Jokapuolella puhutaan vanhustenhoidosta ja niistä puutteista.
Onhan tehty laitokset sitä varten jossa on ainakin perushoito ja tarvittaessa hoidetaan "loppuun saakka".
Sitä vaan ei kaikki vanhukset arvosta,koska elämä siellä ei ole samanlaista kuin kotona oli.
Kaukana asuvat omaiset ovat järjestäneet monet sellaiseen,koska vanhemmat ovat jonkinlaisessa turvassa,toisten silmien alla.
Äitini on yksi sellainen,mutta voi sitä jatkuvaa valitusta miten kaikki on huonosti.Tuskin koskaan kuulee jotain positiivista sanottavaa,vaikka kaikki on hänellä periaatteessa hyvin,vielä.Soitan päivittäin,asun satojen km päässä,pyrin käymään kerran kk,huolehdin hänen kaikki tarpeensa niissä puitteissa kuin voin.
Vaikka kuinka puhun hoidollisista ym asioista,mitään hän ei usko minulta,vaan syyllistää kun on joutunut tällaiseen paikkaan.
Pihistää kaikessa missä voi,itse kun vielä pystyy huolehtimaan itsestään.
Väliin tuntuu etten jaksa olla kaatopaikkana hänen mielenilmaisuilleen.Kerään voimia ennen ja jälkeen siellä käynnin.Elän kaiken aikani hänelle,matkustaa en voi muualle kauemmas vaikka vapaa muuten olisin menemään minne vaan.Tässäkö mun elämä kuluu,olen jo yli 60,tuleeko minusta katkera ja loppuunajettu vanhus itsestäni muutaman vuoden kuluttua?
Miten teillä muilla on ollut?
Onhan tehty laitokset sitä varten jossa on ainakin perushoito ja tarvittaessa hoidetaan "loppuun saakka".
Sitä vaan ei kaikki vanhukset arvosta,koska elämä siellä ei ole samanlaista kuin kotona oli.
Kaukana asuvat omaiset ovat järjestäneet monet sellaiseen,koska vanhemmat ovat jonkinlaisessa turvassa,toisten silmien alla.
Äitini on yksi sellainen,mutta voi sitä jatkuvaa valitusta miten kaikki on huonosti.Tuskin koskaan kuulee jotain positiivista sanottavaa,vaikka kaikki on hänellä periaatteessa hyvin,vielä.Soitan päivittäin,asun satojen km päässä,pyrin käymään kerran kk,huolehdin hänen kaikki tarpeensa niissä puitteissa kuin voin.
Vaikka kuinka puhun hoidollisista ym asioista,mitään hän ei usko minulta,vaan syyllistää kun on joutunut tällaiseen paikkaan.
Pihistää kaikessa missä voi,itse kun vielä pystyy huolehtimaan itsestään.
Väliin tuntuu etten jaksa olla kaatopaikkana hänen mielenilmaisuilleen.Kerään voimia ennen ja jälkeen siellä käynnin.Elän kaiken aikani hänelle,matkustaa en voi muualle kauemmas vaikka vapaa muuten olisin menemään minne vaan.Tässäkö mun elämä kuluu,olen jo yli 60,tuleeko minusta katkera ja loppuunajettu vanhus itsestäni muutaman vuoden kuluttua?
Miten teillä muilla on ollut?
Vastaukset 8
Vanhimmat
kaksi aivan eri asiaa vanhusten huono kohtelu, mm. liika lääkintä, kuin jonkun oma luonne, joka valittaa kaikesta.
Oma äitini kuoli alle 6-kymppisenä, isäni 7-kymppisenä. Minä huolehdin heidän sairaalassaoloajallaan heidän asioistaan.
Paljon ovat asiat onneksi parantuneetkin niistä ajoista, kun kävimme vanhainkodissa katsomassa isäni äitiä.
Nurkassa oli avoin ulostusämpäri, ja toisessa nurkassa viikon käytetyt kahvikupit.
Että tuleeko sinusta katkera ja loppuunajettu vanhus. Kuule, sinähän olet jo. Eikä vielä ole kuin äiti huollettavana. Niin vali, vali. Tiedätköä, mikä ei putoa kauaksi puusta?
Onneksi hän on vielä itsenäinen 88-ikävuodestaan huolimatta.
Mutta voi sitä nuukuutta, rahaa on pankissa vaikka kuinka kun on koko ikänsä säästänyt, mutta lopetti kavinjuonninkin nuukuuttaan.
Annan hänelle vaatteet ja vähän kaikkea, nyt särkyi kahvinkeitin (keittää joskus kahvia jos joku vie paketin,) sanoi että anna tuo keittimesi minulle. Nyt päätin olla julmana, saoin että keittimiä saa halvalla, jopa vähän päälle kymmenen euron tarjouksesta.
Hän laski heti päässään, sehän on kuusikymmentä markkaa!! Ei kuulemma tarvitse keitintä.
Olen hyysännyt häntä paljon, pitänyt vaatteissa ja kantanut kaikenlaista tavaraa, sängystä lähtien. Muut lapset eivät vie mitään, tuntuu joskus kyllästyttävältä.
Ei ole minua pitänyt lapsenaan koskaan, heti kun kynnelle kykenin piti piikanaan.
Jos kerran äitisi on vanhusten palvelutalossa hyvässä hoidossa, mikä estää sinun silloin matkumasta minne itse haluat. Hänestähän pitää kuitenkin huolta ympäri vuorokauden se vanhusten palvelutalon henkilökunta. - Mene sitten äitisi luona käymään, kun olet itse hyvällä tuulella lomasi pidettyä. (Eikö sinulla ole sisaruksia tai äidilläsi oman ikäisiään ystäviä, jotka siellä samalla paikkakunnalla joskus voisivat piipahtaa vanhuksen luona?)
Minunkin lapseni tuppaavat ostamaan minulle kaikenlaista tavaraa, jota en tarvitse. Ja esim vanhaa radiota tai tv:tä en edes halua vaihtaa uudemmaksi entisen vielä toimiessa. Sama on puhelimen kohdalla. Jos joku lapsistani tuo minulle kahvipaketin, en vaadi toista lasta tuomaan vastaavasti jotain. Ja nuuka olen vaatteittenkin suhteen - olenhan pula-ajan kasvatti. Kelpaan tuolla raitillakin, vaikka näytän vähän vanhanaikaiselta.
Kyllä sinulla on oikeus omaan elämään, ei ihmien jaksa enempääsä, ja olethan hankkinu hänelle hyvän laito paikan, ota oma aikaa, mieti mitä tahtoisit vielä tehdä, jaksamista .
On se kummaa kun jälkeläisetkin valittavat vaikk saavat itse järkätä kaiken . Meeee muoris kans
samaan laitokseen ja arvioi sit kumman jorinois on enemmän perää.
Mutta itse olen 67-v viellä liikkumaan pystyvä ja omatoimisesti elävä. Usein mietin, kuinkahan se todellinen vanhuuteni sairauksineen tulee hoidettua? Toinen lapsistani asuu ulkomailla ja toinen lähellä, mutta kun häntäkin, tai oikeastaan hänen lapsiaan joudun/saan hoidella hänen "yliväsymyksen" vuoksi, niin kuinka hän lupauksistaan huolimatta ehtisi/jaksaisi sitten minuakin hoitaa?
Onhan noita, hienoja hoitolaitoksia iäkkäille, mutta ne ovat liian utopisia minun eläkkeellä maksettaviksi.
Olisi kyllä kiinteistö, hintavakin Espoossa, mutta sitä hallitsee mieheni ja lapseni osaavat hyvin manipuloida isänsä, että siitä ei myydä "muruakaan", vaikka hakiessani avioeroa, siitä kuuluisi puolet minulle.
Mutta se , heti, heti ja puolet minulle, voi sotkea nämä vähätkin välit lasten kanssa.
Veljeni kuoltua ilman perillisiä, siirsin perintöni (maatila) lapsilleni, kuten siirsi toinen veljeni omalle lapselleen. Mutta nyt siellä "matriarkka" siskoni 1/3 osalla määräilee, kukahan mahtaa saada hänen osuutensa ja uhouksia on, etä "vain hänen kuolleen ruumiinsa yli" tyyliin, mutta perijät vaihtuvat mielipiteiden mukaan.
Välillä hän kutsuu minua hoitajakseen, siis kulkee rollaattorilla, mutta suuttuu kamalasti, jos esitän hänelle kunnallista palvelutaloa. Hänellähän on kaksio täynä "aarteita", kuten minulla nykyinen pieni yksiö. Minäkin hermostun, kun lapset joskus yhdessä tulisivat siivoamaan, siis heittämään roskiin minun "aarteeni"!!!
Onneksi, tai en tiedä, mutta asun jo kuntani vanhustentalossa, johon tilauksesta saa ruuan ja siivouksen. Lääkärikin käy tarvittaessa, kuten terveydenhoitaja.
Minä en sure mennyttä omaisuutta ja sen rahallista arvoa. Arvostan nykyisin vain yksityista rauhaani, mutta kun tuo "rauha" tahtoo olla jo liiallisuutta ja oudossa ympäristössä se korostuu.
Sukulaiset ja tuttavat ovat kaikonneet, koska lähdin "lätkimään" väkivaltaista miestäni. Vain lapseni ymmärtävät, mistä oli kysymys, mutta se raha, raha, raha, ja se perintö, sokaisevat heidätkin.
Nyt vain odottelen, että olisin senverran järjissäni, kun hoitoa tarvitsen, että vaadin oman osuuteni kiinteistöstä ja onhan meillä keskinäinen testamentti, että eloonjäävä puoliso hallitsee omaisuutta ja molempien kuoltua vain meidän omat lapset perivät, eivät heidän puolisonsa.
Minun elämäntapani, tupakoimisen, verenpaineen, kolesterolin ja sokerin kohdalla ennustaa nopeaa kuolemista, kuten samanikäinen serkkuni kuoli äsken. Hautajaisiinkaan en tohdi mennä.
Itäsuomessahan kuollaan sydäntauteihin, kuten isäni ja äitini veljistä useimmat. Äitini puolelta oli syöpä, kuten keuhko-maksa-kohtu-rintasyöpä.
Tämä stoori ei paljon auttanut Sinua, mutta yritä järjestää hänelle kotihoito hyvän avustajan kanssa. Kuvittele itsesi jonkun vieraan taloudessa, jos itse joutuisit sellaiseen? Äitisi saisi inhimillesimmän elinolon omassa kotiympäristössä. Onko se aivan mahdotonta?
Eikä se huolenpito tarvitse olla aina ammattilaista. Riittää, kun avustaja osaa soittaa puhelun tarvittaessa, mikäli apua tarvitaan.
Anna äidillesi vielä elämä hänen omassa kodissaan.
enää ole,se jäi tyhjäksi äidin muutettua Palvelutaloon,isä oli sairaalassa sekapäisenä ja olisi tuotu kotiin äidin hoitoon,äiti ei halunnut sitä koska on itsekkin osittain huonossa kunnossa välillä.Isä sai paikan toisesta hoitokodista ja on siellä edelleen,eikä ymmärrä maailmanmenosta paljonkaan.
Äiti ei olisi jaksanut myöskään hoitaa isoa huushollia ja kulkea kauppaan pikän matkan takia.
Ja kun nytkään hän ei suostu mitään apuja vastaanottamaan,kun kaikki maksaa,mut valittaa ettei jaksa jne.
Olis järjestetyt kyydit p-talolta kauppaan,olis muutakin apua,ei-ei kelpaa,se maksaa,ei voi mennä syömään ruokasaliin kun toiset asukkaat inhottaa,valittaa että kaikki ystävät on kadonneet,kukaan ei käy jne jne...
Että anteeksi jos valitan,mutta jaksamista se vaatii,jokatapauksessa.Sisareni ei huolehdi,veli joskus harvoin ottaa häneen yhteyttä,molemmilla on omat kuviot.Ja ovat sanoneet etteivät jaksaisi,eivätkä tulisi toimeen.