mitä koulumaailmassa opetetaan. Kun ensimmäisen kerran kuulin, että kouluissa pitäisi lisätä oppiaineiksi draama ja etiikka, niin ensialkuun olin ihan äimänkäkenä. Miksi asiat pitää aina esittyää turhan vaikeaselkoisesti. Puhutaan mielummin ilmaisutaidosta ja elämänarvoista tms.
Nyt on kuulemma löytynyt jonkinlainen ehdotus draaman osalta mutta etiikka on käsittääkseni jätetty käsittelemättä. Tämä on asia, jota en ihan heti hyväksy. Onhan se selvä, että elämme maailmassa, jossa koko ajan pitää "myydä" itseään joka käänteessä. Mutta olen miettinyt itsekseni jäävätkö eettiset asiat kokonaan tehokkuuden jalkoihin. Onhan se toki kodin ja vanhempien asia ensisijaisesti opettaa lapselle nuo elämän alkeet mutta kyllä koulussakin voitaisiin uhrata osa ajasta eettisyyden opettamiseen. Summa summarum -tehokkuuden vaatimukset ovat mielestäni saaneet liian suuren osan nyky-yhteiskunnassa.
Nyt on kuulemma löytynyt jonkinlainen ehdotus draaman osalta mutta etiikka on käsittääkseni jätetty käsittelemättä. Tämä on asia, jota en ihan heti hyväksy. Onhan se selvä, että elämme maailmassa, jossa koko ajan pitää "myydä" itseään joka käänteessä. Mutta olen miettinyt itsekseni jäävätkö eettiset asiat kokonaan tehokkuuden jalkoihin. Onhan se toki kodin ja vanhempien asia ensisijaisesti opettaa lapselle nuo elämän alkeet mutta kyllä koulussakin voitaisiin uhrata osa ajasta eettisyyden opettamiseen. Summa summarum -tehokkuuden vaatimukset ovat mielestäni saaneet liian suuren osan nyky-yhteiskunnassa.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Se olisi ihan hyvä aine, miten käyttäytyä ja menetellä erilaisissa tilanteissa.
kohtaamaan draamaa ja voimakkaita tunteita, ihmisenhän pitäisi saada tunteet hallintaansa ja käsitellä niitä.
Etiikkaa ja moraalia tarvitaan sen tosiasian kanssa että ihminen oppisi olemaan ihminen oikeasti toiselle.
Kun lapsena oppii oikeita elämänarvoja, ne muistaa koko ikänsä ja saa hyvän arvopohjan rehelliselle hyvälle omalle elämälle ja voi nauttia elämästä.
Henkinen pääoma on niin arvokasta.
Minua järkytti kun oveni takana oli pari kertaa eppuluokkalaisia myymässä sukkia ja keksipakkauksia, keräsivät kuulemma rahaa luokkaretkeä varten. Mielestäni väärin. Eppuluokkalaisen maailma ei saa olla kylmä rahan maailma vaan hyvää opetusta, satua, laulua ja leikkiä sen ikäisille!
Siitä,että koulussa voisi antaa opetusta kaikkeen sellaiseen,minkä eka,-tokaluokkalaiset ymmärtävät..Ei toki kylmän rahan maailmaan,eikä tuollaista kerjäämistä oven takana.Itse olen tokaluokkalaisen mummi ja eskariluokkalaisen mummi(pojat)Olen itse käynyt samaa koulua,mitä he nyt.Asuvat lapsuuden pitäjässäni ja ihan koulun nurkalla,noin 200m.Tuntuu haikeelta muistella niitä 7vuotta,mitkä kävin siinä ja myös sisaret kävivät.On ajat muuttuneet siitä ja kiva seurata läksyjen tekoa ja olen niin läheinen heidän kanssaan.
