä

  • sinisirkku- kirjoitti:

    tuo valvominen:) Mutta ei se haitannut kun ei ole jatkuvaa. Yleensä nukun heräämättä, mutta aamuvirkku olen aina ollut. Nyt taisi tuo vävypojan menehtyminen ja lastenlasten suru vaikuttaa, se kun oli niin yllätävää.
    Minulla kuluu aika hyvin, vaikka nousen aikaisin, se menee oikeastaan kuin siivillä, puuhailen kaikenlaista kodissa,käyn suihkussa, saatan leipoa sämpylöitä tai sconsseja aamiaiseksi, lukea lehden, kirjoitella jos siltä tuntuu, viihdyn aamuisin.

    Poikkeus oli tänään nukkua pitkään. Kiva kun teet aloituksenkin joskus marja-liisa:D Kellot laitan vasta aamulla ajalleen. Hauskaa iltaa teille!

    Lämmin osanotto!
    Varmaan ahdistus on sinullakin ollut suuri lastenlasten takia, tyttäresi ja itsesikin vuoksi.

    °°°
    "Ja Luoja armonsa säteilyllä
    Maan haudat peittää.
    Kun kuolema varjonsa heittää,
    Hän kyynelet kuivaa kätensä hyväilyllä."

    Voimia teille kaikille!

    Äänestä

  • Satu* kirjoitti:

    Kauniit säkeet tuntuvat kuin hyväilyltä:) Vävypoika, nuorimmaiseni lasten isä menehtyi 45 vuotiaana

    keuhkokuumeen jälkiseurauksiin. Tytöt saavat nyt kaiken tukemme, kyllä se pysähdytti meidät kaikki,

    poikanikin menetti yöunensa, kun olivat monivuotisia työtovereita. Vanhemmat olivat kyllä surukseni eronneet, mutta hyvä isä hän oli lapsilleen ja aina olin tullut hyvin toimeen tuon hiljaisen miehen kanssa, jonka elämä kyllä oli aika rajua. Siinä suvussa ei miehet ole pitkään eläneet...

    Äänestä

Pieni, kaunis pää rauhallisena ja hiljaa nukkumassa viereisellä tyynyllä.
Koin iloa kun katselin ja kuuntelin aamulla herätyäni.

Hyvää 'talviaikaista' sunnuntaita!

:)

Äänestä
  • Täältä Hämeestä kaikille! Pimeää on, vasta heräilin. Nyt aamupuuro kiehumaan. Ja sitten ne kellojen käännöt!

    Äänestä

  • Minulla oli isompi yövieras 10v, nuorin lapsenlapsistani. Hän nukahti illalla ennen minua, mutta heräsi aikaisemmin. Näin hänen huoneen oven raosta valon. Oli jo pukenut ja pedannut vuodesohvan.
    Illalla tuleekin sitten pimeä aikaisemmin. Kyllähän tähän eläkeläinen sopeutuu, kun koko ajan elää sammaa aikaa, kotieläimillä hankalampaa.

    Äänestä

  • täällä Unikeko kirjoitti:

    Täältä Hämeestä kaikille! Pimeää on, vasta heräilin. Nyt aamupuuro kiehumaan. Ja sitten ne kellojen käännöt!

    Täällä hidas hämäläinen mutta pääkaupunkiseudulla. Miten tuo talviaika onkin niin iskostunut puhekieleen. Normaliaikaisena siirtelen kellot sun muut vehkeet oikeaan aikaan sitä mukaa kuin tulevat tarvittavaksi. Muuten ei aikamuutos tunnu miltään - ei tuntunut työssä ollessa, eikä nyt vapaalla. - Joka päivä on aamu uus!

    Äänestä

minulle kellon siirtäminen on aivan turhaa, mutta pakko tehdä. sotkee rytmiä, varsinkin eteenpäin siirto.

miksei oltaisi siirrytty nyt puoli tuntia taaksepäin, niin ei tarvitsisi ikinä siirtää kelloa???