Siinä koulun pihalla jääkaukalossa luistelevat talvella ja pyöräilevät kesällä koulun pihassa,kun olen heillä kylässä.Nyt taisin eksyä aiheesta,mutta tuli haikeus entisiin aikoihin.
säästöjen aikana vielä draamaa ja etiikkaa! Opetettaisiin enemmän käytännön taitoja, miten selviytyä byrokratiaviidakossa jne. Ne jotka haluavat dramatiikkaa, pyrkiköön teatterikouluun! Heitä on kuitenkin harvassa, ei jokaiselle pidä sen takia opettaa. Eikä se ilmaisutaito ole kaikille hyväksi. Koulussa aikoinaan piti pitää esitelmä ja stressasin sitä jo monta viikkoa etukäteen. Se sitten meni miten meni, mutta jätti sellaisen tilanteen, että en ikinä hakeutunut sellaiseen työhön, jossa piti esiintyä. Minusta tuli pelkkä pikku konttorirotta, joka ei joutunut ihmisten kanssa tekemisiin. Esiintymistaito on ihmisessä, ei sitä voi koulutuksella opettaa, jos toinen ei halua. Olen monta kertaa ajatellut, että jos silloin ei olisi pakotettu, olisin saattanut valita työni toisin!
Esität, ettei ilmaisutaito ole kaikille tarpeen, ja sen jälkeen kerrot, että esiintymisjännitys ratkaisi uravalintasi. Kaikkia taitoja voi harjoittaa, ja useimmiten puute on esiintymiskokemuksesta, ei niinkään taidoista. Eikö ongelmasi ollut silloin liian vähäinen esiintymisharjaannus?
pysty antamaan lapsille hyviä vuorovaikutus- ja keskustelutaitoja (ja karsimaan mahdollista liiallista esiintymishalua.) Ajattelisin draaman oppiaineena tukevan erilaisista kodeista tulevien lasten kasvamista tasa-arvoa arvostaviksi, terveen itsetunnon omaaviksi ihmisiksi.
Lukiossa poistuin itku kurkussa estradilta kesken esitelmäni.
Ammattiini liittyvällä opettajavalmennuskurssilla sai helpon 20-minuuttisen joten, kuten läpi mutta hävetti katsoa sitä videolta.
Neljä vuotta myöhemmin pidin tunnin esitelmän työpaikkalääkäreille ja -hoitajille Finlandiatalon salissa ja olin jopa tyytyväinen itseeni.
Yksin perheeni elättäjänä ja talovelkojen ahdistamana olivat luentokeikat helpoimmin tavoitettavia lisäansiolähteitä.
Suunnittelin ja toteutin pisimmillään viikon kursseja.
Kyllä siperia opetti!
70-luvun lopulla minulle tarjottiin vakituisen opettajan tehtävää JTO:ssa.
Kysyessäni heidän perusteitaan oli vastuksena: Me tiedämme että sinusta on mukava neuvoa ihmisiä?!
Hyvää ja huonoa. Riippuu tilanteesta.
Ainakin he luottivat ammatilliseen pätevyyteeni.
Opettajia tuuraamassa olleena voin sanoa,että mikään ei enää auta. Keskisormi pystyssä luokkakuvassa,villapipo päässä,tupakka suussa,syljeskelyä,meteliä,kiroilua eli yhtä helvettiä.
Opettamisesta ei tule yhtikäs mitään,kokeilkaa jo ette usko.
Perjantaita odotetaan,että päästään ryyppäämään,lauantaina nukutaan klo 13.00 saakka
sitten tupakalle ja koneelle sopimaan missä tänään ryypätään ja kuka hommaa kaljat.
Tätä minäkin ajoin takaa. Jotain tarttis tehdä. Ei 50 -60 -luvun nuoret ihan tällaisia olleet. Vai muistanko ihan väärin.
Et sitten opettajia tuuraamassa ollessasi sattunut huomaamaan, että on niillä opettajilla (ja valokuvaajillakin) ammattitaitoa. Kenenkään ei anneta tahallaan tai ymmärtämyyttään pilata yhteistä, sekä oppilaille ja näiden vanhemmille että tavallaan myös opettajalle ja koululle tärkeää luokkakuvaa, joka muuten maksaakin aika tavalla. Eikä muuten kukaan yleensä haluakaan esiintyä luokkakuvassa tavalla, jota luokkakaverit katsovat säälinsekaisesti huvittuneina vielä aikuisina.
Kaikissa kouluissa on noudatettava sääntöjä ja hyviä käytöstapoja. Myös erityislapsille tarkoitetuissa.
Kiusaamiseen kouluissa ollaan puututtu ja pyritään selvittelemään asioita. Tapaan iltapäivällä läheisen koulun oppilaita, en tunne heitä, mutta huomio kiinnittyy käytökseen koulun jälkeen. Keskisormi pystyssä haistatellaan toisille ja nimitellään homoiksi. Aiemmin syksyllä järkyttävä uutinen Helsingin koululaisista oli että kouluikäiset myyvät itseään saadakseen rahaa.
Oma tyttärenpoikani kotona vähän vaarallisen näköisesti runttaili pikkuveljeään ( 7- ja 5-vuotiaat), sanoi että koulussa me ollaan ninja-opettajia ja on lupa opettaa otteita pienemmälle. Puutuin asiaan koska se selvästi aiheutti kipua ja tuskaa toiselle pienemmälle.
Keskisormen näyttäminen ilmentää mielestäni ivaa, vihaa ja halveksuntaa toista kohtaan. Lapsille pitäisi opettaa että tunteet voi ilmaista sanallisesti jos on tarpeen eikä kytevää vihaa saisi padota kehoon.
Myös kunnioitus toisen kehoa kohtaan näyttää olevan kateissa, ei sallita fyysistä koskemattomuutta.
Kun omat lapseni oli yläasteella 80-luvulla, varsinkin tyttöjen kesken koulussa oli suoranaisia kissatappeluita, revittyjä hiustuppoja löytyi maasta tappeluiden jäljiltä.
Mikä sitä vihaa oikein kouluikäisillä nostattaa?
olin epäpätevänä sijaisena peruskoulussa parikymmentä vuotta sitten. Siitä on meno tainnut muuttua vielä villimmäksi, mutta omalla kohdallani täytyy sanoa, että epäpätevyyteni tuntui ensisijaisesti siinä, että ison ryhmän hallitseminen oli vaikeata. Onnekseni minulla oli melkein aina "valmis" luokka, sellainen, joka oli jo sisäistänyt perussäännöt (tai sitten ei).
Ikävä kyllä täytyy yhtyä tuossa jäljempänä olevaan mielipiteeseen siitä, että vaikka lapsille olisi opetettu
ryhmäkäyttäytymistä ja hyviä tapoja - nehän opetetaan jo päiväkodissa - johonkin ne vain kummasti karkaavat, kun aikuisen silmä välttää, kun siirrytään välitunnille, koulumatkalle, vapaa-ajan aktiviteetteihin. Onneksi tämä ei koske kaikkia. Kyllä empaattisia, hyvin käyttäytyviä lapsia sittenkin vielä on.
Mitä draaman/etiikan opetukseen tulee, kannatan draamaa. Se, jos mikä opettaa lapselle empatiaa ja vuorovaikutuksen pelisääntöjä.
Tuolla aikaisemmin joku puhui ujoudesta ja katsoi, ettei kaikista ole esiintyjiksi. Miksi ei voisi "esiintyä" ujona ? Minusta on aivan ihanaa nähdä ujosteleva lapsi - näiden suuna päänä hääräävien "kingien"
joukossa. Esiintymään oppii jokainen, kertovathan meidän tunnetut näyttelijämmekin ramppikuumeesta, moni kertoo myös olevansa ujo estraadin ulkopuolella.