Äänestä
  • Klo 16, ja ulkona ihan pimeää.

    Äänestä

  • 18+9=27 kirjoitti:

    Klo 16, ja ulkona ihan pimeää.

    Meillä ukkokulta kuorsaa jo täyttä päätä. Kyllä sillä varmaan on mennyt kellosiirrot ihan sekaisin. Kait te muut vielä hereillä olette?

    Äänestä

  • Kuin karhu talviunil kirjoitti:

    Meillä ukkokulta kuorsaa jo täyttä päätä. Kyllä sillä varmaan on mennyt kellosiirrot ihan sekaisin. Kait te muut vielä hereillä olette?

    Turhaa koko kellon siirto kesällä tuskin huomaisi jos kapinoisi ja jättäis kellot normi aikaan taidanpa niin tehdäkin jatkossa.

    Äänestä

  • viisarit vinossa. kirjoitti:

    Turhaa koko kellon siirto kesällä tuskin huomaisi jos kapinoisi ja jättäis kellot normi aikaan taidanpa niin tehdäkin jatkossa.

    Onhan kello oltava oikeassa ajassa, huomenna jo jalkahoito mitä sinne tuntia aikaisemmin menee istumaan.
    Ja iltapäivällä hammaslääkäri, että sen pituinen se.

    Äänestä

  • 18+9=27 kirjoitti:

    Klo 16, ja ulkona ihan pimeää.

    Notta olikohan flunssaan otettu Negrita-rommitoti liian tuhti kun hämärä niin aikasin tänään alakas.
    Minen tätä korkeampaa matematiikkaa hallitte.

    Äänestä

  • viisarit vinossa. kirjoitti:

    Turhaa koko kellon siirto kesällä tuskin huomaisi jos kapinoisi ja jättäis kellot normi aikaan taidanpa niin tehdäkin jatkossa.

    koko kellonsiirto. Kaikkea tyhmää se ihminen keksii...

    Äänestä

  • OK-ukko kirjoitti:

    koko kellonsiirto. Kaikkea tyhmää se ihminen keksii...

    Mänehän jo nukkumaan, kello oli eilen tähän aikaan 23.58.

    Äänestä

Kekkonen ja Kelovesi, kunnanjohtajan kätyrinä: Supo...tytär kärsii? Olikohan nykyään Kiteellä vai Lappeenrannalla? Leipävellirahat Helsinkiin...

Äänestä
  • Menikö yli hilseen? En ymmärtänyt missä se vitsi oli!

    Äänestä

  • auttakaa tyhmää kirjoitti:

    Menikö yli hilseen? En ymmärtänyt missä se vitsi oli!

    ------

    Äänestä

  • -------------------- kirjoitti:

    ------

    Aika pahasti vaikuttaa tuo tunnilla taaksepäin. he hee

    Äänestä

Meillä siirettiin vain kellon viisareita ja kelloja ei käännetty ollenkaan

Äänestä
  • Käske käymään meilläkin!

    Äänestä

  • Tiki, tiki tak kirjoitti:

    Käske käymään meilläkin!

    Kääntelin kellot aikaan ja viime yönä kääntelin kylkeä, hyvin se vanhasta tottumuksesta kävi.

    Joku varmaan ampui kunnialaukauksen normaaliajalle yöllä ja herätti seutukunnan.

    Huomenta Heränneet!

    Äänestä

Nimittäin tämä kellojen siirtely. Eikö voitaisi järjestää kansan äänestys asiasta. Tulos voisi olla aika mielenkiintoinen. Yksi aika vuodessa riittää oikein hyvin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

marja-liisa41 kirjoitti:

Muistakaahan käännellä niitä kelloja. Minulle sopii hyvin, on jotenkin alkanut ylösnousut vähän venyä. Jotenkin, kun katsoo tuonne ulos, niin ei ole kiire minnekkään. Olen havainnut, että jotkut on jo neljältä täällä kirjoittelemassa. Miten teille kellonsiirtäminen vaikuttaa, nukutteko enää ollenkaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu